RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI

Anonyymi-ap

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta  Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
    Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
    Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
    Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista.  Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän  Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
   Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.

8

174

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ajaton, kaikkitietävä, kaikkivoipa ja rakastava Jumala teki suuren suunnitelman, siinä loi taivaan ja maan.

      Laittoi sitten valot päälle ja jatkoi luomisen työtä suunnitelman mukaan aina sritsämänteen päivään asti.

      Milloin huilasi pitäen lepopäivän luomisen työstään voipuneena.

      Tuo ajaton, kaikkitietävä, kaikkivoipa, ja rakastava Jumala.

      Eipä nukuta sapatin vartiossa !

      • Anonyymi00002

        Kyllä kai uskovainen sapattina saa syntiä tehdä vaikka muuten se on kielletty.
        Kaikkitietävä, kaikennäkevä ja rakastava Jumala kun ummistaa silmänsä lepoon, niin ei ole syntilöiden töitä näkemässä.
        Ei ole mitään tuomittavaa kun ei ole mitään syntiä tapahtunut.


    • Anonyymi00003

      Nyt lipsahti sillä viikon ensimmäinen päivä muutettiin sunnuntaista maanantaiksi silloin aikoinaan. Ei siinä pyhäpäivää siirretty vaan viikonpäivän järjestysnumeroa.

    • Anonyymi00004

      kaste ei vielä pelasta .Pitää ensin uudestisyntyä.
      Apostoilien teot 8:16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
      8:17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
      Oli kastettu Herran Jeesuksen nimeen ja silti Pyhä Henii ei ollut ullut yhteenkään hsitä, koska he olivat ihastuneet ihmeisiin yms eikä Jeesukseen. Ihinen jossa ei ole Pyhää Henkeä ei ole uudestisyntynyt ja Jumalan lapsi.

      • Anonyymi00005

        Anteeksi nyt vaan mutta...
        Tuo ei riitä kuin alkuun sillä sitten on vielä edessä se vuosikymmenten anekauppa.

        Pastori se lupaa
        "Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa"

        Saako muuten sapattina tehdä anekauppaa vai onko se sapatinrikkomisen suuri synti mistä rangaistukseksi Raamatussa, tuossa rakastavan Jumalan sanassa on määrätty kuolleeksi kivittäminen?


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Anteeksi nyt vaan mutta...
        Tuo ei riitä kuin alkuun sillä sitten on vielä edessä se vuosikymmenten anekauppa.

        Pastori se lupaa
        "Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa"

        Saako muuten sapattina tehdä anekauppaa vai onko se sapatinrikkomisen suuri synti mistä rangaistukseksi Raamatussa, tuossa rakastavan Jumalan sanassa on määrätty kuolleeksi kivittäminen?

        Sapatti ja anekauppa pitää erottaa toisistaan kuin Johannes Kastajan pää erotettiin ruumiista.
        Loppuu se kaupustelu.


    • Anonyymi00007

      Mikä on sanan tulkinta tai laki siinä kohtaa kun tulee sapattina jollekkulle jano ja tilaa Alkosta kotiinkuljetuksena mieleisensä annoksen alkoholia.

      Onko se sapattisynti sille joka sen työn suorittaa eli pitääkö hänet siitä rankaista sanan mukaan vai antaa aineena tippiä hyvästä työstä ?

    • Anonyymi00008

      Sama levy joka foorumilla!!keksi nyt jo uus!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      460
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe