Hallitus etsii jatkuvasti uusia leikkausten kohteita ja turhan usein ne kohdistuvat heikompituloisiin.
Nyt ollaan siinä tilanteessa ettei heikompituloisilla ole varaa maksaa nykyisen hallituksen ja eduskunnan aiheuttamia kuluja.
Koska hyvään johtamiseen kuuluu esimerkin näyttäminen ehdotan eduskunnalle seuraavia muutoksia kulupuolelle:
Kansanedustajien palkkaa laskettaisiin 25 %.
Kaikki matka- ja asumiskulut maksettava omasta palkasta.
Ei erillisiä kokouspalkkioita mikäli ne kuuluvat eduskunnan työtehtäviin.
Sopeutumiseläkkeen ehdot samalle tasolle kuin muutkin sosiaaliturvan edut. Esimerkiksi tulot ja varallisuus vaikuttaisivat maksettavaan sopeutumiseläkkeeseen, lisäksi siinä tulisi olla samat työnhakuvaatimukset sekä karenssi kuin muillakin palkansaajilla jäätyään työttömäksi.
Kun kansanedustaja jää pois eduskunnasta olisi hyvä korjata seuraavia käytäntöjä jotka vaikuttavat heidän päätöksentekoihin:
Eduskunnasta pois jäätyään ei voisi mennä töihin tai edustaa yhtiötä jonka asiaa on ajanut eduskunnassa työskenneltyään vähintään viiteen vuoteen. Esimerkki. Terveyspalveluja yksityiselle sektorille ajaneen kansanedustajan siirtyminen yksityisen terveysalan palvelukseen. Tai jonkin energiamuodon tukia edistäneen kansanedustan siirtyminen sen saaneen yrityksen palvelukseen.
Ehdotus uusista sopeutustoimista
0
80
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410