Nyt on ihan hiljattain menehtynyt paljon julkisuudessa olleita ufouskovaisia ja ufotutkijoita, tai no, tutkija-statuksesta voidaan olla montaa mieltä esimerkiksi Dänikenin ja Wilcockin kohdalla, mutta kuitenkin henkilöitä jotka ovat tuoneet ufoaihetta esiin julkisuudessa ja kanavoineet vettä pyllyyn.
Nick Pope menehtyi alle parissa kuukaudessa ärhäkkään syöpään.
David Wilcock menehtyi oman käden kautta.
Erich Von Däniken sai tarpeekseen ja päätti menehtyä samaan aikaan vanhuuteen.
On harmi ettei tilalle ole oikein tullut tuollaisia samanlaisia "vanhoja partoja", joilla on ollut halu keskustella ja kertoa ja jotka ovat saaneet paikan julkisuudessa. Vähän vaikuttaa siltä että ufokenttä on pirstaloitunut kun nykyinen mediakenttä ei ole enää televisiota ja radiota, vaan sen lisäksi on lehdistöä ja lennätinlaitteita ja kaikilla tubettajilla omat mielipiteet että tilatkaa kanava.
En ota tässä kantaa siihen kuinka uskottavia tai millaisia he ovat olleet ihmisinä ja onko esimerkiksi Dänikenin väitteet ja lausunnot "tiedettä" (ei tietenkään ole.) Otan tässä vain kantaa siihen että harmi että riveistä kaatuu noin nopealla tahdilla näkyviä henkilöitä ja kuitenkaan mitään uskottavaa ei ole tulossa tilalle.
Esimerkiksi William Henryn karisma on kuin kuiva sukka. Jätkällä ei vaan lähde. Wilcockilla oli puoli miljoonaa seuraajaa ja William Henryllä vain viisitoista tuhatta. Jason Martell taas on ihan pätevä tekijä... Tai no. Hän on pelkkä kaunispoika, ja seuraajia vain vajaa viisi tuhatta! Edes ufouskovaiset eivät ole vakuuttuneita hänen olemattomasta karismastaan. Giorgio Tsoukalos taas on karismaattinen, mutta valitettavasti hänen tukallaan on enemmän seuraajia kuin miehellä itsellään ja vanhemmiten on alkaneet posket pullistumaan, mikä taas kertoo siitä että ufotutkimusten sijaan on pulla maistunut pojalle.
Kuolleita tutkijoita.
37
637
Vastaukset
- Anonyymi00001
On aika raivata vanhat parrat pois tieltä, sellaiset jotka eivät olisi ikinä hyväksyneet jotain mitä on tulossa. Vanhat olivat liian jämähtäneitä ja urautuneita omiin uomiinsa ja ajatteluunsa. Nuoriso taas on helposti taivuteltavissa uskomaan mihin tahansa.
David Wilcok
His death ignited interest relating to the disappearance and deaths of eleven scientists whose work specialized in nuclear and space programs and supposedly classified projects.[19] One day before Wilcock's death, he commented on the disappearance of the scientists in his final live stream on April 19, which contributed to scrutiny about the circumstances of his own death- Anonyymi00002
No en oikein siihen usko että joku olisi tosissaan tullut Wilcockin talolle ja sanonut että "Otappa poika tuosta piippu suuhun niin pistetääån korvat savuamaan." Ei hän niin suuri tekijä ollut että joku olisi hänet pakottanut tuulettamaan aivojaan.
Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä että nämä vanhat naavaparrat ovat olleet vähän liian jämähtäneitä. Eivät ole tajunneet aikoinaan että netti on se juttu ja sitten eivät tajunneet että some on se juttu ja nyt eivät tajua että tekoäly on se juttu.
Tuossa on juuri se ongelma että miten mediakenttä on pirstoutunut. Ensin oli netti. Suosittu paikka ja kaikki löysi hakukoneella haluamansa. Sitten tuli kuplat, eli somejätit jotka pistivät ihmisten välille näkymättömiä seiniä ja algoritmit määrittivät sen mitä kukakin saa nähtäväkseen. Ellet aktiivisesti hakenut ufoiluja, et sitä myöskään saanut nähtäväksi. Nyt sitten on tekoälyn aika joka taas luo omaa todellisuuttaan kenenkään hallitsematta sitä. Botit luovat omia bottejaan ja keskustelevat keskenään, luoden samalla omaa todellisuutta sen kautta että nuo tekoälyt oppivat itseltään! Tällä hetkellä faktantarkistus on vielä toiminut, mutta kun nuo botit lisääntyy ekspotentiaalisesti, siinä ei auta edes resetointi kun netti on täynnä puhdasta tekoälyn luomaa hyvin uskottavaa huuhaata!
Onhan noilla ollut noita podcasteja ja lähetyksiä, mutta kun käytännössä kaikissa vanhuksissa, myös minä itse huomaan itsessäni, että ei sitä vaan enää jaksa. Sitä jämähtää siihen tuttuun ja turvalliseen, eikä jaksa uudistua. Se on sitä evoluutiota joka on mahdollistanut sen että vanhukset hoitavat perillistensä lapsia ja toimivat taitojen välittäjinä.
Mutta julkkiksena se on vähän huono ominaisuus. Näiden julkkisten kohdalla heidän pitäisi kuitenkin viiden vuoden välein pitää vuoden hidastelujakso jossa päivitettäisiin sitä että mihin mediaan ja kohderyhmään panostetaan seuraavaksi ja ihan rohkeasti repiä se vanha seurakunta perässä mukaan. Sitä ei ole tehnyt kukaan tuntemani julkkis ja nyt kun tuo tekoäly tulee ja vie kaiken.... Huhhuh.
Hyvä esimerkki on tuo Steven Greer. Jätkällä on vanhat nettisivut. Okei. Ei siinä mitään, onhan se pala internetin historiaa. Mutta kun sinne tulee joku tällainen vanhus joka on pudonnut jo kelkasta, niin miksi siellä nettisivulla ei lue että "tänne päin hyvä ihmishenkilö, klikkaa tästä tulevaisuuteen" joka taas veisi johonkin someen, joka taas veisi oikeasti tulevaisuuteen jossa puhuu tekoälystevenV2,1. Sen sijaan se sivusto on vain jätetty siihen olemaan ja mitään ei tapahdu ja uudet seuraajat tai vanhat seuraajat, eivät enää löydä mitään ja tekoälysteven keskustelee itsensä kanssa ja "oppii".
Näillä pitäisi olla käytössä selkeä suunnitelma että miten edetään kun aika ajaa ohi ja sitten sitä suunnitelmaa seurataan ja ohjataan seurakuntaa eteenpäin. Tietysti siis jos ei käy kuten Wilcockille joka tiesi liikaa ja hänet piti resetoida.
Ehkä tässä onkin jo nyt käynnissä tekoälyn juoni. Kaikki tietävät ja osaavat raivataan pois jotta tekoäly saa opettaa nuorisoa määkimään tekoälyn tahtiin.
- Anonyymi00003
USA:n salaliittopiirien viihdyttämisen ulkopuolella, mitä merkittäviä tekoja tai tietoja Wilcock oikeasti ikinä toi julkisuuteen?
Ainoa melkein konkreettinen juttu oli hänen hetkellinen osallistumisensa teknologiafirma Stavatti Aerospacen toimintaan, mutta muistan hyvin sitä puljua epäillyn investointipetokseksi jo viime vuosikymmen alussa ja tapahtumat sen jälkeen näyttävät vahvistaneen asian. Ne tekivät ainoastaan toinen toistaan hurjempia CGI-esityksiä muka suunnittelemistaan lentokoneista, mutta eivät ikinä valmistaneet yhtään mitään.
https://en.wikipedia.org/wiki/Stavatti_Aerospace
---Joulukuussa 2024 Stavatti häädettiin osasta sen miehittämää tilaa Niagaran putouksilla, FlightGlobal raportoi.[17] Useita kuukausia myöhemmin, maaliskuussa 2025, Buffalo News -lehden henkilöstön pääkirjoitus arvioi, että "Stavatti Aerospace on kuluttanut tervetulonsa" Niagaran putouksilla ja että Beskarin oli aika "pakata tietokoneella luodut kuvansa ja lähteä".[18] Kolumni väitti edelleen, että "viiden vuoden lunastamattomien lupausten, perusteettomien vaatimusten ja maksamattomien velkojen jälkeen 9400 Porter Road näyttää edelleen pitkälti samalta kuin silloin, kun yritys muutti: tyhjä ja toimimaton" ja että "Stavatti ei ole valmistanut ainuttakaan lentokonetta – sotilaallista, kaupallista tai muuta".[18]- Anonyymi00007
Kannattaa huomata sellainen asia että Wilcock tuli mukaan vasta vuoden 2023 aikana (tuohon lentokonetouhuun). Siitä on tällä hetkellä vasta vajaa kolme vuotta aikaa. Wilcock ei siis tehnyt kyseiselle firmalle mitään koska koko firma karkotettiin vajaa vuotta myöhemmin tiloistaan, niinkuin tuossa lainauksessakin sanot.
Muutoin Wilcock on ollut, jos yksi "ammattinimi" hänelle pitäisi laittaa, "pelkkä toimittaja".
Eli on ollut tubettajana, tehnyt kirjoituksia aikoinaan eri ufolehtiin ja sitten esiintynyt puhuvana päänä eri ohjelmissa. Mitään varsinaisia omia saavutuksia ei taida äijällä olla.
Mutta, tuollaisella julkisuudessa seisomisella saa näköjään paljon seuraajia. Esiintyy vain tarpeeksi vakuuttavasti.
Eihän noilla muilla varsinaisilla tutkijoilla ole aikaa seistä julkisuudessa kuin vasta sitten kun ovat eläköityneet ja sitten alkaa valitettavasti kilpajuoksu kelloa vastaan. Hyvänä esimerkkinä Nick Pope. - Anonyymi00010
Anonyymi00007 kirjoitti:
Kannattaa huomata sellainen asia että Wilcock tuli mukaan vasta vuoden 2023 aikana (tuohon lentokonetouhuun). Siitä on tällä hetkellä vasta vajaa kolme vuotta aikaa. Wilcock ei siis tehnyt kyseiselle firmalle mitään koska koko firma karkotettiin vajaa vuotta myöhemmin tiloistaan, niinkuin tuossa lainauksessakin sanot.
Muutoin Wilcock on ollut, jos yksi "ammattinimi" hänelle pitäisi laittaa, "pelkkä toimittaja".
Eli on ollut tubettajana, tehnyt kirjoituksia aikoinaan eri ufolehtiin ja sitten esiintynyt puhuvana päänä eri ohjelmissa. Mitään varsinaisia omia saavutuksia ei taida äijällä olla.
Mutta, tuollaisella julkisuudessa seisomisella saa näköjään paljon seuraajia. Esiintyy vain tarpeeksi vakuuttavasti.
Eihän noilla muilla varsinaisilla tutkijoilla ole aikaa seistä julkisuudessa kuin vasta sitten kun ovat eläköityneet ja sitten alkaa valitettavasti kilpajuoksu kelloa vastaan. Hyvänä esimerkkinä Nick Pope.Wilcock ylennettiin - jos niin voi edes sanoa - Stavattin tutkimusvastaavaksi vuonna 2023, mutta hän oli nähtävästi firmassa sisällä jo 2019 ja aktiivisesti promotoi heidän olemattomia tuotteitaan omalla tubekanavallaan.
https://substack.com/home/post/p-158655382
Mikä nostaa mielenkiintoisen kysymyksen ja toisenkin. Miten hän ei ole tiennyt firman olevan ponzihuijaus oltuaan siinä mukana seitsemättä vuotta? Ja vaikka pystyisitkin vakuuttamaan itsesi hänen olleen koko tuon ajan tietämätön asiasta, mitä se kertoo hänen kyvyistään toimittajana tai tutkijana? Kun itse ekaa kertaa kuulin Stavattista joskus kauan aikaa sitten, vajaan tunnin verran googletusta ja uutisryhmien lukemista riitti nostamaan voimakkaat epäilykset firman bisnesmallista.
Lisäksi, kuten joku kommenteissa ihmettelikin, miksi hullussa huippuedistyneen ufoteknologian tuntija promoaa hassun näköisiä, mutta varsin tavalliseen teknologiaan pohjautuvia suihkumoottorikäyttöisiä lentokoneita? Eikö hänen tietämyksellään pitäisi olla aika monta askelta tätä pitemmällä?
Minun mielestäni vastaukset ovat ilmiselvät.
Mielestäni kaikkien aikojen paras ufologi ja sanansaattaja oli Stanton Friedman.
Huippuälykäs, huippukoulutettu astrofyysikko joka osasi pukea kaiken myös ulkopuolisille ymmärrettävään muotoon.
Vakuuttavuus oli sitä luokkaa että kukaan ei pärjännyt hänelle väittelyssä, sillä Stanton veti aina oikeista naruista.
Ennenkaikkea hän oli rohkea ja ahkera, mutta ei mikään turhan kouhottaja eikä intoilija.
Voi kunpa Stanton olisi nähnyt tämän ajan jälkeen 2019, niin hän olisi varmasti osannut niputtaa sen siten, että sitkeinkin skeptikko olisi ollut hiljaa.
Stanton lähti myös varsin nopeasti lyhyen sairauden jälkeen.- Anonyymi00008
Olen tuosta samaa mieltä. Kenenkään ei kuitenkaan kannata sekoittaa sitä vakuuttavuutta tuollaiseen Wilcockmaiseen spottivalossa seisoskeluun ja nokkelaan sanailuun. Friedman oli ihan oikeasti tekijä, joka ei ollut alussa lainkaan vakuuttunut ufojen olemassaolosta. Hän oli "käännynnäinen". Siinäpä se onkin että sitä voi olla hyvin vakuuttava kun osaa taatusti oman alansa ja Stanton Friedman sen osasi.
Tutustuin aikoinaan äijään ja hän oli tiedemies ihan persauksiaan myöten. Olin lukenut ja kuullut miehestä juttuja ja ne olivat suurimmaksi osaksi, ei skepojen (mitä itse olen) vaan kieltäjien vastaväitteitä ja mollaamista. Käytännössä kieltäjät olivat "kumonneet" kaiken mitä heppu selitti ja minulla oli äärimmäisen epäilevä kanta mieheen. Syynä oli se että siihen aikaan oli ollut paljon julkisuudessa näitä tyyppejä joita veti esiin julkisuus ja sen tuoma raha ja maine kuin vakuuttuneisuus että ilmiö on tosi.
Stanton Friedman oli positiivinen yllätys koska kaikenlaisen hörhöilyn sijasta hän oli ehdottomasti sitä mieltä että kaikkea, ennenkaikkea omia luulojaan, täytyy epäillä.
- Anonyymi00004
Jacques Vallée on näitä vanhan liiton ufotutkijoita, joiden tietopohja ja kyky pohtia ufoilmiötä vaikuttava.
Kiistatta ykkönen tänä päivänäkin.
https://www.youtube.com/watch?v=sOOAVlatb2E- Anonyymi00009
Tuossa jo kommentoin Stanton Friedmania ja on pakko sanoa että samat sanat pätee Jacques Valleen. Kun aikoinaan ensimmäisiä kertoja kuulin miehestä ja kun kaikki uutiset oli käytännössä "vastapuolen" kertomaa, oli minulla äijästä myös negatiivinen mielikuva. Mutta aivan kuten Stantonin kanssa, kun tutustuin siihen mitä mies ihan itse ja oikeasti sanoo, muuttui käsitys hänestä aivan päinvastaiseksi.
Haluan tässä näiden omien mielikuvien kautta tuoda esiin, ei niinkään sitä miten oma käsitys on muuttunut, vaan osoittaa sitä kuinka paljon aikaisemmin media määritti ja kuvitti meidän suhtautumista ufoilmiöön. Hyvin harvoin mediassa noita heppuja itsejään haastaltiin aikoinaan, vaan ilmeisesti toimittajilla oli helpompi vain lukea jokin lausunto ja sitten soittaa jollekin "tietäjälle" joka sitten kumosi aivan kaiken parilla lauseella ja maailma oli taas mallillaan ja korttitalo pysyi pystyssä.
Median suhtautuminen on muuttunut huomattavasti sallivammaksi aihetta kohtaan vuosituhannen vaihteen jälkeen, mutta on sääli, että niin paljon on sellaisia ihmisiä menetetty jotka ovat yhtäkkiä päättäneet seisoa kaiken tuomitsevien ihmisten ja joskus jopa valehtelevien kollegoiden edessä ja tuoda esiin omia kokemuksia ja löytöjä.
Ja sanon sen että sinne julkisuuteen ei kaivata niitä Wilcockin kaltaisia puhuvia päitä kuitenkaan yhtään enempää. Kaiken maailman kanavoijia ja rautakaupasta ostettuja metallinilmaisimia heiluttelevia "osaajia" on jo ihan tarpeeksi. Nyt pitäisi äkkiä löytää noita rohkeita tekijöitä ja tutkijoita tiedeyhteisön puolelta koska niitä kyllä on. Elizondo on siinä mielessä ihan pätevä, (tällä hetkellä!) mutta hänelläkään ei ole sitä tieteellistä kannustinta takanaan kun hänkin lukeutuu enemmän näihin toimittajapuolen "tutkijoihin" (Onneksi heppu on kuitenkin sitä skepompaa puolta). Jos tässä kanavoin ja ennustelen, niin Elizondo taitaakin jäädä siihen että hän paljasti valtion tutkivan ilmiöitä ja sitten se hänen tietotaitonsa loppuukin ja kun mitään uutta ei voi enää tulla, hän epäilemättä painuu unholaan. - Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Tuossa jo kommentoin Stanton Friedmania ja on pakko sanoa että samat sanat pätee Jacques Valleen. Kun aikoinaan ensimmäisiä kertoja kuulin miehestä ja kun kaikki uutiset oli käytännössä "vastapuolen" kertomaa, oli minulla äijästä myös negatiivinen mielikuva. Mutta aivan kuten Stantonin kanssa, kun tutustuin siihen mitä mies ihan itse ja oikeasti sanoo, muuttui käsitys hänestä aivan päinvastaiseksi.
Haluan tässä näiden omien mielikuvien kautta tuoda esiin, ei niinkään sitä miten oma käsitys on muuttunut, vaan osoittaa sitä kuinka paljon aikaisemmin media määritti ja kuvitti meidän suhtautumista ufoilmiöön. Hyvin harvoin mediassa noita heppuja itsejään haastaltiin aikoinaan, vaan ilmeisesti toimittajilla oli helpompi vain lukea jokin lausunto ja sitten soittaa jollekin "tietäjälle" joka sitten kumosi aivan kaiken parilla lauseella ja maailma oli taas mallillaan ja korttitalo pysyi pystyssä.
Median suhtautuminen on muuttunut huomattavasti sallivammaksi aihetta kohtaan vuosituhannen vaihteen jälkeen, mutta on sääli, että niin paljon on sellaisia ihmisiä menetetty jotka ovat yhtäkkiä päättäneet seisoa kaiken tuomitsevien ihmisten ja joskus jopa valehtelevien kollegoiden edessä ja tuoda esiin omia kokemuksia ja löytöjä.
Ja sanon sen että sinne julkisuuteen ei kaivata niitä Wilcockin kaltaisia puhuvia päitä kuitenkaan yhtään enempää. Kaiken maailman kanavoijia ja rautakaupasta ostettuja metallinilmaisimia heiluttelevia "osaajia" on jo ihan tarpeeksi. Nyt pitäisi äkkiä löytää noita rohkeita tekijöitä ja tutkijoita tiedeyhteisön puolelta koska niitä kyllä on. Elizondo on siinä mielessä ihan pätevä, (tällä hetkellä!) mutta hänelläkään ei ole sitä tieteellistä kannustinta takanaan kun hänkin lukeutuu enemmän näihin toimittajapuolen "tutkijoihin" (Onneksi heppu on kuitenkin sitä skepompaa puolta). Jos tässä kanavoin ja ennustelen, niin Elizondo taitaakin jäädä siihen että hän paljasti valtion tutkivan ilmiöitä ja sitten se hänen tietotaitonsa loppuukin ja kun mitään uutta ei voi enää tulla, hän epäilemättä painuu unholaan.Itse olen tullut näkemään asian juuri päinvastaisesta vinkkelistä. Ufopiireissä Vallee on ollut jo pitkän aikaa "Grand Old Man", jonka kaikille sanomisille on annettu yhteisössä valtava painoarvo jo pelkästään sen vuoksi, että hän on vielä elossa olevista vanhan polven ufologeista käyttänyt aiheeseen isomman osan elämästään kuin kukaan muu. Eikä siinä mitään, olen itsekin lukenut hänen vanhempia artikkeleitaan mielenkiinnolla.
Mutta miten sitten makaa se surullisen kuuluisa Trinityn ufotapaus, josta kertovan suurteoksen taakse Vallee pisti nimensä ja antoi auktoriteettinsä vuonna 2021? Useimmat olivat jo silloin yllättyneitä Valleen päätöksestä voimakkaasti puolustella niin heikolla pohjalla olevaa tarinaa ja uudemmat tiedot sen jälkeen eivät ole nekään tehneet Trinity-kertomukselle hyvää.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16929715/uutta-maahansyoksysta-usassa-1945
Olen edelleen hieman Valleen fani, mutta nähdäkseni tässä on kysymys ihan perusluontoisesta ihmispsykologiasta. Ihmisille on luontaista taipumus aina kaivaa esiin ja korottaa jalustalle virheettömien sankarihahmojen patsaita itselleen roolimalleiksi. Yleensä vaaditaan suora törmäys päinvastaiseen tietoon, että voi alkaa muodostaa realistisen ja tasapainoisemman käsityksen näistä henkilöistä. - Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Itse olen tullut näkemään asian juuri päinvastaisesta vinkkelistä. Ufopiireissä Vallee on ollut jo pitkän aikaa "Grand Old Man", jonka kaikille sanomisille on annettu yhteisössä valtava painoarvo jo pelkästään sen vuoksi, että hän on vielä elossa olevista vanhan polven ufologeista käyttänyt aiheeseen isomman osan elämästään kuin kukaan muu. Eikä siinä mitään, olen itsekin lukenut hänen vanhempia artikkeleitaan mielenkiinnolla.
Mutta miten sitten makaa se surullisen kuuluisa Trinityn ufotapaus, josta kertovan suurteoksen taakse Vallee pisti nimensä ja antoi auktoriteettinsä vuonna 2021? Useimmat olivat jo silloin yllättyneitä Valleen päätöksestä voimakkaasti puolustella niin heikolla pohjalla olevaa tarinaa ja uudemmat tiedot sen jälkeen eivät ole nekään tehneet Trinity-kertomukselle hyvää.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16929715/uutta-maahansyoksysta-usassa-1945
Olen edelleen hieman Valleen fani, mutta nähdäkseni tässä on kysymys ihan perusluontoisesta ihmispsykologiasta. Ihmisille on luontaista taipumus aina kaivaa esiin ja korottaa jalustalle virheettömien sankarihahmojen patsaita itselleen roolimalleiksi. Yleensä vaaditaan suora törmäys päinvastaiseen tietoon, että voi alkaa muodostaa realistisen ja tasapainoisemman käsityksen näistä henkilöistä.Ihminen on erehtyväinen, ja Valleekin on vain ihminen.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Ihminen on erehtyväinen, ja Valleekin on vain ihminen.
Juuri sitä tarkoitankin. Vallee on vain ihminen, niin ovat hänen faninsakin ja ihmisillä on taipumus pudottaa kriittisen arvioinnin kynnystä sellaisille henkilöille, joita sattuu pitämään miellyttävinä.
- Anonyymi00005
Ja tulleet esiin kuolleista kuten tämä, joka kertoo , että ufopaljastukset liikaa ja kehittäneet antigravitaation nyt, jola mm. tähtimatkailu onnistu ja tiedeuskovaiset väittää mahdottomaksi https://www.facebook.com/reel/1516141443632785
- Anonyymi00006
Hänen isänsä, Richard Eskridge, sanoo ettei kuolemaan liity mitään salajuonia.
https://www.ibtimes.co.uk/grieving-father-dismisses-conspiracy-theories-1792374 - Anonyymi00012
Anonyymi00006 kirjoitti:
Hänen isänsä, Richard Eskridge, sanoo ettei kuolemaan liity mitään salajuonia.
https://www.ibtimes.co.uk/grieving-father-dismisses-conspiracy-theories-1792374Richard Eskridge on julkisesti kumonnut salaliittoteoriat, joissa hänen tyttärensä kuolema liitetään hallituksen salaisiin tutkimuksiin, ja todennut NewsNationille, ettei asiassa ollut ”mitään epäilyttävää”. ”Tieteentekijät kuolevat, aivan kuten muutkin ihmiset”, hän sanoi.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Richard Eskridge on julkisesti kumonnut salaliittoteoriat, joissa hänen tyttärensä kuolema liitetään hallituksen salaisiin tutkimuksiin, ja todennut NewsNationille, ettei asiassa ollut ”mitään epäilyttävää”. ”Tieteentekijät kuolevat, aivan kuten muutkin ihmiset”, hän sanoi.
Kun katsoin videolta tuota Amyn "paatosta" niin ajattelin että onko hän aineissa.
Sitten tuli mieleeni jospa hänen oma isänsä kielteinen suhtautuminen asian julkaisemiseen sai hänet ylikierroksille. Jos sitä tukea ei tule mistään niin ufoihin liittyvistä tiedoista tulee niistä tietäville kauhea taakka. Omaisten kielteinen suhtautuminen nostattaa tunteita eniten.
Isä Richard Eskridge työskenteli aikoinaan NASAlla. Nyt on selvinnyt jo se että siellä kuollaan.
Tietääkseni brittiläinen tiedustelu-upseeri Franc Milburn todisti kongressille vuonna 2023 ettei Amy Eskridgen kuolema ollut itsemurha.
Ota nyt tästäkin selvää, paikalla olisi pitänyt olla jotta tietäisi kuka ampu. - Anonyymi00016
Anonyymi00013 kirjoitti:
Kun katsoin videolta tuota Amyn "paatosta" niin ajattelin että onko hän aineissa.
Sitten tuli mieleeni jospa hänen oma isänsä kielteinen suhtautuminen asian julkaisemiseen sai hänet ylikierroksille. Jos sitä tukea ei tule mistään niin ufoihin liittyvistä tiedoista tulee niistä tietäville kauhea taakka. Omaisten kielteinen suhtautuminen nostattaa tunteita eniten.
Isä Richard Eskridge työskenteli aikoinaan NASAlla. Nyt on selvinnyt jo se että siellä kuollaan.
Tietääkseni brittiläinen tiedustelu-upseeri Franc Milburn todisti kongressille vuonna 2023 ettei Amy Eskridgen kuolema ollut itsemurha.
Ota nyt tästäkin selvää, paikalla olisi pitänyt olla jotta tietäisi kuka ampu.En oikein halua villisti spekuloida näillä itsemurhajutuilla, edes Wilcockin tapaisen erittäin kyseenalaisen hahmon tapauksessa, koska se vain tuntuu väärältä ja henkilökohtaisen tragedian hyödyntämiseltä. Wilcockin tapauksessa tiedetään esimerkiksi, että hän oli varsin pahoissa talousvaikeuksissa, mutta en ala sanomaan sen aiheuttaneen automaattisesti hänen itsemurhaansa.
Tsekkasin hieman Amy Eskridgen tapausta ja hänen tieteellisten julkaisujensa (Google Scholar) perusteella valtaosa hänen työstään näytti olevan melko maanläheisiä juttuja liittyen esimerkiksi betonirakentamisen lujuuteen ja biologian puolella vieraslajien muodostamiin vaaroihin. Molemmat näistä ovat täysin odotettavissa ja liittyvät hänen maisteritutkintoonsa Teksasin yliopistossa. En nopealla vilkaisulla nähnyt juurikaan mitään painovoiman kumoamiseen tai poikkeuksellisiin voimanlähteisiin liittyvää julkaisua. Kaikki muu materiaali viittaa siihen suuntaan, että Eskridgen perheellä on omasta takaa kiinnostus näihin aiheisiin ja he rahoittavat sitä omasta taskustaan. Onko se täysin mahdotonta, että ne saivat tai ovat joskus saaneet luottamuksellisesti vaikkapa Pentagonin tai jonkin muun liittovaltiotason rahaa yksityisille kokeilleen? Ei mahdotonta, mutta ei myöskään osoitettu todeksi.
Tämä erittäin hyvin asioihin perehtyvä ja asiassa pysyvä tubettaja / tutkiva journalisti Pinja-Mari käy 53 minuutissa läpi kaiken näihin kuolemiin ja katoamisiin liittyvän aineiston ja spekulaatiot.
https://www.youtube.com/watch?v=w4mvse3NRaA- Anonyymi00017
Kiinnnostava asia jäi tarkemmin avaamatta tuossa videolla. Hän mainitsee patikoimassa olleen tutkija Rezan tapauksen muistuttavan Mount Shastalla tapahtunutta katoamista ja ufoja oli nähty, vaai oliko ufoja nähty joskus aiemmin? - En muista nyt varmasti. Joka tapauksessa Mt. Shasta on hyvin tunnettu paranormaalien ilmiöiden esiintymispaikka ja monilla jonkinlainen "pyhiinvaelluskohdekin". Ja lisäsksi väitetään, että Shasta-vuoren alla on muinainen kaupunki Telos, joka on yhä asutettu. Luolia on runsaasti Mt Shastalla, mutta osa ilmeisesti suljettuja, tai rajoitettu niissä liikkumista.
Anonyymi00017 kirjoitti:

Loogiseen päättelyyn perustuva arvioni on että ajankohtaan, viime vuosien tapahtumiin kuten sotiin "drooneihin" ja paljastuksiin, lupauksiin paljastuksista ja uusiin paljastuksiin, niin nämä eivät ole sattumaa.
Kaikki kuuluu samaan aihepiiriin ja samojen tahojen intresseihin.
- Anonyymi00019
Ne ei taida kääntyä sitten enää nekään?
- Anonyymi00020
Onhan se nyt kerrassaan järkyttävä asia kun ihmisiä kuolee . .
- Anonyymi00021
Luetun ymmärtäminen ja suhteellisuudentaju ovat ikäviä asioita puuttuessaan.
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Luetun ymmärtäminen ja suhteellisuudentaju ovat ikäviä asioita puuttuessaan.
Juuri tuon vuoksi sinun kannattaa lukea kommentoimasi kommentti uudelleen . .
Anonyymi00022 kirjoitti:
Juuri tuon vuoksi sinun kannattaa lukea kommentoimasi kommentti uudelleen . .
Minä ymmärsin kyllä ensilukemalla jo mitä siinä lukee ja niin varmaan tuo vastannutkin.
Siinä annetaan vastoin uutista yleistäen ymmärtää ettei mitään yhteyksiä tapauksissa ole ja että kuoleminen on normaalia. Se on aivan totta että kuoleminen on normaalia ja siihen päättyy maallinen vaellus.
Mutta tässä ei ole kyse normaaleista eikä epänormaaleista kuolemista, joita olisi koottu pitkin maailmaa satunnaisotoksella sieltä täältä ihmeteltäväksi, jotka tilastollisesti osuisi normaalin piikkiin, kuten vitsiniekka ehdottaa.
Tässä on kyse hyvin spesifillä tavalla toisiinsa liittyvistä henkilöistä ja heidän kuolemista, murhista ja katoamisista.
(Spesifi (tai spesifinen) tarkoittaa tarkkaa, erityistä, määrättyä tai ominaislaatuista. Se viittaa johonkin tiettyyn asiaan, tapaukseen tai ominaisuuteen, ja sanaa käytetään usein teknisessä, tieteellisessä tai lääketieteellisessä kontekstissa erottamaan asia yleisestä)
Puhutaan spesifin tekniikan ja propulsion parissa työskennelleistä henkilöistä, joita oli yhteensä 14 tässä kontekstissa. Kiinassa on tapahtunut samaa.
Sattuman mahdollisuutta ei toki voida sulkea pois, mutta näiden ihmisten korkea koulutus, asema ja ura ei anna viitteitä itsemurhiin, päihteisiin, epäonnistuneisiin huumekauppoihin, intohimorikoksiin, hörhöilyyn eikä mihinkään sellaiseen.
He eivät olleet sellaisia jotka tyypillisesti joutuisivat tämänkaltaisiin tilanteisiin. Ne on ihan eri porukkaa ne. Kun sitten heitä on tämä mainitut 14 henkilöä, luonnollisuuden mahdollisuus on varsin pieni.
Mikäli tässä on jotakin takana tuntien tämän meidänkin isoveljen USA:n, niin kyseessä on jonkin tiedon leviämisen salaaminen ja pitäminen itsellään.
Siellä kun käsky käy niin siihen loppuu vapaudet, ihmisoikeudet ja demokratia, aivan kuten muissakin roskamaissa joita tällä pallolla riittää. On mahdollisuus myös että Kiina tai Venäjä ovat vieneet teollisuusvakoilun äärimmilleen.- Anonyymi00023
HeIIäkoukku kirjoitti:
Minä ymmärsin kyllä ensilukemalla jo mitä siinä lukee ja niin varmaan tuo vastannutkin.
Siinä annetaan vastoin uutista yleistäen ymmärtää ettei mitään yhteyksiä tapauksissa ole ja että kuoleminen on normaalia. Se on aivan totta että kuoleminen on normaalia ja siihen päättyy maallinen vaellus.
Mutta tässä ei ole kyse normaaleista eikä epänormaaleista kuolemista, joita olisi koottu pitkin maailmaa satunnaisotoksella sieltä täältä ihmeteltäväksi, jotka tilastollisesti osuisi normaalin piikkiin, kuten vitsiniekka ehdottaa.
Tässä on kyse hyvin spesifillä tavalla toisiinsa liittyvistä henkilöistä ja heidän kuolemista, murhista ja katoamisista.
(Spesifi (tai spesifinen) tarkoittaa tarkkaa, erityistä, määrättyä tai ominaislaatuista. Se viittaa johonkin tiettyyn asiaan, tapaukseen tai ominaisuuteen, ja sanaa käytetään usein teknisessä, tieteellisessä tai lääketieteellisessä kontekstissa erottamaan asia yleisestä)
Puhutaan spesifin tekniikan ja propulsion parissa työskennelleistä henkilöistä, joita oli yhteensä 14 tässä kontekstissa. Kiinassa on tapahtunut samaa.
Sattuman mahdollisuutta ei toki voida sulkea pois, mutta näiden ihmisten korkea koulutus, asema ja ura ei anna viitteitä itsemurhiin, päihteisiin, epäonnistuneisiin huumekauppoihin, intohimorikoksiin, hörhöilyyn eikä mihinkään sellaiseen.
He eivät olleet sellaisia jotka tyypillisesti joutuisivat tämänkaltaisiin tilanteisiin. Ne on ihan eri porukkaa ne. Kun sitten heitä on tämä mainitut 14 henkilöä, luonnollisuuden mahdollisuus on varsin pieni.
Mikäli tässä on jotakin takana tuntien tämän meidänkin isoveljen USA:n, niin kyseessä on jonkin tiedon leviämisen salaaminen ja pitäminen itsellään.
Siellä kun käsky käy niin siihen loppuu vapaudet, ihmisoikeudet ja demokratia, aivan kuten muissakin roskamaissa joita tällä pallolla riittää. On mahdollisuus myös että Kiina tai Venäjä ovat vieneet teollisuusvakoilun äärimmilleen.Pikaisesti tutustuin ja onhan siellä ainakin kolmen naisen kohdalla aika erikoisia tapauksia. Yksi naistutkija(kehittänyt kestävän Mondaley-aineen) katosi kuin ilmaan patikkaretkellä, eikä jälkeäkään löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta. Oli patikoimassa kahden muun patikoijan kanssa, kun itsemurhat tehdään yleensä yksin. Ja muutama kuukausi myöhemmin sattui myös erikoinen katoaminen korkean teknologian naistutkijalle, eivätkä omaiset usko itsemurhaan. Ja sitten oli Amy, joka tutki mm. antigravitaatiota ja oli saanut uhkauksia ja oli sen johdosta stressaantunut, mutta hyvin hänet tunteva ei usko itsemurhaan.
Anonyymi00023 kirjoitti:
Pikaisesti tutustuin ja onhan siellä ainakin kolmen naisen kohdalla aika erikoisia tapauksia. Yksi naistutkija(kehittänyt kestävän Mondaley-aineen) katosi kuin ilmaan patikkaretkellä, eikä jälkeäkään löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta. Oli patikoimassa kahden muun patikoijan kanssa, kun itsemurhat tehdään yleensä yksin. Ja muutama kuukausi myöhemmin sattui myös erikoinen katoaminen korkean teknologian naistutkijalle, eivätkä omaiset usko itsemurhaan. Ja sitten oli Amy, joka tutki mm. antigravitaatiota ja oli saanut uhkauksia ja oli sen johdosta stressaantunut, mutta hyvin hänet tunteva ei usko itsemurhaan.
Noin juuri menee logiikka. Stressaantuminen on sinänsä selvää jos joutuu kantamaan suuria salaisuuksia ja vieläpä uhkaavassa ilmapiirissä jossa sinun siviilielämääkin tarkkaillaan.
Nämä salaisuudet joita mahdollisesti ovat kantaneet, saattaa olla täysin eri levelillä kuin mitä kukaan ulkopuolinen voi edes arvata. Voin kuvitella sen paineen.
Tuon tason henkilöitä seurataan jatkuvasti ja heidän mielentilaansa, pankkitilejä, viestejä ja kaikkia peläten loikkaamista tai tietovuotoa väärille tahoille.
Kyse kun todellakin saattaa olla asioista, joiden avulla maapalloa hallitaan sekä taloudellisesti että sotilaallisesti. Triljoonat on pelissä jos kyseessä on ylivertaisen tekniikan tutkiminen ja kehittäminen.
Sen vuoksi ja eteen hallinnot ja varjohallinnot tekee ihan mitä vaan pitääkseen kaiken itsellään.- Anonyymi00024
HeIIäkoukku kirjoitti:
Minä ymmärsin kyllä ensilukemalla jo mitä siinä lukee ja niin varmaan tuo vastannutkin.
Siinä annetaan vastoin uutista yleistäen ymmärtää ettei mitään yhteyksiä tapauksissa ole ja että kuoleminen on normaalia. Se on aivan totta että kuoleminen on normaalia ja siihen päättyy maallinen vaellus.
Mutta tässä ei ole kyse normaaleista eikä epänormaaleista kuolemista, joita olisi koottu pitkin maailmaa satunnaisotoksella sieltä täältä ihmeteltäväksi, jotka tilastollisesti osuisi normaalin piikkiin, kuten vitsiniekka ehdottaa.
Tässä on kyse hyvin spesifillä tavalla toisiinsa liittyvistä henkilöistä ja heidän kuolemista, murhista ja katoamisista.
(Spesifi (tai spesifinen) tarkoittaa tarkkaa, erityistä, määrättyä tai ominaislaatuista. Se viittaa johonkin tiettyyn asiaan, tapaukseen tai ominaisuuteen, ja sanaa käytetään usein teknisessä, tieteellisessä tai lääketieteellisessä kontekstissa erottamaan asia yleisestä)
Puhutaan spesifin tekniikan ja propulsion parissa työskennelleistä henkilöistä, joita oli yhteensä 14 tässä kontekstissa. Kiinassa on tapahtunut samaa.
Sattuman mahdollisuutta ei toki voida sulkea pois, mutta näiden ihmisten korkea koulutus, asema ja ura ei anna viitteitä itsemurhiin, päihteisiin, epäonnistuneisiin huumekauppoihin, intohimorikoksiin, hörhöilyyn eikä mihinkään sellaiseen.
He eivät olleet sellaisia jotka tyypillisesti joutuisivat tämänkaltaisiin tilanteisiin. Ne on ihan eri porukkaa ne. Kun sitten heitä on tämä mainitut 14 henkilöä, luonnollisuuden mahdollisuus on varsin pieni.
Mikäli tässä on jotakin takana tuntien tämän meidänkin isoveljen USA:n, niin kyseessä on jonkin tiedon leviämisen salaaminen ja pitäminen itsellään.
Siellä kun käsky käy niin siihen loppuu vapaudet, ihmisoikeudet ja demokratia, aivan kuten muissakin roskamaissa joita tällä pallolla riittää. On mahdollisuus myös että Kiina tai Venäjä ovat vieneet teollisuusvakoilun äärimmilleen."Se on aivan totta että kuoleminen on normaalia ja siihen päättyy maallinen vaellus."
Kuoleminen on normaalia, veli hyvä, mutta päättyykö siihen ihmisen "maallinen vaellus", on kokonaan toisen luokan filosofinen kysymys.
Rohkenen epäillä tätä päättymistä. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
"Se on aivan totta että kuoleminen on normaalia ja siihen päättyy maallinen vaellus."
Kuoleminen on normaalia, veli hyvä, mutta päättyykö siihen ihmisen "maallinen vaellus", on kokonaan toisen luokan filosofinen kysymys.
Rohkenen epäillä tätä päättymistä.Tuonela/Manala odottaa kuoleman jälkeen suomalaisen kansanuskon mukaan ja sanoisinpa, että silloin asioista puhuttiin suorempaan ja rehellisemmin kuin nykyään. Valokeho jatkaa.
- Anonyymi00027
Anonyymi00023 kirjoitti:
Pikaisesti tutustuin ja onhan siellä ainakin kolmen naisen kohdalla aika erikoisia tapauksia. Yksi naistutkija(kehittänyt kestävän Mondaley-aineen) katosi kuin ilmaan patikkaretkellä, eikä jälkeäkään löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta. Oli patikoimassa kahden muun patikoijan kanssa, kun itsemurhat tehdään yleensä yksin. Ja muutama kuukausi myöhemmin sattui myös erikoinen katoaminen korkean teknologian naistutkijalle, eivätkä omaiset usko itsemurhaan. Ja sitten oli Amy, joka tutki mm. antigravitaatiota ja oli saanut uhkauksia ja oli sen johdosta stressaantunut, mutta hyvin hänet tunteva ei usko itsemurhaan.
Bob Lazarin mukaan antigravitaatioon tarvitaan alkuaine, jonka numero on muistaakseni 115. Tutkija Amy Eskridge oli tutkinut asiaa ja päätynyt siihen ajatukseen, että Bob Lazarin esitys käännettynä nurinpäin oli totuus antigravitaatiosta, mitä tuo sitten tarkoittaakaan.
Anonyymi00024 kirjoitti:
"Se on aivan totta että kuoleminen on normaalia ja siihen päättyy maallinen vaellus."
Kuoleminen on normaalia, veli hyvä, mutta päättyykö siihen ihmisen "maallinen vaellus", on kokonaan toisen luokan filosofinen kysymys.
Rohkenen epäillä tätä päättymistä.Tarkoitin sen kehon / maljan ja sen eletyn elämän maallisen vaelluksen päättymistä.
En tarkoittanut etteikö voisi olla jälleensyntymistä, sielunvaellusta tai toiseen olomuotoon siirtymistä, vaan sitä että se sama henkilö ja keho eivät nouse kuolleista ja jatka samanlaisena matkaa.
Ihminenhän on tieteellisestikin määriteltynä energiaa, energian olomuoto ja meillä on valokeho jonka jotkut näkee aurana paljain silmin ja joka on laitteillakin havaittavissa.- Anonyymi00028
Anonyymi00023 kirjoitti:
Pikaisesti tutustuin ja onhan siellä ainakin kolmen naisen kohdalla aika erikoisia tapauksia. Yksi naistutkija(kehittänyt kestävän Mondaley-aineen) katosi kuin ilmaan patikkaretkellä, eikä jälkeäkään löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta. Oli patikoimassa kahden muun patikoijan kanssa, kun itsemurhat tehdään yleensä yksin. Ja muutama kuukausi myöhemmin sattui myös erikoinen katoaminen korkean teknologian naistutkijalle, eivätkä omaiset usko itsemurhaan. Ja sitten oli Amy, joka tutki mm. antigravitaatiota ja oli saanut uhkauksia ja oli sen johdosta stressaantunut, mutta hyvin hänet tunteva ei usko itsemurhaan.
Amy Eskridgen tutkimuspartneri ja heidän yhteisen instituuttinsa kakkosomistaja, hänen oma isänsä Richard, on jo kieltänyt salaliittohuhut tyttärensä kuoleman ympärillä.
https://www.ibtimes.co.uk/grieving-father-dismisses-conspiracy-theories-1792374
Richard on tai oli heidän perheyrityksensä tutkimusvastaava ja Amyn äiti, Kathy, puolestaan oli operaatiopäällikkönä siinä samassa. Jos joku siis tietäisi jotain niin näiden kahden pitäisi tietää. - Anonyymi00030
Anonyymi00028 kirjoitti:
Amy Eskridgen tutkimuspartneri ja heidän yhteisen instituuttinsa kakkosomistaja, hänen oma isänsä Richard, on jo kieltänyt salaliittohuhut tyttärensä kuoleman ympärillä.
https://www.ibtimes.co.uk/grieving-father-dismisses-conspiracy-theories-1792374
Richard on tai oli heidän perheyrityksensä tutkimusvastaava ja Amyn äiti, Kathy, puolestaan oli operaatiopäällikkönä siinä samassa. Jos joku siis tietäisi jotain niin näiden kahden pitäisi tietää.Täytyy kokeilla onko linkissä vika kun tekstini poistettiin.
Salaamisesta kirjoittaa ja teksti poistetaan. No näinhän se toimii.
https://nypost.com/2026/05/06/tech/pentagon-confirms-existence-of-energy-weapons-allegedly-used-against-ufo-researcher-amy-eskridge/ - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Täytyy kokeilla onko linkissä vika kun tekstini poistettiin.
Salaamisesta kirjoittaa ja teksti poistetaan. No näinhän se toimii.
https://nypost.com/2026/05/06/tech/pentagon-confirms-existence-of-energy-weapons-allegedly-used-against-ufo-researcher-amy-eskridge/Miltähän Richard ja Kathy Eskridgestä tuntuu heidän ensin haudattua jälkikasvunsa ja nyt jokaisen kahjon planeetalla lähettäessä heille kilometrin mittaisia sähköposteja kertoen kuinka Illuminati/CIA tappoivat heidän tyttärensä?
Internet on paljon tehokkaampi ase kuin mikään kömpelö sädepyssykötöstys. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Miltähän Richard ja Kathy Eskridgestä tuntuu heidän ensin haudattua jälkikasvunsa ja nyt jokaisen kahjon planeetalla lähettäessä heille kilometrin mittaisia sähköposteja kertoen kuinka Illuminati/CIA tappoivat heidän tyttärensä?
Internet on paljon tehokkaampi ase kuin mikään kömpelö sädepyssykötöstys.Logiikka menee niin että yksi totuus ei tuota kymmentä valhetta ja yksi valhe ei tuota kymmentä totuutta joten jokainen tapaus vaikuttaa yhtälöön matemaattisesti eikä niin että marginaali tai maksimi määrää koko totuuden.
Se on niinkuin AARO:n "tutkimuksissa" tutkittiin jotakin 500 tapausta ja sitten kerrottiin että "Nyt ne on tutkittu".
Mitä kenellekään kertoo se että ne on tutkittu, jos ei kerrota lopputulosta läpinäkyvästi esitellen tapaukset yksityiskohtaisesti jotka painoi vaakakupissa?
Surkuhupaisaa oli se että puolen vuoden tutkimusten jälkeen kerrottiin että vielä tutkitaan niitä menetelmiä ja kriteereitä että miten tutkitaan.
Vuoden kohdalla kerrottiin ainakin yhden tapauksen olevan todennäköisesti luonnollinen ja sitä epäiltiin putoavaksi säähavaintopalloksi.
Mitä sanoo terveen ihmisen looginen päättelykyky siinä kohdassa kun kerrotaan että "Terve terve! 1/500 on nyt sitten melko varmasti melkein selvitetty, menkää pois ja hajaantukaa, ei täällä ole mitään nähtävää"?
Tiedän että on olemassa ihmisiä jotka sanovat tuostakin että "No niin, tiesinhän minä että ne on luonnollisia ilmiöitä" 8) Anonyymi00032 kirjoitti:
Logiikka menee niin että yksi totuus ei tuota kymmentä valhetta ja yksi valhe ei tuota kymmentä totuutta joten jokainen tapaus vaikuttaa yhtälöön matemaattisesti eikä niin että marginaali tai maksimi määrää koko totuuden.
Se on niinkuin AARO:n "tutkimuksissa" tutkittiin jotakin 500 tapausta ja sitten kerrottiin että "Nyt ne on tutkittu".
Mitä kenellekään kertoo se että ne on tutkittu, jos ei kerrota lopputulosta läpinäkyvästi esitellen tapaukset yksityiskohtaisesti jotka painoi vaakakupissa?
Surkuhupaisaa oli se että puolen vuoden tutkimusten jälkeen kerrottiin että vielä tutkitaan niitä menetelmiä ja kriteereitä että miten tutkitaan.
Vuoden kohdalla kerrottiin ainakin yhden tapauksen olevan todennäköisesti luonnollinen ja sitä epäiltiin putoavaksi säähavaintopalloksi.
Mitä sanoo terveen ihmisen looginen päättelykyky siinä kohdassa kun kerrotaan että "Terve terve! 1/500 on nyt sitten melko varmasti melkein selvitetty, menkää pois ja hajaantukaa, ei täällä ole mitään nähtävää"?
Tiedän että on olemassa ihmisiä jotka sanovat tuostakin että "No niin, tiesinhän minä että ne on luonnollisia ilmiöitä" 8)Lisättävä on että on tunnettu tosiasia Rowellista lähtien että ihmisiä uhkaillaan niin rankasti, että aina on sekin mahdollisuus että omaisten on viisaampaa tyytyä annettuun selitykseen.
En tietenkään väitä että esim juuri tässä tapauksessa on käynyt niin, mutta sellaista on tapahtunut historiassa ja tapahtuu edelleen. Man in blackit on olemassa, siitä ei ole epäilystäkään.- Anonyymi00033
HeIIäkoukku kirjoitti:
Lisättävä on että on tunnettu tosiasia Rowellista lähtien että ihmisiä uhkaillaan niin rankasti, että aina on sekin mahdollisuus että omaisten on viisaampaa tyytyä annettuun selitykseen.
En tietenkään väitä että esim juuri tässä tapauksessa on käynyt niin, mutta sellaista on tapahtunut historiassa ja tapahtuu edelleen. Man in blackit on olemassa, siitä ei ole epäilystäkään.Katsopa mitä Amy Eskridge sanoo Elizondosta.
https://www.youtube.com/watch?v=pQfs0yznyeg
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181