Olen tänään eronnut Kepusta, koska Matti Vanhanen saattoi puolueemme inhottavaan tilaan. On inhottavaa kuulua keskustapuolueeseen kun puheenjohtajana on henkilö, jolle puolueelle niin tärkeät perhearvot on saatettu lokaan. Tunnen inhoa, syvää inhoa henkilöitä kohtaan jotka eivät kanna vastuuta tekosistaan. Kaksinaamainen peli, juonittelu, valehtelu muut asiat varmistivat päätökseni. 20-vuoden jälkeen lopetan jäsenyyteni puolueessa, jonka puolesta jaksoin tehdä vapaaehtoistyötä. Pahalta tuntuu.
Vanhasen on erottava
ex-kepu
8388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hae vaikka Temestaa lääkäriltäsi.
Olo on kuin petetyllä puolisolla. Tein talkootyötä Väyrysen, Ahon, Jäätteenmäen ja Vanhasen aikana. Väyrysen puuhat olivat jo liikaa mutta ne kentällä kestettiin, kestimme Annelin juonittelut ja valehtelut, mutta Matin puuhat ovat jo liikaa. Mitta on kertakaikkiaan täynnä. Tämä on hulluutta.
peräsuoleen nussimistakin?
ootsä tosissas?
eroot ku matti teki temput? Jos politiikka on typerää ni toi on jotain vielä typerämpää! T:the man
Täällä Pohjanmaalla kolme muutakin harkitsee lähtöä. Olemme saaneet tarpeeksi tästä kaikesta. Kertakaikkiaan tarpeeksi.
Ottakaas poijaat kalu kauniiseen käteenne...
ja tehkää vanhaset! Pitä peejii edellä sitä piirijärjestöt perässä? T:Just joo
Minulle on useampi ihminen Pohjanmaalta soittanut ja kertonut, että ihmiset ymmärtävät Mattia hyvin tässä tilanteessa.
Jos siltä tuntuu, että ei kestä vauhtia, on oikea ratkaisu irrota rattaista...
...noiden juttujen takia, niin tekeepi mieli kysyä, miten aikanaan satuit liittymään puolueeseen juuri siihen aikaan...siis 20 v sitten? Juurihan meillä oli huorintekijä Virolainen ollut presidenttiehdokkaana, huorintekijä Kekkosta saatettiin hautaan, Ahti hortoili humalassa ja Paavo oli koko maan kadehdituin mies viriiliytensä tähden!
Nytkö sitten sulle riitti?? Mee oikeesti hoitoon!