SDP pelastaa uppoavan Suomen

2027 kun SDP voittaa ylivoimaisesti vaalit alkaa Suomen uusi raju syöksy kohti täystyöllisyyttä ja turvallisempaa yhteiskuntaa.

Suomen kaikki työttömät saavat töitä HETI kun SDP ottaa hallituksen pääministeripuolueen vastuullisen aseman haltuunsa. Kaikki ulkomaalaistaustaiset rikolliset karkoitetaan Suomesta samana päivänä, suomalaiset vientiyritykset saavat ennätysmäärän tilauksia, uusia firmoja syntyy kuin sieniä sateella, kotimaisille marjanpoimijoille aletaan maksamaan paljon parempia hintoja SDP:n ansiosta, poliiseja palkataan tuplasti lisää, järjestäytyneen rikollisuuden sekä nuorisojengien torjuntaan panostetaan huikea määrä työtunteja ja demarien ansiosta kyseiset rikollisuuden muodot kuihtuvat olemattomiin.

Äänestä SDP pääministeripuolueeksi, persukokkarit ikuiseen oppositioon.
2873970
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 287

Vanhimmat

Palkkoja hilataan ylös SDP:n ansiosta ja samalla tavaroiden ja palveluiden hinnat puolitetaan. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä mutta SDP onnistuu tuossakin.

5Äänestä
  • ?
    ?
    ? - Taas Joku Aukaisi - SDP:n - SONTA -LUUKUN ja Syytää Sontaa Kansan Silmille - !
    ?
    ?

    1Äänestä

  • Ja kaikki saa kaiken tekemättä yhtään mitään! 🤗🥳

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    ?
    ?
    ? - Taas Joku Aukaisi - SDP:n - SONTA -LUUKUN ja Syytää Sontaa Kansan Silmille - !
    ?
    ?

    o

    - SDP:n " isoPoika " antti antoi Ainoan LUPAUKSEN ja Aikoo sen Pitää - !

    "" Jos SDP on hallituksessa -niin -KIRISTÄMME- Heti Duunarin PalkkaVeroja ""

    - että Kiitelkää sitten -kun SDP - REPII - Kukkarosta Rahat - !

    o

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    o

    - SDP:n " isoPoika " antti antoi Ainoan LUPAUKSEN ja Aikoo sen Pitää - !

    "" Jos SDP on hallituksessa -niin -KIRISTÄMME- Heti Duunarin PalkkaVeroja ""

    - että Kiitelkää sitten -kun SDP - REPII - Kukkarosta Rahat - !

    o

    Valehtelee palstaporvari tihnussaan.

    Äänestä


  • Ja, varmaan itäraja auki....

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Valehtelee palstaporvari tihnussaan.

    taas joku elämänkoululainen vauhdissa

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ja, varmaan itäraja auki....

    itäraja suljettiin sdp:n vainoharhaisuudessa

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ja kaikki saa kaiken tekemättä yhtään mitään! 🤗🥳

    Sanoihan se demaritaustainen presidenttikin että ei kaikkien tarvitse töitä tehdä, että heillä on tuollainen arvomaailma!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ja kaikki saa kaiken tekemättä yhtään mitään! 🤗🥳

    Hienoa!
    Saan siis maata kotona ja rahaa tulee.

    Äänestä

  • poliitikkojen pakat on jo tappissa hyvinvointialueilla <remuri voi paksusti

    Äänestä

  • Kun viimeksi SDP oli hallimuksessa ja Marin pääministeri, ammattiyhdistyliikkeen kulta aikaa. Suomessa menetettiin v.2022 lakkoiluun 962600 työpäivää !
    Ruotsissa - johon kaikessa aina verrataan oli 5240 työpäivää lakkoja.

    Rahaa jaettii suorastaan lapioimalla kaikkialle - Marin oli bilettämässä ja kännissä.
    Sitä ihannoitiin - nyt oppositiossa jutuu ajamaan kännissä kun ei taksit kulje veronmaksajien piikkiin ja aamupalatkin joutuu itse maksamaan

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    ?
    ?
    ? - Taas Joku Aukaisi - SDP:n - SONTA -LUUKUN ja Syytää Sontaa Kansan Silmille - !
    ?
    ?

    Mahtoiko luukun avaaja ajaa kännissä

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ja kaikki saa kaiken tekemättä yhtään mitään! 🤗🥳

    Marinin kaudella suomalaiset tekivät Pohjoismaiden eniteten työtunteja suhteutettuna työväestön määrään ja työllisyys saatiin ennätyksellisesti.

    Orpo-Purra luo työllistymisen esteitä ja saattoi työttömyyden EU:n korkeimmaksi, pudotti työllisyyttä 64 000 - 80 000 hengellä sekä nosti toimeentulotukimenot ennätykseen yli 1 000 milj. euroon 2025 kasvu 21,4%.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Hienoa!
    Saan siis maata kotona ja rahaa tulee.

    voithan sä kokeilla,,, katsotaan mitä tykkäät... kuten nytkin, työttömillä saatanan lokoisat oltavat ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista....

    Äänestä


  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Marinin kaudella suomalaiset tekivät Pohjoismaiden eniteten työtunteja suhteutettuna työväestön määrään ja työllisyys saatiin ennätyksellisesti.

    Orpo-Purra luo työllistymisen esteitä ja saattoi työttömyyden EU:n korkeimmaksi, pudotti työllisyyttä 64 000 - 80 000 hengellä sekä nosti toimeentulotukimenot ennätykseen yli 1 000 milj. euroon 2025 kasvu 21,4%.

    Minkälainen peili voi kääntää kaiken takaperin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Kun viimeksi SDP oli hallimuksessa ja Marin pääministeri, ammattiyhdistyliikkeen kulta aikaa. Suomessa menetettiin v.2022 lakkoiluun 962600 työpäivää !
    Ruotsissa - johon kaikessa aina verrataan oli 5240 työpäivää lakkoja.

    Rahaa jaettii suorastaan lapioimalla kaikkialle - Marin oli bilettämässä ja kännissä.
    Sitä ihannoitiin - nyt oppositiossa jutuu ajamaan kännissä kun ei taksit kulje veronmaksajien piikkiin ja aamupalatkin joutuu itse maksamaan

    Ruotsissa ei ole vahvaa vastakkainasettelua työnantajien ja työntekijöisen välillä kuten Suomessa on. Suomessa työnantajapuoli nyt kun on niskan päällä vetää hampaat irvessä KOk. etupuolueensa kanssa kaiken pois työntekijöiltä paitsi tietysti työn sitä mielellääm tehostaa ja raskauttaa,

    Ruotsissa yhdessä sovitaan kauniisti, siellä työnantajapuoli arvostaa työntekijää toisin kuin Suomessa. Sama juttu Norjassa. Mitä tahansa uudistusta, joka on tehnty muissa pohjoismaissa Suomessa se tehdään työntekijöitä sorsien. . Tai mikä muukin uudistus, koski se työttömyysturvaa tai muuta, Suomessa tehdään aina kansaa sorsien. Onnellinen Suomen kansa tyytyy vähään.

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Marinin kaudella suomalaiset tekivät Pohjoismaiden eniteten työtunteja suhteutettuna työväestön määrään ja työllisyys saatiin ennätyksellisesti.

    Orpo-Purra luo työllistymisen esteitä ja saattoi työttömyyden EU:n korkeimmaksi, pudotti työllisyyttä 64 000 - 80 000 hengellä sekä nosti toimeentulotukimenot ennätykseen yli 1 000 milj. euroon 2025 kasvu 21,4%.

    Marinin hallituksen aikana syntynyt iso INFLAATIO sotki kaiken . Samoin Amerikan Trump, joka myös sotkee kaikkea. Pitää nähdä asiat kokonaisvaltaisemmin eikä tuijottaa yhtä pistettä,

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ja kaikki saa kaiken tekemättä yhtään mitään! 🤗🥳

    Eiköhän tuo ole persujen päiväunia.

    Äänestä

SDP on Suomen ja hyvinvointivaltion ainoa toivo. Punamulta olisi paras hallituspohja jos ei-porvarillista hallitusta ei saada, mutta nykyinen kepu ei tunne vastuutaan, sillä siitä on tullut elknkeinotteluelämän ja pääoman renki.

1Äänestä
  • kepu on sosialisti puoele

    2Äänestä

  • Totta turiset.

    Äänestä

  • Turha toivo!

    Äänestä

Kyllä..demarit saavat ääneni.

Äänestä
  • Muista olla hiljaa sitten 8)

    Äänestä

  • SDP vaalivoittoon!

    Äänestä

  • Sdp on paras.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    SDP vaalivoittoon!

    köyhät sen voiton maksavat ja italiaan rahat

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Sdp on paras.

    1918joukkomurhasivat maanviljelijöitä sellainen holokausti remureilla

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Sdp on paras.

    Kansanmurhan alalta, Hamas jää siinä toiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    köyhät sen voiton maksavat ja italiaan rahat

    Ja Espanjaan, pitäähän sosialismille olla pönkä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    SDP vaalivoittoon!

    Luuletko, että demari antaa sinulle rahaa?

    Äänestä

Äänestämättä jättäminen ei ole vaihtoehto, se sataa kokoomuksen ja RKP:n hyväksi, niiden ääniosuuden kasvuna, jonka pahin tulema on että kokoomus olisi uudelleen päähallituspuolue ja maassa olisi toinen peräkkäinen äärituhoisa oikeistohallitus EK-politiikallaan.

2Äänestä
  • Äärituhoisa sosialismille ja islamisaatiolle.

    Äänestä

  • En ainakaan demareita äänestä niinkuin ennen. On petturipuoue,

    Äänestä

.

Äänestä

Mutta ei yksin pysy muodostamaan hallitusta, vaikka kuinka' hallitusta kuvitellaan'

Äänestä
  • No en tiedä, voisi olla hyvä idea kokeilla vähemmistöhallitusta. Yhteen asiaan tukea sieltä, toiseen täältä. Voisi sitten Paasikiven ("Suomen kansa on paska kansa!") lisäksi siteerata Mannerheimia, "Hallituksemme tuo mieleen kaniinin, tuon urhean eläimen."

    Äänestä

  • Sinä et sitä päätä öyhääjä.

    Äänestä

Ehkä voisi äänestää demaria, äänestin viimeksi persua.
Eihän demaritkaan ihmeisiin kykene mutta voisi kuitenkin hallinnon vaihto tuoda markkinoille luottamusta ja sitä kautta talous piristyä.

1Äänestä
  • Demarit sentään antaa ihmisarvon köyhille, sairaille ja raskautetuille, toisinkuin tämä hallitus!!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Demarit sentään antaa ihmisarvon köyhille, sairaille ja raskautetuille, toisinkuin tämä hallitus!!

    Eikä demut välitä raiskatuista lainkaan, koska heidän äänestäjät niitä raiskauksia tekevät.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Eikä demut välitä raiskatuista lainkaan, koska heidän äänestäjät niitä raiskauksia tekevät.

    Kokoomus Orpon porvarihallituksen aikana maahanmuutto on ollut ennätys tasolla. Suomen porvaripuolueet haluavat koko ajan lisää ulkomaista hslpatuövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan.

    1Äänestä

  • lakkoilunremurit osaa vain lakkoilun sillä ei talous nouse

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Demarit sentään antaa ihmisarvon köyhille, sairaille ja raskautetuille, toisinkuin tämä hallitus!!

    hyvin köyhillä menee

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    hyvin köyhillä menee

    käyttävät kokaiinia kaljan sijaan

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Demarit sentään antaa ihmisarvon köyhille, sairaille ja raskautetuille, toisinkuin tämä hallitus!!

    Joo, se 'ihmisarvo' tiedetään, hedelmistään puu tunnetaan.

    Äänestä

  • Vahingollista on oma kansa ensin ajattelu. Sanoi demari. Siitä voi päätellä, kenen asialla on. Sen on myös toteen näyttänyt Marinin hallitus. Tuskin paremmaksi muuttuu. kun aate on nykyään demareilla se mikä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Eikä demut välitä raiskatuista lainkaan, koska heidän äänestäjät niitä raiskauksia tekevät.

    Demari puolustaa pahaa, hyvän jättää huomiota ja oikeutta vaille. On tuonut kansainvälisiä rikollisia, kansanmurhaajia, terroristeja oikeutta saamaan Suomeen, saivatkin oikeutta, mutta rikosten uhrit jäivät oikeutta vaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kokoomus Orpon porvarihallituksen aikana maahanmuutto on ollut ennätys tasolla. Suomen porvaripuolueet haluavat koko ajan lisää ulkomaista hslpatuövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan.

    Marinin hallitushan sen lain teki, jolla houkutella työväkeä ulkomailta Suomeen perheidensä kanssa ja kok. sitä nykyhallituksessa jatkoi, kävi rekrytoimassa ulkomailla porukkaa työhön Suomeen. Aika monessa demarit, vihr ovat samaa kuin kok. ja vassarit RKP vikisee perässä.

    Äänestä

Rinteen-Marinin kausi toi 117 000 uutta työllistä, Orpo-Purra on niitä vienyt 65 000 ja päälle EU:n pahin työttömyys, lähes tuplat EU-tasoon. Marinin kauden lopulla Suomen työttömyys oli EU-tasolla.

Kauppalehti 27.7.2023
Työelämä
Marinin hallitus saavutti tavoitteensa, ”merkittävä” onnistuminen työllisyydessä – Tuore muistio kertoo Orpon hallituksen ongelmasta
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/9c1de39f-a0ac-4f81-a579-fbb13cecded3
"Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana Suomen työllisyysaste nousi 74,1 prosenttiin, eli tasan hallituksen tavoitteeseen. Työllisyys parani Rinteen-Marinin hallituksen aikana yhteensä 117 000 henkilöllä, paljastaa TEM:n julkaisematon muistio myös. Petteri Orpon (kok) hallituksen lähtötilanne ei ole muistion perusteella helppo."

1Äänestä
  • niitä iktyöttömiä ei mi töihin kukaanllään

    Äänestä

  • Vääristelet paskiainen !

    Jotta ei perusasiat unohtuisi kepulle ja Liike Nyt:lle, välikyselyjen tekijöille niin Suomen työikäisen väestön määrä on kasvanut vuoden 2017 niin verrataampa lukuja heinäkuu 2025 vs. heinäkuu 2017.

    2017 työikäinen väestö: 3,44 miljoonaa
    2025 työikäinen väestö: 3,5 miljoonaa

    Lisäystä 49 000 työikäistä tuona ajanjaksona

    07/2017 työllisten määrä: 2,52 miljoonaa
    07/2025 työllisten määrä: 2,64 miljoonaa

    Työllisten määrä kasvanut 117 000 henkilöllä tuona ajanjaksona.

    Äänestä

  • Niin varmaankin toi, mutta mitä. Julkishallinnon pöhöttymistä yli sietokyvyn, tunnin työ per viikko joilla tilastot mulkattiin hyvältä näyttäviksi valtion lainaa lisäämällä sekä Espanjan sosiaalituen kattamiseksi velkarahalla joka on sitten langennut maksettavaksi porvarihallituksen vastuulle. Vasemmisto vaatii setelien tehtailun sata kertaiseksi, verotus 80% jne.

    Äänestä

  • Vihr.vassarit.demaritRKp eivät palauta ulkomaisia rikollisia kotimaihinsa. He kun ajattelevat, että nämä tekevät sitten rikoksia kotimaassaan. Suomessa kyllä voivat raiskata ja rikostella, kun Suomessa suomalaisiakin rikostelee. Tuollainen on demari vahingollista on Suomi ensin-ajattelu. Laittaa kaikessa muun maailman oman kansan edun edelle. Suomi, pieni kansa jää isojen kansojen tallattavaksi. Demari kannattaja taputtaa että ihan oikein, miksi suomalaista pitäisi jonkun puolustaa. Olkoon oman onnensa nojassa.

    Äänestä

Mihinkä katosi Marinin ottamat halpakorkoiset lainat?YTaiteilijatuet olivat järkyttäviä 200000 tuhatta euroa Hiihtäjä Antille. En ikinä äänestä SDP;tä

2Äänestä
  • Irvi-Riikka vaihtoi miinuskorot ensitöikseen plussakorkoisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Irvi-Riikka vaihtoi miinuskorot ensitöikseen plussakorkoisiin.

    Laittaisitko linkin missä sen sanotaan olevan Purran tekemisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Laittaisitko linkin missä sen sanotaan olevan Purran tekemisiä.

    Et ilmeisesti seuraa uutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Laittaisitko linkin missä sen sanotaan olevan Purran tekemisiä.

    Maito on jo maassa. Korkoja ei saa enää menneitä muistelemalla palautettua.

    Tärkeintä on äänestää OIKEIN. Ei koskaan enää äärioikeiston fasisteja eduskuntaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Et ilmeisesti seuraa uutisia.

    Sinä et taida ymmärtää uutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Maito on jo maassa. Korkoja ei saa enää menneitä muistelemalla palautettua.

    Tärkeintä on äänestää OIKEIN. Ei koskaan enää äärioikeiston fasisteja eduskuntaan.

    Verepunaiset sosialistit pois eduskunnasta ja ehdoton bänni hallitukseen tuhoamista Suomea.

    Äänestä PS!

    1Äänestä

  • Enkä minä, olen AY, akviivi vasemmistolais perheestä. Enkä koskaan enää äänestä vasemmistoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Irvi-Riikka vaihtoi miinuskorot ensitöikseen plussakorkoisiin.

    Riikkka ei ole nostanut korkoja. Euroopan keskuspankki nostaa korkoja. Siihen ei riikka voi vaikuttaa mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sinä et taida ymmärtää uutisia.

    Elisakin on ORPO PURRA HALLITUKSEN TULOSTA JA TUHOA.....KAIKKI SUOMESSA NÄKYVÄ VIKA ON HALLITUKSEN TOIMESTA.......

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Laittaisitko linkin missä sen sanotaan olevan Purran tekemisiä.

    Valtiokonttori muutti lainat vaihtuvakorkoisiksi syksyllä2023. Riikka Purra oli valtiovarainministeri ja hyväksyi tämän.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Et ilmeisesti seuraa uutisia.

    Vastaa, älä selitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Verepunaiset sosialistit pois eduskunnasta ja ehdoton bänni hallitukseen tuhoamista Suomea.

    Äänestä PS!

    kohta remurit taas kapinoi päästäkseen neukkulaaan

    Äänestä

  • mustassa paidassa

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Laittaisitko linkin missä sen sanotaan olevan Purran tekemisiä.

    Lokakuu 2023. Vallassa Orpon hallitus. Valtionkonttori muutti nolla- ja miinuskorkoiset velat vaihtuvakorkoisiksi. Valtionkonttori on valtiovarainministeriön alainen keskusvirasto, joka saa ohjeistuksensa siis valtiovarainministeriöltä. Ja kukas se johtikaan valtiovarainministeriötä syksyllä 2023 ja johtaa yhä? TADAA, Riikka Purra!

    https://www.hs.fi/visio/art-2000009911214.html

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Maito on jo maassa. Korkoja ei saa enää menneitä muistelemalla palautettua.

    Tärkeintä on äänestää OIKEIN. Ei koskaan enää äärioikeiston fasisteja eduskuntaan.

    Fasistivasemmistolle kommunismin siintävät kukkulat jos kansa äänestää 'oikein', mutta jos kansa äänestääkin taas väärin? Masinoiko vasemmisto taas jälleen kerran rasismikohun, aloittaako AY poliittiset lakot taas sen 'fasistihallituksen' kaatamiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Maito on jo maassa. Korkoja ei saa enää menneitä muistelemalla palautettua.

    Tärkeintä on äänestää OIKEIN. Ei koskaan enää äärioikeiston fasisteja eduskuntaan.

    Ei ainakaan demareita ja koko tuota marinin hallituksen kööriä. Vievät Suomen rahat ulkomaille meillä maahanmuuttajiin ja muut laittavat omiin etuihin ja ansioihin. Suomalaiset jättävät pulaan.

    Äänestä

Olivat vähällä kaataa koko Suomen, pitäisi ihmisten muistaa että se voisi olla viimeinen askel kuilun reunalta...

2Äänestä
  • Siis TÄMÄ HALLITUSHAN sitä Suomea ovat kaatamassa, ei edellinen hallitus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Siis TÄMÄ HALLITUSHAN sitä Suomea ovat kaatamassa, ei edellinen hallitus.

    Tämä hallitus yrittää parantaa Suomen tilannetta EU:n ja IMF:n ohjeiden mukaan. Edellinen Marinin hallitus ei EU:n ja IMF:n talousneuvoja noudattanut ja Suomen talouden kulut kaikkine valtavine ja pysyvine Sote-menoineen kasvoivat liian suuriksi.

    Äänestä

  • EU ottaa kopin. Niinhän se tekee muillekin.

    Äänestä

Ikinä ei saa enää päästää Kokoomusta valtaan Suomessa!

3Äänestä
  • Totta.

    2Äänestä

Lindtman on miehekäs betoniauton kuljettaja 🧱🪨🗿👷🏗️

Äänestä
  • Espanjan malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Espanjan malliin.

    Huutelee palsta porvari kännissä😄

    Äänestä

  • Jospa asuu mummonsa kanssa.

    Äänestä

  • Antin äidin ikäinen se on.

    Äänestä

  • Miksi aina se joka on ERI mieltä, on ”öyhöttäjä”? 😎

    1Äänestä

  • Ota Nessu.

    Äänestä

  • Jopa puolen vuoden työhistorialla voi alkaa pääministeriksi.
    Poliittinen broileri, poootpotpotpotpotpot.

    Äänestä

  • laskee kurat

    Äänestä

Asevelitannerilaisilla on jalat maassa ja järki päässä luotamme heihin täydellisesti

Äänestä
  • ja vintofa kourassa

    Äänestä

persuvähäpojat kauhuissaan jos joutuvat töihin, eikä ehi jänismetälle.

1Äänestä
  • Tuo ei ole vielä mitään. Ajattele skenaariota jossa kaikki suomalaiset, tai ainakin ne joilla rahaa on, ovat ommelleet taskunsa kiinni!

    1Äänestä

  • Älä itke, kaikki järjestyy.

    Äänestä

  • hommaavat ruaskullaokansa remuri käy muiden taskulla

    Äänestä

🤣🤣🤣🤣🤣

Äänestä

Lindtman-Tuppurainen on dynaaminen duo joka saa viimein Suomen nostettua suosta.

Äänestä
  • Viisastelee palstaporvari kaljoissaan.

    Äänestä

  • 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • mihin maahan ne jaka a miljadit

    Äänestä

  • Varsikin Tuppurainen oikein talous nero, Fortumin omaisuus jaettiin melkein ilmaiseksi Saksalle ja Venäjä ystävällinen maa tossa naapurissa vei kaiken ilman minkälaista korvausta Fortumilta tai Suomen valtiolle. Se on toi sosiaalinen järjestelmä iso vie pieni vikisee. Tuppurainen ja Marin olivat kusi sukassa ei sille mitään voitu että Toveri Putin vei Fortumin omaisuuden Venäjällä ilman korvausta Hyvä SDP nyt kaikki äänestämään Espanjan mallia EU maksaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Varsikin Tuppurainen oikein talous nero, Fortumin omaisuus jaettiin melkein ilmaiseksi Saksalle ja Venäjä ystävällinen maa tossa naapurissa vei kaiken ilman minkälaista korvausta Fortumilta tai Suomen valtiolle. Se on toi sosiaalinen järjestelmä iso vie pieni vikisee. Tuppurainen ja Marin olivat kusi sukassa ei sille mitään voitu että Toveri Putin vei Fortumin omaisuuden Venäjällä ilman korvausta Hyvä SDP nyt kaikki äänestämään Espanjan mallia EU maksaa.

    Älä syytä Tuppuraista Sipilän fortumkaupoista ja kehtasi vielä valehdella Lintilän kanssa että eivät muka tienneet kaupoista,vaikka valtio oli Fortumin suurin omistaja. Kyllä ilme paljasti että valehtelivat.

    Äänestä

  • euroopan rahoittaminenn ei suomea oittaminen ei suomea nosta

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Varsikin Tuppurainen oikein talous nero, Fortumin omaisuus jaettiin melkein ilmaiseksi Saksalle ja Venäjä ystävällinen maa tossa naapurissa vei kaiken ilman minkälaista korvausta Fortumilta tai Suomen valtiolle. Se on toi sosiaalinen järjestelmä iso vie pieni vikisee. Tuppurainen ja Marin olivat kusi sukassa ei sille mitään voitu että Toveri Putin vei Fortumin omaisuuden Venäjällä ilman korvausta Hyvä SDP nyt kaikki äänestämään Espanjan mallia EU maksaa.

    nokian renkaatkin veivät

    Äänestä

  • Kaivinkoneellako, sillä SDP kuokkii vain kuoppaa syvemmäksi.

    Äänestä

Natsit ovat aina olleet sosialisteja, vaikka jotkut toisin väittävät
Pääsyy sille, miksi kansallissosialismi nähdään kommunismin vastakohtana, on näiden aatevirtausten vihamielinen suhtautuminen toisiinsa. Varsinkin Neuvostoliitossa kansallissosialismi leimattiin alun perin äärimmäiseksi oikeistolaisuudeksi, vaikka aatteellisesti kansallissosialismi ja kommunismi ovat kuin serkuksia keskenään.
Voidaan siten argumentoida, että Hitler oli yhtä sosialisti kuin vasemmiston rakastama Marx. Molemmilla oli samanlainen tavoite sosialisoida koko yhteiskunta yhdeksi harmoniseksi yhteisöksi, jota ohjaa vahva ajatus yhteisestä hyvästä. Hitlerillä ja Marxilla oli tosin erilaiset näkemykset siitä, miten tällainen yhteiskunta olisi parasta toteuttaa, mutta perusajatus ihmisten alistumisesta yhteisen hyvän edessä on molemmissa liikkeissä samalla tavalla läsnä. Marx kylvi luokkavihaa, Hitler muukalaisvihaa.
Revi siitä typerä punikki.

Äänestä

Suomi on ongelmissa. Rahat loppuu !!
eu nato menoina on myös väestön vaihto kulut.
Suomen rahat on kiinni sos.turva maahanmuutossa, jota eu pakko dumppaa
vuotavalta etelärajaltaan...
-- ja kansa tietää epäonnistuneen sos.turva maahanmuuton kulut,
ns. "pakolais-politiikan" suuret kulut.
Ja kansa tietää, että populistiset puolueet, sdp, kokoomus, kepu, vihreät, eivät saa rahojen tuhlausta järjettömään pakolais hoiva, tulonsiirto korruptioon seis,
ei sitten millään !!
Vaan sdp, vihreät vas, kokoomus kepu rakentavat edelleen pakolla taxi-raiskaus Suomea,
pohjolan turvatonta kehitysmaata !!

2Äänestä
  • Porvaripropagandaa pukkaa öyhötyksessäsi.

    Äänestä

  • Hyvin kiteytetty vihvaskokkepu tekoset

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Porvaripropagandaa pukkaa öyhötyksessäsi.

    soialismi kasvaaa kiväärinsi kssarin piipus ssnoi otto ville remureillei

    Äänestä

  • Unohtamatta vihreiden lietsomaa ilmastohysteriaa, siihen uppoaa kymmeniä miljardeja, propellisähkön piilotuet toiset kymmenet miljardit, rahaa on eikä velkoja tarvihe maksaa takaisin jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00266 kirjoitti:

    Unohtamatta vihreiden lietsomaa ilmastohysteriaa, siihen uppoaa kymmeniä miljardeja, propellisähkön piilotuet toiset kymmenet miljardit, rahaa on eikä velkoja tarvihe maksaa takaisin jne.

    Marinin hallitus toi haisevat myrkkyjätteet Italiasta Suomeen eivät omille alueilleen vaan muiden, nyt sitten asukkaat noista ulkomaisista jätteistä kärsivät pahoin terveydellisestikin. Vastuuta ottavat ja sen kaatavat suomalaisten niskaan. Niinhän ne aina. .

    Marinin hallitus puolueet tekevät Suomesta kaiken maailman kaatopaikan ihan konkreettisesti. Konkurssikypsiä yrityksiä, jotka eivät jätteitään hävittäneet oikein, vaan jättivät ne saastuttamaan Suomn luontoa. Muka luonnonsuojelupuolueet. mitä vielä!

    Äänestä

SDP nimenomaan upotti Suomen Marinin sekoilun takia ja demarien nykyinen puheenjohtaja on samaa tasoa puheistaan päätellen. Täysin ulalla asioista.

6Äänestä
  • Huono porvariprovo. Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Se oli Lintilä,jolla oli viinakaappi,et taida muistaa.

    Äänestä

Espanjaan ja heti koko SDP:n Petospuolueen demarilauma siellä sutkataan tukirahoja kunnolla.

3Äänestä
  • Persuporvarit ovat pettäneet äänestäjänsä kaikissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Persuporvarit ovat pettäneet äänestäjänsä kaikissa vaaleissa.

    mihin se punapääoma katosi

    1Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Persuporvarit ovat pettäneet äänestäjänsä kaikissa vaaleissa.

    Ovat kuitenkin puolustaneet Suomea toisin kuin muut puolueet. Se kyllä näkyy todistettavissa monessa asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    mihin se punapääoma katosi

    Kokoomus Viinaisen johdolla sen hävitti. Kukaan ei kysynyt edes tuon perään. Hävisi kuin pieru Saharaan.

    Äänestä

Määrääkö tuleva demarihallitus taas suu- ja nenäsuojukset kaikille kansalaisille, sillä tuleva uusi tehovirus hyökkää Suomeen? Uusi rokote on varmasti jo silloin valmis?
Edellinen demarihallitus osasi parhaiten hallita koronavirusta, joten eiköhän tämä uusikin virus latisteta sosialististen voimin.

2Äänestä
  • Olihan se Marinin hallitus parhaimmillaan korona-aikaan. Muuta ei tarvinut tehdä, kuin komentaa kansalaisille naamat peittoon ja rokotusjonoon seisomaan.
    Pikkuhutikassa heiluttiin tanssintahtiin, yleiskunnon kotottamiseksi tietysti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Olihan se Marinin hallitus parhaimmillaan korona-aikaan. Muuta ei tarvinut tehdä, kuin komentaa kansalaisille naamat peittoon ja rokotusjonoon seisomaan.
    Pikkuhutikassa heiluttiin tanssintahtiin, yleiskunnon kotottamiseksi tietysti.

    Korona oli Suomen suoja. Jos sitä ei olisi ollut, Suomeen olisi tullut hirmuinen määrä muualta porukkaa, kiintiöpakolaistenkin määrää nosti Marinin hallitus joka vuosi hallitusohjelmansa vastaisesti. VihervassaridemariRKP porukka odotti kieli pitkällä maahanmuuttajia itärajan lkautta Suomeen. kun Putin niitä anteliaasti työnsi. Marinin hallitus oli sitä varten tehnyt valmiuslain, jolla velvoitetaan suomalaiset antamaan täys ylläpito tulijoille, luopumaan perustulosta ja antamaan auton käyttöoikeus näille. VihervasdemariRKP kööri oli vihainen, kun rajat suljettiin.

    Äänestä

Onko tämä olevinaan vitsi?

Äänestä

SDP:n vastuulle ei tule antaa edes puolikasta puupenniä!

2Äänestä
  • Just näin

    Äänestä

Lipponen vaati Niinistöä jatkamaan valtiovarainministerinä. Vaatiiko mahdollinen tuleva sdp-pääministeri Purraa jatkamaan valtiovaraonministerinä.
Sdp Suomen pelastajana 🤣🤣🤣🤣🤣

Äänestä

EI PELASTA EIKÄ TULE KOSKAAN PELASTAMAAN!!!
Kaikki vasemmistopuolueet elävät ideologiassa, joka on vanhentunut ja poistunut reaalitodellisuudesta jo vuosikymmeniä sitten.
Vilkaistuani kirjoituksia, huomasin kirjoittajien syvän tiedon, ymmärryksen ja sivistyksen puutteen yhdistettynä koko kansaa vaivaavaan tyhmyyteen.
Mitä voi odottaa suomalaisilta silloin - Ei yhtikäs mitään! Te ette ansaitse elää itsenäisessä maassa, koska olette tuhonneet sen vähänkin mitä teillä oli vielä 1980-luvun lopulla.

4Äänestä
  • Vihr.vas. demariRKP. Heillä on nyt vain maailman parannus aate ja hölmösti ja kalliisti hoidettu vihreä siirtymä ja mutu- tuntuma sukupuolisuus. muulla ei väliä. Ei Suomen ja suomalaisten tilanteella. Se ei heitä kiinnosta. Toki omat edut ja ansiot ne kovastikin näitä puolueita kiinnostaa ja niitä pitää kasvattaa niinkuin Sotekin on tehty sitä varten.

    Äänestä

SDP eli punikkipuolue on erikoistunut jakamaan toisen omaa edukseen. Näin toki saa äänestäjiä verenpunaiselta bandiittijoukolta.

Suomi on demonikraattien surkean taloudenpidon uhri vielä nytkin, vaikka oikeistohalkitus on tehnyt parhaansa jo vuosia, niin heikko kansainvälinen suhdanne ei ole nostanut suomea jaloilleen punikkituhon jälkeen vieläkään.

Perussuomalaiset ja kristityt hallitukseen jatkossakin!

3Äänestä
  • Ei persuja eikä kristillisiä enää koskaan hallitukseen.

    Äänestä

  • Kyllä kun islamisaatiosta on kysymys, se takaa SDP saaman äänisaaliin, muslimien tuella vasemmisto hallitukseen ja sen palestiinan tunnustamisen lupauksen lunastuksen Israelin valtion tilalle.

    Äänestä

  • Noilla puolueilla on oikea asenne, muilla hällä väliä-tyyli. Harmi vain. että enemmistö määrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Ei persuja eikä kristillisiä enää koskaan hallitukseen.

    Ilman noita Suomesta sivistys ja moraali katoaa. Suomi muuttuu vaistojen varassa eläväksi alkuasukasmaaksi.

    Vihervas.demariRKP puolueet puolustavat vain pahaa ja rumaa, haluavat kaiken hyvän ja kauniin katoavan.

    Äänestä

Niinhän sä väität, mutta kompastut tyhmyyteesi.

Suomessa täystyöllisyys on täysmahdottomuus, koska työpaikkoja on kadonnut massoittain, eikä uusien työpaikkojen määrän nettokasvu riitä. Myös vahvistumaan päin oleva pätkätyöllisyys vaikuttaa asiaan negatiivisesti.

Sanna Marin loi "täystyöllisyyden", mutta se paljastui kuitenkin puppupopulismin kuorruttamaksi tempuksi. Eikä ollut halpakaan, sillä työttömien kierrättäminen tunti pari töissä sitoo rahaa yli miljardi euroa erilaisten tukimuotojen yms. merkeissä, sekä aiheuttaa kustannuksia lainarahan korkojen merkeissä, eikä merkittävästi vähennä sosiaalimenoja. Tempputyöllistäminen on tunnetusti ja tutkitusti enimmäkseen kosmeettinen ja populistinen ratkaisu.

Myös se on täysmahdottomuus, että demarit pystyisi toistamiseen kusettamaan kansaa Marinin luoman illuusion tavoin. Puolueet ja kansalaiset lukee entistä aktiivisemmin tilastoja ja jos siinä ilmapiirissä demarit yrittää tehdä sannat, niin kynsille tulee.

Se hallitus, joka rehellisesti myöntää todellisen tilanteen ja ryhtyy korjaamaan ongelmia, voi aloittaa uuden tien kohti parempaa työllisyyttä. Ai niin, meillähän on parasta aikaa sellainen hallitus tekemässä sitä työtä, minkä Sannan hallitus jätti tekemättä.

☝️😉

2Äänestä

Antti sanoo kuinka Espanjan tie on oleva Suomenkin tie... mistähän Suomi vaan saisi saman 160 MILJARDIN boostin...


Espanja on saanut EU:n elpymis- ja palautumisvälineen kautta yli 160 miljardia euroa. Kauppalehti uutisoi viime viikolla, että Espanja on käyttänyt 10 miljardia euroa kyseisiä varoja eläkkeiden maksamiseen ja sosiaalietuuksiin.


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/60085221-eda3-49fa-8f21-4e11fb1cffa4



Kauppalehti uutisoi viime viikolla, että Espanjan hallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli 10 miljardia euroa EU:lta koronapandemiasta elpymiseen tarkoitettuja avustuksia eläkkeiden maksuun ja valtion sosiaalimenoihin.

Elpymisrahat ovat tarkoitettu muun muassa vihreää siirtymää tukeviin hankkeisiin ja ne on pidettävä erossa valtion juoksevista budjettimenoista. Kokonaisuudessaan Espanja on saanut EU:lta elpymis- ja palautumisvälineen kautta 163 miljardia euroa.


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/19a4fb87-1224-44ef-96f5-c80a50d30ffd


EU-maat ovat ”täynnä Antti Lindtmanin ja Tytti Tuppuraisen kaltaisia poliitikkoja, jotka menevät ensimmäisestä rahan vinkumisesta polvilleen”.

Bergbomin mukaan hänen edustamansa puolue on varoittanut yhteisvelan johtavan tilanteeseen, jossa vastuulliset jäsenmaat maksavat vastuuttomien jäsenmaiden rahankäyttöä. Hän esittää kokoomukselle myös toiveen.

– Toivottavasti siellä on vihdoin opittu, ettei Suomen aina tarvitse olla maksaja sosialistien sekoiluissa,

Äänestä

Demarit ihannoivat Espanjan sosialistipuolueen talouspolitiikkaa. Demarit unohtavat, että Espanjan nousu perustui Espanjan saamilla jättitukiaisilla rötöstelyyn.
Toinen demarien pöljyys on avata itäraja venäläisille, jonka seurauksena maata odottaa perikato.
Kansa valitsee ja saa sellaiset johtajat mitkä ovat ansainneet.

1Äänestä

alkaako ne taas kapinoida päästäkseen neukkulaan

Äänestä

Millä rahalla verotus jo tapissa,autoilijoilla ei ole enäävara rahoittaa muita, polttoaineen hinta nousee koko ajan. Eikä voi enää Leikkiä koko maailman sossua tai rahoitta kehitys mauta Suomen ottamila laina miljardeilla. Saadaank Sdp kuysi vuotra lupaama vappusatanen, saadaanko reppu täynnä tonnin seteleitä.vaalien jölkeen lupaukset unohtuu. Miten Antti lopettaa mummurallin. Jätetäänkö potilas ulos yksin. Kuntien vuide isastoja supistettu, oman kunnan isasto voi olla täynnä potilas siirretään sinne missä vapaa paikka. Tämmä mummuralli ollut jo kymnenen vuotta, myös vihervasemmiston aikana,

Äänestä
  • Polttoaineen hinta? Ei ketään pakoteta käyttämään museolaitteita liikkumiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Polttoaineen hinta? Ei ketään pakoteta käyttämään museolaitteita liikkumiseen.

    uskottava se on että suomalaisista 80 % on tomppeleita, näkeehän sen joka toisesta viestistä vähintäänkin!

    ...museolaitteita...voi mistä noita piisaa...huh, mensit nyt töihin ainakin, pyörällä toki, ja taluta sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Polttoaineen hinta? Ei ketään pakoteta käyttämään museolaitteita liikkumiseen.

    Kuka ostaa sähköauton jonka arvo tippuu kahdessa vuodessa
    jopa 60 prosenttia. Nyt maailmaa pelastamaan hahahahahahahah...
    Ps. sähköautoja hylätään katsastuksessa eniten, miksiköhän?

    Äänestä

  • Ne rahat on jo korvamerkitty Hamaslaisen islamisaation tukemiseen. Vasemmiston arvopohjaan mahtuu hyvin Sharia joka syrjäyttää perustuslakimme, seuratkaa Englannin sosialistista politiikkaa ja mihin se on johtanut. Hyvät ihmiset, hedelmistään puu tunnetaan. Älkää enää äänestäkö vasemmistopuolueita ja heidän ehdokkaitaan.

    Äänestä

Kyllä huomaa, että persut käyvät erittäin alamittaisesti
nimenomaan SDP:n kimppuun.
Ei ole vaikea nähdä, mistä se johtuu.
Se johtuu siitä, että persujen kyky tehdä menestyvää
politiikkaa Suomen parhaaksi on todella onnetonta
verrattuna SDP:n selvästi parempaan kyvykkyyteen.
Se tulee näkymään seuraavissa vaaleissa, sillä
eihän suomalaiset äänestäjät mitään tyhmiä ole.

Äänestä
  • Jepjep… vaihtuuhan se, mutta sitten taas vaihtuu uudelleen.
    Etkö huomaa miten ne vuorottelevat, aina edellinen hallitus
    syyttää nykyistä ja niin edelleen. 🙂

    Äänestä

  • PS ei voi paljon, kun muut määräävät. Tärkeintä, että puolustaa Suomea, suomalaisia. suomalaisuutta ja hyviä arvoja, kun suurin osa ei sitä tee.

    Äänestä

Valitaan johtoon SDP joka antaa kaikille sata triljoonaa miljoonaa euroa ja suomesta tulee maailman rikkain valtio!

2Äänestä
  • Valitettavasti demareilla ei ole taikasauvaa, jolla taikoa rahaa. Eikä se varmaan suomalaisille taikomiaan rahoja antaisi, työntäisi ne muun maalaisille meillä ja muualla niinkuin sen tapa on .

    Äänestä

Odotan SDP:n voittoa kuin kuuta nousevaa.
Sosiaalista tulonsiirtorahaa on tulossa voiton jälkeen oven täydeltä pyytämättä.

Rahatulvaa ei pääse pakoon vaikka menisi jonnekin töihin. Virkailijoiden armeija etsii minut kääsiinsä ja tunkee hyväosaisilta kiristetyĺlä. verotuksella ja sairauksien kustannuksella rikastumisen estämisestä saatuja rahoja taskuihini.

Kaikki edellytyksellä, että SDP voittaa vaalit.
Mieluimmin voitto saisi tulla 96-99 %:n kannatulsella kuten sosialismissa on tapana.

1Äänestä
  • Kunnon sosialismissa kannatus voi nousta jopa 150% :iin

    1Äänestä

Se olisikin maailmanhistoria ihme jos sosialistinen vokefem suomi mousisi menestykseen sos tukien jakamisella globaalisti.
Voihan nykyhalliyuksrn toimey nostaa suomen kasvu uralle mutta se lopahtaa vokevasemmiston noustessa valtaan uudestaan kun edelliden sdp kesk hallitus tuhosi talouden. Siksihän suomi ei nouse suosta kun sosialistit hajottaa ja ps korjaa ja taas sosialisti hajottaa ps n korjaaman ka taas ps korjaa.... jne jne....

Äänestä
  • Mieluummin työllisenä "vokefemakko" valtiossa kuin työttömänä persukokkaredystopiassa jossa töitä ei ole ja matulaumat vaan lisääntyy ennätysvauhtia sitä mukaa kun irvistelevät kaksinaamaiset saksikäsi kokkarepersut saarnaavat matutuksen haitoista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Mieluummin työllisenä "vokefemakko" valtiossa kuin työttömänä persukokkaredystopiassa jossa töitä ei ole ja matulaumat vaan lisääntyy ennätysvauhtia sitä mukaa kun irvistelevät kaksinaamaiset saksikäsi kokkarepersut saarnaavat matutuksen haitoista.

    Miksi persuja ei kiinnosta että töitä pitäisi saada tähän maahan nopeasti eikä jankata idioottimaisesti jostain marginaalisista mamuista

    Äänestä

  • Vihrvas.demar solidaarisuus ilmenee nykyään vain siten, että se jakaa Suomen rahoja muun maalaisille meillä ja muualla ja työntää EU:hun myös Suomen rahaa, että sitä jaettaisiin maailmalle. Käytännössä nuo eivät näe Suomessa olevia vähävaraisia, eivät ole valmiita osallistumaan jakamaan omistaan Suomen säästötalkoissa, ei vaan pitävät omistaan lujasti kiinni. Äänet kyllä kelpaavat vaaleissa totta kai heille, jotta pääsevät eduskuntapalleille taas törsäämään isoilla eduilla ja ansioilla kansan rahaa.

    Äänestä

Paljonko sitten maksaa? Lisää lainaa ei pidä ottaa. Valtio ei pidä elää velanotolla.

Äänestä

Saisko vuoden päästä Marin II hallituksen mitenkään kasaan?

Voisin anella Marinia takaisin Suomeen, jos se auttas. Lakialoite vireille?

Äänestä

>>Saisko vuoden päästä Marin II hallituksen mitenkään kasaan?>>

Kirveellä kun pilkkoo niin saa kasaan.

Äänestä

>>verrattuna SDP:n selvästi parempaan kyvykkyyteen.
Se tulee näkymään seuraavissa vaaleissa, sillä
eihän suomalaiset äänestäjät mitään tyhmiä ole.>>

SDP näytti kyvykkyytensä vuonna 1991. Taisi olla Kokoomuskin mukana.

Me suomalaiset äänestäjät emme ole tyhmiä. Äänestin Putinia.

😊😊😊😊😊

Äänestä

Demarit ajaa suomilaivan vauhdilla kivikkoon. Ei muuten uppoa varmasti.

Äänestä

Demarit ajavat tämän uppoavan laivan osaksi Venäjää. Suomalaiset asutetaan Siperiaan ja siihenhän demarien johto Kimmo Kiljusen johdolla pyrkii.

2Äänestä

Persu kirjoittelee tässä ketjussa selvästi suurimman osan.
Käyttää tyylinä epätoivoista ironiaa.
Yrittää sillä kiistää ja peittää sen tosiasian, että demarit
jos ketkä ovat todella nähneet nykyisen persuhallituksen
pahat valuviat, joiden rappeuttavien seurauksien korjaamiseen
voi mennä jopa demarihallitukselta vuosia.

Äänestä

SDP vaalivoittoon!

Äänestä
  • ja sitten leikataan !

    Äänestä

Jeesus tulee.

Äänestä
  • Tuliskin, pitäisi Hän nyt edes sanansa.

    Äänestä

No jollain riittää uskoa demareihin. Eikös Antti juuri sanonut, että Espanjasta pitää ottaa mallia. Siellä kivasti EUn tukia väärinkäytetty ja velalla eletään :D

Se on aika sama kuka hallituksessa istuu enää.. Valtion velka lähenee 200 miljardia ja pelkät korkomenot on kohta 5 miljardia per vuosi.. leikkauslistoja tulee ja kohti velkasaneerausta :D

Fiksut on täältä jo muuttaneet muualle...

Äänestä
  • Demareiden keinot talouden korjaamiseksi: Lisää velkaa, lisää veroja
    ja lisää tulonsiirtoja rikkailta köyhille.
    Uskooko kukaan tähän utopiaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Demareiden keinot talouden korjaamiseksi: Lisää velkaa, lisää veroja
    ja lisää tulonsiirtoja rikkailta köyhille.
    Uskooko kukaan tähän utopiaan?

    Tuotahan se käytännössä on. Ja lisää ulkomailta porukkaa Suomeen, suurelta osin sossun tuella elämään.

    Äänestä

Tämän hallituksen tekosia ei riitä mikään yksi tai kaksi hallitusta enää millään korjaamaan kun suomen niminen valtio on nyt jo kehitysmaiden tasolla, rikkat vie kaiken vähävaraisten lasten tulevaisuuden ja toivon tulevaan

Äänestä
  • Kauheaan kuntoon on nämä persut ja kravattipersut Suomen saaneet kolmessa vuodessa omia taskujaan täyttäessään.

    Äänestä

  • Tuskin vähävaraisuus muuttuu vaikka hallitus vaihtuu. Ei vassarihallituskaan kykene nostamaan ihmisiä köyhyydestä, jos sitä eivät itse osaa tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Tuskin vähävaraisuus muuttuu vaikka hallitus vaihtuu. Ei vassarihallituskaan kykene nostamaan ihmisiä köyhyydestä, jos sitä eivät itse osaa tehdä.

    Vanhemmilla usein päihdeongelmia, josta lapsetkin kärsivät.

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Jo viisas Kekkonen sanoi, että älkää ikinä päästäkö kokoomusta valtaan!

1Äänestä
  • Oli oikeassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Oli oikeassa.

    Nyt tarvitaan Urkin viisautta. Suomen kansan ei kuulu kärsiä kokpersuismista

    Äänestä

  • Ei ollut Kekkosen määräämä toive, vaan saneltiin Neuvostoliiton taholta. Neuvostoliitto ajoi Sorsaa presitentiksi, mutta Sorsa kampitettiin ulos ja tilalle tuli Koivisto.

    Äänestä

  • Jos katsoo Kokoomusta pääministeripuolueena historian kulussa, aina Suomi on kärsinyt siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Jos katsoo Kokoomusta pääministeripuolueena historian kulussa, aina Suomi on kärsinyt siitä.

    Nykyään vain vihervasdemariRKP puolueet aatteellaan ovat nekin Suomelle uhkapuolueita.

    Äänestä

SDP antaa Suomen Venäjällä ilmaiseksi.

1Äänestä

Demarit joutuu taas kerran pelastamaan Suomen sen jäljiltä kun oikeisto on ahneuksissaan repinyt kaiken irti lähtevän itselleen ja särkenyt lopun.

Äänestä
  • Jos demarit toimii niinkuin Marinin hallitus, toivottomuus pysyy tooivottomuutena,. aate tekee sen.

    Äänestä

Ei auta edes SDP mutta jos jaetaan rahat tasan niin se sopii eikä sitten vaan kavereille niin kun on ollut tapana.

Äänestä

Persujen ja niiden kravattiosaston kyvyttömyys on ainakin jo nähty. Pelkkää sutta saaneet aikaan.
Nyt olisikin aikaa ottaa taas vanha ja hyväksi todistettu sosiaalidemokratia käyttöön.

Äänestä
  • Ainakin PS on puolustanut Suomea mm. tiukentamalla ja järkeistämällä maahanmuuttopolitiikkaa ja puolustanut suomalaisia arvoja ja kieltä, jota muut eivät tee. Kokoomus tekee mitä tekee.

    Äänestä

Haluan kyllä nähdä tässä tuhansien tukien maassa täystyöllisyyden. Kuka lähtee töihin alle kahden tonnin palkalla, kun samat toimeentulon saa muiden piikkiin tekemättä mitään? Ei kukaan! Lisäksi verotus kiristyy satavarmasti niillä, jotka oleskelun maksavat. Tämä lisää entisestään kannustinta olla ottamatta vastaan matalapalkkatyötä.

Lisäksi demaritkin ovat sitoutuneet velkajarruun, joka tuo 10-15 mrd säästövelvoitteet. Tämäkö demarit tekevät? Hahhahhahhahhahhahhaa, ei ikinä. Lisää mamuja loisimaan, lisää eläkettä, lisää sosiaaliturvaa, lisärahaa ylelle, lisää rahaa joutenololle jne. jne.

Demarit eivät ikinä saa Suomen taloutta kuntoon etenkään kun joutuvat ottamaa kommarit mukaan.

Meitä odottaa kurjuuden tie, eikä se riipu edes demareista, vaan kaikista puolueista. Ikäviä päätöksiä, kuten esim. sosiaaliturvan raju (noin puolet) leikkaaminen, työttömyyskorvauksen supistaminen, kehitysavun lopettaminen, kotouttamiseen käytettyjen varojen nollaaminen jne, ei löydy poliittista päätöksentekokykyä..

Tämä maa nousee työllä, jos on noustakseen. Ei tulonsiirroilla tai veroruuvia kiristämällä.

Äänestä
  • 100% samaa mieltä. Mitä enemmän ja kauemmin tuota lastentarhan, jota eduskunnaksi kutsutaan, touhua katselee ja kuuntelee, niin sitä vähemmän uskoo niiden pelastan Suomea.

    Äänestä

  • Töihin kyllä kannattaa lähteä eikä laskea käteen jääviä euroja, Pienikin työ voi poikia lisää mahdollisuuksia, avata uusia ovia ja tuoda sisältöä elämään ja kartuttaa työkokemusta. Jos jää kotiin, ei se tuota mitään. on pelkkää tyhjää vain.

    Äänestä

Naurattaa jo etukäteen miten iso-Antti lähtee maailmalle edustamaan Suomea pääministerinä. Osaako edes kieliä, no Tuppurainen lähtee tulkiksi, jos se vaikka osaisi enkkua.

Äänestä

Lujaa Laatua SDP.🌹🚗❤️🇫🇮👍

Äänestä

Otsikon kirjoittaja yrittää mollata SDP:tä, mutta ei haittaa. Tosiasia kuitenkin on, että Suomen hyvinvoinnin, yhtenäisyyden, työllisyyden ja kansainvälisyyden takaa SDP
Aina kun Kokoomus on ollut hallitusvastuussa on menty huonoon suuntaan. Aina.

Äänestä
  • Demarit takaa tuhon ainoastaan.

    Äänestä

  • Otsikon kirjoittaja yrittää mollata SDP:tä, mutta ei haittaa.

    Kyllä se oli rehellinen luottamuksen osoitus Suomen pelastajille.
    Eikö mikään enään kelpaa.

    t:Viimeinen Taisto SDP

    Äänestä

  • Kok. ei hyvä muttei SDP:kään. Liian viherpuna.

    Äänestä

Suomen ainoa mahdollisuus on Antin Sdp.

Äänestä
  • Aaii se koulupoika... nyt en jaksa uskoa moista satua.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Aaii se koulupoika... nyt en jaksa uskoa moista satua.

    Nyt on alettava laittaa passia kuntoon.

    Johonkin on mentävä jossa maa ei ole 200 päivää vuodesta jäässä!

    Äänestä

Kokkarepersujen talousosaaminen on nyt sitten nähty, toivottavasti viimeistä kertaa.

Äänestä
  • Päästetään valtaan naishallitus siisp

    Äänestä

  • Onko juoppo-Joona jotenkin uskottavampi. Sen puheet ovat aina olleet niin sekavia, joten lienee aina kännissä. Verorahoilla tietenkin.

    Äänestä

Demarit on todella huono vaihtoehto "poju" Lindtmanin johdolla yhtään mihinkään ja varapuheenjohtajistossa oleva Rasmyar ei ainakaan paranna asioiden laitaa, Tuppuraisesta puhumattakaan !

Äänestä
  • Demarin tullaan muistamaan vielä vuosikymmeniä kun heidän sotkujaan joudutaan siivoamaan.

    Äänestä

Ei ollut persuista sen paremmin kuin kokkareistakaan vastaamaan suurista lupauksistaan kääntää velkalaiva ja sadan tuhannen työpaikan luomisessa. Edes sitä euron bensaa eivät saaneet aikaan. Talouden romahdus, suurtyöttömyys, yleinen toivottomuus, velanoton ja konkurssien ennätykset on se mistä purra ja orpo tullaan muistamaan vielä vuosikymmeniä kun heidän sotkujaan joudutaan siivoamaan.

3Äänestä
  • Hyvin siis siivoamalla saavatkin
    Sanna Marinin ilmastohallituksen
    Sotkut ja velkataakan selvitettyä
    Lisään edellliseeni

    Kiitos tästä!

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Hyvin siis siivoamalla saavatkin
    Sanna Marinin ilmastohallituksen
    Sotkut ja velkataakan selvitettyä
    Lisään edellliseeni

    Kiitos tästä!

    ☝️😂 Persu koittaa olla nokkela. Marinin hallitus jätti maahan ennätystyöllisyyden.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    ☝️😂 Persu koittaa olla nokkela. Marinin hallitus jätti maahan ennätystyöllisyyden.

    tästä!
    ☝️😂 Kas ennätys valtion velat myös

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    tästä!
    ☝️😂 Kas ennätys valtion velat myös

    Valehtelet. Purran ottama velka on Suomen historian ylivoimaisesti suurin velkamäärä.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    ☝️😂 Persu koittaa olla nokkela. Marinin hallitus jätti maahan ennätystyöllisyyden.

    Ja hirmuinflaation joka sai aikaan syvän taantuman ja työttönyyden.

    Äänestä

Kyllä! Ei enää ikinä kokkari-persuhallitusta. Hehän ovat sössineet lähes kaikki asiat

Äänestä

Sinähän HULLUJA puhut!

Äänestä

SDP kuulemma alkaa jakamaan kansalle pelastusliivejä ennen uppoamista.
T. Bertil Perversson.

Äänestä
  • Purran ja Orpon velkalaivassa pelastusliivit annettiin vain varakkaille. Muille laitettiin iso repullinen kiviä selkään.

    Äänestä

  • Demarit jakaa pelastusliivejä vain ulkomaalaisille mottonsa vahingollista on oma kansa ensin-ajattelun mukaan. Oman kansan antaa upota. Mitä enemmän pieneen laivaan otetaan matkustajia, sitä varmemmin se uppoaa. Sitähän demarit ovat tehneet,

    Äänestä

Demarit pelastaa meidät ja natsi olet itse!


Heillä on itsenäisyyden mittainen historia suomalaisten etujen puolustamisesta.

Kokoomuksella rikkaiden ja PS puolueen natsien ja muukalaisvihamielisten puolustajana. Ei oikein istu suomalaiseen demokratiaan. Ollaan nähty!

Äänestä
  • Suomalaisten etujen puolustaja😲

    Mamuja ne hyysää ja kuppaavat rahat työtä tekeviltä suomalaisilta. Demarit ovat Suomen talouden myrkkyruiske. Sekin tuntuu joillekin kelpaavan.

    Äänestä

  • Joo, varmaankin, Suomen etu on haitallista, muistuuko mieleen kuka sen sanoi?

    Äänestä

Kyllä asiantuntijoita löytyy. Pitkän linjan ihmisiäkin, ei tarvi hakea ruotsalaista vakuutusvirkailijaa sote-ministeriksi tai kokoomuksesta poispotkittua pikkulikkojen kiusaajaa , mutta hienoa sukua, lyttäämään vanhustenhoivaa!

Äänestä

Kun Suomesta yritetään tehdä sosialistista valtiota, niin silloi nousevat maan hiljaiset..

Äänestä

Nazi-Antti laittamassa porukkaa uun… eiku töihin. Salli mun nauraa. Demarit palkitsevat loisimisesta, ei työnteosta. Ahkeruudesta rangaistaan kovemmalla verotuksella, kannustaako töihin? Tuleeko tähän muutos? Kyllä, tilanne huononee entisestään työntekijän kannalta.

Nazi-Antti ei ole lääke Suomelle, jollei myrkkypiikkiä lasketa sellaiseksi. Säästäkää Suomi sosialisteilta! Sosialismi ei ole toiminut missään eikä koskaan.

Äänestä
  • Kyllä toimii, sosialismin valta kun on bajonettien kärjissä.

    Äänestä

Viimeaikaisten uutisten valossa demareiden talouslinjaa ehdään kännissä ja mielellään ratista käryten, sekä koittamalla kopioida korruptioituneiden valtioiden rahankäyttömekanismeja ilman huolta huomisesta tai siitä mihin rahat on korvamerkitty muilta sitä saataessa.
Vakuuttavaa osaamista demareilla, lintmanni, räsänen ja unohtamatta tuppuraista, tolla porukalla velatkin muuttuu saataviksia.

Äänestä
  • voi hyvinkin, Kokoomus on se oikea osaaja.

    Äänestä

Tässä se näkyy miksi Suomen talous ei kasva!?

On valitettavaa, että tätäkään tilastoa ei Suomen media julkaise säännöllisesti ??


Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
Japani 39%
USA 33%
Sveitsi 32%

Demokratian yksi suurimpia pulmia on, varsinkin Suomessa, että se on täysin kykenemätön seuraamaan automaattisesti kansantalouden julkisten menojen ja kansantalouden tuottavuuden kehitystä ?

Eli, julkiset menot ryöstäytyvät aina Suomessa liian suuriksi ja sitten niitä leikataan erittäin suuren riitelyn kautta !?

Julkisten menojen määrän ja BKT:n kasvun välinen suhde tulisi säätyä automaattisesti,
eli kun menot kasvavat vähänkin liian suuriksi, niin menoja leikattaisiin automaattisesti !

Kaikille kansalaisille tiedoksi !

Tutustukaa kansantalouteen !

Riippumatta siitä mikä hallitus Suomea seuraavaksi johtaa niin julkisten menojen leikkauksia tulee jokatapauksessa jatkaa vuosikausia !

Äänestä

SDP pettää aina ja kaikessa. Nyt tuli ilmi SDP:n kansanedustaja rattijuopumus.

1Äänestä
  • SDP:n talousosaaja ei osannut laskea juotujen juomien määrää.

    Äänestä

Miten demarit tuon kaiken tekee?

Espanjan vasemmisto on sinnitellyt väärin käyttämällä EU tukua.

Suomi ei saa EU tukia, joita demarit voisivat väärin käyttää.

Eli miten demarit tuon kaiken tekee?

Äänestä

Toivottavasti seuraavassa hallituksessa eivät ole mukana Kansallissosialistinen Sekoomus ja Persut vaan SDP ja Keskusta. Siitä alkaa Suomen vaivalloinen nousu tämän katastrofihallituksen jälkeen.

Äänestä
  • Sos Dem on Suomen tähän tilaan ajanut, siitä ei voi olla eri mieltä kukaan muu kuin täysin asoista ymmärtämätön ihminen. Ammattiliittojen avustuksella.

    1Äänestä

Vasemmistolaisuus yhdistetään nykyisin suoraan kasvavaan rikollisuuteen ja väkivaltaan. Kumpaakaan emme halua Suomeen. Kun lapset (esim Marinin hallitus) sotkee vartin, niin huonetta ei tunnissa aikuiset siivoa. Valitettavasti asia on näin, mutta oikeaan suuntaan ollaan jo hieman menty. Julkisen rahan käyttöä on vielä suitsittava nykyisestä 15- 20 %, että päästään lähemmäksi Eu:n keskiarvoa.

Äänestä
  • Aivan, ei valtion tarvitse yrittää tehdä kaikkea. Ihmiset itse tietävät paremmin mitä tarvitsevat.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Aivan, ei valtion tarvitse yrittää tehdä kaikkea. Ihmiset itse tietävät paremmin mitä tarvitsevat.

    Ihmiset todella tietävät omat tarpeensa ja halunsa, mutta jos niiden mukaan mentäisiin, mikä olisi lopputulos?

    Mieti nyt ihan ite, ihmiset ovat tosi itsekkäitä, varsinkin kokkarit ja demarit, vihreistä nyt puhumattakaan. Vihreäthän ovat kiistatta politiikassa vain omalla hillotolpalla, esim Virta ja Harjanne?

    Äänestä

Aloittajalla on kynä hallussa ja sarkasmi.

1Äänestä

Nämä sanat ovat sdp:n illanistujaisten karaokelistan kärjessä ja tuohon lisäksi huudahdukset RAHAA ON KUIN ROSKAA, VELKAA EI TARVI MAKSAA KOSKAA!
Tytin oma slogan on 8 000 miljoonaa ei ole kuin rahaa, se meni yhdessä yössä Uniberille Saksaan eikä tee yhtään pahaa.

Äänestä

Älä unohda ulkopolitiikkaa. Kun saadaan ulkoministeriksi SDP:läinen esim. Tytti Tuppurainen, niin loppuu heti sota Ukrainassa, Gazaan tulee rauha ja Kiina sopii Taiwanin kanssa. Sodat yksinkertaisesti loppuvat maailmasta ja Tytti saa Nobelin rauhanpalkinnon.
Tämänkö haluaisimme estää äänestämällä minkään muun puolueen edustajaa ?

Äänestä
  • Näin on nännipihat.

    Äänestä

Ei ollut persuista eikä kokoomuksesta hoitamaan Suomen asioita. On aika vaihtaa vanhaan jo hyväksi todettuun.

Äänestä
  • Ai siihen Marinin turhiin velkavuosiin ja raamien paukkumiseen... Halle lujaaaaa...

    1Äänestä

  • Marinin hallitus sekoitti Suomen ja tyhmistytti suomalaiset.

    Äänestä

En minäkään pidä tästä nykyisestä oikeisto-porvari hallituksesta, eivät ole saaneet aikaan muuta kuin julkisen hyvinvointisysteemin alasajoa, työläisten etujen ja oikeuksien alasajoa, rikkaiden hyysäämistä. Muuten Suomen tie kohti konkurssia jatkunut samana, velka kasvaa, työpaikat katoaa, työttömyys kasvaa ja Suomessa hyvinvoinnin taso sukeltaa.

MUTTA... Ei ole yhden ainoalla oppositiopuolueella ollut yhden ainoata merkittävää ja toimivaa käytännön ehdotusta Suomen tilanteen parantamiseksi. Sieltä on siis aivan turha odottaa mitään pelastusta ja parempaa aikaa. Sellaista ei ole tulossa se on 100 varma asia, koska heillä ei ole yksinkertaisesti mitään ratkaisuja ongelmiin. Nyt kun suomalaiset silmät jälleen sumussa äänestävät vihaisina SDP:lle ja keskustalle ja jopa vasemmistoliitolle vaalivoitot ja taas uskotaan että "nyt kyllä asiat muuttuu" niin tulee jälleen kerran pettymys vastaan ja nopeasti. Tuo tuleva puna-viher hallitus tulee viemään Suomen vielä vauhdikkaammin kohti konkurssia, sillä heidän tapa on jakaa lainarahaa sinne tänne miettimättä seurauksia. Sitten siellä on mukana vielä se aivan älytön viherpolitiikka jonka myötä polttoaineen hinta tulee kasvamaan vielä näiden kriisi-aika hintojen päälle, ja kun ne hinnat kasvaa se vaikuttaa negatiivisesti aivan kaikkeen, kuten olemme voineet nähdä. Öljyn hinta ja polttoaineen hinta on juuri niin merkittävä asia. Niin kauan kun logistiikka, laivat, lentokoneet jne. sitä tarvitsevat, niin siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja se tulee olemaan niin vielä pitkän aikaa.

Suomen luottoluokituksen laskulle annettiin jo vakava varoitus ja se tulee laskemaan. Sitäkään ei täällä moni ymmärrä mitä siitä seuraa, mutta tulette sen näkemään. Yhteenvetona sanoisin: Jos sinulla on mahdollista pakata kimpsut ja kampsut ja työllistyä muualla maailmalla, nyt on hyvä hetki hyvästellä Suomi. Tämä on uppoava laiva.

Äänestä
  • Sinäkään et ole näköjään seurannut lainkaan politiikan tapahtumia. Kaikilla nykyisillä oppositiopuolueilla on kyllä esittää toimivia ratkaisuja ongelmien ratkaisemiseksi. Ja he tulevat seuraavalla kaudella ne myös ratkomaan. Se on ihan täysin satavarma asia. On ihan täysin naurettavaa sinulta väittää, että "sieltä on ihan turha pelastusta odottaa." Sieltä se pelastus nimenomaan tulee. On hyvin todennäköistä, että Lindtmanista tulee seuraava pääministeri, ja hänen hallituksensa johdolla Suomi lähtee nousuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Sinäkään et ole näköjään seurannut lainkaan politiikan tapahtumia. Kaikilla nykyisillä oppositiopuolueilla on kyllä esittää toimivia ratkaisuja ongelmien ratkaisemiseksi. Ja he tulevat seuraavalla kaudella ne myös ratkomaan. Se on ihan täysin satavarma asia. On ihan täysin naurettavaa sinulta väittää, että "sieltä on ihan turha pelastusta odottaa." Sieltä se pelastus nimenomaan tulee. On hyvin todennäköistä, että Lindtmanista tulee seuraava pääministeri, ja hänen hallituksensa johdolla Suomi lähtee nousuun.

    Kerrohan meille kaikille ihan ranskalaisin viivoin aiheittain, mitä ovat nämä todelliset ja käytännössä toteutettavat toimet joita oppositio on tarjonnut Suomen surkean tilanteen pelastukseksi?

    Minä ja muut asioita ymmärtävät tietävät, että Suomea ei pelasta mikään muu kuin tuotantojen kasvu ja sitä kautta työpaikkojen synty ja sitä kautta eheytyvä talous. Sitä varten tässä maassa pitäisi toteuttaa suuria muutoksia kuten Wahlroosinkin ehdottomat veroalet (jotta tuottaminen ja työn teko on taas täällä kannattavaa), keino johon Ruotsikin tarttui jo vuosia sitten. Mutta oppositio ei ole esittänyt mitään sellaista millä merkittävästi saataisiin Suomessa nostettua tuottamisen ja teollisuuden määrää.

    2Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Sinäkään et ole näköjään seurannut lainkaan politiikan tapahtumia. Kaikilla nykyisillä oppositiopuolueilla on kyllä esittää toimivia ratkaisuja ongelmien ratkaisemiseksi. Ja he tulevat seuraavalla kaudella ne myös ratkomaan. Se on ihan täysin satavarma asia. On ihan täysin naurettavaa sinulta väittää, että "sieltä on ihan turha pelastusta odottaa." Sieltä se pelastus nimenomaan tulee. On hyvin todennäköistä, että Lindtmanista tulee seuraava pääministeri, ja hänen hallituksensa johdolla Suomi lähtee nousuun.

    Kaikilla nykyisillä oppositiopuolueilla on kyllä esittää toimivia ratkaisuja ongelmien ratkaisemiseksi.

    Kumma kyllä, yksikään ei ole niitä esittänyt, saati perustellut
    sitä mistä saadaan rahat. SDP erityisesti pitää suurta ääntä siitä,
    kuinka Me laitamme kaikki kuntoon. Poliittiset broilerit ei
    ymmärrä taloudesta mitään. Vanha vasemmistolainen keino on
    lisää velkaa, lisää veroja ja lisää tulonsiirtoja rikkailta köyhille.
    Rahan pitää liikkua että kulutus saadaan kasvuun, eikä se onnistu
    sillä, että kaikille maksetaan saman suuruinen palkka. Kovin on
    vanhanaikaiset keinot vasureilla. Milloin Lindtman kertoo sen suuren
    suunnitelmansa Suomen pelastamiseksi, vaalit lähenee.

    1Äänestä

  • MUTTA... Ei ole yhden ainoalla oppositiopuolueella ollut yhden ainoata merkittävää ja toimivaa käytännön ehdotusta Suomen tilanteen parantamiseksi.

    Vihreillä on takuuvarma suunitelma koko tilanteen korjaamiseksi.
    Kaikki vaihtaa sähköautoon, niin johan saadaan Suomi nousuun.

    Äänestä

  • Marinin hallitus toimi niillä neuvoilla, että valtion lailaa ei tarvitse maksaa pois. Eihän se niin mene. Onko vale sitten Suomen EU-tarkkailuluokalle joutuminen? Ja mikä velkajarru? Ovatko ne pelkkää suomalaisten pelottelua. Suomalaiset on nyt kyllä pelotelu niin, että eivät uskalla hekään. joilla on varaa kuluttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Sinäkään et ole näköjään seurannut lainkaan politiikan tapahtumia. Kaikilla nykyisillä oppositiopuolueilla on kyllä esittää toimivia ratkaisuja ongelmien ratkaisemiseksi. Ja he tulevat seuraavalla kaudella ne myös ratkomaan. Se on ihan täysin satavarma asia. On ihan täysin naurettavaa sinulta väittää, että "sieltä on ihan turha pelastusta odottaa." Sieltä se pelastus nimenomaan tulee. On hyvin todennäköistä, että Lindtmanista tulee seuraava pääministeri, ja hänen hallituksensa johdolla Suomi lähtee nousuun.

    Lindtman puhuu yritystukien leikkauksista, osakeverotuksen muuttamisesta yms. . jota demarit eivät ole koskaan edes yrittäneet tehdä,, puheissaan vain tuovat esiin. Valitettavasri demareilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin verojen korotus, jota Lindtman ei oikein uskalla sanoa ääneen.

    PS Rydman teki rohkeasti, kun uskalsi yrittää koskea sellaiseen , jota kok. ja RKP pitävät pyhänä. Rydman halusi järkeistää ei poistaa suomalaisille tärkeitä palveluja niinkuin tietyt tahot luulevat. Demarit eivät uskalla koskea mihinkään muuhun kuin korottaa veroja, ja se tuntuu kaikessa.

    Marinin hallituksen Sotekin on sellainen syöppö, että se nielee kansalaisten hyvinvointi-terveyspalvelut minimiin ja valtion rahoja kovasti, Ei siitä ole hyötyä kansalle, mutta on kyllä hyötyä politiikoille ja puolueille.

    Äänestä

kuinkaas sen punapääanoman kävi minne se pilotettiin

Äänestä

neukkulaanko ne taas haluavat

Äänestä

heh, joo - kamelit lentävät

1Äänestä

Maat täyteen maahanmuuttajia ja pakolaisia työttömiksi ja valtion velkaa pitää sitten ottaa 30-40 miljardia per vuosi 🤡

1Äänestä
  • Suomelle käy kuin Italialle ja Espanjalle. Siellä ei taida olla velkajarrua. Muut maat kuten Marinin hallituksen Suomi otti velkaa noiden maiden puolesta. Kai joky muu maa voisi ottaa sitten Suomen puolesta velkaa, kun Suomi ei sitä enää saa.

    Äänestä

On siinä aloitusta kerrakseen kun ketjun alun lukee niin tyhmempikin huomannee,että demarien aiemmat tekemiset mm. haittamaahanmuuttoon ja ns. "jakamattomaan ihmisarvoon" liittyen on varhaisessa vaalikiimassa unohdettu, mutta petos tuossa paistaa 100%.

Ei ole Lindmanin, Tuppuraisen ja Rasmyarin SDP:stä Suomen ,eikä etenkään suomalaisten pelastajiksi.

1Äänestä

Joku katkera ääliöporvari huutelee taas ihan mitä sattuu. SDP:stä nimenomaan on Suomen ja etenkin suomalaisten pelastajaksi. Ja he tulevat ensi vaalikaudella Lindtmanin johdolla sen myös tekemään.

Äänestä
  • Näin on ,Espanjan malli meillekkin.

    Äänestä

  • Ja miten luulet sen tapahtuvan?Jotakin konkretiaa.

    Äänestä

Jos SDP on selkein vaihtoehto nykymenolle niin silloin äänestetään tietysti sitä

Äänestä
  • Muutos, mutta erilailla vahingollinen.

    Äänestä

päivän paras vitsi

1Äänestä

Demut EI TEE MITÄÄN, NE ODOTTAA
PÄÄSYÄ PÄÄMINISTERIPUOLUEEKSI.
Ne odottaa.

Suorastaan …. pattitilanne.

Äänestä

Toivottavasti SDP ei 'pelasta' isänmaatamme, se on jo 'pelastanut' meitä liian monta kertaa ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä.

Äänestä
  • Ai tämä taloustilanne ja kasvanut työttömyys on siis SDP:n vika vaikka istuva oikeistohallitus on jo pian kolme vuotta syössyt isänmaatamme syvään alamäkeen? Kaikki tämä nähtävillä oleva on Orpon hallituksen puusilmäisen ideologiapolitiikan aiheuttamaa. Järki jätettiin kyydistä jo heti alkumetreillä.

    https://valtioneuvosto.fi/-/valtioneuvoston-selvitys-ja-tutkimustoiminta-lakkautetaan

    Äänestä

En usko demaireiden krapularyyppyputkien auttavan.

1Äänestä
  • Ota rauhallisesti vaan. Kyllä teillä persuilla on viimeistään ensi kevään jälkeen aikaa vetää tenttua vaikka ympäri vuorokauden ja etsiä syyllisiä keskuudestanne.

    Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    Ota rauhallisesti vaan. Kyllä teillä persuilla on viimeistään ensi kevään jälkeen aikaa vetää tenttua vaikka ympäri vuorokauden ja etsiä syyllisiä keskuudestanne.

    Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

    Äänestä

SDP pettää aina.

1Äänestä

Asumistukea nostetaan<voidaan vaihtaa suurempaan kämppään. Terveyskeskus maksut poistetaan. Eläkeläisille ja lapsiperheille lisää rahaa. Yritysverotukseen rajut korostukset.

Äänestä
  • Miksi asunto pitää vaihtaa suurempaan?Pienemmässä on pienempi vuokra, vastike ja vähemmän siivousta, Marinin hallituksen Soten takia terveyskeskusmaksut nousevat. Rahaa ei tipu, koska kansalle ei sitä haluta antaa, eivät demaritkaan, itse on rahansa tienattava, demaritkin haluavat laittaa Suomen rahaa muulle maailmalle ja omiin kasvaviin etuihin ja ansioihin.

    Äänestä

Trumpilla ja Antti Lindmanilla on suuri ero johtajina. Antti Lindmanilla on tykkimiehen koulutus armeijasta, jota Trumpilla ei ole päivääkään. Näin tarkasteltuna Suomi suureksi on hänelle voiton skenaario.

Suurmiehet maailmassa ovat useinolleet tykkimiehiä. Näistä Hitler ja Napoleon tulevat ensimmäisinä mieleen, joiden johtaman polun Antti Lindman viimeistelee toimillaan.
Orpon yhteys edellä mainittuihin miehiin liittyy lyhyytenä ja toteutuneena kansakunnan rappiona. Tämän Antti Lindman viimeistelee hallituskaudellaan.

Kansakunnan väestön siirto Etelä-Suomesta pohjoista kohti on toteutumassa monessa Etelän kunnassa. Kuten lappalaiset aikanaan ajettiin veroilla pakoon pohjoiseen.
Johtajien toimesta, joista kenelläkään ei ole hengen lahjaa luotu.

Äänestä

Renkipuolue ei voi olla isäntä.

Äänestä
  • Persuista tuli kertalinttuulla herroja?

    Äänestä

Sdp varmistaa ettei koskaan Suomi nouse suosta minne upotettu.

Äänestä

Tässä näkyy syy miksi Suomessa ei talous kasva !?
Alemmassa tilastossa näkyy seuraus kun talous ei kasva !?

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%

Tässä tietoa varallisuudesta !

Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !

Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !

1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208

Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

1Äänestä
  • Suomessa rällää elitti ja noihin menoihin ei saa koskea, sanoo hallituksessa RKP ja Kok. Suomessa tunnetusti kuitenkin esim. vanhusten hoitoon käytetään vähemmän rahaa kuin muissa pohjoismaissa. Sosturva on kyllä antelias muualta tulleille, ja sos.huoltomenoista suhteellisesti suurin osa menee muualta Suomeen tulleille.

    Äänestä

SDP tuhoaa Suomen. Antti alkaa tuhoamisen poistamalla Kela kirvaukset ja korottamalla verojaja poistmalla indeksikorotukset eläkkeistä.

Äänestä

Toisinajattelua ei sallita. Toisinajattelijoille se ei ole turvallista aikaa.

Äänestä

Ei Wokea, Ei vassareita, Ei ideologiaa. Siksi PS.

Äänestä

Paras kommentti tässä ketjussa on tämä:
"Ei ollut persuista eikä kokoomuksesta hoitamaan Suomen asioita.
On aika vaihtaa vanhaan jo hyväksi todettuun."

Onnittelut tuon kirjoittajalle!
Suomen kansa tietää, mitkä puolueet ovat
hyviksi todettuja. Sellaisia ovat Suomen todellisen
kansan (ei siis persujen) mielestä mm.
sdp, keskusta, vasemmistoliitto ja vihreät.

Äänestä
  • Nimeämäsi Suomen todellinen kansa ei halua puolustaa Suomea, suomalaisia, suomalaisuutta ja Suomen perinteisiä arvoja kuten PS tekee, suurin osa ei. Eivät ainakaan vih.vas. demaritt RKP:

    Äänestä

Demarit eivät pelasta Suomea, puhuvat vain kaunnita saadakseen kansalta ääniä. Tuhlaavat Suomen rahat kaikkeen perverssiin. ulkomaalaisiin meillä ja muualla ja hölmöön ja kalliseen vihreään siirtymään, keskittyvät vain parantamaan maailmaa, unohtavat Suomen asioiden hoidon. Puolustavat pahaa, eivät hyvää. Ohjaavat ihmisiä vastuuttomuuteen elämään kuin possut pellossa. Sitä teki Marinin hallitus, demari Antti L. on ehkä järkevämpi, jos asioia pääsee päättämään Nasima tai Tuppurainen. heille on vahingollista oman Suomen kansan etu.

Äänestä

Tuohon on hyvä yhtyä.

Äänestä

Kiitos paljon. Niin pitääkin. Olen puolueeton ja nyky SDP:tä vastaan. Kertomasi logiikka on täydellinen. En silti äänestä teitä tällä kertaa koska teidän logiikka ei toimi koska teillä on kaikenlaailman vähemmistörasitteita jne, mutta arvostan ns. autoritääristä logiikkaa joka teillä on. Mielestäni ulkomaalaiset pitää heittää Suomesta ulos ja kutsua sisään niitä joita tarvitaan. Suomalaisille pitää tarjota töitä ja mahdollisuuksia mutta myös pakolla. Osaamisen ja älykkyyden pitää olla kaiken keskiössä. Suosi Suomalaista, sillä saadaan meidän maa ja yhteisö nousuun.

Äänestä

Kok tämä Suomen sisäinen talouden jarru voisi jo poistua sieltä hallituksesta ennaltaehkäisevästi siis pois poikkeen

Äänestä

Se ennallistaa metsäteollisuuden nurin. Sekö pelastaa Suomen

Äänestä

Aloittaja sosialisti
eli vtunlässyttäjä.
Vedetään kuonoon, niin että
ei kulje ominvoimin enää koskaan.

Äänestä

Vai pelastaa voivoi. Toivottavasti eivät pääse enään politiikkaan.

Äänestä

Demarit eivät pelasta ketään. Jos kapitalismi ei pakottaisi pelkän perseenpyörittelyn tason osaajia opiskeluun ja kovaan työhön, niin Suomi olisi demareiden johdolla kehitysmaa.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 54 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

2027 kun SDP voittaa ylivoimaisesti vaalit alkaa Suomen uusi raju syöksy kohti täystyöllisyyttä ja turvallisempaa yhteiskuntaa.

Suomen kaikki työttömät saavat töitä HETI kun SDP ottaa hallituksen pääministeripuolueen vastuullisen aseman haltuunsa. Kaikki ulkomaalaistaustaiset rikolliset karkoitetaan Suomesta samana päivänä, suomalaiset vientiyritykset saavat ennätysmäärän tilauksia, uusia firmoja syntyy kuin sieniä sateella, kotimaisille marjanpoimijoille aletaan maksamaan paljon parempia hintoja SDP:n ansiosta, poliiseja palkataan tuplasti lisää, järjestäytyneen rikollisuuden sekä nuorisojengien torjuntaan panostetaan huikea määrä työtunteja ja demarien ansiosta kyseiset rikollisuuden muodot kuihtuvat olemattomiin.

Äänestä SDP pääministeripuolueeksi, persukokkarit ikuiseen oppositioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu