LAPSIPERHEKÖYHYYDEN vähentäminen on koko yhteiskunnan tulevaisuutta koskeva kysymys. Lapsia syntyy huomattavasti vähemmän kuin vielä 15 vuotta sitten. Suomella ei ole varaa olla investoimatta lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa.
Jokaisella lapsella on oikeus hyvään lapsuuteen myös taloudellisesti epävarmoina aikoina.
YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli vuonna 2023, että Suomi välttäisi sosiaaliturvaleikkauksia, jotka kohdistuvat köyhyyden ja syrjäytymisen riskissä oleviin lapsiin.
Mitä teki hallitus ? Lisäsi raa'asti lapsiperheköyhyyttä.
Hallituksen mielestä Suomella on varaa siihen.
Jokaisella lapsella on oikeus hyvään lapsuuteen myös taloudellisesti epävarmoina aikoina.
YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli vuonna 2023, että Suomi välttäisi sosiaaliturvaleikkauksia, jotka kohdistuvat köyhyyden ja syrjäytymisen riskissä oleviin lapsiin.
Mitä teki hallitus ? Lisäsi raa'asti lapsiperheköyhyyttä.
Hallituksen mielestä Suomella on varaa siihen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Raha ei tee hyvää lapsuutta. Tosin rahaa tarvitaan elantoon, mutta hyvä lapsuus tulee läsnäolevista vanhemmista, elämästä yhdessä lasten kanssa.
Lässyn lässyn, jos lapsi on nälässä ei se onnelliseksi tee, vaikka kuinka
kuinka "olis läsnäolevat vanhemmat"-
Naurettavaa "hyveposeerausta" tässä yhteydessä 00001.
Pläp, pläp ei niillä mitään oikeeta köyhyyttä ole.
Eikä ne edes tiedä mitään köyhyydestä!
Suomen ylimieliset rikkaat joka tärkeilee joka kunnassa kellokkaina antaa rahat ym mieluiten ulkomaille tahoille jotka sieppaa raiskaa. murhaa lapsia ja tekee muuta pahaa. Afrikan rummut aikaa keskellä kesää Suomen kirkonkylissä niiden harrastusten takia. Uskovaiz sakki on mätää.
Rummut RAIKASI ku meni kauppaan. Joku lahko kirkko lähetti asialla pilasi kesä päivän maalla muistan
Teinipojat näyttää kirjoittelevan tässä(kin) ketjussa..
Tuo sana että jokaisella/lapsella/vanhuksella/koiralla/kissalla/yms on "oikeus" johonkin on teennäinen trendi-ilmaisu.
"Minulla on oikeus syödä tänään", "minulla on oikeus opiskella yliopistossa".
Joo on ja on ja johonkin ei silti oo.
Eikö voisi keksiä jotain muuta ilmaisua?
Aiemmin poliitikot ja media ymmärsi, mihin on mahdollisuus, nyt on. oikeuksia, ilman mahdollisuutta..
Poliitikkojen muoti-ilmaus, kun ei tarvitse miettiä, mistä rahat..
Lapsella on oikeus, niin ensiksi lapsella pitäisi olla oikeus edes kohtuullisiin vanhempiin, niinkään ei aina ole..
Sitä puutetta yhteiskunnan on vaikeaa paikata.
Meillä oli rahaa, muttei vanhempia!
Ei minulla 70-luvun alkupuolella rahaa liiemmin ollut, ei ollut kavereillakaan.
Ei liikoja ollut vanhemmillakaan. Oli rakentamisen aikaa.
80-luku oli parasta aikaa.
Vihervassarit vinkuvat, kuin salvettavat porsaat, kun rahahanoja kiristetään , jotka ovat käsi ojossa vaatineet, vaan eivät ole valmiita tikkua ristiin laittamaan.
Päivien valheita.
Valheiden sekaan myös tosiasioita....
https://demokraatti.fi/lapsiperhekoyhyyden-vahentaminen-vaatii-maaratietoisuutta-lapsi-unohtuu-usein-sosiaaliturvaa-koskevissa-paatoksissa
Loisivat hyvässä lapsuudessa ovat nopee hullujen huoneessa
Lässyttämällä hyvästä jostain määrittelemättä mitä hyvä on vain järjetöntä
Liisa Keltikangas on melunnut asiaosta vuosia
koska nykytyylillä syntyy epävarmojen ja hyväksyntää hakevien aikuisten määrän
kasvu
Lapset ei tottele eli keskeistä on muutos, jossa lapsen sopeutuminen vanhemman tahtoon on vähentynyt, mikä heikentää lapsen itsenäisyyttä ja itsetuntoa
Itseohjautuvuus on aivan syvältä
liika yksilöllisyyden korostaminen ja lapsen "kuuntelu" ilman selkeitä rajoja luovat turvattomuutta osaamattomia pitää tietty rajusti ohjata
Lapsi, jota ei ole opetettu sietämään mitään
ei turhautumista tai ei pysty sopeutumaan yhteisöön, on epävarmana ja ulkopuolisten tykkäämisestä riippuvaisena
se kuuluisa mielenterveysongelma eli nuorten pahoinvointi on yhteydessä siihen, miten yhteiskunnassa ja kasvatuksessa on muutettu käsitystä lapsesta lepsunpaan
suuntaan
tietenkään ei lapsen tarvi aina saada tahtoaan läpi
mutta turvallinen aikuinen on lapselle välttämätön tuki se on selvä
Juuri näin.
Hallitus, joka ajaa ökyrikkaitten asiaa ei välitä pienituloisista paskojakaan.
Pienituloisten lapset saa niitten puolesta kuolla vaikka nälkään.