🗽🗽🗽🗽Orpon hallitus muistetaan työttömyyslingostaan.
Itse henkilökohtaisesti muistan tämän hallituksen nälkävuodesta, koska jouduin muuttamaan slummista pois ja tuli nälkä.
-velkaantumista ennätysmäärä
-pakolaisia niinku aina ennenki
-kompostintarkastajat canceloitiin
-kansa luulee elävänsä Amerikassa

Vastaukset 65
Vanhimmat
Arbeit macht frei
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, aina työntekijöiden kiky-maksujen palauttamisesta työnantajille lähtien.
Hiljaista on ollut. Aina on kysymys yritetty kääntää jonkun muun syyksi. Etenkin edellinen hallitus on ollut suosikkisyyllinen, jopa persujen omiin tekemisiin.
Nyt kun vaalikautta on jäljellä enää vuosi, niin eväät näyttää olevan syöty persuleirissä. Mutta.
Kysytään nyt vielä kuitenkin, ihan vaan tulevia eduskuntavaaleja varten, että mitkä ovat persujen perustelut vaalilupauksiensa pettämiselle, ja oliko päätös ainutkertainen ratkaisu tälle hallituskokoonpanolle, toisin sanoen pakon sanelema tilapäisratkaisu? Pääministeriasemassa kansalaisten kannalta huonot päätökset peruttaisiin ja toteutettaisiin lupaukset, jotka annettiin ennen kevään 2023 vaaleja?
Yksinkertaistaen; jatkossa lupaukset siis pidetään, jos vielä kerran annamme äänenne teille, ja teemme persuista suurimman vallankäyttäjän?Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

Yksinkertaistaen; jatkossa lupaukset siis pidetään, jos vielä kerran annamme äänenne teille, ja teemme persuista suurimman vallankäyttäjän?
😭😭😭😭💩💩💩🎩🎩🎩🎩🎩😭😭💩😡🎅
Orpo lupasi tasapainottaa talouden ja velanoton, mutta leikkausrahat jaetaan heti omille etupiireille.
Esim. vanhustenhoidosta leikataan 140 miljoonaa ja yhteisöveroalella annetaan pankeille 140 miljoonaa veroalennusta.
Ei ihme, ettei velkaantuminen vähenen ja hallitus tekee velanoton ennätyksen ja sen lisäksi jättää seuraavalle hallitukselle mm. Länsirata kustannuspommin.
1
Äänestä SDP sinun etusitähden
Ongelma on 83 prosenttia suomalaisista jotka vastustavat Perussuomalaista järkeä ja oikeassa oloa. Siksi talous romahtaa. 10.5 miljaria vuodessa maahanm kulut ja muutama miljardi kehitysapua riittää pitämään suomen kurjana.
Perussuomalaisista ei järkeä löydy mikroskoopillakaan.
Katoppa Vigeliuksen lista 100 järjestöstä jotka saavat tukea.
Aikookos Vigelius sosialisoida koko järjestötoiminnan vai lopettaa ne? Populisti löytää aina vikaa, mutta mitään ei osaa esittää tilalle tai ratkaisuksi.
Luepas Orpon blogikirjoitus Sosten sivuilta vuodelta 2022 koskien kolmatta sektoria ja pohdi sitten, onko Vigelius helppoheikki.
Myös persuille on ilmainen raha kelvannut alkaen kirkkoslaavin tohtorin tuuleen kadonneista tukirahoista aina Persukansan sivistysliittoon https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/32599324-d967-4fb6-a71c-6123a5ecf299
Puhumattakaan ampumakeskuksesat, johon on kipattu jo miljoonia ja suhteilla nimitetty toimarikin on jo vaatimassa kuusinumeroista palkkasaatavaa, vaikka valmista ei tule eikä paikalla ole ammuttu vielä laukaustakaan. Sitä parempaa rahankäyttöä.
Valehtelu ennen vaaleja oli TODELLA Suuri niinkuin de topra huja ja nyt sitten Muistinmenetys on persupäättäjillä!
Pettuleipävuodet alkaneet
Ei töitä tartte tehdä,jos ei halua. Minja,Vasemmistoliitto.
Missä, milloin ??
Tarttee perusteluita !!
Kuulostaa pikemmin Riikalta työkokemuksineen 0 v 0 kk 0 pv.
😱😱😱
Kortistoon, kortistoon
😱😱😱
💥💥💥
😱😱😱
😱😱😱
Naisviha kasvoi hallituksen johtamana: osa-aikatyöläiset kriminalisoitiin ja persut s24:ssä alkoivat haukkumaan osa-aikatyöläisiä eli pääosin naisia "loisiksi"
😉😉
🎅🎅🎅
🎅🎅🎅🪣
🪣🪣🪣🪣
🪣🪣🪣🪣
Riikka lankesi Orpon ja EK:n puheisiin uskoen, että pakostihan laitaoikeiston yksisilmäisen talousopit toimivat.
Näin persut pääsivät "kantamaan vastuuta" suurtyöttömyyden aiheuttamisesta, kuten kaikista muistakin hallituksen epäonnistumisista.
Joo....heh...heh :))
Jos suomessa ei olisi maahanmuuttajia, persuista ei olisi edes kuultu.
🍑🍑🍑🍑
🗽🗽🗽🗽🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Persut elävät Trupmmppilandiafantasiaansa omassa kuplassaan
Turkulaisten ei kuulu päästä Helsinkiin
🇫🇮🎅🎅
🎅🎅
🎅🇫🇮🎅🇫🇮
amerikoista saa paremman sossutuen kun suomesta
Kuten huomaatte niin tämä puolue ei ole mikään varteenotettava vaihtoehto, näkee vastauksista että ovat eduskunnassakin vain pelleilläkseen.
Kun ihmiset tämän huomaavat niin tuo "puolue" on historiaa poliittisella kartalla.
Saihan tässä kuluvan neljän vuoden aikana moni höpö-höpö puolueen edustaja muhkesán tilin kun saivat valheillaan ihmiset äänestämään tällaista pelle-puoluetta.
Jos haluatte valheiden ja pelleilyn ja kansalle irvistelyn ja vahingoniloisen virnistelyn jatkuvan niin äänestäkää ihmeessä tätä höpö-höpö-puoluetta !
Hillotolppa populismi on persuilla verissä.
🪣🪣🇫🇮🖐
Nii'i
🥁🥁🥁
Hallituksen työllisyys toimet purevat:
https://yle.fi/a/74-20227205
No se on valitettavaa Petsku kantaa huolta kuten tähänkin asti.
Petskun hallituksen toimet alkavat puremaan. Mutta byytinin toimet ja rumpin aloittamat sodat sakkaavat suomen taloutta. Nimeni on Petsku ja suomen kansan tehtävänä, on nyt kantaa vastuu. Äänestättehän meidät ensivuonnakin hallitusvastuuseen, pitäisi saada lainat maksetuksi. Juuri ostin hienon, upouuden mersun pojalle.
Petsku kiittää ja kuittaa.
🦧🦧🦧
Persujen päämääränä on tuplata suomen työttömyys vaalikauden aikana, vauhti kiihtyy..
Sellaista
Mitä tapahtui on, että peloteltiin velkaantumisella 1. Ja otettiin velkaa ennennäkemätön määrä 2. Yhtä kuik oikeistohallitus kokoomus ja persvaot
On hyvin vaikea hallituksen aikaansaamia tuloksia talouspolitiikan osalta puolustaa.
Suomessa Euroopan korkeimmat työttömyysluvut, Euroopan nopein velkaantumistahti ja konkurssitilastot 2000-luvun huippulukemissa.
Jos talouskasvua tulee, se tapahtuu hallituksen toimista huolimatta.
Tulevissa vaaleissa äänestäjät päättävät siitä, että jatketaanko samalla agendalla vai onko aihetta muutokseen.
Kun talouden ajaa tarpeeksi alas, niin kasvua syntyy väkisinkin jossakin vaiheessa.
Jos jokainen meistä herättelisi nukkuvat ja toistaisi homman joka vaaleissa niin kokoomus ei pääsisi hallitukseen ollenkaan seuraavien 8 vuoden aikana.Olen herätellyt jo yhtä nulkuvaa.Jokaisen pitäisi herätellä vähintään yhtä nukkuvaa, ellei kolmea.Nyt on tosi kyseessä!
Kokoomus on ollut hallituspuolue 11 kertaa vuosina 1918 - 2023
Valkokauluköyhällistö on aina olemassa :))
Sama aikajana, demarit ovat olleet hallituksessa 16 kertaa.
Sama aikajana, persut ovat olleet kahdesti hallituspuolue.
Kolmas kerta.....sitä ei tule :)))
2031 PS on enään muisto vain.
2027 ek-vaalit, 2029 (alue-ja kuntavaalit sekä EU vaalit) menee kuten edellisetkin kinkerit:))
MENKÄÄ TÖIHIN SIITÄ !!!!
Persut risusavottaan ja orjaplantaaseille 🇫🇮🥁🥁🥁
Töillä ei elä
Koira kizri maassa! LEIKI KUOLLUTTA! HAE MAKKARA!
Täysin gangsterihallitus.
Persut savottaan
Hallitus tehnyt naisvihamielistä politiikkaa
Hallitus vihaa
Hallitus vihaa kansaa.Seuraavaksi tulee Robin Hood-hallitus
Hallituksen viha on tuntuva
Hallitus on täynnä vihaa.Tuli loimuaa silmissä 👺👹👺
Hallituksen kiirastulikabinetti 👺👹👺👹👺
🤣🤣👏