Olenhan minä aika outo tyyppi silmissäsi

Jos sen ottaa huomioon niin ei siksi ihme, nainen, että pidit turvaetäisyyden minuun. Niin, ja varmaan ajattelit joutuvasi häpeämään minua ja sitä, että olisit alkanut olemaan yhdessä kanssani. Ja onhan sinulla mainetta ja henkilöbrändi puolustettavana, joten se saattaisi saada pahan kolhun.

Et kehtaisi viedä vanhemmillesi. Noloa. Saattoi siis tunteita olla, mutta vaakakuppi kallistui jo varhain sinne toiseen suuntaan. Olithan saanut kuulla ympärillä olevilta ihmisiltä monta huonoa kommenttia, eli ei tämä yhtälö olisi nostanut statustasi yhtään hyvään suuntaan. Ihan ymmärrettävää, vaikka
22357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vaikka ethän sinä sillä ole minua oppinut tuntemaan juurikaan.

Äänestä
  • Et ole!

    Äänestä

Mikä ihme saa aikuisen miehen rakentelemaan tuollaisia kuvitelmia pienessä päässään? Jos kaivattusi ei edes tunne sinua niin miksi ihmeessä ajattelisi noin?

4Äänestä
  • Ihmiset muodostavat kuvan ihmisistä kuulemansa perusteella. Ja ennakkoluulojen.

    Äänestä

  • Mikä ihme saa aikuisen naisen kuvittelemaan pienessä päässään, että kaivattusi teki tämän aloituksen?

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ihmiset muodostavat kuvan ihmisistä kuulemansa perusteella. Ja ennakkoluulojen.

    Minusta ei ole edes tutustumisen arvoinen nainen sellainen, joka uskoo huhupuheita enemmän kuin omaa kokemusta, tai joka on niin ennakkoluuloinen, että tyrmää kaiken alkuunsa.

    Vai onkohan tässä yhtälössä sittenkin aloittaja se, joka on ennakkoluuloinen?

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mikä ihme saa aikuisen naisen kuvittelemaan pienessä päässään, että kaivattusi teki tämän aloituksen?

    En missään vaiheessa kuvitellut tämän olevan kaivatultani. Nimenomaan sanoin "kaivattusi", eli puhuin ihan jostain muusta ihmisestä kuin itsestäni. Opettele lukemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    En missään vaiheessa kuvitellut tämän olevan kaivatultani. Nimenomaan sanoin "kaivattusi", eli puhuin ihan jostain muusta ihmisestä kuin itsestäni. Opettele lukemaan.

    Opettele hallitsemaan tunteitasi niin ei tule ylilyöntejä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Opettele hallitsemaan tunteitasi niin ei tule ylilyöntejä.

    Rauhoitu.

    1Äänestä

Miksi kukaan olisi kommentoinut sinua minulle kielteisessä tai muussakaan mielessä? Ei kukaan minun ympärilläni olevista ole koskaan tiennyt mitään "meistä". Tai jos on, ei ainakaan ole sanonut mitään.

1Äänestä

Jos minä otan yhteyttä, niin lupaatko antaa vastaukset kysymyksiini joiden tiedät kiinnostavan minua? Minusta alkaa olla minun vuoroni saada joitain vastauksia. Tilanne on jo pitkään mennyt aina vain kahelimmaksi.

Äänestä
  • Kyllä rakas!

    Äänestä

  • Aloittajalleko kommentoit?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Aloittajalleko kommentoit?

    Joo.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Aloittajalleko kommentoit?

    kenelle muulle?????

    Äänestä

  • Niin saattaa olla. Vaikka ei irl kuitenkaan.

    Äänestä

Kyllä ne läheiset on monesti herkempiä näkemään 🚩 kuin rakastunut itse. Hyvä et huolehtivat.

1Äänestä
  • Kun olisivat läheisiä. Ystävät eivät mustamaalaa.

    Äänestä

Onko tää taas niitä aloituksia mitkä pitää ajatella käänteisesti?

1Äänestä

Toi henkilöbrändi nauratti. 😄 Sitä elää näköjään niin luomuelämää, ettei tuollaiset tule mieleenkään. Eikä muutenkaan ihmisten häpeäminen.

1Äänestä
  • Joo, nainen on kyllä muuten aika pitkälle luomu, asia, josta 10 pistettä. Mutta saattaa olla maineestaan tarkka tietyillä alueilla. Ehkä arvokysymyksissä.

    Häpeämään tuli mieleeni, kun hän näyttää melko uljaalta ilmestykseltä, jostain syystä tulee mieleen malli, kauneustuote-esittelijä tai yritysjohtaja. Niin saattaisi tällainen rahvaanomainen olla epäsopiva siihen julkisuuskuvaan, vähän kuin sammakko ja prinsessa. Sosiaalisena joutuisi kuitenkin näytille miehensä kanssa.

    Äänestä

Monta kirjainta teidän nimissä on?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos sen ottaa huomioon niin ei siksi ihme, nainen, että pidit turvaetäisyyden minuun. Niin, ja varmaan ajattelit joutuvasi häpeämään minua ja sitä, että olisit alkanut olemaan yhdessä kanssani. Ja onhan sinulla mainetta ja henkilöbrändi puolustettavana, joten se saattaisi saada pahan kolhun.

Et kehtaisi viedä vanhemmillesi. Noloa. Saattoi siis tunteita olla, mutta vaakakuppi kallistui jo varhain sinne toiseen suuntaan. Olithan saanut kuulla ympärillä olevilta ihmisiltä monta huonoa kommenttia, eli ei tämä yhtälö olisi nostanut statustasi yhtään hyvään suuntaan. Ihan ymmärrettävää, vaikka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu