Cage Boxing

Tällä hetkellä Korson kollien Turpakeikka konsepti , eli ilman virallisia liittoja tai sääntöjä järjestettävät tapahtuvat jylläävät.

Julkkisottelut erityisesti kiinnostavat ja keräävät rahaa tänä some aikana

Valavuori kertoo Iltalehdelle ottelupalkkiostaan.

– Se on tietojeni mukaan isoin palkkio, mitä kukaan suomalainen kamppailu-urheilija on koskaan saanut, hän sanoo.

Tarkkaa summaa mies ei suostu sanomaan. Hänen mukaansa summa on paljon enemmän kun tavallisen suomalaisen vuosipalkka.

– No on se ihan vitusti enemmän tietenkin. Ei se ainakaan viisinumeroinen summa ole, eikä ole myöskään kahdeksannumeroinen, hän vihjailee.
21356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tänne menossa myös Hajji Muhis, Jamil Eli ja Timo Laine

Äänestä

Vaan se on nelinumeroinen! Valavuori ei tiedä että monet ihmiset tekee töitä verokortilla, on itse vaan tilannut sivukortin 1000€ vuosituloille joka kerta kun mennyt vahingossa töihin.

Äänestä

Olisko jo aika lopettaa nämä pelle touhut tai ainakin olla laittamatta niitä minkään kamppailu urheilun nimiin
Pari pelleä haluu leikkiä kehässä
Antakaa niiden jotka oikeasti tekee töitä noiden matsien eteen mennä ottaa ja nää julkisuus pellet pois

Äänestä

Nyt on nimenomaan aika ruokkia tätä ilmiötä. Kohta tosiottelut on luokkaa Bullis - BigDaddy ja sitten nämä pierunhajuiset TUL- ja Kings-talli jäänteet katoaa lopullisesti kellareihin!

Ketä kiinnostaa katsoa jotain Wardley-Golovkin-Dos Santos otteluita kun voi katsoa kun kaksi rikasta epäurheilullista julkkista mäiskii menemään kehässä ja häkissä!

Äänestä

Kyllä nämä tilaisuudet kiinnostavat

Tampereen areena on likipitäen loppuunmyyty, kun kamppailu-urheilutapahtuma Ice Cage 7 saapuu kaupunkiin lauantaina.

Valtavan suosion saavuttanut tapahtuma on Suomen mittakaavassa ennennäkemätön. Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa areenan kokoluokassa. Tampereen areenan maksimikapasiteetti on konserteissa 15 000 henkeä.

Äänestä

Ihmiset on juntteja

What else is new

Äänestä

Joo, tämä homma nyt vaan kiinnostaa ihmisiä. Eikä se kai keneltäkään ole pois, jos nyrkkeily kiinnostaisi niin From Russia with love-illassa olis ollu muitakin kun minä, Mäntynen ja sata muuta.

Äänestä
  • Tolla nimellä sais nykyään täyteen olohuoneen

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tolla nimellä sais nykyään täyteen olohuoneen

    Meillä olohuone tyhjeni kun sanoin että alan katsoa Shafikovin matsia

    Äänestä

Amin näköjään valmentaa Stagalaa. Ilmeisesti lyö kuitenkin kovaa
Osaako tää Maku suojata?

Äänestä

Mäki kommentoi ottelua Nortonin satulasta.
- Ihan kiva

Mäki ei silti usko, että 25-vuotiaalla somehahmolla olisi mitään mahdollisuuksia vapaaottelija Amirkhania, 37, vastaan.

– Stagala on kovasti yrittänyt saada itseään kuntoon, mutta lyhyt harjoitusjakso ei korvaa vuosien kehäkokemusta. Amirkhani on ihan hyvä nyrkkeilijä, ja hän otti joitakin nyrkkeilymatseja UFC-aikoinaan. Stagalalla on pieni kokoetu, mutta en usko sen olevan ratkaisevaa, Mäki analysoi.

Äänestä

Mäki valmistautuu parhaillaan Promoottorit 500cc näytöslähtöön. Road racingin sm ei kiinnosta ketään, nyt on herätty uuteen ilmiöön ja viivalle kutsutaan ihmisiä jotka eivät ole ikinä ajaneet kilpaa!

Äänestä

Mäki jatkaa Norton tyhjäkäynnin säestämänä

– Amirkhani on käsistään varsin hyvä ja osaa kyllä nyrkkeillä. Oma valmennettavani Amin Asikainen on valmentanut Stagalaa, mutta uskon silti Amirkhanin vievän heidän ottelunsa.

– Karimuksen ja Valtosen välillä on valtava kokoero. Valtonen on kokenut nyrkkeilijä ja tehnyt pitkän uran, joten uskon hänen voittoonsa. Rovanperä puolestaan on nuori nyrkkeilijä, mutta hänen menestymismahdollisuuksiinsa en usko. Korventauksen ja Holubievin ottelu voi sen sijaan muodostua tasaisemmaksi kamppailuksi.

Kuinka paljon toi Rovanperä on tätä Abbaa pienempi
Mikä ukko tämä Valtonen on

Äänestä
  • Toni Valtonen on 51 vapaaottelumatsin veteraani jolla ei ole yhtään nyrkkeilymatsia. Peksillä mennyt jotain ohi.

    Äänestä

Vuntsikaa

Tämä Max Hynninen on tehnyt Ice Cage tilaisuuksilla enemmän rahaa jo nyt kuin Mäki koko urallaan

Onko tulevaisuus showtapahtumien yksin?

Äänestä

Ja ajatelkaa

Max Hynnisen muusa on muistaakseni Joni Karvinen Turpakeikasta
Onko niin että koko Ice Cagea ei olisi jos Karvis Jonia ei olisi nähty kehässä

Äänestä

Viihdettä ihmiset on aina kaivannut,nämä julkkistouhut ovat kova juttu,mistä sitä tietää jos kohta Oscarin ja Crammyn pääosien voittajat ..ttuilee ja lyövät toisiaan kehässä tulevina vuosina?!

Äänestä

No ihmisten keskittymiskyky on koko ajan huonompi niin eiköhän se tulevaisuus ole show-tapahtumissa. Ketä jaksaa katsoa jonkun uran rakentamista kun 20 matsia pitää ensin arvailla miten se pärjäis oikeaa vastustajaa vastaan

Äänestä

Noita ilmaisia matseja tais katsoa youtubesta 23 tuhatta ihmistä. Täysin mahdotonta nähdä että kotimainen nyrkkeily kiinnostais edes murto-osaa tosta.

Äänestä

Seuraavaksi Valavuori ja Palander

Kerää varmasti ison yleisön netin äärelle

Äänestä

Takuulla kerää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tällä hetkellä Korson kollien Turpakeikka konsepti , eli ilman virallisia liittoja tai sääntöjä järjestettävät tapahtuvat jylläävät.

Julkkisottelut erityisesti kiinnostavat ja keräävät rahaa tänä some aikana

Valavuori kertoo Iltalehdelle ottelupalkkiostaan.

– Se on tietojeni mukaan isoin palkkio, mitä kukaan suomalainen kamppailu-urheilija on koskaan saanut, hän sanoo.

Tarkkaa summaa mies ei suostu sanomaan. Hänen mukaansa summa on paljon enemmän kun tavallisen suomalaisen vuosipalkka.

– No on se ihan vitusti enemmän tietenkin. Ei se ainakaan viisinumeroinen summa ole, eikä ole myöskään kahdeksannumeroinen, hän vihjailee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu