Pissausfantasioita

Anonyymi-ap

Onko muilla fantasiaa että vastakkaisen sukupuolen edustaja kontrolloi pissalla käymistä? Varsinkin molemminpuolisesti harrastettuna tämä olisi erittäin kiihottavaa.

Esimerkiksi roolien vaihto. Miehen on käytävä kyykkypissalla ja naisen seisomapissalla. Muuten pissaaminen olisi kiellettyä.

Tai lähdettäisiin yöajelulle. Käytäisiin kahvilla ja eväänä voisi olla pari olutta jotta varmasti kusettaa. Toinen ajaa ja päättää koska saa kusta. Mulla ainakin vielä kohtalainen hätä painuu taka-alalle kun tulee erektio, joten pitäisi laittaa kädet toistemme housuihin ja hyväillä, ettei tarvitse pysähtyä. Ja kun paine rakossa kasvaa infernaaliseksi, saa kusta vain kun nainen runkkaa miestä. Tai toisinpäin. Jossain ketjussa nainen sanoi että pissaaminen on vaikeaa jos on vaikka sormikin sisällä. Silti pitäisi onnistua. Suorituspaikka tietty jossain puskan takana, koska julkinen runkkaaminen lienee kielletty.

Ja voihan näitä keksiä lisää. Yhdessä pissailu sylikkäin suudellessa olisi romanttisempi versio. Pystyyköhän lihaksia edes rentouttamaan tarpeeksi jos toinen istuu sylissä?

Tai liftarin ottaminen kyytiin. Muutaman kilometrin päästä pitäisikin päästä pissalle. Kyytiläinen maksaa samalla kyydin antamalla kuskille näytöksen. Housut pois, istuu auton kynnykselle ja levittää jalat ja häpyhuulet ja antaa suihkuta.

0

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        176
        1530
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        90
        728
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        725
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        578
      5. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        536
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        126
        536
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        518
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        516
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        500
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        483
      Aihe