mihin en meinannut edes lähteä. Tuli valtavan helpottunut olo, kun tietää ettei elä yksin surunsa kanssa. Mun täytyy yrittää elää itselleni. Aamulla oli niin huono olo ja väsymys, että mietin että millä jaksan. Im ei ole minulle mikään vaihtoehto, vaikka välillä olen leikitellyt ajatuksella. Ihan siksi, että olen vaan niin poikki että jalat ei aina kanna ja pumppu hakkaa. Siis vaikuttaa fysiikkaan tämä minun suru. Itkuun saatan pillahtaa ihan milloin ja missä vaan.
Yritän tehdä sen oman parhaani, jotta vointini paranisi. Yritän päästä syyllisyydestä myös, se kuluttaa ihan hirveän paljon voimia. Kun aina mietin, miten asiat olisi jos olisin toiminut toisin. Mutta en ole ennustaja. Mutta voisin kai opetella ajattelemaan, että olen ihan hyvä ja riittävä tällaisenaan. Ja on minulla kyky rakastaa. Ja hyvää löytyy minusta enemmän kuin huonoa. Olen lojaali ystäville, vaikkei heitä kyllä niin montaa ole. No useampia ei varmaan jaksaisikaan. Ja nämä mitä nyt on, ei kieroile selän takana yms.
Ja niistä uskomuksista ja ajatusmalleista mitä on joskus syötetty, niistä yritän myös irtautua. Moni ei varmaankaan ymmärrä sitä, miten huonosti voi voida, vaikkei mitään ihmeellistä olisi juuri tapahtunut. Se on se perusta, mikä on pielessä. En syytä enää ketään, otan vastuun omista tunteistaan. Ymmärrän, että kyse on ylisukupolvisista traumoista. Harmittaa, ettei saanut keskusteltua asioista äidin kanssa, ennen kuin hän sairastui alzheimeriin. Äidit on aina äitejä ja rakkaita ❤️ Asiat on vaan joskus niin vaikeita ratkoa, kun ei ole ollut työkaluja siihen. Äiti ymmärsi kuitenkin, että minulla tulee suuria vaikeuksia ja lapselleni vieläkin enemmän 😥
Jollain tavalla pitäisi hyväksyä tämä tilanne, että se nyt on mikä se on. Tällä hetkellä parempi vaihe meneillään, mutta tiedän että se ei ole pysyvää. Päivä kerrallaan, siinä kai se resepti parempaan elämään. Eikä eilistä ja huomista ole. Tämä hetki, iloitaan siitä. Muuta ei ole, eikä ole muuten kellään muullakaan.
Rakastakaa ihmiset toisianne, se palautuu varmasti takaisin. Hymyllä saa monen päivän pelastettua ❤️
Yritän tehdä sen oman parhaani, jotta vointini paranisi. Yritän päästä syyllisyydestä myös, se kuluttaa ihan hirveän paljon voimia. Kun aina mietin, miten asiat olisi jos olisin toiminut toisin. Mutta en ole ennustaja. Mutta voisin kai opetella ajattelemaan, että olen ihan hyvä ja riittävä tällaisenaan. Ja on minulla kyky rakastaa. Ja hyvää löytyy minusta enemmän kuin huonoa. Olen lojaali ystäville, vaikkei heitä kyllä niin montaa ole. No useampia ei varmaan jaksaisikaan. Ja nämä mitä nyt on, ei kieroile selän takana yms.
Ja niistä uskomuksista ja ajatusmalleista mitä on joskus syötetty, niistä yritän myös irtautua. Moni ei varmaankaan ymmärrä sitä, miten huonosti voi voida, vaikkei mitään ihmeellistä olisi juuri tapahtunut. Se on se perusta, mikä on pielessä. En syytä enää ketään, otan vastuun omista tunteistaan. Ymmärrän, että kyse on ylisukupolvisista traumoista. Harmittaa, ettei saanut keskusteltua asioista äidin kanssa, ennen kuin hän sairastui alzheimeriin. Äidit on aina äitejä ja rakkaita ❤️ Asiat on vaan joskus niin vaikeita ratkoa, kun ei ole ollut työkaluja siihen. Äiti ymmärsi kuitenkin, että minulla tulee suuria vaikeuksia ja lapselleni vieläkin enemmän 😥
Jollain tavalla pitäisi hyväksyä tämä tilanne, että se nyt on mikä se on. Tällä hetkellä parempi vaihe meneillään, mutta tiedän että se ei ole pysyvää. Päivä kerrallaan, siinä kai se resepti parempaan elämään. Eikä eilistä ja huomista ole. Tämä hetki, iloitaan siitä. Muuta ei ole, eikä ole muuten kellään muullakaan.
Rakastakaa ihmiset toisianne, se palautuu varmasti takaisin. Hymyllä saa monen päivän pelastettua ❤️
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.