Helsinki Vanha Viertotie 9 kodisto entinen Ilmarinen
Huolto käynyt koko asumisen ajan vessassa !!! asunnossani poissaollessani koska ovat huomanneet että olen paljon pois asunnosta.
Likaiset kengänjäljet kylpyhuoneen tai wc:n lattialla vaalealla laattalattialla.
Wc-paperia käytetty.
Ilmeisesti miehet asialla koska pönttö kustu keltaiseksi ja tahmeaksi kun olen sen edellisen kävijän jäljiltä siivonnut että itse uskaltaa käyttää.
Kusta on wc-istuimessa, vetonapin vieressä ylhäällä.
Lattialla. Wc:n juuressa. Siis keltaista kusta ja tahmaa kun vedät vessan napista niin nappi on tahmaantunut likaan.
Kertaakaan ei ole jätetty huoltolappua asunnossa käymisestä !
Jatkunut koko asumisajan. RTK-palvelu.
Oli mukava taas alkaa putsata wc: pönttöä jotta voi itse käydä siististi wc:ssä.
Paras homma tähän asti oli että alussa jouduin kutsumaan putkimiehen joka joutui irrottamaan koko wc pöntön kun joku oli ulostanut sen täyteen.
En ollut ehtinyt itse käyttää kyseistä wc:tä ollenkaan koska olin käyttänyt toista kylpyhuonetta.
Sisään muuttaessa wc ei ollut tukossa. Matkan aikana oli taas jotakin tapahtunut että koko pönttö oli irrotettava lattiasta.
Välttäkää. Halvempia asuntoja saa muualta jossa tämmöistä ei ole koskaan tapahtunut.
Oma talonmies paras kokemus tähän astisista taloyhtiön huollosta. Eivät koskaan käy asunnossa ellei asukas itse pyydä. Luotettavampi.
Järkyttävää touhua. Todella vastenmielistä että asunnossa toimii huoltomiesten wc kun olet poissa.
Ylipäänsä miten joku kehtaa tulla toisen ihmisen asuntoon luvatta ja olla kun kotonaan sillä verukkeella että asukas on paljon pois.
Hissi myös lähes aina rikki ja korjaus kestää vähintään kuukauden. Jonkin verran sisäilmaongelmaa joka ei tietysti kaikkia haittaa.
Vuokra-asumisen haitat Vanha Viertotie 9
4
223
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Tämmöisestä pitää ilmoittaa isännöitsijälle. Eivät huoltoihmiset voi käyttää jonkun asukkaan kodin vessaan taukovessanaan.
Huoltoyhtiöön voi myös ottaa suoraan yhteyttä. Ei huollolla ole mitään oikeutta käydä sotkemassa kenenkään kotia noin. - Anonyymi00002
Mikä huolto. Vähän sama kokemus Vantaalla. Täällä juoksee huolto salaa muka tarkkailee. Poraa pikku reikiä, tuo kissan karvaa, rikkoo kaihtimia, tarkkailee, tuo hiekkaa. Jotkut vielä jopa ostaa näitä hostelli tyyppi asuntoja. Ja kaikenlainen polttelu sallittu.
- Anonyymi00004
Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä
- Anonyymi00003
Oletko 100% varma että on just huollon tyypit jotka siellä käy? Mistä he voivat tietää milloin olet poissa kotoo? Jo siellä oikeasti käy joku toistuvasti poissa ollessasi niin hommaa jo valvontakamera sinne asuntoosi että saat todisteita. Täällä ilman todisteita huutelu ei auta asiaasi, päinvastoin voi vaan itsellesi tuoda haittaa jos syyttömiä syytät.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571