joka ajattelee kansan etua ja hyvinvointia ja toimii niin että kaikilla olisi hyvä olla ja elää, kaikilla olisi työtä ja toimeentuloa ja joka saisi jokaisen kansalaisen puhaltamaan yhteen hiileen ja toimimaan yhteisen yhteiskuntamme ja kotimaamme parhaaksi?
Nyt kansa on kahtia jakautunut, talous on tuhottu ja rahat menee rahamiesten ja huijareiden bisneksiin, mm. terveysbisnes ja monet muut kansalaisille elintärkeät toiminnot, samaan aikaan kun kansalaisilla ei ole enää varaa hakeutua hoitoon ja jos olisikin, niin sinne ei pääse.
Tuntuu että yhteiskunta ja veronmaksajat on laitettu vain täyttämään isonrahanpoikien rahakirstuja, eikä muulla ole mitään väliä, kansa pärjätköön parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ei tämä näin voi mennä, ennen pitkää vuoden1918 tapahtumat tulee taas eteen kunhan kansa tarpeeksi kauan kurjistuu.
Onko sellaista puoluetta
30
170
Vastaukset
- Anonyymi00001
Minoon sitä mieltä notta suomessa ei oo yhtään täysjärkistä poliitikkoo!
- Anonyymi00002
Kyllä sellaisia puolueita on. SDP on palkansaajan, mutta myös yrittäjien puolue. SDP ymmärtää yritysten tärkeyden, mutta eräissä asioissa se suhtautuu yrityksiin hiukan varautuneesti.
Samoilla linjoilla on jossakin määrin myös Vihreä Liitto, joka on alkanut puhua jopa yrittäjyyden puolesta.
Keskustakin pyrkii olemaan kaikkien puolue, mutta hiukan vielä opetteluttaa, kun palkansaajat eivät ole ihan sitä perikepulaista joukkoa. Hyvä kun edes yrittävät.
Kokoomus, joka on PetteriOrpon ansiosta nykyisin täysin EK:n talutusnuorassa, ei ole kaikkien puolue, vaan pelkästään "Kultapossukerhon" jäsenten. Ihmettelen joskus, että mitä pienyrittäjä tai tuollainen keskitason palkansaaja tekee Kokoomuksessa. En ole keksinyt muuta selitystä kuin tyhmyys. Keksittekö te, tai osaisiko joku palkansaajakokoomuslainen vastata?
Perussuomalaiset taas ovat tuuliviiri, joka paaluttaa kannatuksensa maahanmuuton vastustamiseen ja eripurraan. He myivät itsensä Kokoomuksen apupuolueeksi.- Anonyymi00003
Enpä tiedä... Sanna Marin pilasi demareiden mainetta pahasti sen viherliittoumansa kanssa.
Ei ihmiset halua maksaa itseään kipeäksi päästäkseen liikkumaan tai lämmittääkseen asuntonsa, palkkaverotuksen kohtuullinen taso, eläkeläisten asiat ja perustarpeet, kuten terveydenhoito pitäisi olla sydämen asiana sillä joka on hallituksessa määrää.
Tällä hetkellä tuntuu että ei ole ketään jota voisi äänestää, on tämä semmoista sekoilua ollut jo pitkän aikaa.
Sipilän aikana politiikka jotenkin muuttui vastenmieliseksi. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Enpä tiedä... Sanna Marin pilasi demareiden mainetta pahasti sen viherliittoumansa kanssa.
Ei ihmiset halua maksaa itseään kipeäksi päästäkseen liikkumaan tai lämmittääkseen asuntonsa, palkkaverotuksen kohtuullinen taso, eläkeläisten asiat ja perustarpeet, kuten terveydenhoito pitäisi olla sydämen asiana sillä joka on hallituksessa määrää.
Tällä hetkellä tuntuu että ei ole ketään jota voisi äänestää, on tämä semmoista sekoilua ollut jo pitkän aikaa.
Sipilän aikana politiikka jotenkin muuttui vastenmieliseksi.Kenestä nyt puhut? Marin oli suosittu pääministeri. Hoiti hommat mallikkaasti. Korona aika oli joka maassa hankala. Suomi selvisi hienosti. Velka/Bkt suhdekin 59%.
Välillä oli koko maailma suljettu. Nyt nämä tumpelot menevät kyykkyyn kun yksi pieni Hormuzin salmi menee kiinni !! - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Kenestä nyt puhut? Marin oli suosittu pääministeri. Hoiti hommat mallikkaasti. Korona aika oli joka maassa hankala. Suomi selvisi hienosti. Velka/Bkt suhdekin 59%.
Välillä oli koko maailma suljettu. Nyt nämä tumpelot menevät kyykkyyn kun yksi pieni Hormuzin salmi menee kiinni !!Juuri tuollaisten kommenttien takia usko politiikkaan menee.
Jos ihmiset ovat sokeita näkemään tyhmyyttä ja pitävät sitä suosittuna ja mallikkaana, niin mitä tässä enää voi tehdä?
Ei ole sen kummempaa kokoomuksella, persuilla, keskustalla, vasemmistolla, eikä vihreilläkään.
Muurahaispuolueilla nyt ei ole muutenkaan mitään virkaa.
Mihin on järki politiikasta kadonnut, kaikki ajaa vain omaa etuaan, kansasta viis. - Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Kenestä nyt puhut? Marin oli suosittu pääministeri. Hoiti hommat mallikkaasti. Korona aika oli joka maassa hankala. Suomi selvisi hienosti. Velka/Bkt suhdekin 59%.
Välillä oli koko maailma suljettu. Nyt nämä tumpelot menevät kyykkyyn kun yksi pieni Hormuzin salmi menee kiinni !!Marinin hallituksestakin on monta mieltä. Itse en kokenut sitä kautta kovinkaan hienona. Suorastaan suomen politiikan alennustila, jolle ei yhtään kyllä häviä nykyinenkään hallitus.
- Anonyymi00023UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Enpä tiedä... Sanna Marin pilasi demareiden mainetta pahasti sen viherliittoumansa kanssa.
Ei ihmiset halua maksaa itseään kipeäksi päästäkseen liikkumaan tai lämmittääkseen asuntonsa, palkkaverotuksen kohtuullinen taso, eläkeläisten asiat ja perustarpeet, kuten terveydenhoito pitäisi olla sydämen asiana sillä joka on hallituksessa määrää.
Tällä hetkellä tuntuu että ei ole ketään jota voisi äänestää, on tämä semmoista sekoilua ollut jo pitkän aikaa.
Sipilän aikana politiikka jotenkin muuttui vastenmieliseksi.SDP on puolue ja Sanna Marin on Sanna Marin. Hän ei ole puolue, eikä hän ole kirjoittanut puolueen ohjelmaa.
Paavo Väyrynen on keskustalainen (oli), mutta hän ei ole tuo puolue, eikä Petteri Orpo ole Kokoomus, vaikka Kokoomus joutuukin kannatuksellaan maksamaan Orpon töppöilyt.
Riikka Purra taas vei perussuomalaiste hallitukseen ja typeryyttään saattaa upottaa koko puolueen, mutta hän ei ole puolue (touhu on niin päätöntä lupauksiin nähden, että mietin joskus, että onko hän mahdollisesti jonkun toisen puolueen tai ryhmittymän asialla?). - Anonyymi00027UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Juuri tuollaisten kommenttien takia usko politiikkaan menee.
Jos ihmiset ovat sokeita näkemään tyhmyyttä ja pitävät sitä suosittuna ja mallikkaana, niin mitä tässä enää voi tehdä?
Ei ole sen kummempaa kokoomuksella, persuilla, keskustalla, vasemmistolla, eikä vihreilläkään.
Muurahaispuolueilla nyt ei ole muutenkaan mitään virkaa.
Mihin on järki politiikasta kadonnut, kaikki ajaa vain omaa etuaan, kansasta viis.Uskomatonta. Sinä olet todella viisas. Karjalan valo, Savonmuan oraakkeli ja kaikkien taukkien äeti.
- Anonyymi00006
Hoskonen on täältä ainoa joka puhuu järkeä, mutta hänkin on niin vaikeaselkoinen ettei häntä kukaan jaksa kuunnella.
- Anonyymi00025UUSI
Hoskonen ei kyllä puhu järkeä. Hän on keskustalainen "persu" ja populisti, joka jauhaa samaa jargonia täältä ikuisuuteen.
Hänen junansa meni jo.
Hoskonen toimi työtehtävässä, jossa hän tapasi paljon maalaismiehiä ja naisia. Siinä oli otollinen äänestäjäkunta.
Esa Timonen oli aikoinaan samantapaisessa tehtävässä ja oivalsi saman asian, kauan ennen Hoskosta, ja käytti tilaisuuden hyväksi. Timosesta tuli ministeri ja lopulta maaherra. Hän osasi olla hauska kaveri, hän kuunteli ja ymmärsi toisenlaisenkin kannan.
Hoskonen ei kuuntele - oikeasti.
Hoskonen tekee oppositiopoliitikkaa Keskustan mukana ja samaan aikaan Keskustan sisällä, ja jää sen vuoksi ikuisiksi ajoiksi ilman ministerin paikkaa.
Henkilökohtainen näkemykseni on, että Hoskonen on lähinnä ärsyttävä. - Anonyymi00028UUSI
Anonyymi00025 kirjoitti:
Hoskonen ei kyllä puhu järkeä. Hän on keskustalainen "persu" ja populisti, joka jauhaa samaa jargonia täältä ikuisuuteen.
Hänen junansa meni jo.
Hoskonen toimi työtehtävässä, jossa hän tapasi paljon maalaismiehiä ja naisia. Siinä oli otollinen äänestäjäkunta.
Esa Timonen oli aikoinaan samantapaisessa tehtävässä ja oivalsi saman asian, kauan ennen Hoskosta, ja käytti tilaisuuden hyväksi. Timosesta tuli ministeri ja lopulta maaherra. Hän osasi olla hauska kaveri, hän kuunteli ja ymmärsi toisenlaisenkin kannan.
Hoskonen ei kuuntele - oikeasti.
Hoskonen tekee oppositiopoliitikkaa Keskustan mukana ja samaan aikaan Keskustan sisällä, ja jää sen vuoksi ikuisiksi ajoiksi ilman ministerin paikkaa.
Henkilökohtainen näkemykseni on, että Hoskonen on lähinnä ärsyttävä.Ärsyttävä kyllä.
- Anonyymi00008
Ei ole sellaista puoluetta ollu kymmeniin vuosiin on kansanedustajia jotka valehtelee minkä kerkiää ja jotka ajattelevat vain puolueen etua.
- Anonyymi00009
Ja etenkin omaansa.
- Anonyymi00010
Kolme sysipaskaa hallitusta peräkkäin tekee sen että ensi vaaleissa on äänestysprosentti minimaalinen.
- Anonyymi00011
Suomeen tarvittaisi oikea konservatiivinen sosialistipuolue, sellainen joka pyrkisi tavallisen työväenluokkaisen kansalaisen taloudellisten, sosiaalisten ja demokraattisten oikeuksien puolustamiseen ja suurpääoman yhteiskunnallisen vallan kaventamiseen.
Me kaikki emme ole rikkaita, eikä meistä kaikista voi millään ilveellä rikkaita tulla.
Nyt on ihan yks ja sama ketä tai mitä äänestää, koska mikään ei kuitenkaan muutu, varakkaat vain jatkavat vaurastumistaan, keskiluokkaiset köyhtyvät ja köyhät kurjistuvat. Varakkaiden ja suurpääoman edustajat ovat järjestelleet asiat niin.- Anonyymi00012
Tässäpä se dilemma nyt onkin.
Ilman suurpääoman luomia yrityksiä suomessa ei olisi työpaikkoja eikä työväkeä.
Kommunismi ei toimi nyt, ei historiassa, eikä tulevaisuudessa.
Osaako kukaan keksiä sen keskitien että homma toimisi ja kaikki olisivat suht. tyytyväisiä? - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Tässäpä se dilemma nyt onkin.
Ilman suurpääoman luomia yrityksiä suomessa ei olisi työpaikkoja eikä työväkeä.
Kommunismi ei toimi nyt, ei historiassa, eikä tulevaisuudessa.
Osaako kukaan keksiä sen keskitien että homma toimisi ja kaikki olisivat suht. tyytyväisiä?Ei meidän tarvitse pyrkiä kommunismiin, riittää että on vastavoimaa, nyt sitä ei ole!
Vallankumouksen uhkaa varakkaat vielä Neuvostoliiton aikaan kunnioittivat.
Idän vastapainon romahdettua pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden alasajo alkoi.
Suomessakin Kokoomus pääsi hallitukseen velkaannuttamaan maata, myymään verovaroilla hankittua yhteistä omaisuutta sijoittajakavereille halvalla ja heikentämään työkansalaisten elinoloja. Nyt on Kokoomus kavereineen tehnyt tuhotöitään lähes 40 vuotta ja alkaa luu paistaa. - Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Tässäpä se dilemma nyt onkin.
Ilman suurpääoman luomia yrityksiä suomessa ei olisi työpaikkoja eikä työväkeä.
Kommunismi ei toimi nyt, ei historiassa, eikä tulevaisuudessa.
Osaako kukaan keksiä sen keskitien että homma toimisi ja kaikki olisivat suht. tyytyväisiä?Voima tarvitsee aina vastavoiman.
Työkansa on luopunut luokkataistelusta, vaikka ilman sitä kaikki tähän mennessä aimpien sukupolvien taistelema tullaan menettämään.
Ei suurpääoman tavoite ole yhteinen hyvä, eikä ole koskaan ollutkaan. Nyt heillä on niskalenkki yhteiskunnasta, he määräävät ja muut alistuvat.
Varakkaat perinnön tai onnenkantamoisen kautta rikastuneet elävät suhteuttamisharhassa ja luulevat kaiken olevan vain tulosta heidän omasta ylivertaisuudestaan. "Jokainen on oman onnensa seppä" - he sanovat, ymmärtämättä sen olevan sula mahdottomuus. - Anonyymi00016UUSI
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ei meidän tarvitse pyrkiä kommunismiin, riittää että on vastavoimaa, nyt sitä ei ole!
Vallankumouksen uhkaa varakkaat vielä Neuvostoliiton aikaan kunnioittivat.
Idän vastapainon romahdettua pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden alasajo alkoi.
Suomessakin Kokoomus pääsi hallitukseen velkaannuttamaan maata, myymään verovaroilla hankittua yhteistä omaisuutta sijoittajakavereille halvalla ja heikentämään työkansalaisten elinoloja. Nyt on Kokoomus kavereineen tehnyt tuhotöitään lähes 40 vuotta ja alkaa luu paistaa.Jospa ongelma onkin siinä että on vastavoimat, keskenään riitelevät osapuolet?
Olisiko yhtäköyttä vetäminen ja samaan hiileen puhaltaminen parempi vaihtoehto, siten että molemmat siitä hyötyisivät ja sopu ja yhteiskuntarauha säilyisi? - Anonyymi00026UUSI
Anonyymi00016 kirjoitti:
Jospa ongelma onkin siinä että on vastavoimat, keskenään riitelevät osapuolet?
Olisiko yhtäköyttä vetäminen ja samaan hiileen puhaltaminen parempi vaihtoehto, siten että molemmat siitä hyötyisivät ja sopu ja yhteiskuntarauha säilyisi?Sinä varmaan tiedät ketkä sitä köyttä vetäisivät samaan suuntaan ja mikä se suunta olisi. saanko arvata, että palkansaajat vetäisi ja EK/pääoma keräisi tuotot.
- Anonyymi00015
Sinumustat
- Anonyymi00017UUSI
Ai nekö isäm maaliset?😂
- Anonyymi00020UUSI
Anonyymi00017 kirjoitti:
Ai nekö isäm maaliset?😂
Ei, ne on niitä patriootteja sinimustat on nationalisteja.
- Anonyymi00018UUSI
Nyt eletään yksipuoluejärjestelmässä. Kaikkien eduskuntapuolueiden arvot ovat samat: sotakiima, EU-Nato-USA:n jumalointi, sopeutukset = kansan köyhdyttäminen, ulkomaisen "työvoiman" lisääminen, julkisen terveydenhoidon alasajo, pienyritysten tuhoaminen, valtion omaisuuden siirtäminen pienelle ulkomaiselle riistokapitalistijoukolle, pervoilu = sairas LQBGT-aate, törkyviihteen lisääminen, ateismi...... Jotkut pienpuolueet puhuvat joistain asioista muuta, mutta heidän puheilla ei ole mitään merkitystä.
- Anonyymi00019UUSI
Poliitikko joka ajattelee kansan etua ja hyvinvointia ja toimii niin että kaikilla olisi hyvä olla ja elää... 😂🤣😂🤣 Taruolento!
- Anonyymi00030UUSI
Joulupukki...
- Anonyymi00021UUSI
Oma etu,puolue ja viimeisenä kansa.Joillakin puolueilla mamut menee kansan edelle.
- Anonyymi00022UUSI
No totta kai menee kun mamut äänestää niitä.
https://www.youtube.com/watch?v=oMIG7PDVkR0
- Anonyymi00024UUSI
Tilanne meni siinä kohtaa raiteiltaan, kun vihreät tulivat mukaan sotkemaan asioita. Nyt on tullut toinen samanlainen eli persut. Nämä kaksi puoluetta sotkeneet Suomen yhteistyön kokonaan. Molemmilla on ääriaineksia jotka lähinnä vain sotkee asioita ei korjaa.
- Anonyymi00029UUSI
Kristallipuolue.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1542079Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3081779- 931577
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801241Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671160
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73976Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972