Amerikan presidentti Trump

Anonyymi-ap

Tämä Amerikan nykyinen presidentti Trump on ihan oikeasti kova narsisti. Esim. hänen oma veljentytär, joka on koulutukseltaan psykologi on kirjoittanut kirjan, jossa hän selittää, millainen narsisti Trump on.
Narsistinen ihminen on tunnetusti erittäin itsekäs ja ajattelee aina ensin itseään ja sitten vasta muita. Narsisti on hyvin herkkä loukkaantumaan kuten Trump on. Narsisti ei siedä yleensä itsensä kohdistuvaa arvostelua ja moitteita omasta työstään kuten on Trumpin kohdalla. Jos jonkun maan johtaja uskaltaa arvostella Trumpin tekemisiä niin hän suuttuu ja laittaa heti sosiaaliseen mediaan viestiä.
Nyt viimeksi Trump on suuttunut Espanjan pääministerille ja Saksan liittokanslerille niin paljon että Trump vetää Amerikan Nato joukot pois Saksasta. Trump ei ymmärrä yhtään Naton tarkoitusta ja merkitystä eikä sen toimintaa.
Trumpia pitäisi aina vain mielistellä ja imarrella ja kehua kuin jotain pientä lasta, että saisi hänet tyytyväiseksi ja toimimaan haluamallaan tavalla. Trump on ihan narsistin irvikuva.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

        Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
        Maailman menoa
        208
        2834
      2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

        En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
        Maailman menoa
        167
        2511
      3. Kirje, PellePelottomalle.

        Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
        Ikävä
        106
        1172
      4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

        Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
        Kaste
        583
        1015
      5. Voi teitä naisia

        Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
        Sinkut
        124
        1002
      6. Meni kyllä aika solmuun

        Meidän tutustuminen 😐
        Ikävä
        67
        1000
      7. Martinan hevoset.

        Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
        Kotimaiset julkkisjuorut
        271
        952
      8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

        Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
        Maailman menoa
        320
        921
      9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

        Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
        Kuhmo
        20
        899
      10. Hyvä meininki

        TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
        Haapavesi
        22
        768
      Aihe