Työelämä, Verotus
Palkansaajien veroaste laskee, he hyötyvät eniten
Ensi vuonna kevennys kohdistuu selvimmin 20 000–55 000 euroa tienaaviin
| Julkaistu 8.5.2026
18:11
| Päivitetty 9.5.2026
8:22
Palkkatulon veroaste laskee kaikilla tulotasoilla tämän hallituskauden aikana, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) huomauttaa viestipalvelu X:ssä.
Laskelmissa on huomioitu palkansaajamaksujen muutokset.
– Ensi vuodelle veroaste laskee edelleen ja noin 20 000–55 000 euroa tienaaville selvästi eniten, Purra jatkaa.
Hänen mukaansa sekin tekee ostovoimalle ja kulutuksen kasvulle hyvää.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on tehnyt lukuisia kevennyksiä työn ja yrittämisen verotukseen tällä vaalikaudella. Muutosten tarkoituksena on ollut tehdä työnteosta kannustavampaa. Samalla sosiaaliturvaa on muutettu niin, että työn vastaanottaminen on aiempaa kannattavampaa.
Oppositio on kuitenkin arvostellut hallitusta siitä, että veroratkaisut hyödyttävät suhteellisesti eniten suurituloisia samaan aikaan, kun sosiaaliturvaa on leikattu. Purran esiin nostama esimerkki kuitenkin osoittaa, että tosiasiassa veronkevennykset hyödyttävät eniten pieni- ja keskituloisia palkansaajia.
Kireä verotus kurittaa eniten pienituloisia
Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna erittäin kireä ansiotulojen verotus. Kireä tuloverotus kurittaa eniten pienituloisia palkansaajia. Palkasta voi mennä veroihin niin suuri osa, että osalla on vaikeuksia selvitä jokapäiväisistä menoistaan.
Lisäksi Suomessa on käytössä Euroopan tiukin progressiivinen tuloverotus. Se tarkoittaa sitä, että mitä suuremmat tulot ihmisellä on, sitä kireämpi on hänen veroprosenttinsa. Näin ollen suurituloisemmat eivät maksa pelkästään euromääräisesti enemmän veroja, vaan verojen osuus on heidän palkastaan on prosentuaalisestikin suurempi. Tilastojen mukaan hyvätuloiset (yli 50000) maksavatkin ylivoimaisesti suurimman osan kerätyistä tuloveroista.
Kireä ansioverotus nousee keskustelunaiheeksi säännöllisesti. Liian kireän verotuksen on arvioitu olevan jopa yksi syy Suomen talouskasvun ja tuottavuuden heikolle kasvulle.
Verotus 2026-2027
Anonyymi-ap
0
96
Luetuimmat keskustelut
- 591160
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7940- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617