Ootteko käyneet ja oliko hyvät ruuat?
Vinttikamari
Anonyymi-ap
873452
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Tottakai siellä käyty, käy sinäkin niin tiedät onko sun makuun sopivia, ja käy silloin kun on lempiruokias tarjolla. Hyvät oli tarjolla olevat ruuat. Kaikkihan ei tykkää samoista ruokalajeista, ovat makuasioita, niin turha täällä on julistaa omaa huonouttaan jos ei ole kaikkiruokainen.
Nyt olen saanut syödä Kukkoa Wiinissä.
Olipa hienot puitteetkin ruokien lisäksi, hyvin oli remontoitu.
Kohta itketään annoksien kokoa ja hintaa tms.
Kannattaa käydä kokeilemassa vaikka se lounas, ei ole yhtään pahemman hintainen kuin muutkaan lounasravintolat
Joo ja kyllähän se niin on, että ruokakulttuuria ja ravintolakulttuuria on tärkeää saattaa myös persujen tietoisuuteen, että kaupungeissa ruokakulttuurin on oltava muuallakin, kuin huoltsikoiden varassa, jopa Oulaisissa!
Täältä kun ovat kadonneet, ravintola Oulas, kuin Bella Rivakin, niin nämä ns. " nykyihmiset" täällä, eivät edes tiedä, mitä on syödä hyvin, sivistyneesti ja ennen kaikkea yhdessä!!
Minkä ihmeen persujen, kuvitteletko kenties olevan kovinki fiksu. Kyllä kuule nykyihmiset hyvin syödä osaa yhdessä ja oikeen kuule sivistyneestikin.
Kyllä se suuremmalta osalta näkyy täälä unohtuneen kun ei ole ollut paikkakunnalla ravintolaa, eikä ole raaskittu muualla käydä syömässä huoltoasemaa paremmissa paikoissa. Takkipäällä istutaan syömässä ja heti lähdetään pois kun ruoka on hätäsesti suuhun nakattu. Että semmoseen kannattaa nyt opetetella.
Ruoka on polttoainetta.
Kyllä ja siitä voi nauttia asiallisesti ja syödä rauhassa ja ennen kaikkea nauttia, JOS on kotona vähänkään tapoja opetettu!!
Persut ovat toki oma lukunsa ; ) , mutta syököön he vaikka "juhla-ateriansa" huoltiksilla ja lakki päässä, tietenkin!
Ruoka kesken työpäivän on polttoainetta, ei muuta. Ota mielikuvitus persusi mukaan ja mene lääkäriin.
Huippuhyvä annos ja hintakin ihan kohdallaan. Mutta palaan nesteen arkiruokapöytään saa ja voi syödä siitä niin paljon kun napa vetää ja kylän parhaimmat sapuskat sieltä saa oli siiten kraka kaulassa tai työvaatteet. Hieno paikka kyllä on.
Eipä tuolla kukaan ollut rajoittamassa kuinka paljon se napa vetää, ihan sai lopuksi jälkiruokaakin pistellä mielin määrin. Ja salaatti osastokin oli runsas kuin myös leipä osastokin.
Nesteeltä saa parhaat pitsat!!Kiitos kun olette olemassa ja oulaisissa!!
Juu, ovat kyllä maakunnan rasvaisimmat pitsat!! Pisteet 1-10 välillä jäävät 1 pisteeseen, jos sitäkään!
Hyvät pitsat nesteellä..10+
Ok. En tiennytkään että listalta tilattuja ruokiakin voi santsata, hieno homma tämä tieto.
Lisää pitää Nesteelläkin maksaa jos kaksi poronkäristystä tai pihviä syö. Menikö sulla nyt vellit ja jauhot sekaisin noutopöytä ja listaruoka asioissa. Ravintolakäynnit näyttää olevan aika vähissä.
Oulaisten Lounas-ranking;
1. Helmi
2. Vinttikamari
3. Vaahtera
4. Pitseriat
5. Neste
..ruokakeidas , diva sekä grilli ja seurakuntatalo puuttuu ?? puolueellista yksipuolista markkinointia
Vaahtera?
Oulaskangaan ruokala.
Divan&ruokakeidas menee pitseriat-kategoriaan. Grilli ei lounasaikana auki.
Seurakuntatalon lounaasta en ole kuullut?
Joo ei ole lounas kun joka kuukauden viimenen tiistai seurakuntakodilla. Ylivoimasesti edullisin kyllä on.
Ykkönen ja vitonen toisinpäin niin näyttäisi lista oikealle.
???
Ei tosiaankaan. Neste neljäs HK sinisineen uunimakkaroineen.
Lippalakki-päisten persupaikkoja, josta lähtiessä röyhtäillään ja piearaistaan, hiukka ennen ulko-ovesta poistumista!
Nesteen lounas ei edes ansaitsisi päästä listalle on niin ala-arvoinen
Ja se polttoaineen HINTA!? ?
Mutta, näinhän se on, että tarpeeksi röyhkeä kokeilee ja sanoisin, että kepillä jäätä ja aika aikaansa kutakin!!
Etelän hinnat, ei jaksa uskoa että täällä maaseudulla menestyy.
Luulen että Nesteellä käy enemmän syöjiä kun nuissa paikoissa yhteensä!
Varmasti käy kun arkiruoka ihan huippuhyvää.
Kenestä on, kenestä ei! Sanoisin, että kun se lippalakki on lippa taaksepäin, niin, ehkäpä on enemmän kuin ymmärrettävää, että huoltikselle kuuluvat HK:n sinsisensä syömään!!
Hinnoilla tuolla köyhät kyykkyyn.
Ihan samaa kuraa oli kun Lissun baareista on tähänki asti saanut, jäätävä närästys siitä kermasta ja voista millä se ruoka koitetaan saada maistumaan… Ei se À la carteksi muutu vaikka kuinka koitetaan olla hienompaa kuin osataan, ensin opetellaan ja käydään vaikka kurssit ravintola ruuan valmistamisesta työntekijöiden kanssa ja sitten avataan se ravintola.
Jos pitää maha saada Oulaisissa täyteen niin Nesteelle ja jos mennään ravintolaan laatuaikaa viettämään hyvän ruuan parissa niin sitten on ajettava Kalajoelle tai Ouluun.
Tuolla makuarsenaalilla kannattaakin pysyä nesteen ruokapöydässä syömässä hernekeittoa, nakkeja, pyttipannua, makkaraleikettä ym vastaavaa. Sieltäkö se närästys on alkunsa saanutkin. Voita ja kermaahan hyvässä ruassa pitää ollakkin, kun kokki ohjelmia katsoisit. Ei Arkimaitoa ja pullorasvoja.
Nuole tuttia nulikka
Jovain, parsaa voilla, tuskin oot etes raskinut maistaa. Ai niin, ei sun kannata, rupee pian närästään.
Ime sukkaa keskonen.
Voita ja kermaa? Jollain emäntäkoulun kokkikurssillako niin opetettiin
Ilmeisesti, siellä varmaan tehtiin käveleviä sydänkohtauksia.
Ne nesteen Nakit, pyttipannu ja Hk sininenkö on sitten mielestäsi sydän ystävällisiä terveys ruokia. Hah hah.....
Onko niitä Terveys ruokia tarjolla kellään (Keto ym ) joita minä syön, en mene näihin roska ruokia tarjoaviin kapakoihin enkä nesteelle saan niitä kotonakin aivan tarpeeksi.
Se EI tarkoita, että " vaikka kuinka koitetaan olla hienompaa kuin osataan" vaan se tarkoittaa, että ammattikokki vastaa A` la carte- asioista ja siihen ei riitä persu- grilli-duunari, valitettavasti, pölkkypää!!
Otapa nyt se persu kainaloon ja mene sen kanssa jonnekin lääkäriin.
Terveys safkasta en tiedä mutta hyviä on. Todella taitavia ovat kokit siellä, arkiruokakin on ihan hotellitasoa.
Hieno juttu et Oulainen saanut tosi asiallisen ja viihtyisän ruoka ravintolan! Kiva syödä ja katsella virtaavaa jokea samalla, lisäksi pitää kehua lounasta todella hyväksi eikä hintakaan päätä huimannut. Eikös Oulainen ollutkin kauan ilman ruokaravintolaa?
Et voi olla tosissas et jotai nesteen huoltsikkaa pidät ruokaravintolana? Olet varmaan joko töissä siel tai jonkun sellaisen sukulainen.
Eilen kävin kokeilemassa ja oli kyllä viimeinen kerta
Mikä ongelma, jätitkö asiakaspalautteen vai luikahditko kuin jänis ovesta ulos.. todennäköisesti !
Hyvä ettet ole jatkossa viemässä asiakaspaikkoja
Jätin vessan vetämättä.
Kokeilijat älköön vaivautuko, niille riittää ranslalaiset ja nakit puoliksi seisaaltaan hotaistuna meluisadsa ympäristössä, tosi ruokailijoille ravintolat onkin tarkoitettukkin.
Minkälainen on tosi ruokailija?
Tuo yllä kirjoittava tosi ruokailia syö keitonkin käsin.
En oo enkä käy. En mä ala millekään Oulaisten prööt ravintolalle maksamaan 25 euroa hampurilaisesta :D
Saa tosi nopeasti ruuat pöytään!😁
On käyty.
Onko hyvä hernerokka? Torstaina testaamaan!
Ja samaan hintaan kun saat nyhtöpossua niin livauta sitä hernekeiton sekaan niin on taatusti parempaa kun siellä nesteellä. Ja vielä lätyt hillolla jälkkäriksi.
Hitot lällyllä😋
No tämähän se on "tärkeintä", että oikein hernekeittoa pitäis saada!? Sitä voi ihan kotona lämmitellä Jalostajan purkista ja paistaa itse ne lätyt ja purkista mansikkahillot lättyjen päälle!
Siitä arjesta, jos haluaa, ihan pikkuisen vaihtelua, kannattaa käydä välillä nauttimassa OIKEASSA ravintolassa herkuttelua!
Missä on oikea ravintola tosi ruokailioille?
Olipa hyvää nyhtöpossua, jäi lempiruokani hernekeitto syömättä kun oli harvinaisempaakin herkkua tarjolla vaihtoehdoksi.
Vaikka hernekeittoa menin sinne nautiskelemaan, kun ruukaan kotonakin sitä purkista useasti kaivella.
Olipa hyvää nyhtöpossua, jäi lempiruokani hernekeitto syömättä kun oli harvinaisempaakin herkkua tarjolla vaihtoehdoksi.
Vaikka hernekeittoa menin sinne nautiskelemaan, kun ruukaan kotonakin sitä purkista useasti kaivella.
Täytyy todeta et hyvä ruoka ollut jokaisella kerralla,kun olen lounas aikaan käynyt syömässä.
Näinhän se menee, että nämä traktori sällit, ei edes tiedä, muuta kuin huoltiksien seisovat pöydät ja sivistyksen taso loppuu just siihen! Eikä voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu!
Tuolla sun ulosteen kaltaisella ulosannilla ei kannata kyseenalaistaa kenenkään sivistystä. Meinaatko sinä uuvatti tosissasi että traktorikuski esimerkiksi lähtee kesken työpäivän ravintolaan syömään?
Vinttikamarissa tarjoillaan ihan normaalia lounasta ja sinne voi kyllä mennä ihan normi työvaatteillakin, ajo traktoria tai ei
Jaa, eikö se nyt enää olekaan hieno ravintola tosi ruokailijoille?
Voi olla jos nostaa asiakas vaatimukset kovin korkealle , niin jää tarina lyhyeksi
Sun äly loppuu näemmä siihen, kun et ymmärrä vertauskuvallisten esimerkkien käyttöä, etkä niiden käytöstä mitään! Ei siis mitään lisättävää sulle, kii-iitos!
Juuri näin, tätä tuolla tarkoitinkin, mutta asenne ratkaisee ja toisilla se käyttäytymisen malli esim. ravintolakulttuuria kohtaan on juurikin suurta tietämättömyyttä ja mielestäni myös kotikasvatuksen yms. asioiden muokkaama asia!!
Kuka se semmoista on väittänyt??
Et sinä osaa käyttää vertauskuvia.
Eiköhän se into lopahda siihen pariin kertaan kun siellä käy vetämässä kalliit eväät joka samaa tasoa ku grillillä
Ja grillilä se on reilusti kalliimpaa kun tilaa kanan ja muusin lisäksi leivät, runsaat salaatit, juomat, jälkiruuat.
Oikeen jaahat safkat
On käyty stroganoffi syömässä. Kyllä maistui, ja menen toistekkin. Lisää vaan mainosta että saadaan eäkeläisetkin, jotka ei välttämättä lue nettiä, asiakkaiksi. Huomasi että ammattikokin tekemää ruokaa.
Olen käynyt. Ruuat hyviä. Lounas ja ala carte molemmat. Menen toistekin ja kehtaan suositella.
Hohhoijjakkaa ku naurattaa....omistajan omakehut haisee,,,nuuhhh!!!!!
Jos hamppari maksaa 25e niin huh huh.
À la Carte hamppari on "hieman" eri asia ku autorillin hamppari. Siksi maksaa enemmän.
Nimi maksaa, sama paska eri paketissa.
Vieläkö täällä köydät itkee?
Menivät hinttikamariin nauraan.