Presidentti Trump

Anonyymi-ap

Tämä Amerikan presidentti Trump ei tunnu kunnioittavan ketään muuta korkea-arvoista ihmistä kuin häntä itseään, sillä Trump on narsisti, sehän jo tiedetään.
Katolisen kirkon uusi paavi Leo uskalsi puhua rauhan puolesta ja paheksua Amerikan aloittamaa Irakin sotaa ja siitäkös tämä Trump suuttui ja otti nokkiinsa. Kaikilla kirkon miehillä on yleensä tapana puolustaa rauhaa: Kaikilla papeilla ja piispoilla ja arkkipiispoilla ja varsinkin katolisen kirkon ylimmällä henkilöllä paavilla. Mitään pyhää sotaa ei ole olemassa, esim. vaikka Venäjän Putin ja Venäjän arkkipiispa Kiril ovat väittäneet Venäjän oikeudetonta hyökkäys sotaa Ukrainaan pyhäksi sodaksi, ei se sitä ole. Kirilistä on tullut vain Putinin alamainen, ikävä kyllä.
Presidentti Trump on haukkunut jo melkein kaikki Euroopan älykkäät ja hyvät johtajat, viimeksi Espanjan pääministerin ja Italian pääministeri Melonin, joka rohkeasti puolusti paavi Leoa. Kun Naton pääsihteeri Mark Rytte kävi viimeksi Trumpin luona, niin Trump oli vain koko ajan haukkunut häntä !
Trumpilta tuntuu puuttuvan hyvät käytöstavat ihan kokonaan, puhumattakaan siitä, kuinka tärkeää on kansainvälinen diplomatia ja aidosti hyvät henkilösuhteet, kuten esim. Euroopan johtajilla on toisiinsa !

6

162

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      MFGA!!!
      🇺🇲🇮🇱🇫🇮

    • Anonyymi00002

      Mitä kertoo ihmisestä,joka pitää kaikkia muita itseään tyhmempinä.

    • Anonyymi00003

      Mitä psykologia sanoo tuosta ihmisestä?

    • Anonyymi00004

      Kun kannatus laskee, tehdäänpä näin , tilataan Presidentille murhayritys, kansa alkaa sääliä, niin kannatus nousee. Näitä yrityksiä tulee enne syksyä vielä muutama. Amerikassa ei ole mikään miltä näyttää, kaikki on suunniteltua ja Trumpin hallinto tilaa. En usko ollenkaan aitoon kaaokseen. Oli niin ilmeistä kun tiefdotusvälineet olivat kaikki paikalla , saada näyttävä näytelmä.

      • Anonyymi00005

        Kyllä tuommoinen maailmantalouden tuhoaja avustajineen on poistettava päiviltä. Mitäs se öljy nyt maksaakaan maailmalla. Herrat vain kumartaa narsistille Suomessakin.


    • Anonyymi00006

      Taas vihervassarit yritti murhata hänet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      788
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      760
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      452
    14. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe