Todellisuudessa vapaa-ajattelu ei järjestöä tarvitse ollakseen olemassa.
'Vapaa-ajattelu on filosofinen ja elämänkatsomuksellinen asenne, jossa totuutta ja todellisuutta pyritään ymmärtämään nojaamalla järkeen, tieteeseen ja kokemukseen – ei sokeaan uskoon, perinteeseen tai auktoriteettiin.
Yksinkertaisesti sanottuna se on henkistä itsemääräämisoikeutta: päätät itse, mikä on totta, sen sijaan että ottaisit valmiit vastaukset "ylhäältä päin".
Vapaa-ajattelu ei ole yksi yhtenäinen oppijärjestelmä (se olisi ironista), vaan pikemminkin menetelmä muodostaa käsityksiä.'
Miksi palstalla keskitytään lähinnä yhteen järjestöön tai sivustoon?
6
124
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Juutalaisilla oli kaksi vuorta Garissim ja Ebal. Toiselle asettui kuusi heimoa siunaamaan ja toiselle kuusi heimoa kiroamaan.
Kristuksen opetuslapsia viisi asetettiin ylistämään, kiittämään ja kunnioittamaan Jumalaa yli kaiken. Kun taas seitsemän asettui totuuden, profetian, ennalta tietämisen ja visioiden taakse. Nämä seitsemän kritisoi estoitta jopa Jeesusta ja Jehovaa.
Jumala itse ei itseään kiroa tai paljasta, mutta noin puolet opetuslapsistaan hän asettaa sanomaan sanoja jotka ovat loukkaavia. Kyse on loukkauksiin syylistymisen elämänvaihe jota seuraa PUHDAS USKO. Jos kukaan ei puhu suutaan puhtaaksi ei mikään asia koskaan muutu paremmaksi.- Anonyymi00002
Pietari oli kuitenkin juntti kalastaja ja Paavasi joku farkkukankaanräätäli
ei kuitenkaan mikään osaaja kuten Levi Strauss Tuossakin lainataan perinnettä.
Mutta kumpi usko on arvokkaampaa? Se joka perustuu perinteestä juontuvaan nimellisarvoon ja jota toistetaan silmät lasittuneina kuin mantraa, vaiko se joka perustuu omien näkemystensä haastamiseen ja on kestänyt senkin jälkeen, perinteestä riippumatta?- Anonyymi00003
Je-Ne-Sais-Quoi kirjoitti:
Tuossakin lainataan perinnettä.
Mutta kumpi usko on arvokkaampaa? Se joka perustuu perinteestä juontuvaan nimellisarvoon ja jota toistetaan silmät lasittuneina kuin mantraa, vaiko se joka perustuu omien näkemystensä haastamiseen ja on kestänyt senkin jälkeen, perinteestä riippumatta?Totta kai on Raamatun käsityksen esittäminen vähän latteaa. Raamattu kun on yhteiskuntasopimus jossa sovun ja yhteisymmärryksen säilyminen on tärkeintä eikä niinkään korkea tasoinen tieto ja asiantuntemus. Raamattua siteeraavilla ei ole asiantuntemusta, vaan vain sovittelevia sanoja ja kehotuksia.
Psykologinen asiantuntemus siihen miksi kritiikki tai skeptisyys sekä ajattelun vapaus on joillekin yksilöille osa luonnetta ja tärkeää on tietenkin uskontoa parempi tieteellisesti ja jopa esteettisesti eettisyydestä nyt puhumattakaan.
- Anonyymi00004
Hyvä kysymys. Ehkä vapaa-ajattelijoiden liitossa yritetään pakottaa kaikki jäseniksi. "Muuten et ole vapari" -tyyliin. Ja jos vastustat, olet antivapari. Tosin eivät kehraa nimittelyä muualla harrastaa.
- Anonyymi00005
Minusta näyttää siltä, että vapaa-ajattelijat koittavat puhua useista eri asioista, myös yhteiskunnan muutostavoitteista. Sen sijaan vapaa-ajattelijain ilmeiset vastustajat näyttävät tosi tosi monessa viestissään puhuvan vain järjestöstä ja sen jäsenmääristä, ja tosi tosi usein nostavat niitä otsikoitaan muiden keskustelunaiheiden sijaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.3941056Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3231014- 102895
- 82797
- 78772
- 82736
- 37666
- 50665
- 45651
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui39650
