Mun elämä on ollut yhtä kiusaamista ja tuskaa

Anonyymi-ap

Voisiko se loppua jo? Haluaisin vain elää rauhassa ja keskittyä lapsiini ja lapsenlapseeni. Enkö olisi sitä jo ansainnut? Kukaan ei tiedä, eikä edes uskoisi, mitä kaikkea minulle on tehty. Älä lähesty, jos haluat satuttaa. Pyydän. Olen alunperin ollut iloinen ja osannut pitää hauskaa ja elää. Joku halusi sen sitten ottaa pois. Tappouhkauksia ja sen semmoista. Väsytystä ja nautintoa kun voin huonosti. Paljon vanhempia ja nuorempia miehiä laittoi vainoamaan minua. Seurattiin missä menin. Ja tämä ihminen asui lähistöllä pitkään (seinänaapurissakin), vaikka piti olla ihan muualla. En ollut minkään arvoinen, kun hyötyivät minun kiusaamisesta. Ilmeisesti siitä maksettiin. Kummallisia messujakin piti jossain vaiheessa naapurissa. Paljon täysin armottomia ihmisiä, vailla mitään moraalia. Hän halusi näyttää elämän ruman puolen minulle. Masennuin pahasti silloin. Silti olin sinnikäs, puolikuolleenakin kävin töissä, vaikkei annettu nukkua öisin. Tarkoitus oli, etten jaksa lähteä aamuisin töihin. Muut ikäiseni nuoret viettivät iloista elämää, minut oli lannistettu ja tunsin itseni vanhaksi. En ole hullu, mutta erittäin traumatisoitunut. Kahdeksan vuotta ja sitten vasikalla poltteli maa jalkojen alla ja muutti toiselle puolelle maapalloa. Pikkuhiljaa sain elämän takaisin muutamaksi vuodeksi. Sinusta ajattelin että olet turvallinen, kunnes kuulin yhteyden. Olen ihan mielelläni tämän loppuelämäni yksin, aikaa ei ole loputtomiin. Pelkään että olet samanlainen.

2

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      No niin palstaäijä. Päästiin erääseen asiaan. Montako niitä fiktiivistä mukulaa nyt olikaan ja ihanko lapsenlapsiakin löytyy? Erään psykedeelisen proosailijan kiusaksi utelen

      • Anonyymi00002

        En ole kiinnostunut muiden kuvitteellisista lapsista1 hyvä homma sekin. Lisäys


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe