Antti Rinteen vappusatanen oli lopulta täyteen takuueläkkeeseen 50 euroa lisää ja täyteen kansaaneläkkeeseen 34 euroa lisää. Yli puolet oli potaskaa. Sitä ne vaalilupaukset ovat.
Hirvitävää kuunnella Sofia Virran, Minja Koskelan, Antti Lindtmanin ja Tytti Tuppuraisen juttuja. Demareiden Matias Mäkynen ei asetu ehdolle varapuheenjohtajan pestiin vasalauseena puoluejohdon politiikalle. SDP on nähty.
Puhetta riittää.
Kauheata, minkälaisen kuvan demait antavat äänestäjille väittämällä, että he eivät leikkaisi sosiaalituista. Kun leikkaustarve on jopa 11 miljardia, niin tukiin on pakko puuttua. Sen takia oppositio kritisoi Orpon väliriihen liian pieniä leeikkauksia, koska itse mahdllisesti joutuisivat leikkaamaan enemmän.
SDP korottaa veroja, rankaisee työnantajia (työpaikkoja), yitystuet ovat vain miljardin, otetaanko pois telakoilta, ruotsinlaivolta, Tallinkllta, lopettaanko tuki fossiilisista sähköön siirtymisinvestoinnilta, sitä monet yritystuet ovat olleet.
VIisikon ympäristövouhotus oli ylimitoitettua, koska Suomen päästöillä ei ole mitään vaikutusta kokonaisuuteen. Lisäksi Nasa on mitannut, että Suomi on hiilinielu, Laskelmat on jotain poliittista skeidaa. Kuinka paljon päästöt laskevat, jos Suomen hakkuut lopetetaan ja kaikki puu tuodaan 200 km päästä ajan takaa? Uusiutuvan vesivoiman alasajo on varsinaista kaduilla istuskelua.
Opposition kritiikkiä ja juttuja on vaikea ottaa tosissaan.
Opposition kritiikkiä on vaikea ottaa vakavasti
Anonyymi-ap
0
120
Luetuimmat keskustelut
- 681105
- 981064
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22916Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62862Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124845- 134817
- 57756
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20740Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27731- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6603Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142602Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128602Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12569