Järkyttävää toimintaa Vierashuone!!

Anonyymi-ap

Oulun löytöeläimistä vastaava taho Vierashuone kutsuu itseään "eläinsuojelutahoksi", mutta silti kääntää selkänsä ja evää avun oikeasti apua tarvitsevilta. Vierashuoneen somepäivityksissä ja videoissa toistuu kerta toisensa jälkeen kertomuksia siitä millä perusteilla löytöeläimiä noudetaan, tai paremminkin jätetään noutamatta/vastaanottamatta Löytöeläinkotiin. Eläimiä, erityisesti kissoja ohjeistetaan jättämään oman onnensa nojaan ulos ja vain ilmoittamaan niistä alueen paikallisiin ryhmiin ja kielletään tuomasta löytikselle, vaikka kukaan ei ole oikeasti arvioinut sitä onko eläin avun tarpeessa. Kukaan ei myöskään koskaan tarkista, tuleeko kyseinen eläin koskaan löytämään kotiinsa tai oliko kyseessä koditon tai kotoaan eksynyt lemmikki. Lisäksi Vierashuone on lakannut lainaamassa loukkuja löytökissoja varten, he lainaavat loukkuja vain niille, ketkä omaa karkulaista yrittävät saada loukulla kiinni. Tämä tarkoittaa sitä, että todella moni hylätty kissa jää ilman apua, luonnon armoille kärsimään sillä harva yksityisihminen haluaa yksittäisen kissan takia ostaa itselleen loukkua. Eli, Vierashuoneen Simo itse toiminnallaan aiheuttaa "löytöeläinten määrän laskun" tarkoituksella. Ei sillä, että lemmikkien ja erityisesti kissojen omistajat olisivat nykyään vastuullisempia ja sen vuoksi löytöeläimiä vähemmän, vaan sillä, että niiden vastaanottoa löytöeläinkotiin vältellään ja pyritään estämään.

Tällä saadaan luotua ilmiö jossa löytöeläimiä ei ole myöskään kyseisellä taholla kodinetsijänä jolloin Simo pääsee tuomaan valheellista tietoa videojulkaisuissaan kuinka kissat katoaa tästä maailmasta ja maatiaisia täytyisi alkaa kasvattamaan ja aivan etsimällä etsitään tiinettä kissaa. Löytökissat eivät tuota vaan niihin voi mennä jopa ylimääräistä rahaa, siksi niitä ei kiinnosta ottaa vastaan löytikselle. Pennuilla harvoin on isoja terveydellisiä ongelmia varsinkin jos emo on tiineys aikana hoidettu hyvin. Pennuista voi pyytää enemmän rahaa, joten niillä tienaa. Ja saa tietysti myös somehuomiota enemmän. Tämä on todella vastuutonta toimintaa varsinkin sellaiselta henkilöltä joka kutsuu itseään eläinsuojelijaksi. Eläinsuojelija ei valikoi sitä kuka ansaitsee avun ja kuka ei eikä myöskään normalisoi maatiaiskissan pennuttamista ja samalla myös tee maatiaiskissojen pentutehtailuakin hyväksyttäväksi. Eläinsuojelija ei yritä tehdä kissojen pennuttamisesta itselleen bisnestä!!! Tämä ei lisää kissan arvoa eikä lisää vastuullisempaa kissojen pitoa. Tällä tavalla toimiva ei saa kutsua itseään eläinsuojelijaksi.

Ja sitten samaan aikaan eläinsuojeluyhdistysten vapaaehtoiset aktiivit ovat niin ylityöllistettyjä ja kädet täynnä kaikkien vailla huolenpitoa jääneiden kissojen hoidossa ettei jokaista kissaa pystytä resurssien takia edes hoitamaan - vapaaehtoisia ei ole tarpeeksi, kuten ei myöskään rahaa tai lahjoittajia. Vapaaehtoiset uupuvat toinen toisensa jälkeen kissojen paljouteen. Ja silti näinkin tunnettu taho ja itseään eläinsuojelijaksi tituleeraava Simo Tolonen kertoo että Suomesta loppuu pian kissat. Ja höpöhöpö, hän ei vain saa löytökissojen kustannuksella tarpeeksi rahaa itselleen ja kaikille virkistysreissuilleen. Sydän siinä ei ole mukana, eikä pätkääkään halua auttaa heikoimpia.

8

760

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Älä valehtele, Oulun esy ei toimi Vierashuoneen nimellä, tuo sanomasi toimii Kempeleessä, eikä ole mitenkään liitoksissa viralliseen eläinsuojeluun Suomessa, vaan on vain, kuten nimikin sanoo, eläinhoitola Kempeleessä, vierashuone. Helposti netissä asian näkisi, mutta joku haluaa vain haukkua ja provota taas.

      • Anonyymi00002

        Jos mietit, miten eläimiä jossain hoitavat, laita SEY:lle virallinen valitus kyseisestä hoitolasta, muuten mikään ei koskaan tule muuttumaan. Tuo Vierashuone ei kuitenkaan eläinsuojelullisesti vastaa löytöeläimistä, ellei ole väliaikaisesti ollut tilanpuutteen vuoksi säilytyspaikka alueen löytöeläimille, mutta aloituksesi sisältää liikaa virheellistä tietoa Suomen eläinsuojelua ajatellen. Jos haluat vain itse ks. paikasta antaa valituksen, osoita se oikeaan kohteeseen eli SEY:lle kunnon todistein. Mutta koko aloitus taisi olla vain haukkua tietämättä totuutta.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Jos mietit, miten eläimiä jossain hoitavat, laita SEY:lle virallinen valitus kyseisestä hoitolasta, muuten mikään ei koskaan tule muuttumaan. Tuo Vierashuone ei kuitenkaan eläinsuojelullisesti vastaa löytöeläimistä, ellei ole väliaikaisesti ollut tilanpuutteen vuoksi säilytyspaikka alueen löytöeläimille, mutta aloituksesi sisältää liikaa virheellistä tietoa Suomen eläinsuojelua ajatellen. Jos haluat vain itse ks. paikasta antaa valituksen, osoita se oikeaan kohteeseen eli SEY:lle kunnon todistein. Mutta koko aloitus taisi olla vain haukkua tietämättä totuutta.

        SEY, Oulun esy ja Vierashuonehan ei liity millään tavalla toisiinsa. SEY Suomen Eläinsuojelun alla toimii monia eläinsuojeluyhdistyksiä kuten myös Oulun esy, mutta mitään tekemistä niillä ei Vierashuoneen kanssa ole eikä aloittajan tekstissä niin väitetäkään. Löytöeläimistä vastaava taho on kuitenkin yksi eläinsuojelukentän toimija silloin kun toiminnan harjoittaja itse sellaiseksi itsensä mieltää ja haluaa tehdä työtä eläinten hyväksi ja olojen parantamiseksi. Tottakai toimintaa voi harjoittaa myös ajatuksella että eläin vain säilötään siellä ja se myydään pois 14vuorokauden päästä jos omistaja ei hae omaansa kotiin. Ja tottakai myös eläinhoitola voi aloittaa pentutehtailun niin halutessaan. Eläinsuojelusta sellainen toiminta on kaukana ja silloin ei itseään pidä sellaisena tuoda esille.

        Selvennykseksi vielä kaikille että SEY ja Oulun esy eivät ole ainoita jotka tekevät eläinsuojelua ja nekin on kaksi eri asiaa. Eläinsuojelukenttä suomessa on laaja ja siihen kuuluu muitakin yhdistyksiä, eläinlääkäreitä, viranomaisia, yksityisihmisiä ja myös löytöeläimistä vastaavia tahoja niin halutessaan. Eläinsuojelu on usein monen tahon yhteistyötä, mutta Vierashuoneen toiminta on siitä kaukana. Siinä olette kyllä siis oikeassa, että se on vain eläinhoitola ja toimii vain bisnesmielessä.


    • Anonyymi00004

      Kyllä näin on. Kieltäytynyt noutamasta löytökoiriakin syrjäiseltä maaseudulta, joka kuuluu löytöeläinalueeseensa. Joka ikisestä kerrasta pitäisi tehdä ympäristötoimeen palaute! Löytökissoja käskee päästämään takaisin vapaalle jalalle. Löytöeläintoimijana ei ole kuitenkaan mitenkään pakko ottaa populaatioita vastaan. Se näyttää olevan hyvin on valikoivaa tämä "lemmikkipelastus-puoli".

    • Anonyymi00005

      Simo on pers

      • Anonyymi00006

        U ..


    • Anonyymi00007

      Aina miettinyt kun someaan olen katsonut onko heppu jotenkin kaksinaamainen, no intuitio oli oikeassa. Persuehdokkuus sen lopulta varmisti.

    • Anonyymi00008

      Pennut kyllä kelpaa ja niiden kanssa patsastellaan somessa, kun mummot kehuu kilpaa kommenttikentissä kuinka hyvä ja hieno ihminen Simo taas on. Ja pennuista saa myös eniten rahaa, mutta emot ja muut jätetään usein oman onnensa nojaan luontoon. Nyt patsastellaan persujen eduskuntavaaliehdokkaana. Varmasti laskelmoinit että pääsee näiden faniensa avulla eduskuntaan. Toivottavasti alkaisi faneilla silmät avautumaan mikä on Simo miehiään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2097
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      30
      1172
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1048
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      148
      901
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      856
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      736
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe