Lindtman munasi itsensä perusteellisesti

Anonyymi-ap

44

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Espanja ilman EU-tukirahoja olisi Marokon kopio.

      • Anonyymi00017

        Sitä betoniauton kuski ei pysty ymmärtämään.


    • Anonyymi00002

      Se, että SDP ei ymmärrä, tai ymmärtää, mutta ”valitsee puhua paskaa”, ei Huopaisen mukaan hämmästytä.

      Se, että HS ei puutu millään tavalla näihin puheisiin, ei sekään Huopaisen mukaan hämmästytä, koska HS ja HS:n omistajat liputtivat elpymisvälineen puolesta estoitta.

      – Siinä vaiheessa, kun Antti Herlin pääsee lehteen kertomaan, että tärkeää on hyväksyä, muttei pysty millään muotoa perustelemaan kantojaan, tietää, että ollaan syvällä mädässä, Huopainen ruoskii.

      Antti Herlin on sijoitusyhtiö Holding Manutas Oy:n kautta Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma Groupin toiseksi suurin omistaja 13,4 %:n omistusosuudella.

    • Anonyymi00003

      Lindtman lienee ostanut koulutusta esiintymiseen ja möläyttelyyn, kun on ollut pääosin hiljaa viimeiksi kuluneen kahden vuoden ajan. Neuvo selkeästi on ollut että älä ota kantaa mihinkään, koska epäonnistumisen todennäköisyys on suurempi kuin onnistumisen. Ei ihan äkiseltään tule mieleen Lindtmanin lausumaa, jossa olisi ollut jotain järkeenkäyvää.

      • Anonyymi00021

        Tytti, joka roikkuu aina haastatteluissa pikku-Antin kyljessä kiinni, puhumatta sanaakaan, on valistanut pikku-Anttia takahuoneessa ennen median eteen menoa ja jertonut, mitä pikku-Antti saa sanoa "opettele tämä ulkoa". Sitten tulevat median eteen ja Tytti on tiukasti kyljessä kiinni, ei puhu mitään vaan varmistaa, että pikku-Antti puhuu juuri niin, kun hän on käskenyt ja jos ei puhu, Tytti puuttuu asiaan. Tähän asti pikku-Antti on selviytynyt hienosti. Pelkää varmaan hirviö-Tyttiä? Katsokaapa, Tytti on aina pikku-Antin kyljessä kiinni, kun kuppa Junttilan talon seunässä.


    • Anonyymi00004

      "Lindtman munasi itsensä perusteellisesti"

      Eli, ei mitään uutta SSDP johdosta!!!!

    • Anonyymi00005

      Lindmannin kannattas pitää suu kiinni ennenkuin on puhunut Tytin kanssa

      • Anonyymi00006

        Lindman ja Tytti, siinäpä kaksi oivaa "talousneroa".


    • Anonyymi00007

      Purra ja Orpo siinäpä meidän talousnerot.

      • Anonyymi00008

        Niin rinne-marin-sak ja koko vassari iilimato team. Hohikheeehhok


      • Anonyymi00009

        Orpo nyt on vähän alisuoritteinen, mutta päihittää silti Marinin 6-0. Orpon ei tarvitse keikistellä vaatteilla. Marinin täytyi.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Orpo nyt on vähän alisuoritteinen, mutta päihittää silti Marinin 6-0. Orpon ei tarvitse keikistellä vaatteilla. Marinin täytyi.

        Orpo voisi vetää tutun päälle ja tanssahdella jonnekkin muualle sössimään.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Orpo nyt on vähän alisuoritteinen, mutta päihittää silti Marinin 6-0. Orpon ei tarvitse keikistellä vaatteilla. Marinin täytyi.

        Samaa mieltä. Orpo, jota en ole koskaan sietänyt, vie juoppi-Marinista komiasti voiton! Miten vitussa tässä maassa on kaksi kertaa peräkkäin valittu kaksi paska-aivoa pääministeriksi?!


      • Anonyymi00037
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Orpo, jota en ole koskaan sietänyt, vie juoppi-Marinista komiasti voiton! Miten vitussa tässä maassa on kaksi kertaa peräkkäin valittu kaksi paska-aivoa pääministeriksi?!

        Ai Sipilä ja Orpo vai?


    • Anonyymi00010

      Räsänenkin on nolla. Räksyttää, mutta ei mitään asiaperustetta. Suomen talouden tila on mikä on, mutta Lindtmanin opeilla tilanne olisi paljon huonomopi. Marinin talousosaamisesta ei tarvitse enää puhua. SDP:llä ei ole tarjota mitään uskottavaa vaihtoehtoa valtion taloudehoidolle. Ei mitään.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/724fd276-b5b7-41fe-9160-656953a9e9fb

    • Anonyymi00011

      Sinne edellisellä hallituskaudella luvattiin ja maksettiin miljarditolkulla suomalaisten rahoja. Tätä nähtävästi Antti haluaisi jatkaa. Eikö sekään aja suomalaisten etua?

    • Anonyymi00012

      Parhaatkaan asiantuntijat eivät löydä maailmankartalta Lindtmanin kuvailemaa Espanjaa. Miksi? Siksi, että sellaista ei ole.
      Aivan toisenlainen, tukien ja velan turvin elävä Espanja kyllä löytyy.
      Siis Antti Lindtman puhuu täyttä paskaa.
      Ja samalla hänen takavalon nuolijansa Räsänen Purraa haukkuessaan ilmoittaa taas niiaten, että ei saa valehdella.
      Lindtman kuitenkin jatkaa tosiasioitten vääristelyä. Varmaankin tulkiten että demari saa valehdella, muut ei.

    • Anonyymi00013

      Lindtmannille opettaja puoliso laskee viikkorahat.
      Siinä on tämän pystyyn kuolleen talousosaaminen.

      • Anonyymi00014

        Eikö se asu yhdessä mummonsa kanssa?


    • Anonyymi00016

      Lindtmanin äitin pojan matematiikan numero kirjoituksissa oli C lyhyestä matematiikasta. C arvosana lyhyestä matematiikasta tarkoittaa esitä että on osannut kirjoittaa nimen oikein vastauspaperiin ja tunnistaa joitakin numeroita.

    • Anonyymi00018

      Aloituksesta päätellen alkaa hallituspuolueilla puntti tutista.

      Orpon hallituksen aikaansaamattomuus velanoton lyhentämiseksi on valtava.

      Toki, etenkin Kokoomuksen etupiirille, on saatu lapettua rahaa.

      PS:n etupiiristä ei ole niin varmuutta, lienee oma tasku.

      KD sai 600 000 € joululahjarahaa ja Poutalat päälle, halpa pikku oikeistoapupuolue.

      RKP:lle riitti Raaseporin ja Pietarsaaren sairaaloiden säilyttäminen.

    • Anonyymi00019

      Mussukalla on niin vankka "tieto" ja on suorastaan matemaattinen nero. Olikohan saanut "tiedon" siltä varjoltaan, jota kutsutaan Tytiksi?

    • Anonyymi00020

      Valtiovarainministeri Purra jatkaa epätoivoisia hyökkäyksiään SDP:tä kohtaan, kun hallituksen omalla politiikalla velkavuori sen kuin kasvaa, työttömyys on Euroopan surkeinta ja konkurssit ennätystasolla.

      Räsäsen mukaan on huvittavaa, että valtiovarainministeri Purra käy jo vuosi ennen vaaleja vaatimaan oppositiolta sopeutuslistoja, kun hallitus on itse epäonnistunut kaikissa keskeisissä talouspolitiikan tavoitteissaan.

      • Anonyymi00026

        Astudiossa oppositio ehdotti yhteisöveron alennusta, mutta Purra ei kuunnellut yhtään.


    • Anonyymi00023

      Olisko hyvä keskittyä omaan vahtivuoroon, Purra? Nyt kun valta ja voima,niin pahojas vaan teet!

      On kyllä surkein hallitus Suomen tasavallan aikana.

      Ennen maa repee ennen kuin Purra häpee...

      • Anonyymi00025

        Miksi Purran pitäisi hävetä? Kaikki säästöt eivät ole menneet läpi, kun siellä on muitakin. Ainakin on yrittänyt.


    • Anonyymi00024

      Vallanpitäjän on tyhmää haukkua entisiä ja vaatia tulevia toimimaan paremmin. Nyt on sun hetkes toimia fiksusti. Tai olis ollu. Mutta kun sulta puuttuu se kyky asettua toisen ihmisen asemaan, enetkin jos se on heikommassa asemassa kuin sinä. Parempituloisia tunnut komppaavan ihan kiitettävästi, sieltä sitten 'valuu' köyhille. Mitä? Yleensä se valuva on kakkaa...

    • Anonyymi00027

      Kannatus kertoo kaiken, näkee ketkä putoo ja keistä tulee johtajia. Hyvä demarit.

    • Anonyymi00028

      TÄMÄKIN PITÄÄ NYT PAINAA PIILOON!!!

    • Anonyymi00029

      Aivan täysin. Meni pääministerin paikka tähän!

      • Anonyymi00031

        MITÄ VÄLIÄ MASN TALOUDELLA ON? PÄÄASIA ETTÄ PÄÄSTÄÄN HALLITUKSEEN!


    • Anonyymi00030

      MITÄ SE SUA HAITTAA!!!?

    • Anonyymi00032

      Lindtman on modernin ajan viimeinen poliittinen broileri. Ei mitään omia ajatuksia, pelkkää puolueen liturgiaa ja räksyttämistä. Asiaosaaminen pyöreä nolla. Koulutuksen tason romahtaminen näkyy Lindtmanissa.

      • Anonyymi00033

        Jotenkin tulee mieleen Pölhö Kustaa 🤣. SDP on muuten pitkälti samaa mieltä leikkauksista ja niitä tulee. Mariinin hallitusta varoitettiin pysyvästä velanotosta. Orpon hallitus on onnistunut olosuhteisiin nähden erinomaisesti. Äänestän PS:a tulevissa vaaleissa.


    • Anonyymi00034

      Hauska katsoa jos tappisilmä komentaa seuraavaa hallitusta, melkoinen farssi!

    • Anonyymi00035

      No mut jahka se olis nyt meidä vuoro saada tukea kun talous on heikossa hapessa kun tähä saakka on tuettu muita Eu:ssa?

      • Anonyymi00038

        Ei hyödytä, Orpo hukkaa tuet vaikka jotain saataisiinkin.


      • Anonyymi00043

        Lindtman-ko ne EU-tuet Suomelle hankkii? Lindtman on puhetyöläinen. Maalailee pilvilinnoja siitä miten hyvin asiat olisivat jos SDP pääsee valtaan. Valtion velatkin muuttuisivat saataviksi kun Lindtman pääsisi pääministeriksi pasteeraamaan.


    • Anonyymi00036

      mukava poikkeus, että nyt oli Antti, yleensähän se on ollut Tytti, joten jatkamme demukoiden linjoilla.

    • Anonyymi00039

      Ongelmana on, ettei Antti Lindtmanin ja SDP:n "todellisuudessa" ole tilaa järjen käytölle.

    • Anonyymi00040

      mitä muuta tuo vajakki osaa, aina munaa itsensä ja koko puolueensa, ja Tytti auttaa siinä hyvin.

    • Anonyymi00041

      Tytti ja apupoika Antti on eläkeläismummojen äänien kerjäämiseen keskittyvä lipevä kaksikko.
      Teatteri Espanjassa......on söpöä

    • Anonyymi00042

      Lindtman sai hyvän muistutuksen siitä miksi hänen olla mieluummin hiljaa, kuin ottaa kantaa valtiontalouteen.

    • Anonyymi00044

      Noh noh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe