olisi aika neuvoa kansalaisia miten pysyä hengissä kun ei ole rahaa eikä ruokaa. Kun kokoomus pääsi hallitukseen 80-luvun lopulla niin ensitöikseen järjestivät laman mutta Holkerillapa oli neuvo köyhille kansalaisille, " Syökää silakkaa" sanoi Holkeri.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Menette töihin
Niinkuin hallituskin aikoo kohta mennä töihin mutta ei kiirettä
TYÖ KANNATTAA AINA PALKATTAKIN!
On jokaisen oma asia osata myydä työpanostaan tavalla jolla voi ansaita elonsa tarpeet niin ruuan, vaatteet kuin katonkin päänsä päälle. Olen itse yli 80 vuotta hoitanut asiat joskin isä ja äiti hieman alkutaipaleella auttoivat. Pitää olla aktiivinen ja pitää osata hoitaa raha-asiansa kunnolla siten, ettei raha lopu. Kohta 20 vuotta eläkkeellä oltuanikaan en pode mitään rahapulaa kun elän normaalisti ja voin hieman tuhlaillakin ajoittain!
80- luvun loppuun Suomella meni hyvin, oli töitä ja asunnot järjestettiin muualta tuleville mutta sitten tuli kokoomus ja siitä lähtien Suomen asiat menneet perseelleen.
Suurten ikäluokkien loinen.
Hyi hitto.
Kieltämättä Holkerin hallitus oli syypää 90-luvun lamaan. Helikopterilla rahaa kuumana käyvän talouden liekkeihin, Marin otti mallia ja sai aikaiseksi nykyisen laman.
Mutta sellainen ero laman aiheuttajan jälkeisessä hallituksessa, että Aho - Viinanen akseli toimi ja homma saatiin kammettua oikeille raiteille, Orpo - Purra on siihen verrattuna aivan pilipali-poliitikkoja. Ja ehkä Purran saksienheiluttelut ja Satosen EK-agenda ovat ne jotka antavat tästä hallituksesta kuvottavan kuvan. Tuskin "The Goat" Viinanenkaan katsoo tätä nykyhallitusta kovin hyvällä silmällä, saa kiistää toki.
Olen se joka rahoitti lapsilisäsi ja maksoi koulusi, joten kannattaa ottaa hieman asiallisempi asenne! Ilman minun ikäluokkaani olisit pelkkä kerjuulla kulkeva reppana!
Miksiköhän Kokoomus ei halua sitä entistä hyvinvointia jossa itsekin olin mukana omalla työpanoksellani jossa työntekoa arvostettiin ja Kokoomusta ei päästetty rosvoamaan.
Suurin syy on tietysti tyhmät äänestäjät kuten historia kertoo. Nyt on liikaa vaikka ei tietysti paljon äänestäjiä jotka elää jossain uskomuksissa itse ajattelematta.
Juurihan Kokoomus ajaa hyvinvointiin tähtäävää talouspolitiikkaa. Onhan hyvinvointi itse ansaittava, ei sitä voi velaksi elää ja tuohon velkahyvinvointiinhan oltiin pitkälti menossa vasemmiston oivallusten kanssa jossa jotkut jopa väittivät, ettei velkoja edes tarvitse maksaa koroista puhumattakaan. Nyt on palattava siihen todelliseen eli menot alas ja velat pois ja sen jälkeen katsotaan mihin ansiomme riittävät hyvinvoinnin saralla!
Nyt ei vasureita parane päästää pilaamaan sitä alkua oikealle tielle, jonne nykyinen hallitus on meitä viemässä!
Hullun horinoita !
Päinvastoin, viisaasti ajateltua! Niin viisaasti jotta sinä et edes ymmärrä!
Todella niin "viisasta" sinulta ettei sitä kukaan ymmärrä, et ilmeisesti itsekään.
Mitäs jos joskus edes yrittäisit jotain asiallista ja todellista elämää.
Uskon eläneeni todellista elämää sinua pidempään ja siten oppineeni mitä sen oikeasti pitää olla jotta hyvinvointiin on mahdollisuus! Todellisessa elämässä hoidetaan kaikki asiat itse jolloin asiat ovat tavalla jonka itse olet valinnut. Oikeassa elämässä ei lähdetä ay orjalinjalle!
Vai olet ikuisena kelapummina rahoittanut muiden menoja ? Eiköhän se ole faktaa, että olet itse ollut se rahoitettava : )
Aikoinaan vanhempani eli isäni rahoitti tarpeitani mutta kun siirryin työelämään koulun jälkeen niin se loppui siihen ja olen kyennyt itse rahoittamaan omat tarpeeni ja jopa kokoamaan vaurautta hieman ympärilleni. Velkaa olen ottanut opiskeluun, purjeveneeseen, autoihin, asuntoihin mutta nykyiset autoni ja asuntoni olen ostanut käteisellä. Olen siis nykyisin itse itseni rahoittaja! Taitaa olla Lyylin vaikeaa ymmärtää! Jos nytkin ostaisin auton niin käteisellä sen ostaisin ja sillä varjolla yrittäisin saada alennusta hintaan tai joitain lisävarusteita!
"Oikeassa elämässä ei lähdetä ay orjalinjalle!"
Siis mitä tarkoitat tuolla? Puhutko nyt niistä 45 000 vuosittain mitkä EK ja Kokoomus haluaa tuoda maahan.
Et siis ole onnistunut hankkimaan verotoimiston tietoja minun veroistani ja tuloistani. Ei kannata lähteä asioita puimaan jos niistä ei mitään tiedä. Tekstistäsi päätellen olet pelkkä kateellinen, joka vain purkaa kiukkuaan sille, että muut ovat sinua fiksumpia! Se taitaa olla sitä Lyyli tyyliä, jonka nikkisikin paljastaa!
Rahoitit lapsilisät ja maksoit koulut, mutta omaa eläkettäsi et maksanut. Vasta 1970 tai sen jälkeen syntyneet ovat maksaneet omat eläkkeensä täysimääräisesti, mutta koska sinä et ole, joutuvat nämä alkaen noin 10 vuoden kulutta eläköityvät sukupolvet jotka sinun eläkkeesi ovat maksaneet, tyytymään vähempään ja myöhemmin...
Kerro nyt mitä tuolla "Oikeassa elämässä ei lähdetä ay orjalinjalle!" tarkoitat.
Niin kiittää hullu itseään !
Milliasen diagnoosin olet saanut kolmen nimimerkin käyttämisestä ?
Jakomielitauti taitaa jäädä varjoon noin vakavassa tilanteessa ?
Eiväthä yrittäjät maksa eläkkeitään, kansa ne maksaa, tähän saakka 600 000 000 ja nyt Orpo lisäsi siihen 80 000 000.
Nykyiset nuoret yrittäjät taitavat maksaa eläkkeensä, kuten nykyiset duunaritkin. Mutta duunarit ovat maksaneet eläkkeensä täysimääräisesti tai yli tuosta 1970 syntyneistä lähtien, yrittäjät vasta viimeisestä eläkeuudistuksesta alkaen, ja siitä sitten saman tien ylimaksamaan...mutta tuota ylimaksamista on duunareiden eläkkeisiin tehty jo viimeistään 1980-luvulla syntyneistä lähtien.
JOJOOJJOOJOJJOJOJJOJOJOJOJOJJJOJOJOJOJOJOJJJJJJJOOOOOO
Ainoa hallitus Suomen historiassa mikä ei ole pitänyt yhtään vaalilupaustaan.
Paitsi salaiset lupaukset EK:lle
Sellainen hallitus millainen kansa.
Itsehän äänestitte, pölkkypäät!
Ikinä ei saa päästää Kokoomusta valtaan Suomessa
Se pääsi Kekkosen pannasta 80-luvulla, siitä lähtien Sekoomus on kalvanut valtion ja kansalaisten rahoja hyvävelikerholleen.
Nyt on tosi kyseessä, kun talous ei enää kestä vuosikymmeniä jatkunutta varastamista.
Valitettavasti muutos ei enää ole mahdollinen, koska enää ei ole valtiomiehiä, on vain varkaita ja hiiriä.
Kaikkeen tottuu, mutta tässä ilmastossa heikoimmat jäätyvät hankeen.
Hallitus ? Onko aloituksen tekijä hallituksen töissä kun valittaa toimeentulostaan
kokoomus on ainoa puolue joka kirjaimellisesti kärähti rysän päältä terroristien rahoittamisesta ja jolla oli terroristi kokoomuksen kansanedustajana, terroristienkansanedustaja.
Miten tämmösen puolueen voidaa antaa tehdä päätöksiä koko maa puolesta.
kelalle antava supon oikeudet ja tavalliset tollot saa oikeuden tutkia kaikkien kansalaisten pankkitilit,terveystiedot,veikkauksen pelitpahtumat.
Tää on puuttin aikaan saamisia. Stubia,katiasta,orpoa,sipilää ei olis ikinä kenenkään pitäny äänestää.. Torakoista ei pääse eroon.
Kokoomuksen lakiehdotuksilla suojellaan kansanedustajien omia rikoksia.
Petteri ei näe laajassa kuvassa mitään ongelmia siksi, koska se kuva on niin laaja ettei siitä erota yksityiskohtia.
Että jaksaa olla typerä aloitus!!!
Onhan kaikki Kokoomukseen liittyvä typerää, kun elämme ns. demokratiassa ja kansalaiset aivan vapaaehtoisesti äänestävät itselleen natsipersuhallituksen!
Nauttikaa nyt, kun saitte mitä halusitte!
Yhteiskunta on tarjonnut ilmaisen koulutuksen toimeentulon hankintaa varten . Miten aloituksen tekijä on ne hetket törsännyt kun nyt toimeentulo on ?????