Taidan olla rakastunut hyvään ystävään, kohtalotovereita?

Jos et jaksa lukea pitkää tekstiä, niin skippaa tämä aloitus suosiolla.

Olen aikuinen, perheellinen nainen. Rakastan miestäni ja lapsiani ja ystäviäni. Olen silti myös aina keväisin ihastunut, joskus useisiinkin ihmisiin, mutta yleensä se on ollut helppoa sivuuttaa ja pitää omana tietonani. Tunteet eivät tarkoita automaattisesti toimintaa. Tavallisesti kevätihastukset ovatkin menneet ohi omalla painollaan.

(Ennen kuin joku viisastelee, että ei pitäisi siinä tapauksessa olla miehiä ystävinä, niin olen biseksuaali. Ihastukset ovat jakautuneet aika tasaisesti sukupuolten välillä. En silti aio lopettaa ystävyyssuhteiden solmimista ja ylläpitämistä. Ja kun tätäkin joku kuitenkin miettii, niin makuuhuone-elämä sujuu puolisoni kanssa oikein mukavasti, kiitos vain kysymästä.)

Nyt on käynyt niin, että vuosi sitten keväällä ihastuin miespuoliseen ystävään, eikä se ihastus ole mennyt ohi viime kesän ja talven aikana, vaan päin vastoin. Nyt joudun ehkä myöntämään, että olen rakastunut häneen. En kuitenkaan aio tehdä tällekään asialle mitään, koska rakastan miestäni, ja perhe on minulle tärkeämpi. Elämä on valintoja.

Ehkä kuitenkin on jokin pieni tarve puhua asiasta, kun nyt tänne kirjoittelen. Kyseessä on hyvä ystävä, jonka kanssa nähdään joka viikko yhteisten mielenkiinnonkohteiden parissa, yleensä useamman kaverin porukalla. Odotan aina innolla näitä hetkiä ja hieman priorisoin ajankäyttöäni jo niin, että näitä yhteisiä hetkiä ei jäisi välistä. Pyydän myös usein juuri häneltä apua.

Olemme vuoden aikana lähentyneet selvästi. Meillä molemmilla on paljon ystäviä ja kavereita, mutta hänkin ehkä priorisoi sellaisia menoja, joissa olen mukana, ja saattaa jättää menemättä, jos minä olen ilmoittanut, että en ole menossa. Myös entistä enemmän tavataan kahdestaan tai viestitellään ennen kaveripiirin tapaamisia tai juhlia; ihan vaan jutellaan tai käydään yksillä.

Hän on hyvin suosittu ja saa jaella pakkeja nuoremmille naisille. Silti olen alkanut myös epäillä, että hänelläkin on jotakin tunteita minua kohtaan. Luotan häneen täysin, ja hän on myös kertonut luottavansa minuun enemmän, kuin moniin muihin ystäviinsä. Hänellä on näissä asioissa korkea moraali, eikä varatun naisen lähestyminen kunniattomin aikein tulisi kysymykseen. Ja jos minä tekisin jotakin aloitteita, niin ystävyys loppuisi varmasti siihen paikkaan, tai ainakin hän ottaisi etäisyyttä. Arvostan ystävyyttämme enemmän, kuin mitään romanssia, vaikka tunnepuolella myllertäisi, joten itsekuri ja järki voittavat senkin vuoksi.

Minä silti nautin tilanteesta, koska salaisesti rakastuneena viestien odottamisen tuska on samalla niin kutkuttavan kamalaa ja ihanaa. Pelkään kuitenkin, että hän on ehkä huomannut, että minulla on näin lämpimiä tunteita häntä kohtaan, ja jos se on molemminpuolista, hän saattaisikin odottaa kaikessa hiljaisuudessa, että tapahtuuko tilanteessa joskus muutoksia. Välitän kuitenkin hänestä todella ja haluaisin hänen löytävän onnellisen suhteen jonkun muun kanssa. Siksi olen miettinyt myös tahallista etäännyttämistä, jotta hän ei minun vuokseni purjehtisi onnensa ohi. Toisaalta en omalta osaltani koe tarvetta tehdä tälle asetelmalle mitään, koska minun sisäinen maailmani on oma asiani niin kauan, kuin se ei muutu teoiksi, jotka satuttaisivat muita.

Laitetaanpa nyt sitten kysymys loppuun: Oletko koskaan ihastunut tai rakastunut ystävään, ja mitä olisit toivonut toisen tekevän siinä tilanteessa?