Pistetääs tämmöinen galluppi pystyyn:
Kuinka moni palstalaisista on tutustunut johonkin uuteen ihmiseen ja rakastunut tähän masennuksensa aikana? Kuinka rakastuminen vaikutti mielentilaan? Kuinka uusi partneri suhtautui masennukseesi? Aiheuttiko ongelmia suhteelle? Missä tapasitte? Kestikö suhde kauan?
Omasta puolestani voin sanoa, että tuollaista onnenkantamoista ei ole osunut kohdalle. Tuskin ketään edes kiinnostaisi tutustua minuun tässä mielentilassa. Toisaalta, en käy juuri missään, joten eipä niitä tapaamisen mahdollisuuksiakaan juuri ole.
Kuinka moni palstalaisista on tutustunut johonkin uuteen ihmiseen ja rakastunut tähän masennuksensa aikana? Kuinka rakastuminen vaikutti mielentilaan? Kuinka uusi partneri suhtautui masennukseesi? Aiheuttiko ongelmia suhteelle? Missä tapasitte? Kestikö suhde kauan?
Omasta puolestani voin sanoa, että tuollaista onnenkantamoista ei ole osunut kohdalle. Tuskin ketään edes kiinnostaisi tutustua minuun tässä mielentilassa. Toisaalta, en käy juuri missään, joten eipä niitä tapaamisen mahdollisuuksiakaan juuri ole.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kokemusta.
Mutta olisi kai se ihanaa. Eikös sitä sanota että rakkaus parantaa kaiken. No, en tiedä.
On siinä tietysti vaarana että se rakkaus muuttuu riippuvuudeksi.
Pitää olla todella ihme persoona joka "herättää" tästä "horroksesta"!!
Olen ihastunut/rakastunut ilman toivoa. Pakenen ankeaa elämääni miellyttäviin kuvitelmiin, makaan jossakin sängyllä päiväkausia ja viikkokausia ja kuvittelen...
Hei. Minulla on ollut masennusta ja kaksisuuntaista jo vuosia. Tutustuin uuteen ihmiseen, johon tutustumisen jälkeen meni noin 2-4 viikkoa kun romahdin täydellisesti. Itkin, paruin, nukuin, en jaksanut käydä kaupassa tai siivota kotia. Tämä ihminen alkoi auttamaan minua näissä askareissa.
Olemme ollut yhdessä noin 2 vuotta ja avoliitossa. Hän ei ole kuitenkaan mikään uhrautuja. Enkä minä puolestani mikään prinsessa vaan aivan tavallinen nainen.
Eli minä löysin masentuneena miehen.
Tapasin nykyisen avomieheni masentuneena (keskivaikea masennus), olin tosin jo aika hyvässä kunnossa silloin. Ja tavattuamme vielä paremmassa. Jätin jopa lääkkeet pois melko pian sen jälkeen (lääkärin luvalla). Pari vuotta myöhemmin olin taas aika kurjassa jamassa, mutta yhdessä on kestetty.
joo mä rakastuin ja aloin parantua en tiä olinko jo muutenkin parantumassa vai oliko se ensisilmäys myös sille se kipinä... rakastuin jopa kahdesti; mut jätettiin ja se sattui perhanasti mutta sitten tuli vastaan joku muu ja taas mentiin... sen kanssa ollaan nyt sellasessa on/off suhteessa...
Kun minä sairastuin keskivaikeaan masennukseen keväällä, niin silloin murjotin kotona ekat kaksi kuukautta. Kun lääkitys alkoi vaikuttaa, jaksoin nousta ja lähteä "ihmisten ilmoille". Tapasin ihanan miehen, treffailtiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Sitten mies yritti iskeä baarissa mun paria kaveria, joten suhde lopahti siihen. Myöhemmin olen tavannut tätä kundia ja taas se pörrää mun ympärillä ja haluais jatkaa siihen mihin jäätiin alkukesällä...
No, eräällä työmatkalla tapasin sitten myös huippu-kivan miehen ja nyt alkavaa suhdetta huolletaan ja hoidetaan kuin vastasyntynyttä! Olen pilvilinnoissa ja vatsan pohjassa tuntuu mukavalle, kun vain ajattelenkin häntä! :) Ollaan vasta muutamia kertoja treffattu, mutta tuntuu, kuin hän tuntisi jo minut läpikotaisin. Niin helppo on hänen kanssaan keskustella...
Päivä kerrallaan. Koskaan en tiedä mihin elämä vie...
P.S. Sairastuttuani kyllä seurustelin miehen kanssa, mutta meillä oli mennyt jo pitkään huonosti. Että mun kohdalle on kyllä osunut montakin miestä sairaudestani huolimatta! :)
Olen rakastunut masentuneena, auttoi todella paljon. Tuntu jo että elämä lähtis rullaamaan mutta ei. Suhde ei kestänyt kun ehkä parisen kuukautta kun suhtautui vielä vähän masentuneesti kaikkeen siinä. Noh... se loppu sitten ja nyt on masentaa vielä tuplasti enemmän. Pitäis keksiä jotain millä unohtaa tyttönen ja masentelu.
on melkomoista teeskentelyä ja aikalailla laskelmointiakin, että kenellä nyt sattuu olemaan rahaa, auto sun sen sellaista. Vaikka syönkin kourallisen lääkkeitä päivässä, ei mieleni ole muuttunut pätkän vertaa sen suhteen, että en halua miestä tai lapsia. Olen paennut ihmissuhteita maaseudun rauhaan, pidän puhelimeni visusti suljettuna,tietokoneen kommunikaatio-ohjelmat pois päältäkytkettynä ja telkkarin heitin hevon kuuseen, koska onni ei ole tähänkään asti minua koskettanut, en tahdo elää edes niin vanhaksi, että vajaamielisenä pyörisin pilvissä.
Käsitin ehkä viestin väärin mutta kertoisitko miten heltevissä "rakkaus", auto ja raha liittyvät toisiinsa!?
Mulle on käyny päinvastoin :) Masennuin sen vuoksi kun rakastuin... Enkä ole vieläkään päässy siitä yli. Kaikki menikin ihan hyvin kunnes tuo yksi ihminen tuli ja "sotki kaiken"... Nyt ei muuta päässä pyörikkään kuin tuo ihminen ja itsemurha... Yksinkertasta...
hoo ompas vanha viestiketju vastaan nyt kuitenkin! Joooh. Eli juuu rakastuin tässä kolmisen kuukautta sitten ihanaan naiseen. Olen siis nainen itsekin jos joku tahtoo tietää... Hmm se tais tapahtua siihen aikoihin kun vaikea asteinen masennukseni oli ns. Paremmassa vaiheessa. Olin hyväksynyt yksinäisyyteni ja tämän kaiken että en koskaan saa ketään plaaplaaplaa kunnes tapahtui monta pienimuotoista ihmettä ja yks kaks olinkin sen naisen kainalossa kenet aina alitajunnassani olin halunnut. Hmm. Tätä kirjottaessani olen taas osastolla. Nyt kuitenkin on joku joka jaksaa tulla kattomaan joka päivä. Ai niin. Mentiin kihloihin muutama päivä sitten! Rakastan häntä enemmän kuin ketään tai mitään muuta. Enkä jaksais tätä paskaa maailmaa ilman häntä. Hassua sinänsä koska olin kamala kyynikkö ja maailmaa vihaava ihmisraunio. Olen sitä edelleen vähän mutta uskallan myöntää että rakkaus se voittaa pahimmatkin möröt! Maailma vaan on paska paikka niin kauan kun löytää jonkun joka vie yksinäisyyden ja kaiken muun paskan pois. Heh tsemppiä! :)
Minulla oli masennuksen oireita, kun aloin seurustella, mutta masennus tuli vasta vuosi suhteen alkamisen jälkeen. Kumppanini (tai entiseni) sen sijaan oli masentunut, mutta ihastuminen minuun ja varsinkin suhteemme alkaminen paransi hänen oloaan silmin nähden. Se kesti siihen asti, ennen kuin minä masennuin ja hänen jaksamisensa joutui äärimmilleen.
Suhde päättyi muutamia kuukausia sitten 2.5 vuoden jälkeen, kun hänen tunne-elämän häiriönsä paheni pahenemistaan ja sen kautta masennuskin syveni. Taistelimme viimeisen puoli vuotta enemmän tai vähemmän selvitäksemme ja olimme vihdoin saamassa asiat kuntoon, kun hän luovutti jouduttuaan osastolle, ei enää jaksanut taistella. Vain viikko ennen eroa hän puhui tosissaan siitä, että tahtoo kanssani kihloihin, kunhan on ensin terve.
Nyt oma masennukseni, josta pääsin hänen avullaan yli, on palannut.