Herätkää Puolankalaiset, olette tuhon tiellä!

Anonyymi-ap

🧭 1. Vallan keskittyminen
Kun yksi puolue hallitsee valtuustoa ja kunnanhallitusta:
päätöksenteko keskittyy pienelle porukalle
todellinen kilpailu vallasta heikkenee
päätökset voivat syntyä “sisäpiirissä” ennen virallista käsittelyä
👉 Demokratia toimii muodollisesti, mutta käytännön vallankäyttö kapenee
🗣️ 2. Heikko oppositio ja vähäinen kritiikki
Vähemmistöryhmät ovat pieniä tai hajanaisia
Päätöksiä ei haasteta kunnolla
Vaihtoehtoisia näkemyksiä ei kehity
👉 Riski: huonotkin ideat menevät läpi, koska kunnollinen vastavoima puuttuu
🔍 3. Läpinäkyvyyden heikkeneminen
Vähemmän tarvetta perustella päätöksiä julkisesti
Vähemmän poliittista painetta avata valmistelua
Mediahuomio usein vähäistä pienissä kunnissa
👉 Tämä voi lisätä:
hyvä veli -verkostojen riskiä
epävirallista vaikuttamista
🧠 4. Ajattelun yksipuolistuminen
Kun sama poliittinen kulttuuri dominoi pitkään:
päätöksenteko alkaa toistaa itseään
uusia ideoita tulee vähemmän
“näin on aina tehty” -ajattelu korostuu
👉 Pitkällä aikavälillä tämä voi hidastaa kehitystä
👥 5. Kynnys osallistua kasvaa
Ihmiset voivat kokea, että “ei ole mitään vaihtoehtoa”
Ehdokkaaksi lähteminen muita listoja vastaan tuntuu turhalta
Äänestysaktiivisuus voi laskea
👉 Tämä voi vahvistaa ilmiötä entisestään (itseään ruokkiva kierre)
⚖️ 6. Päätösten legitimiteetti
Vaikka päätökset ovat laillisia:
kaikki kuntalaiset eivät koe tulevansa edustetuiksi
syntyy kokemus “yhdestä totuudesta”
👉 Tämä voi heikentää luottamusta paikalliseen demokratiaan
🔄 Mutta tärkeä tasapaino
On reilua todeta, että vahvalla enemmistöllä on myös etuja:
päätöksenteko voi olla nopeaa
linja on selkeä
ei jatkuvaa poliittista riitelyä
👉 Haitat liittyvät enemmän siihen, mitä tapahtuu jos valtaa ei haasteta pitkään aikaan
🧩 Yhteenveto
Suurimmat haitat kiteytyvät kolmeen asiaan:
vallan keskittyminen
kritiikin puute
ajattelun yksipuolistuminen
Nämä eivät ole väistämättömiä, mutta riski kasvaa mitä lähempänä kunta on “yksipuoluekäytännön” tilaa.

37

905

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tulitko ajatelleeksi, että se on vaalien tulos eli enemmistön tahto on toteutunut?

      • Anonyymi00002

        Nimenomaan, sen takia tuolla otsikossa lukee herätkää Puolankalaiset.
        Puolankalaiset lampaat luottavat sokeasti, eivätkä ajattele omilla aivoillaan?
        Äänestetään niin kuin on aina äänestetty. Pelätään muutosta?
        Vai pelätäänkö että tutut ei enää tervehdi kylällä?
        Ei uskalleta olla eri mieltä ettei vain jouduta hyljeksityiksi tai leimata valittajien kavereiksi?
        Vai ollaanko niin tyhmiä ettei huomata että viedään kuin pässiä narussa?
        Vieläkö löytyy muita syitä?
        Jos joku väittää että kunnassa asiat hoidetaan hyvin ja oikein, ei ole hyväveli verkostoa=korruptiota, ei tehdä virheitä, on syytä herätä syvästä unesta tai myöntää olevansa pelkuri tai vaan yksinkertaisesti tyhmä.

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Elämäntapavalittaja on tehtaillut tyhjästä lähes 200 valitusta. Hän haluaa olla pormestari, mutta kun kannatus on laskettavissa yhden käden sormilla joten eihän se demokratiassa onnistu. Sen hän on saanut aikaan, että oppositiopuolueet alkoivat äänestää kepua, jottei elämäntapavalittaja saa valtaa kunnassa.

    • Anonyymi00003

      Puolangalla Perussuomalaiset, demarit, vasurit ja KD äänestivät keskustaa eli käytännössä Puolangalla ei ole yksipuoluejärjestelmä ja valtaa käyttää " Puolanka-puolue". Siitä kiittäkäämme elämäntapavalittajia, jonka vuoksi kaikki halusivat olla pormestarin tukena.

      • Anonyymi00004

        Mutta hallituksessa ja valtuustossa kuitenkin vain kepu/pormestari päättää. Eli kyllä on.
        Jos asiat tehtäisiin ja kirjattaisiin kerralla oikein, ei olisi mitään mistä valittaa. Mistä johtuu jatkuvat virheet? Ammattitaidon puute? Eikö kuntalaisten etu olisi ammattitaitoinen kunnanjohtaja ja hallintojohtaja?

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ottaako nuppiin, kun ei mene mielesi mukaan ?

      • Anonyymi00006

        Kuntalaiset haluavat pormestarin päättävän asioista eivätkä halua että elämäntapavalittaja nousee diktaattoriksi 5 kannattajan voimalla.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Ottaako nuppiin, kun ei mene mielesi mukaan ?

        Ei ota, ihmeellinen kysymys.
        Miksi pitäisi mennä yhden ihmisen mielen mukaan, kun puhutaan kunnan johtamisesta? (nythän se menee niin)
        Saa kai sitä jokaisella olla mielipide? Ja ihan oma, ei minkään puolueen tai ryhmän.
        Oletko sinä sitä mieltä että Puolangan asiat on hoidettu hyvin ja lainmukaisesti?
        Tiedätkö mihin ylipäänsä kuntalaisten rahoja käytetään?
        Onko mielestäsi järkevää, että kunta toimii yrittäjänä kuntalaisten rahoilla ja ottaa miljoonien edestä riskejä?
        Vai tiedätkö yhtään mitä siellä kunnantalolla touhutaan?
        Välillä olisi hyvä tarkastella asioita ryhmän ulkopuoliselta näkökulmalta.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Miksi pitäisi mennä parin elämäntapavalittajan mukaan, jotka eivät ole menestyneet kuten pormestari, joka on menestynyt elämässään erittäin hyvin.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Miksi pitäisi mennä parin elämäntapavalittajan mukaan, jotka eivät ole menestyneet kuten pormestari, joka on menestynyt elämässään erittäin hyvin.

        Mikä ihme siinä on että jos ei ole kepulainen niin automaattisesti luullaan että on elintapavalittajien mukana. Nehän on vain kaksi ihmistä, kaikki Puolangalla tietää ketkä. Eihän ne kuulu mihinkään ryhmään. Yksin toimivat, eivät edes yhdessä. Ja edelleen toistan jos ette ymmärrä, jos kaikki tehtäisiin oikein ja lain mukaan, ei olisi mistä valittaa. Eikö se olisi helpointa kepuillekin.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Mikä ihme siinä on että jos ei ole kepulainen niin automaattisesti luullaan että on elintapavalittajien mukana. Nehän on vain kaksi ihmistä, kaikki Puolangalla tietää ketkä. Eihän ne kuulu mihinkään ryhmään. Yksin toimivat, eivät edes yhdessä. Ja edelleen toistan jos ette ymmärrä, jos kaikki tehtäisiin oikein ja lain mukaan, ei olisi mistä valittaa. Eikö se olisi helpointa kepuillekin.

        Elintapavalittajat pitävät itsestään selvyytenä, että heillä on mandaatti edustaa kaikkia muita kuin Keskustapuoluetta. Siinä he ovat väärässä. Edes PuPu-ryhmässä ei ole kuin yksi täysverinen perässä hiihtäjä.

    • Anonyymi00008

      Olis pitäny kunnan kertoa siinä muualta meille - hankkeessa että täällä vallitsee kepun diktatuuri niin olis tajunnu muuttaa jonneki muualle. Tai vaikka nettisivuilla mainostaa että kepulaiset tervetuloa, muut voi muuttaa muualle.
      Se että Puolangalla kaikki muut paitsi kepulaiset leimataan valittajiksi kertoo vain tyhmyydestä ja tietämättömyydestä.

      • Anonyymi00010

        Puolangalla on kaikkien puolueitten demokratia, nimi on harhaanjohtavasti "Keskustapuolue". Jos ei edes sitä asiaa ymmärrä, kannattaa todella muuttaa täältä pois.

    • Anonyymi00012

      Parempi näin kuin joka asiasta valittaminen ja siksi päätöksien viivästyttäminen.

      • Anonyymi00021

        So so, mustan murheen ritari. Myönnä pois, että on niin hyvä johto kunnassa, että pää meinaa sinulla haljeta ?

    • Anonyymi00014

      Miten sinulla onnistui teknisen lautakunnan jäsenyys ? Menikö paremmin kirkkovaltuustossa ? Oletko mielestäsi oikea henkilö neuvomaan kuntalaisia, kun kannatus on vain muutama ääni ?

    • Anonyymi00015

      Myös metsästyseuroisssa ongelmia kun hallituksen jäseniksi valittu vain vasemmistoliittolaisia.Näön vuoksi seassa saattaa istua yksi neutraali henkilö ja sitten väitetään ,että demokratia pelaa.

      • Anonyymi00016

        Klikkiytyminen on joskus ongelma ja sitä tulisi välttää. Metsästysoikeus on maanomistajalla, jonka hän on vuokrannut seuralle.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Klikkiytyminen on joskus ongelma ja sitä tulisi välttää. Metsästysoikeus on maanomistajalla, jonka hän on vuokrannut seuralle.

        Klikkiytyminen on lähes aina ongelma. Seurojen johto on enimmäkseen yli 70-vuotiaita maattomia kepulaisia, joilla on ollut kiistoja keskenään jo vuosikymmeniä. Ja iän myötä ne napinat vain kiihtyvät.

        Olisi paikallaan, että seuroihin saataisiin tummaihoisia hampaisiin aseistautuneita muslimeja. Niillä olisi todennäköisesti suuri ja vilpitön halu saada järkyttävän suuri hirvikanta hengiltä taimikoita tuhoamasta. Puolankalaisista rasisteista ei moiseen hommaan näytä kykyä olevan.

    • Anonyymi00017

      Ei kannata höyrytä. Puolanka on kärpäsen paska maailman kaikkeudessa. Varsinkin tässä maailman tilanteessa, kun Putin järjestelee junaratoja kuntoon Suomen suuntaan.

      • Anonyymi00018

        Oikeassa olet.
        Youtube "Kimmo Kiljunen Venäjästä-parhaat palat" on vakava asia. Kimmo lupaa videolla venäläisille, että itäraja aukeaa heti, kun demarit pääsevät hallitukseen.
        Kepun ei pidä lähteä demareille pönkkäpuolueeksi minkä Saarikko meni meni tekemään.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Oikeassa olet.
        Youtube "Kimmo Kiljunen Venäjästä-parhaat palat" on vakava asia. Kimmo lupaa videolla venäläisille, että itäraja aukeaa heti, kun demarit pääsevät hallitukseen.
        Kepun ei pidä lähteä demareille pönkkäpuolueeksi minkä Saarikko meni meni tekemään.

        Vielä vähemmän kokoomuksen pönkkäpuolueeksi kurittamaan kannattajiaan.

      • Anonyymi00034

        Älähän vähättele. Jos on puolankala mahtitekijä Kainuussa on se sitä maailmallakin. Meitä kuunnellaan myös isoissa pöydissä. Varsinkin jos on Harri muutaman sian ja hiehon kanssa meitä edustamassa.

    • Anonyymi00022

      On aiinä hyvätkin puolensa jos valta keakittyy. Ainakin päätöksen teko helpotuu kun vassarit ei oo lyömössä kapulaa rattaisiin ja rohmuamassa toisten lompakolla.

    • Anonyymi00026

      Yksituumaisuus on Puolangan valttikortti. Kunnallisvaali ei ole Puolangalla tavanomaisen poliittinen vaali, vaan käytännössä henkilövaali. Siihen pormestari-malli sopii kuin "nenä päähän". Puolankaa johtaa "Puolanka-puolue", nimenä on "keskusta".
      PS, Vasemmistoliitto ja SDP, nuo tulevien eduskuntavaalien suuret puolueet, eivät saaneet yhtään edustajaa.
      Kehitys oli nopea, ratkaisevassa roolissa oli pari elämäntapavalittajaa, joiden jatkuvat valitukset johtivat siihen, että lähes kaikki äänestivät kepua, koska halusivat olla pormestarin tukena eli käänsivät selkänsä elämäntapavalittajille.
      Elämäntapavalittajat ovat yrittäneen saada "Puolanka-puolueen" ulkopuolella olevat valtuutetut ohjaukseensa, mutta he eivät suuressa viisaudessa lähden hulluuden tielle. Uutta hienoa kuntosalia ei tulla purkamaan sen vuoksi, että pari neliöä rakennuksesta on seurakunnan tontin puolella, vaikka elämäntapavalittaja on sitäkin esittänyt.

    • Anonyymi00027

      Kyllä valittajat on tuhon tiellä ei muut. Mt sairaus tekee valittamisesta joka päiväistä.

    • Anonyymi00029

      Olen sanonut monet kerrat, että kun sisäsiittoiset puuhastelevat satoja vuosia keskenään ja oman perheen piirissä niin tapahtuu taantuminen; sekä älyllisesti että ruumiillisesti. Jälkimmäinen on teettänyt sen, että puolakalassa sairastetaan melkein eniten koko Suomessa ja valtionosuudet sen mukaiset.

      Älyllinen taantuma taas on johtanut kansalaisten tyhmistymiseen. Kun tarpeeksi juntteja ollaan eikä olla millään tavalla kiinni ympäröivässä elämässä äänestetään sitä samaa ulosteelle haisevaa vaihtoehtoa, jota ukki hoksasi äänestää 1920-luvulla. Ukki oli sinänsä vielä ihan fiksu äänestäessään maalaisliittoa, koska tuolloin puolankalakin eli maataloudessa. Nyt näyttää mennee ohi useimmilta se, että nykypuolankala elää tukiaisilla eikä maataloudella.

      • Anonyymi00030

        Mistä syystä tuo älyllinen taantuma sinuun on iskenyt ? Osaat vain valittaa ja kaikki nauravat.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Mistä syystä tuo älyllinen taantuma sinuun on iskenyt ? Osaat vain valittaa ja kaikki nauravat.

        Kepulaiset ne kyllä nauraa oikeudessa ja päätöksenteossa, joissa asiat pitäisi ja pitää käsitellä nauramatta ja hihittelemättä menettelytapavirheiden välttämiseksi, asioiden oikein menemiseksi ja valitusedellytysten minimoimiseksi. Näin toimii kaikkien kannattama keskustapuolue.

    • Anonyymi00032

      Kyllä tuo sisäsiittoisuus on aito ongelma. Kun ajaa vaikkapa ensi viikon keskiviikkona puolenpäivän aikaan Puolangan kylänraitin läpi ja käy molemmissa kylän kaupoissa niin millepä näyttää? Suuri osa olijoista on melkomoisia kummajaisia.

      Ei ole tervettä lisääntyä saman katon alla vuosisatoja. Naapurikylästä haettu veljentytön kyttyräselkäinen vesipääpoika ei paljon tilannetta paranna. puolankalaiset ovat yksinkertaisesti ylijalostettu rotu; samaan tapaan kuin saksanpaimenkoira joista ei tervettä yksilöä löydä vaikka hakisi susien ja ahmojen kanssa.

      • Anonyymi00036

        Puolankalaisille tiedoksi. Mooseksen kirja 18 luku kieltää sukupuolisuhteet lähisukulaisten (kuten sisarusten, vanhempien, kepujen, lapsenlapsien) kesken, kutsuen niitä häpeämättömyydeksi.

        Ja vaikka tämä asia on Raamatussa vahvasti sanottu, polkevat lankalaiset edelleen kyttyrät heiluen ihan mitä tahansa. Kuntajohto kannattaa toimintaa. Syystä että saataisiin mahdollisimman sairaita yksilöitä kuntaa ja lisää tukia sitä kautta.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Tulkinta tekoälyn kepuloimana: "Useimmat kepuliudenselittäjät näkevät, että alkuaikoina sisäsiitos oli välttämätöntä, mutta myöhemmin Puolangan kuntajohto kielsi sen (esim. terveyssyistä tai geneettisten sairauksien välttämiseksi)." Liian myöhään tuli mahtikäsky on oma arvio.

    • Anonyymi00033

      Tuo herätkää toi heti mieleen Herätkää -lehden. Aikanaan niitä postilaatikkoonkin tuli. Valitettavasti ei enää.

      Näitä herätkää -julkaisujahan kerättiin tosissaan vain yhtä käyttötarkoitusta varten. Ja niiden käyttö konkretisoitui, kun tiedettiin jonkun äityneen juomaan päiväkausiksi. Kun kylillä levisi varma tieto, että nyt se on ollut kohta päivän juomatta ja tärinät ovat juoppolallilla parhaimmillaan niin silloin kun vei sen juopon postilootaan sanotaanko tusinan verran Jumalan sanaa Herätkää-lehden muodossa niin jo vain.

    • Anonyymi00037

      Ajoin viikko sitten Puolangan kautta mökilleni Pudasjärvelle. Laitoin kaikki peliin ja uskalsin mennä Puolangan Alkoon. Oikein miellyttävä ja normaalin oloinen naisihminen sai myytyä minulle ison pullon Viinaa ja laatikon Sandelsia. Kauppaan yritin uskaltautua, mutta en uskaltautunut pihalla olevien epämääräisten nisäkkäiden vuoksi. Jouduin syömään purkkiruokaa. Huomenna menen Pudasjärven keskustaan ja ostan keskustaa vastustaakseni rehuja ja salaattiannoksia.

    • Anonyymi00039

      Herää raivo olet itse tuhon tiellä
      Et vain tajua sitä itse. On niin paha olla.

    • Anonyymi00040

      Voisitko sinä "hyvä mies" kertoa kuntalaisille, miten on mahdollista, että valitukset kirkkovaltuuston puolella loppuivat kuin seinään ? Jotain todella viisasta siellä on tehty ? Voitaisiin ottaa mallia myös kuntapuolella.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      123
      1694
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1242
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1191
    Aihe