Kokoomukselta hurja esitys: Loppu terveyskeskuksille

Kokoomus kannattaa perusterveydenhuollon valinnanvapautta, jossa raha seuraa asiakasta, ja jossa hoidon jatkuvuus ja saatavuus on ratkaistu omalääkärimallilla.

Näin todetaan kokoomuksen valmistelemassa tuoreessa tavoiteohjelmassa, jonka Iltalehti on saanut haltuunsa. Kyseessä on kokoomuksen puoluehallituksen hyväksymä esitys kesäkuun puoluekokoukselle, joka päättää lopullisesti ohjelman sisällöstä.
Ohjelma julkaistaan lauantaina kokoomuksen puoluevaltuustolle.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3598cf48-75bc-488b-9952-c04f5abd7e34
25294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Rydman ja Orpo ovat kovasti "mainostaneet" omalääkärimallia, joka
sinänsä on hyvä ajatus, mutta jos terveydenhoidosta tulee monopoli yksityisille terveysjäteille se vasta kalliiksi tuleekin veronmaksajille.
Mikään ei pysty enää rajoittamaan hintaa.

Äänestä
  • Meillä oli -90 ja 2000 luvulla omalääkäri malli. lääkärillä oli noin 1300 kaupunkilaista.

    omalääkäriä oli ensin alueen mukaan, mutta sitä sai vaihtaa, montako kertaa en tiedä.
    Me ja minä ainakin vaihdoimme useita kertoja, vaikka meillä keskustan alueella oli paras lääkäri.

    Mutta vaihdoin kun toiset määräsi heti ekalla käynnillä erikoislääkärille, toisilta sai helpolla penisilliiniä jne.

    Kokonaisuutena omalääkäri malli, jos on yksi lääkäri on huono.
    Lääkäri katsoo aina samaa ajattelutapaa potilaan vaivaa. Parasta mennä vieraalle, eikä kerro vanhoja hoitoja. Hän voi heti osua maaliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Meillä oli -90 ja 2000 luvulla omalääkäri malli. lääkärillä oli noin 1300 kaupunkilaista.

    Kyllä lääkäritkin ovat eritasoisia taidoiltaan ja tiedoiltaan.
    Toisilla se on vain työpaikka josta saa toimeentulon. Toisilla on valtava halu kehittyä ja parantaa ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Meillä oli -90 ja 2000 luvulla omalääkäri malli. lääkärillä oli noin 1300 kaupunkilaista.

    omalääkäriä oli ensin alueen mukaan, mutta sitä sai vaihtaa, montako kertaa en tiedä.
    Me ja minä ainakin vaihdoimme useita kertoja, vaikka meillä keskustan alueella oli paras lääkäri.

    Mutta vaihdoin kun toiset määräsi heti ekalla käynnillä erikoislääkärille, toisilta sai helpolla penisilliiniä jne.

    Kokonaisuutena omalääkäri malli, jos on yksi lääkäri on huono.
    Lääkäri katsoo aina samaa ajattelutapaa potilaan vaivaa. Parasta mennä vieraalle, eikä kerro vanhoja hoitoja. Hän voi heti osua maaliin.

    Kaikilla asioilla on etunsa ja varjopuolensa, mutta kun ja jos omalääkäri
    joskus toteutuu toivottavasti on vaihtomahdollisuus.
    Enpä usko, että omalääkäri ehtii toteutua oman elämäni aikana.

    Äänestä

Terveysjäteillä menee heikosti. Sehän on lottovoitto niille, jos hallitus
onnistuu saamaan läpi omalääkärimallin, joka toimii yksityisillä ja
terveyskeskukset lakkautetaan.

Hinnat nousee pilviin ja moni joutuisi ottamaan kalliin yksityisen
sairausvakuutuksen ja monilla ei olisi ei varaakaan siihen
eli kävisi niinkuin Amerikassa, että pienituloisilla ja köyhillä ei olisi
ollenkaan varaan lääkäriin.

2Äänestä
  • Ottaako koville vassukka reppanaa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ottaako koville vassukka reppanaa?

    "Ottaako koville vassukka reppanaa?"

    Kyllä se sinunkin verotuksessasi näkyy, näkyy tosin sinun osaketuloissasikin.
    Toivottavasti myit viime vuoden keväällä osakkeeksi pois, jos et niin voi voi.

    Äänestä

Kokoomuksen ideologian mukaan kaikki pitää yksityistää, että sijoittajat saavat
lisää "pelimerkkejä" rikastuakseen lisää.

Hoidon taso tulisi laskemaan. Niin kävi vanhushoivallekin, kun kokoomus "sosialisoi" vanhushoivan sijoittajien saaliiksi. Jatkuvasti saa lukea miten huonosti
vanhuksia kohdellaan. Lääkitään muumioiksi ja sidotaan tuoliin tai sänkyyn.
Kuoleville ei apua anneta. Kuolevat saavat huutaa yksinään huoneessaan.

1Äänestä

Minnä kannatan kokoomuksen lakkauttamista ei mitään järkevää tehtävää.

1Äänestä
  • Samoin ! Ja PS:n.

    Terveystalo ja muut yksityistet menisivät konkkaan jos ei hallituus järjestäisi niille
    rahaa veronmaksajilta.

    Terveyskeskuksen kyltit häviävät. Tilalle tulee Terveystalo (Suomen kallein)
    ja muut samanlaiset.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Samoin ! Ja PS:n.

    Terveystalo ja muut yksityistet menisivät konkkaan jos ei hallituus järjestäisi niille
    rahaa veronmaksajilta.

    Terveyskeskuksen kyltit häviävät. Tilalle tulee Terveystalo (Suomen kallein)
    ja muut samanlaiset.

    sosdemia on Suomen kallein ja takapajuisin

    kaikki yhtä henäl omaa ja punapää omaa

    Äänestä

  • Paras ehdotus ja persut voisivat irrottaa tapin veneestä ja purjehtia ulapalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    sosdemia on Suomen kallein ja takapajuisin

    kaikki yhtä henäl omaa ja punapää omaa

    Olet varmaan yksi niistä monimiljonääreistä, joita Purra hyysää.

    Äänestä

Eihän se keneltäkään huomaamatta ole jäänyt että
julkinen terveydenhoito on muuttunut luotaantyöntäväksi

eli siihen osallistuvat kuulustelevat ja yrittävät olla ulosheittäjiä
ettei vaan tultaisia ja uhri luopuisi yrittämästä

Osana tässä on pelko omasta työpaikasta eli että noudatetaan ylhäältä tulevia määräyksiä ajaa ulos potilas ja vedetään lääkkeet yli
ja eikä anneta penisilliiniä eikä kortisonia sisältävää eikä ....

Mutta
terveydenhoitohenkilökunta oli aika hiljaa ja sekavaa kun sotesotkuja tehtiin
ja kun matuja otettiin kuormittamaan eli mitäpä siinä sitten

Äänestä
  • Tuon on ihan puppua, ei pidä paikkansa. Julkisessa ammatti-ihmiset yrittävät
    tehdä minkä voivat niillä resursseilla mikä heillä enää on persuhallituksen
    leikkauksien jälkeen.
    Olen ollut ihan tyytyväinen ja ihmettelen suuresti, miksi julkinen terveydenhoito
    saa usein moitteita. Eihän se sen vika, että hallitus on sitä tuhoamassa.

    Äänestä

Hallitus ei ole hallitus. Se on miljonäärien etujärjestö.

Äänestä

Julkinen hoitaa erinomaisen hyvin niillä vähillä resursseilla, mitkä hallituksen
leikkausten jälkeen on jäljellä.

Äänestä

Kokoomus: LOPPU. SLUT. KAIKELLE mistä me maksamme veroja
ja rahat rikkaille.

Äänestä

Onneksi Orpon ja Purran meno loppuu alta vuoden.

Äänestä

Hallituksella on ovela suunnitelma. Eläkeläiset on suurin terveyskeskuksia
käyttävä ryhmä. Jos hallitus saa lisää eläkeläisiä käymään yksityisillä
se leikkaa lisää julkisesta terveydenhuollosta ja lopuksi lakkauttaa
sen kokonaan.

Sen jälkeen alkaa hinnat yksityisillä nousta ja onhan ne nousseet jo
ja yksityiset laskuttavat Kelaa sen mukaan.

Jokaisella olisi sen jälkeen pakko olla kallis yksityinen sairausvakuutus.
Miljoonalla pienituloisella ei olisi siihen varaa.
He jäisiävt ilman lääkäripalveluja niinkuin Amerikassa.

Tai onhan siellä köyhille jokunen poliklinikka,
josta tulee 2000-4000 dollarin lasku perään ja köyhä joutuu ulosottoon,
vaikkei sillä mitään ulosmitattavaakaan olisi.

Äänestä
  • Juuri noin se menee jos hallitus ehtisi toteuttaa sen. Toivottavasti ei ehdi.
    Voimakkaasti julkisen terveydsenhuollon lakkauttamisen puolella
    on Kelan uusi öykkäri pääjohtaja (kok) , joka joutui heti ristiriitaan henkilökuntansa
    kanssa, sairastui ja on ollut pitkään sairaslomalla.

    Äänestä

Hallitus lopettaisi kaiken mikä palvelee tavallista suomalaista.
Hallitus hyysää rikkaita.

Äänestä
  • Sille tulee loppu alta vuoden.

    Äänestä

Kokoomuksen hurja esitys: Se sammuttaa valot Suomesta.

Äänestä

Perskokkareet saavat orgasmeja, kun saavat heikossa asemassa olevien
kärsimyksiä lisättyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokoomus kannattaa perusterveydenhuollon valinnanvapautta, jossa raha seuraa asiakasta, ja jossa hoidon jatkuvuus ja saatavuus on ratkaistu omalääkärimallilla.

Näin todetaan kokoomuksen valmistelemassa tuoreessa tavoiteohjelmassa, jonka Iltalehti on saanut haltuunsa. Kyseessä on kokoomuksen puoluehallituksen hyväksymä esitys kesäkuun puoluekokoukselle, joka päättää lopullisesti ohjelman sisällöstä.
Ohjelma julkaistaan lauantaina kokoomuksen puoluevaltuustolle.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3598cf48-75bc-488b-9952-c04f5abd7e34

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu