Timo Soini - Vappupuhe

Politiikan asiantuntija, ex ulkoministeri ja perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti plokiinsa vappupuheen. Ei se sanojen määrä vaan merkitys!

"On vallassa kuka tahansa.

Suomessa.

Neljä perusvirhettä.

Lisää EU: ta.

Lisää vihreää siirtymää.

Lisää maahanmuuttoa.

Lisää LBGT: tä.

Suomi on taloudellisessa ja henkisessä selvitystilassa."

- Timo Soini
41320
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

"Politiikan asiantuntija" jota ei kutsuttaisi yhteenkään tv ohjelmaan ja josta ei kirjoitettaisi joka toinen päivä artikkeleita valtamedioissa edelleen asiantuntijan roolissa. Lakimiesten kertoessa Sipilälle ettei hänen hallituksensa voi jatkaa Soinin loikkareiden kanssa. Milloin Soini olisi jäänyt historiaan kaiken saavuttaneena mutta myös kaiken menettäneenä poliittisena hylkiönä mikä menetti kaiken. Kannattajansa, salkkunsa, paikkansa puolueen johdossa jne. Ilman että kukaan käyttäisi edellisen kaltaisesta epäonnistujasta politiikassa titteliä politiikan asiantuntija?

Äänestä
  • Veeti 15v ja VALTAMEDIA🤣

    Äänestä

Soini oli ja on Suomen turhin politiikko.

Äänestä
  • Ihminen jonka salkun himosta on kiittäminen sitä, että Halla persut ovat hallituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ihminen jonka salkun himosta on kiittäminen sitä, että Halla persut ovat hallituksessa.

    Kansan syvät rivit, heikoimmista huolehtiminen, oli jytkyä. Missä on nykyään inhimillisyys, KD hallituksessa, te kivitätte työttömiä!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kansan syvät rivit, heikoimmista huolehtiminen, oli jytkyä. Missä on nykyään inhimillisyys, KD hallituksessa, te kivitätte työttömiä!

    ja kerrotko Soinia isäksi kutsuva ap miten sille heikoimmista huolehtiville kävi Soinin saadessa salkkunsa lupaamalla pitää niiden puolta?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kansan syvät rivit, heikoimmista huolehtiminen, oli jytkyä. Missä on nykyään inhimillisyys, KD hallituksessa, te kivitätte työttömiä!

    Täytyy ihmisellä olla tosi paljon päässä vikaa, jos vaan Ristuspuoluettakin menee äänestelemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Täytyy ihmisellä olla tosi paljon päässä vikaa, jos vaan Ristuspuoluettakin menee äänestelemään.

    Sun ymmärryksen rajat ei ole mielettömyyden rajoja.

    Äänestä

Taitavana sananiekkana tunnettu Soini pitää vappua ja työntekijöiden asioita tärkeinä.

Äänestä
  • Sitäkin satunnaisesti plokin sisällön ollessa lähinnä irvokas typeryydessään ottaen huomioon että sen kirjoittaja pyrkii kepuja hyväksikäyttäen vassarihallitukseen mikä ajaa KAIKKIA asioita joita Soini plokissaan virheiksi kutsuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sitäkin satunnaisesti plokin sisällön ollessa lähinnä irvokas typeryydessään ottaen huomioon että sen kirjoittaja pyrkii kepuja hyväksikäyttäen vassarihallitukseen mikä ajaa KAIKKIA asioita joita Soini plokissaan virheiksi kutsuu.

    siinähän se vitsi että soini haukkuu asiat jotka kiltisti hyväksyy jos pääsee kepujen ehdokkaana lindtmanin hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    siinähän se vitsi että soini haukkuu asiat jotka kiltisti hyväksyy jos pääsee kepujen ehdokkaana lindtmanin hallitukseen.

    Äläs vääristele asioita, elämän pyhyys, heikoimmista huolehtiminen, periaatteet täytyy olla kuten Soini aikoinaan huudahti - "Soinit (PS) eivät myy. ..

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    siinähän se vitsi että soini haukkuu asiat jotka kiltisti hyväksyy jos pääsee kepujen ehdokkaana lindtmanin hallitukseen.

    Soini listallaan sulki itseltään oven Lindtmanin halliuksen ministerinaitioon?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Soini listallaan sulki itseltään oven Lindtmanin halliuksen ministerinaitioon?

    Siitä minä voisin jopa maksaa hiukan että näkisin mamukriittisen, EU vastaisen, vihreitä inhoavan homoja kivittävän naisten oikeuksia polkevan Soinin ministerinaitiossa mamuja halailevien, EU myönteisten pride marsseihin osallistuvien vihervasemmistofeministien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Osallistuihan Tynkkynenkin pridemarsseille ja hänellä on maahanmuuttajamies. Oletko ajatellut sitä?

    Äänestä

Persvakopersut ovat Soinille kateellisia. Soinikin painelee ohituskaistaa pitkin päänaukomisliikkeen ohi🤣

Äänestä
  • Historin roskatynnyri on Soinille oikea paikka. Eikö hän pelkää, mitä kaikkia piiloteltuja asioita ja paljastuksia nostetaan esille, mikäli Isä Timo lähtee kepun kansanedustajaehdokkaaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Historin roskatynnyri on Soinille oikea paikka. Eikö hän pelkää, mitä kaikkia piiloteltuja asioita ja paljastuksia nostetaan esille, mikäli Isä Timo lähtee kepun kansanedustajaehdokkaaksi?

    Toisilla on luurankoja kaapissa, toisilla ei, ainiin se onkin nettiarkistot ne 2000 luvun arkeologiset kaivaukset, sieltä löytyy toisilta monenlaista, toisilta ei!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Toisilla on luurankoja kaapissa, toisilla ei, ainiin se onkin nettiarkistot ne 2000 luvun arkeologiset kaivaukset, sieltä löytyy toisilta monenlaista, toisilta ei!

    Kunnollisena miehenä tunnetun Soinin historia on puhdas.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kunnollisena miehenä tunnetun Soinin historia on puhdas.

    Täynnä puhdasta pahuutta. Paljastukset odottavat sopivaa ajankohtaa julkaisuille.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Täynnä puhdasta pahuutta. Paljastukset odottavat sopivaa ajankohtaa julkaisuille.

    Esson baarien "julkaisut" ovat yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

Hallapersut ovat nyt samassa jamassa kuin Soini muinoin!Lähtivät herrojen kanssa marjaan. Äänestäjät käänsivät perspuolensa ja kävelivät pois!

2Äänestä
  • Seteliselkärankainen Soini opetti aikoinaan lahkonsa siihen, kuinka äänestäjät petetään.

    Äänestä

  • Persut vaan unohtivat metsässä vartioida marjaämpäriään🪣

    2Äänestä

  • Suurimmalla osalla heidän äänestäjistään se persvako paistaa jo nyt.

    1Äänestä

  • Juu. Puoliksi paljas takapuoli vaan vilkkuu Esson baarien kassoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Suurimmalla osalla heidän äänestäjistään se persvako paistaa jo nyt.

    🤣🤣🤣👍

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Juu. Puoliksi paljas takapuoli vaan vilkkuu Esson baarien kassoilla.

    Viimeisin kuva paljaista persposkista minkä itse näin oli silloisen pääministerin festareilla..

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Viimeisin kuva paljaista persposkista minkä itse näin oli silloisen pääministerin festareilla..

    ..seiskan sivuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Seteliselkärankainen Soini opetti aikoinaan lahkonsa siihen, kuinka äänestäjät petetään.

    Nämä ne ovat parhaita Soinia isäksi kutsuva ap eli viestisi joissa sinä jumalasi kiellät...

    Äänestä

  • Vttu mitä pskaa ap. Purran tehdessä historiaa olemalla ensimmäinen persupomo joka sai puolueensa kärkihankkeita hallituksessa läpi, siinä missä sinun Soinisi ei ensimmäistäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Nämä ne ovat parhaita Soinia isäksi kutsuva ap eli viestisi joissa sinä jumalasi kiellät...

    Soini on puolueen isähahmo.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Soini on puolueen isähahmo.

    Joo, näitä isähahmoja jotka lähtee kioskille ostamaan askin tupakkaa palaamatta enää koskaan kotiin..

    Äänestä

Soini on kunnon mies. Hallapersulaiset natsit kaappasivat petoksella puolueen. Karman laki on Venäjä-mielisille kätyreille kova. Suomen kansa tietää ja muistaa.

Äänestä
  • Roistopummit pilasivat oikeamielisen Soinin tekemän vuosien työn.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Roistopummit pilasivat oikeamielisen Soinin tekemän vuosien työn.

    Soini ei tiedä oikeamielisyydestä mitään. Näyttelee uskovaista joka puukottaa uskollisia palvelijoitaan selkään surutta ja armotta, ilman mitään perusteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Soini ei tiedä oikeamielisyydestä mitään. Näyttelee uskovaista joka puukottaa uskollisia palvelijoitaan selkään surutta ja armotta, ilman mitään perusteluja.

    Joo, esim. edellisestä ei hakeudu KD:n vaaliehdokkaaksi vaan kepujen koska tietää ettei KD:lla ole mitään asiaa Lindtmanin hallitukseen.

    Äänestä

  • Ukko Nooa oli kunnon mies Soinista minä en käyttäisi edes sanaa mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Roistopummit pilasivat oikeamielisen Soinin tekemän vuosien työn.

    Ole hyvä ap ja kerro mitä nämä Soinin vuosien työt olivat?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Politiikan asiantuntija, ex ulkoministeri ja perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti plokiinsa vappupuheen. Ei se sanojen määrä vaan merkitys!

"On vallassa kuka tahansa.

Suomessa.

Neljä perusvirhettä.

Lisää EU: ta.

Lisää vihreää siirtymää.

Lisää maahanmuuttoa.

Lisää LBGT: tä.

Suomi on taloudellisessa ja henkisessä selvitystilassa."

- Timo Soini

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu