Miksi näitä loisia edelleen hallitus Suomeen haalii ?
"Datakeskukset ovat valtiontaloudelle haitallisia, Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura sanoo Hufvudstadsbladetille.
Datakeskukset eivät tuo työpaikkoja eivätkä verotuloja, Heikura sanoo. Ne voivat jopa vähentää verotuloja. Laskelmat perustuvat hänen mukaansa rekistereihin ja veroilmoituksiin.
Yhteisöveroa ei kerry, koska datakeskusyhtiöt myyvät palveluitaan konsernin sisällä tai ulkomaille.
Valtio maksaa usein datakeskusyhtiöille enemmän verovähennyksiä kuin mitä yhtiöt maksavat veroja.
Mitätön työllisyysvaikutus
Suomessa on 44 datakeskusta. Vain seitsemällä on Heikuran mukaan yli 20 työntekijää. Vain Googlen datakeskus Haminassa työllistää yli sata.
Samaan aikaan datakeskukset kuluttavat mittavasti sähköä, eivätkä ne voi mukauttaa sähkönkulutustaan tilanteen mukaan.
Heikura uskoo, että sähkökatkosten riski tavallisilla kuluttajilla kasvaa".
Siinäpä tosiasioita data-keskuksista, ja hallitus on näitä haalimassa Suomeen kymmeniä, ellei jopa satoja.
Muistakaapa ihmiset seuraavissa vaaleissa äänestää sellaisia puolueita jotka eivät näitä ilmais-sähköä käyttäviä keskuksia Suomeen halua !

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.