On selvää, että hallituksen toimet alkavat vaikuttamaan. Jos muutos alkaa näkymään ennen vaaleja, se vaikuttaa hallituksen suosiota nostavasti.
Jos hallitus saadaan nurin, niin uusi hallitus voi ottaa kunnian, vaikkei olisi ehtinyt edes ministereitä valita.
Toisaalta näin ennen vaaleja myös hallituspuolueilla on halua korostaa eroja ja rivit voivat rakoilla.
Persuilla on tapana ottaa loppukiri ja varmasti muiltakin löytyy jotain takataskusta. Uudet vaalit nyt, haittaisi kampanjointia kun taas opposition suosio on korkealla.
Hallitusta ei ole järkeä kaataa myöhemmin koska uusia vaaleja ei kuitenkaan ehdittäisi pitää aikaisemmin.
Nyt on oikea hetki kaataa hallitus
11
196
Vastaukset
- Anonyymi00001
Persujen "loppukiri" ennen uusia eduskuntavaaleja on käynnistynyt. Valtiovarainministeri Purra totesi tv:ssa, ettei hän ennen viime vaalia ole sanonut, että pienituloisilta ei leikata.
Kertookohan Purra vielä saksista ja leikkuulaudoista, että ei ole esiintynyt siinä yhteiskuvassa, jossa hänellä oli sakset kädessä ja pöydällä lisäksi iso pino leikkuulautoja? Entä kieltääköhän Purra sanoneensa ko. kuvasta: "tämä on vain huumoria"?
Jäämme odottamaan persujen uusia vaalilupauksia, unohtamatta entisiä: "tankilla tavataan" ja "vaikka kokoomus niin tahtoo, niin pienituloisilta emme leikkaa."
Tietysti unohtamatta tarkkailuluokkia, joilla meitä peloteltiin. Nyt Orpon hallituskaudella saatiin EU:n tarkkailuluokkia kaksin kappalein ::
- toinen tuli isosta ulkomaan velasta ja
- toinen tuli liian heikosta sosiaaliturvan kasvusta.
Orpon hallitus aiheutti itse itselleen
kolmannen eli "äänestäjien tarkkailuluokan".
Ennen tulevaa vaalia tarkkaillaan
- miten vaalilupaukset on pidetty
- saatiinko Suomeen 100 000 työllistä lisää
- miksi Suomessa on EU-maiden pahin työttömyys
- kuinka paljon pienituloisilta on leikattu ja onko vastaavasti valtion velkaa lyhennetty
- onko verotus ollut oikeudenmukaista ja
ehkä uutena tarkkailukohteena tulee vielä olemaan sähkön riittävyys uusien datakeskusten takia
Toivottavasti myös media - ei vain me äänestäjät - tarkkailee edellä mainittuja "kolmannen tarkkailuluokan asioita".- Anonyymi00002
Eli olet samaa mieltä aloituksen kanssa.
- Anonyymi00003
Orpon hallituksen jatkaessa vaalikauden loppuun, mikään ei ainakaan parane. Sen sijaan työttömyys pahenee ja hallitus voi vielä kasvattaa lisää Suomen velkataakkaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton entinen johtaja Häkämies esittää vielä uudessa virassaankin työntekijöiden työajan pidentämistä. EK ei tainnut saadakaan vielä ihan kaikkia haluamiaan työehtojen heikennyksiä kirjattua lakiin? Vielä on vuosi aikaa, ellei hallitus joudu eroamaan sitä ennen.- Anonyymi00004
Ei hallitusta voi kaataa koska petteri rakastaa hillotolppaa ja turun junaa.Junailut kotiväelle kesken.
Riikka alkanut mannekiiniksi marinin tavoin. Viihtyy uusissa vaatteissaan, vaihtaa värejä ja kuvioita, hortensiaa ym. Tukka ei enää jökötä piikkisuorana, välillä voi taivutella kikkaroita..sannukallapa oli oma kampaajarakas. He he..Meikkiä isolla pensselillä..
Blondi rahakirstunhoitajana voisi olla muistelmateoksen nimi. .Pitäiskö vähän tanssia tai hyppiä torilla.. - Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei hallitusta voi kaataa koska petteri rakastaa hillotolppaa ja turun junaa.Junailut kotiväelle kesken.
Riikka alkanut mannekiiniksi marinin tavoin. Viihtyy uusissa vaatteissaan, vaihtaa värejä ja kuvioita, hortensiaa ym. Tukka ei enää jökötä piikkisuorana, välillä voi taivutella kikkaroita..sannukallapa oli oma kampaajarakas. He he..Meikkiä isolla pensselillä..
Blondi rahakirstunhoitajana voisi olla muistelmateoksen nimi. .Pitäiskö vähän tanssia tai hyppiä torilla..Olet ehkä ulkomailta.
Suomessa hallitus ei itse kaada itseään.
- Anonyymi00005
Mummot ja vaarit näyttämään Orpon leikkauksille uusi suunta. Härksi laikkaus sairaille vanhuksille.. Mihin nämä rahat lapiodaan , rikkaiden taskuunko?.
- Anonyymi00006
Turha tätä hallitusta haukkua kun syy Suomen kurjuuteen on edellesissä hallituksissa.yli varojen eletty jo pitkään
- Anonyymi00008
Kyse ei ole siitä, että olisi todellisia vaihtoehtoja politiikalle.
Kyse on ajoituksesta
- Anonyymi00009
Jos hallitus kaatuu ja tilalle tulee puikkoihin Sdp ja muut hallituksessa olevat saavat kuraa niskaan jo ENNEN vaaleja, jolloin käy niin, että ihmiset äänestävät taas Kokoomuksen ja Persut neljäksi vuodeksi
- Anonyymi00010
????
Voitko hiukan avata tuota ajatusta?
- Anonyymi00011
Oikea hetki? Sitähän te olette huutaneet 3-vuotta ja hallitus porskuttaa eteenpäin. Kyllä vihervasemmistoa kiukuttaa ja se vasta hyvä juttu on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633