Haluaisin kuitenkin tietää, välititkö yhtään oikeasti minusta koskaan? Vai oliko se aina niin, että olit vaan minusta jotain vailla? Nopeasti olisit halunnut muuttaa yhteen, kun olit menettämässä asuntosi. Ja sitten kun en siihen voinut suostua, hävisit sanomatta sanaakaan. Ja jos kritisoin sinun ilkeää käytöstä ihan syystä, sait raivarin ja katosit.
Kun pitkään aikaan ei oltu nähty, olin hetken onnellinen, kun kutsuit kotiisi jota laitoit nätiksi. Tuntui, että halusit latistaa sen tunnelman aika äkkiä. Ihan kun et olisi kestänyt iloisuuttani. Minulla on ollut aika vaikea elämä ja itseluottamus on ollut heikko. Tiedän kuitenkin tänä päivänä, että en ole ruma enkä tyhmä. Enkä inhottavakaan. Ja minulla on kyky rakastaa, vaikka tosi vaikea on sitä näyttää, paitsi omaisille.
Tuntui kuitenkin aina kun haihduit, että olen se viimeinen vaihtoehto. Että jotain parempaa oli löytynyt. Vaiko hyödyllisempää? On paha olla, kun välitän edelleen, vaikka olen yrittänyt irrottautua jo vuosia. En voi tulla näitä asioita kyselemään, sen verran omanarvontuntoa löytyy.
Ja haluaisin tietää, millaisena minut koit? Olen arka ja saanut paljon siipeeni. Erilainen monella tavalla, kuin useimmat muut ihmiset. Panssarit ovat vahvat, kun on pitänyt selviytyä. Vaikea on ollut sopeutua tähän yhteiskuntaan ja yhteisöihin. Väsynyt ihmisistä. Väsynyt maailmasta.
Olinko mielestäni kylmä ja tunteeton? Enkä myöskään osaa imarrella, vaan pyrin olemaan aito. En valehtele, mutta hämmennyn joskus, kun pelkään että minua epäillään jostain. Joskus varhaisessa elämässä on syytetty asioista, joita en ole tehnyt. Ja vieläkin on syytetty, että esimerkiksi yritän viedä jonkun puolisoa. Sellainen en ole. Vaan yritän jakaa hyvää oloa, silloin kun siihen pystyn. Olen ollut välillä myös ilkeä, mutta siitä olen paljon kasvanut pois. Kun olen oppinut ymmärtämään, miten haluaisin itseäni kohdeltavan.
Ja syyllistyn helposti jos syytetään ja muutenkin olen ollut huono puolustautumaan. Ja sitten kun sitä puolustautumista opettelin, meni se aika usein överiksi. Nyt olen opetellut sitä ja jo osaankin mielestäni hyvin, menettämättä hermojani.
Ja pieniä aikoja pystyn viettämään ihmisten seurassa, niin etten kuormitu, vaan nautin seurasta. Eniten tietysti heidän kanssaan, jotka ovat samalla tavalla outoja ja tiedän, että kelpaan heille omana itsenäni. Aika vähän heitä on, mutta kiitollinen olen jokaisesta. Ja siltikin olen erakko, joka tarvitsee omaa tilaa paljon. Elämä teki minusta sellaisen. Mutta voisin olla myös ehkä avoliitossa, jos minuun luotettasiin ja saisin tehdä omia juttuja, eikä kytättäisi joka liikettä.
Kun pitkään aikaan ei oltu nähty, olin hetken onnellinen, kun kutsuit kotiisi jota laitoit nätiksi. Tuntui, että halusit latistaa sen tunnelman aika äkkiä. Ihan kun et olisi kestänyt iloisuuttani. Minulla on ollut aika vaikea elämä ja itseluottamus on ollut heikko. Tiedän kuitenkin tänä päivänä, että en ole ruma enkä tyhmä. Enkä inhottavakaan. Ja minulla on kyky rakastaa, vaikka tosi vaikea on sitä näyttää, paitsi omaisille.
Tuntui kuitenkin aina kun haihduit, että olen se viimeinen vaihtoehto. Että jotain parempaa oli löytynyt. Vaiko hyödyllisempää? On paha olla, kun välitän edelleen, vaikka olen yrittänyt irrottautua jo vuosia. En voi tulla näitä asioita kyselemään, sen verran omanarvontuntoa löytyy.
Ja haluaisin tietää, millaisena minut koit? Olen arka ja saanut paljon siipeeni. Erilainen monella tavalla, kuin useimmat muut ihmiset. Panssarit ovat vahvat, kun on pitänyt selviytyä. Vaikea on ollut sopeutua tähän yhteiskuntaan ja yhteisöihin. Väsynyt ihmisistä. Väsynyt maailmasta.
Olinko mielestäni kylmä ja tunteeton? Enkä myöskään osaa imarrella, vaan pyrin olemaan aito. En valehtele, mutta hämmennyn joskus, kun pelkään että minua epäillään jostain. Joskus varhaisessa elämässä on syytetty asioista, joita en ole tehnyt. Ja vieläkin on syytetty, että esimerkiksi yritän viedä jonkun puolisoa. Sellainen en ole. Vaan yritän jakaa hyvää oloa, silloin kun siihen pystyn. Olen ollut välillä myös ilkeä, mutta siitä olen paljon kasvanut pois. Kun olen oppinut ymmärtämään, miten haluaisin itseäni kohdeltavan.
Ja syyllistyn helposti jos syytetään ja muutenkin olen ollut huono puolustautumaan. Ja sitten kun sitä puolustautumista opettelin, meni se aika usein överiksi. Nyt olen opetellut sitä ja jo osaankin mielestäni hyvin, menettämättä hermojani.
Ja pieniä aikoja pystyn viettämään ihmisten seurassa, niin etten kuormitu, vaan nautin seurasta. Eniten tietysti heidän kanssaan, jotka ovat samalla tavalla outoja ja tiedän, että kelpaan heille omana itsenäni. Aika vähän heitä on, mutta kiitollinen olen jokaisesta. Ja siltikin olen erakko, joka tarvitsee omaa tilaa paljon. Elämä teki minusta sellaisen. Mutta voisin olla myös ehkä avoliitossa, jos minuun luotettasiin ja saisin tehdä omia juttuja, eikä kytättäisi joka liikettä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eikö miehen vartalo ole kuin adoniksella.miehinen
Toi on syy!!
Olet aivan yhtä mukavan oloinen tapaus, kuin paras ystäväsi Mursu 😅 Mursu ja Marsu ne yhteen soppii 😂