Normaali kuntosali ei ole enää mitään ja kehuu kun kuntosalilla käy julkisuudessa olevia henkilöitä.
Sofia leuhkii taas ja kertoo miten elämä on muuttunut.
Anonyymi-ap
1851011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 185
Vanhimmat
Ketä nämä jutut yleensä kiinnostaa.
No ketä luulisit? Kerrotko miksi sinua kiinostaa erään toisen julkisuudessa olevan henkilön asiat ?
Ainakin sinua näyttää kiinostava vuodesta toiseen.
Ja taas kertoo, on v**un tylsää mennä salille ja nostaa puntteja päivästä toiseen ja sellaista ei halua tehdä enää koskaan ollut.
Cristiano Ronaldoa taaskin kehua retostaa, et käynyt viimme vuonna samassa kuntosalissa. On henkisesti todellakin jäänyt teinin tasolle ja kuvittelee, että olisi joku kuuluisuus itsekkin. Köyhästä kodista lähtöisin ja ainoastaan miesten rahoilla ikänsä elänyt luuseri.
Edelleen käyttää samaa v**tu sanaa, no mitäs kouluja käymätön voi muuta edes huudella ?
On käynnyt peruskoulun ja 2-tunnin meikkaus kurssin Dubaissa 😂.
Sofia on tehnyt ikänsä itsensä naurun alaiseksi ja näköjään sama tyyli jatkuu edelleen sillä.
Akalla yhtä iso pää, kuin hevosella ja kuitenkin rotan aivot.
Taasko se huutaa tv-ohjelmassa v**tu ja kiroilee ?
On käynyt muutaman tunnin, jotain hiuksiin liittyvää kurssia. Ja nyt ei ole kuitenkaan pessyt omia hiuksiaan itse 3 vuoteen.
Hyvä koulutus 😂.
Niin näyttää tekevän ja miksi se koira pääsis karvoistaan.
Käynyt kovasti elämä koulua ja näyttää edelleen jatkuvan koulu.
Eihän se ole koskaan edes kunnolla kuntosalilla edes tehnyt mitään. Ainoastaan meni kuvaa sinne silikoonipusseja ja isoa teko takapuoltaan.
Lapsen tasolle jäänyt. Lisää vaan vartin iloja.
Haluaa lapsen ja kuka on isä ehdokas. Miksi ottanut abortin ja nyt sitten haluaisi lapsen ?
Käyttääkö se vieläkin vartiniloja ?
Huumetuomion saanut ja vankilassa ollut rahaton lokki.
Kehuu laihtuneen, kun lopettanut baareissa juoksemiset, 😂. Laihdutti itsensä, kun laittoi ravinteet suoraan suoneen ja juhlimiset jatkuu samaan malliin edelleenkin.
Sofia on valehtelun maailmanmestari.
Hyvä kun on elättäjä, ei tarvitse mennä viihdyttää miehiä rahasta hotelleihin. Niin teki kuitenkin Lontoossa hotellissa.
Ei osaa hävetä yhtään mitään. Leuhkii kuin olisi itse rikas ja kuitenkin on sen ansiotulot olleet vuodesta toiseen tasan 0 - euroa. Miesten elättinä ollut ja tulee olemaan sitä koko elämänsä ajan.
Kertooko Sofia Belórf, että viimeisin a avopuoliso Stefan Therman on joutumassa vankilaan?
Taas samat kuvat seiskalehden uutisissa. Ei voi olla totta, miksi on kuvat ovat noin fitteröity ja ei tunne et kuvassa on itse Sofia?
Kasvoja lioitettu maaliämpärissä ja silmissä roikkuu kaksi pensseliä luomien päällä 🤭
Eiks se enää syö hernekeittoa ja näkkäriä, niin kuin joutui tekee, kun asui vielä Suomessa?
Jäljennös muumioista ja vahasta tehdystä oliosta on noi kuvat kyhätty.
Joko elättäjän vaimo on saanut avioeron ja saanut kaikki haluamansa elatusmaksut, itselleen ja heidän tyttärelleen?
Sofia ei pääse avioliittoon, kun elättäjä on vieläkin virallisesti avioliitossa Floridassa. En malta odottaa omia tulevia häitäni. t:Sofia Belórf.
Sofia on noine maltillisine tekoripsineen kuitenkin paremman näköinen kuin ne neitoset joilla Suomessa oikein kunnon katuharjat yläripsinä. Ei ole myöskään niitä 5 sentin kotkankynsiä mitä täällä suositaan
Aivan oikea nimike. Valehteleva maailmanmestari!
Oli kait pidätettynä, tuomio oli tietääkseni ehdollinen?
Vanhenevan Escortin millä ajeltu pillurallia eri miesten toimesta vuosikymmenen ylitse helmojen alkaessa kukkimaan ja perän alkessa roikkua toispuoleisesti ei mikään pakkeli voi niitä peittää.
Rahaton törkeä lokki ja mustamaalaa miehen vaimoa ja keksii hänestä valheita.
En niin vanhan näköinen oikeesti ja siksi ei oikeaa kuvaa julkaise yhtään missään.
Ihan oikeasti Sofian elämä on ihan karmeeta. Asiasta toiseen tietääkö kukaan onko Sofia sukua Michael Jacksonille alkavat olemaan niin saman näköisiä.
Itse se on halunnut, että laittavat sen Michael Jacksonin näköiseksi. Me emme tiedä sen oikeaa näköä ollenkaan kasvoista. Onko jo niin vanhan naisen näköinen kasvoiltaan, ettei uskalla sitä näyttää edes omas instas?
Pitäisi lailla kieltää kuva muokkaukset ja fitterien käyttö. En ole pahempaa kuvien muokkausta nähnyt, mitä tästä Sofiasta on tehty viimme aikoina.
Vanha elähtänyt muija kasvoiltaan ja fitteröity nuoren muumion näköiseksi noissa seiskalehden kuvissa.
Mites käy kasvojen, kun elättäjä laittaa rahahanat kiinni ja totuus paljastuu kasvojen kuopista ja muhkuroista esiin?
Kyllä nainen joka itse kertoo, että houkuttelee miehiä ja saa uuden elättäjän itselleen.
Vieläkö on Sofialla se haarakonttori olemassa Dubaissa?
Joko elättäjä häippäsi, kun Sofian työt loppuivat ? Ai niin, eihän suun soittaminen ja valheiden vääntämistä voi sanoa työnteoksi.
Joutuuhan se näyttelee, että on rikas muija ja omistaa koko hotellin asunon ja hotelinkin 😂.
On muijan kasvot muuttuneet. Pieni suu ja hiiren nenä 😝. Mikä ne on noin pieneksi kutistunut?
Sofia kertoo mitä mies hänelle sanoo. Että Sofia on ensimmäinen naisystävä joka on myös bestis. Esitteli jotain lasilevyä jonka Sofia oli saanut palkinnoksi ja siinä luki että maailman paras ja uskollinen tyttyöystävä. Kertoo että mies soitteleee koko ajan. No, tietenkin koska on mustasukkainen ja haluaa vahtia Sofiaa. Miehet nyt sanoo naiselle mitä vain että pääsee pöksyihin. Edellisessä sarjassa Sofia rehenteli kuinka Stefu olisi hänelle kertonut että ihaistui häneen jo kun Martina oli raskaana. Kummallisen huonosti Stefu kuitenkin kohteli Sofiaa kun joutui pakosta tämän elättämään ja antamaan katon pään päälle.
Stefu oli Tirille kertonut että Sofialle on tärkeintä että pääsee näyttelemään uutta laukkuaan.
Stefu oli vuonna 2014 valehdellut Satu Tuomistolle että ovat eroneet Martinan kanssa. Ainakin tällä asialla Satu perusteli salarakkaana olemistaan.
Myös Sofia perusteli sitä että oli erään perheellisen jalkapalloilijan salarakkaana että mies olisi väittänyt että ovat eronneet tai eroamassa vaimon kanssa. Miehellä oli kaksi lasta.
Tietenkin tuollaista on helppo käyttää jos on vaikka toinenkin asunto kuten esim. Stefulla oli Hangossa. Ja tuo jalkapalloilija pelasi toisessa maassa jalkapalloa niin helppohan se oli pitää siellä salarakasta. Karalahtikin kertoi että aloitti naimisissa ollessaan salasuhteen sen valkovenäläisen naisen kanssa, koska oli niin tylsää kuin asui toisessa maassa.
Niin se asui silloin Englannissa ja oli toisenkin vanhemman miehen salarakas siellä.
Ainakin ylilaudalla kirjoitetaan että tällä Sofian elättäjällä olisi ex-vaimojen lisäksi vielä joku nuori nainenkin jota on rahoittanut vuosia jostain syystä.
Satu satuilee ja meni ainoastaan pano laudaksi, kun tiesi että Stefan Therman asuu Martinan kanssa.
Sofian ja Stefanin suhde oli ainoastaan laastari suhde. Ja taitaa olla samoin tään nykyisen elättäjän kanssa asia. Vaimo haki avioeroa ja vielä viimme kesänäkin oli mies pyytänyt vaimoaan takaisin, näin on vaimo kertonut seiskalehden toimittajalle.
Akka leikkii, että olisi itse rikas ja on täysin persaukinen nainen. Eiks se osaa hävetä yhtään mitään ?
Pelkkää teatteria tuon naisen elämä.
Martinan vainooja haukkunut, että minun Levi. Minun Hanko. Minun Espanja. Miksi ei hauku Sofiaa. Kun kehuu et omistaa kaiken itse. Asunon, kuntosalin, autot ?
Olisko päässyt teatterikouluun, toi muija. Osaa puhua kunnolla paskaa ja uskoo näköjään itsekkin vielä noihin juttuihinsa.
Koska maksaa Sofia Belórf velkansa Stefan Thermanille? Nyt on mies vaikduksissa ja 30 000 euron rahat olisi tarpeeseen Stefanille.
Hei ja samoin voisi maksaa 50 000 euron ulosottoon maksetut velat Niko Ranta - Aholle Sofia Belórf.
Arvostaisin edes vähän tuota Sofiaa, jos lopettaisi miesten rahoilla ja omaisuudella leuhkumiset. Samoin, että ei sen kaikkia omia kuvia olisi fitteröity täysin toisen henkilön näköisiksi.
Näin se menee ja arvostus on jokaisen itsensä ansaittava ja ei sitä ainakaan saa valheilla ja omien kuviensa fitteröinillä.
Tietääkö toi nainen ja mitä häpeäminen tarkoittaa ? Leuhkii et olisi itse miljonääri ja on ainoastaan täysin yhtään mitään omistava ja ainoastaan peruskoulun käynyt nainen?
Lapsena kai se on jo oppinut elää haavemaailmassa ja jatkaa näköjään sitä edelleen tänäkin päivänä.
Huvittava muovista kyhätty pellehän tuo on, tuskin kukaan täysijärkinen kadehtii.
Joku tehnyt aloituksen, että miksi kadetijoita on niin paljon Sofialla. En usko, että on yhtään kadehtijaa, nainen elää miehen elättinä. Ei omaa rahaa ei asuntoa ei koulutusta. No omistaa silikonirinnat ja teko takapuolen.
Onhan sillä tekohampaat ja muutama peruukki kans välillä sen päässä 🤭.
Lopulisesti on häpäiysyt itsensä tuolla leuhkumisillaan. Vaikka henkilö olisi oikeasti miljonääri, ei se esittelisi kaikkea ja leuhkisi omaisuudella ei koskaan.
Joko on nyt aikaa järjestää keittiön kaapisto kuntoon?. No kohta muutto edessä ja miksi niitä edes pitäisi järjestellä ollenkaan.
Sehän puhui Sofia autokouluun menevänsä, vai oliko sekin pelkkää valetta ainoastaan?
Hahaa ja eihän se edes osaa ajaa pyörällä, niin miten oppisi ajaa autoa ?
Cristiano Ronaldoa havittelee jo haaveisaan. Sen huomaa, että hakee itselleen kuuluisaa ja rikasta ikäistään miestä. Enkä yhtään ihmettele, ei kukaan nainen oikeesti rakastuisi tohon nykyiseen elättäjään. Raha koukuttaa ja ei mikään muu naisia tuon miehen kainaloon.
Ei voi olla totta, että olisi niin sekaisin päästään Sofia? Cristiano Ronald ei edes vilkaisi Sofiaan päin, jos sattuisivat vahingossa törmää toisiinsa.
Stefan oli todellakin kertonut ja Tirrille vielä. Ei halua lähteä sen kans kaduille kävelee, kun haluaa ainoastaan esitellä siellä laukkua kävelessään.
Jospa sillä on oikeesti kaksi Dubaissa olevaa naista elätettävissä. Sofia ja tää 4 vuotiaan tyttären äiti.
Haaveilee itselleen nyt jo Cristiano Ronaldoa. Onko nauttinut muutakin, kuin kansalaisluottamusta toi Sofia ?
Sofia alkaa olla pelottavan näköinen.
Sofia ei voisi enää käydä omien sanojensa mukaan, ollenkaan tavallisilla kuntosaleilla ja nostella siellä jotain painoja päivittäin.
En nyt tiedä et pelottavan näköinen. Mutta ei yhtään oikean itsensä näköinen ole seiskalehden uutisiassa. Miksi edes voi laittaa noin fitteröity kuvaa, toi on mennyt jo aivan todellakin liiallisuuksiin.
Totta kirjoitit 😂👍.
Eikö tuo äijänkäppänä saa kunnon naista ,kun tyytyy tuollasiin horoihin.Outo suhde jos ollaan parhaat kaverit ,minä ainakaan en ole paras kaveri mieheni kanssa, minulla on rakastava suhde mieheni kanssa.
Niin ja esittelee isoa takapuoltaan, joka on pumpattu aineita täyteen.
Sofia elää mikä mikä maa elämää ,on se van niiiin jäl...... Jäänyt ihminen ei voi ymmärtää .
Missä vaiheessa se on Sofia niin jäl*** jäänyt?
Koska Sofia kasvaa henkiseltä tasoltaan aikuiseksi ja ymmärtää, ettei toi sen käytös ja kehumiset missään tapauksessa ole tervettä toimintaa. Miehen rahoilla mellastaa ja antaa käsityksen, että se on itse rikas miljonääri.
Kymmenen kiloa painosta pois seurustelun alettua.
Jännää!
Rasvaimullako?
Pelkkä luukasa silikonilla varustettuna.
Säälittävä vanheneva lortto tää nainen on.
Helposti korvattavissa.
Kulissit on komeat, mutta voi vain kuvitella mitä luottokortti vaatii vastapalveluksi.
Naikkonen kuvittelee,että lahjaksi saadut ” sijoitukset” jää omiksi kun ero vääjäämättä joskus tulee.
Ei mitään tajua miten tossa maailmassa toimitaan, ei edes rillimiljonäärin kohtelu ex vaimoaan ja lapsensa äitiä kohtaan herätä todellisuuteen.
Raha ja luxsuelämä voidaan ottaa hetkessä pois, ja mites sitten nakkihuulet pannaan.
Sehän laihdutti itsensä letkulla ja ravinto suoraan suoneen.
Kyllä se elättäjän vaimo kans varmasti ihmettelee, että millaisen naisen on mies haalinut jostain baarista itselleen. Ei toi voi olla edes totta, miten naurettavalla tavalla esittelee itseään mediaan.
Olisi hyvä nähdä Sofiasta kuva ja ilman fittereiden käyttöä 🧐.
Poistiko seiskalehden uutiset sen pahasti fitteröidyn kuvan Sofiasta pois uutisistaan ?
Yksi oikea kuva oli Sofiasta ja sitä ei oltu fitteröity ollenkaan. Silmät ja kulmakarvat olivat eri tasossa. Kasvoissa oli kuoppia ja poukamia. Samoin huulista näkyi selvästi pistoksen jäljet.
Ei ole kuvia, kävin katsoo.
Nyt on gekkonenen laittanut oikean kuvan ja ilman fittereitä 😂. Laitettu miehen vaimon instas kuva ja todellakin isku lause ja tarkoitettu suoraan Sofialle. Sit vielä Sofia kirjoittaa, että miehen avioero estää heitä menemästä avioliittoon. Kyllä voi mennä ainakin kihloihin, vaikka on vielä virallisesti avioliitossa.
Kyllä saa avioeron, jos ovat puolisot asuneet erillään 2 vuotta.
Niin että vuoden avioliiton jälkeen pyytää miljoonia ja miljoonia vaimo. Olleet jo 4 vuotta avioliitossa ja Sofia keksii valheita valheiden päälle lisää. Sille ei kuulu yhtään mitään vaimon uutiset ja eikö toi akka osa yhtään mitään edes hävetä ?
No niin gekkonenen on oikeassa ja laittanut Sofiasta ei fitgiröityä kuvaa ja katsokaa, missä näette kauneutta tos kuvassa. Vaimon instan kuvan on kans gekkonenen laittanut näkyviin. Vaimo laittanut siinnä vähän asialisen kirjoituksen 😂.
Jalkavaimo Sofia on jo alkanut määrää, että kelle elättäjän miljoonat kuuluvat. Voi eikä mikä kullankaivaja voikaan olla toi nainen.
Aivan liian laiha!
Heillä on Miamissa toinen koti🤣🤣 siis miehellä on.
Suhde ei perustu rahaan🤣🤣 eipä...
Soffa on aina tehnyt kovasti töitä🤣🤣 joopa joo..
Ex-vaimo on rahan perässä 🤣🤣 hän ei...
Itselleen voi valehdella vaan kameran edessä ei kannattaisi
Onhan siellä julkimoiden = rikkaiden kuntosalilla myös mahdollisia asiakkaita?
Johan Sofia hihkui innostuneena, et viimme vuoden puolella oli itse Ronaldo ollut salilla. Sitä kai kyttää seuraavaksi uhrikseen.
Joka paikassa tyhjiä ravintoloita, tyhjiä kuntosaleja...eikö Dubaissa ole ihmisiä?
Sofia pelkää että miehen vaimo vie kaikki rahat avioerossa ja alkanut haukkuu jo vaimoa.
Ylilauta kirjoittaa Sofian sanan käänteistä ja puuttunut jo vaimon rahan vaatimuksiin.
Minulle minulle laukkuja ja kelloja. Ei yhtään rahaa saa elättäjä antaa vaimolleen avioerossa 😂💅💍.
Sillä ukolla on siis ainakin kaksi lasta. Pieni tytär ja varmaan jo hieman vanhempi poika. Oli mennyt USA:han ppoikansa ja isänsä syntymäpäiville. No, Sofiaahan ei tietysti mukaan otettu. Monestakin syystä. Olisi siinä taas selittämistä suvulle. Suku ei varmaan hyvällä katsoisi tuollaista gold differiä. Eikä nainen ole edes juutalainen....
En usko että suku hyväksyy koskaan Sofiaa sukuunsa. Ovat kuitenkin lukeneet kaiken Sofian menneisyydestä. Sen oikeudesta saduista tuomioista. Samoin ollut jo avioliitossa ja neljä kertaa avoliitossa eri miesten kanssa.
On aikuinen poika. Sitten 2 vuotias tytär ja toinen tytät noin 4-5 vuotias.
Martina on Oslossa @oslskinlab. TV-mainoksen kuvauksissa.
Hitsi miten hyvä mainoksessa on Martina. Omas instas kuva.
Sofialla voi kutina kestää kauemminkin, kuin meillä monella muulla ihmisellä 🤭.
Video se on eikä kuva.
Varmasti on enemmänkin pentuja sillä olemassa.
Kutina kestää aikansa.
Kutina lähtee raapimalla 💅💅💅.
Mistä kutinasta on taaskin kysymys on ?
minäkin voin kehua että julkkikset käy kuntosalilla, en tosin tiedä millä kuntosalilla mutt ditä ei kysytty.
Jeffrey ei ottanut mukaan Sofiaa, isänsä syntymäpäivänä ja jätti taas yksin sen asuntoon. Jos olleet jo 2 vuotta yhdessä ja ei ole esitellyt Sofiaa. Niiden välillä ei ole yhtään mitään rakkautta.
Ei kai se nyt sukunsa luokse vie jalkavaimoa ja on vielä Jeffrey virallisesti avioliitossa Floridassa.
Ei taida Soffa päästä Amerikkaan huumekäyttötuomionsa takia.
Toinen syy on, ettei Jeffrey halua viedä sukunsa luokse Sofiaa ja ?
Senkin lortto ei ota vastuuta, että rikkoi 6kk-vauvan vanhempien avioeron. Valheita valheiden päälle, että olisi ainoastaan avioliitto kestänyt yhden vuoden. He olivat avioliitossa 4 vuotta.
Hä ei muka ole syyllinen avioeroon ? Saasta ei ymmärrä et mitä on tehnyt ja mitä ei. Onko jauhot olleet nokassa j? Vai miksi ei ymmärrä törkeää asiaa miten se on toiminut.
Ei voi olla totta edes! Nyt jo vaatii, että miten paljon vaimo voi saada erosta rahaa ja omaisuutta. Merenranta asunto ei ole oma ja vaimo on siinnä vuokralla ja eikö toi jalkavaimo tiedä sitäkään asiaa edes ? Vuokra on kuukaudessa 27 tuhatta dollaria.
Ei pääse se on totta. Huumeiden käytöstä ja hallussa pidosta saanut tuomiot ja istunut poliisivankilassa vielä.
Ihme sekopää ja alkaa jo puuttua miehen vaimon raha asioihin. Ne asiat hoitaa ainoastaan tuomarit oikeudessa.
Sofia on maailmanmestari valheiden keksijänä 😝.
Vaimon on laitettava Sofian turpa tukkoon ja kerrottava, ettei Sofialla ole yhtään mitään asiaa puuttua hänen ja miehensä raha asioihin.
Ai Sofia Belórf ei taaskaan tiennyt, että mies on avioliitossa ja pienen lapsen isä. Samoin ei tiennyt Englannissa, että mies on avioliitossa ja lasten isukki. Ai niin, eihän se osaa ottaa netistä asioista selvää. 🤭.
Kerro et mitä se mistään edes tietää, tää kullankaivaja ?
Joo haukuu miljönäärinsä vaimoa. Kun tämä vaatii miljoonia. Kyllä Sofian elämäntyyli maksaa miehelle monti millliä enemmän. Kehtaakin tämä siipeilijä haukkua muita. Jos Jeff olisi tavis ja duunari. Ei Sofia katsoisi häntä yhtään. Ei ketään kommentoijista käy kateeksi hänen elämänsä. Säälittävää touhua. Jos rahat olisivat hänen itsensä duunilla tienamiaan. Voisi joku ehkä olla kade. Mutta millä on nämä ansainnut, niin ei ei. Täysin arvoton tämä luuseri.
Totta ja haukkuu jo miehen vaimoa ja ei huomaa omia tekojaan näköjään ollenkaan.
Valehtelee et vaimo ollut miehen kanssa vuoden avioliitossa ja olleet jo yli 4 vuotta avioliitossa ja ovat edelleen virallisesti avioliitossa Floridassa. Et pyytää miljoonia mieheltä. Eihän tää asia pitäisi mitenkään kuulua edes Sofialle.
Sulle tyhjää kättä, mulle miljoonat 😎.
Kerrankin samaa mieltä tuosta asiasta.
Cristiano Ronaldoa nyt Sofia haaveilee, et saisi ngyn lämmittäjäksi ja 🤭.
Jättikö nyt elättäjä lopulisesti Sofian? Sofia sai vähän rahaa tv-ohjelmasta ja elättäjä ymmärsi, että nyt on naisen otettava vihdoinkin vastuu itsestään.
Stefan Therman jätti heti Sofian, kun silloinen tv-Sofian salaisuudet valmistu. Stefan kuvitteli, että saa hyvää ilmaista mainosta itselleen kiinteistö bisneksiinsä ja saiko se jäi salaisuudeksi.
Nyt sitten on taas Sofia työttömänä ja mitä elättäjä keksii, että Sofia tienaisi omat rahat elämiseensä.
Miten Stefan kohteli Martinaa? Hyvin vai huonosti, kun tuli ero?
Ukkohan on niin kehunut Sofian kunnianhimoa tmv.🤣🤣
Ukko elättää ja Sofia voi leikkiä tienaavansa puuhasteluillaan hyvin. Kyllä ne some ja tv jutut jonku euron pöytään tuo. Tuskin niillä kuitenkaan 100 000 kelloja ym. ostelis.
Sofia puhuu ettei ole provide suhteessa. Kuitenkin kertoo ettei ottaisi miestä joka ei voi elättää. Noh voi siellä rakkauttakin olla, mutta on myös Sofialla kova tarve tiettyyn elintasoon jota ei voi itse saavuttaa itselleen vaan on löydettävä aina rikas mies.
Niko 1 ei pystynyt, Steppulilta loppu rahat, Niko 2 joutui vankilaan ja nyt on Soffalla huumerahoilla rahoitettu perse ym. ihanaa.
Jospa tämä nykyinen tappi on se elämänsä rakkaus.
Sofia on näköjään hyvin seurattu henkilö. Aloituksia tulee kuin sieniä sateella. Suurin osa Sofian seuraajista ns. kukkahattutätejä, jotka paheksuvat ja kauhistelevat päivästä toiseen. 🍄🟫🍄🟫🍄🟫👒👒👒
En usko et ovat mitään kukkahattutätejä. On vain niin asia, ettei kukaan normi ihminen hyväksy Sofian feikkielämää ja vielä miesten rahoilla. Kehuu kuin, olisi itse miljonääri ja on kuitenkin yhtään mitään itse omistava nainen.
Mikä on pahinta Sofiassa. Valehtelee todellakin pahoin. En ole perheen rikkoja. Miehen vaimosta valehtelee, että ollut avioliitossa yhden vuoden. Ovat kuitenkin vieläkin avioliitossa virallisesti Floridassa.
Sofiaa selvästi vit*ttaa kun miehen avioero venyy eikä voi mennä naimisiin miehen kanssa ennenkuin avioero on selvä. Varmasti siihen mennessä mies jo jättänyt Sofian. Kai silläkin nyt jossai vaiheessa jonkinlainen lamppu syyttyy päässä kuten Stefullakin, mutta hitaasti. Melkein yhtä hitaasti kuin Pikkarainen kertoi rakastuneensa tähän vanhemmanpuoleiseen, hieman jo elämää nähneeseen entiseen hiihtokuningattareen.
Eihän tuollainen kuuden vuoden ikäero ole mitään nykyään. Riitta-Liisa täyttää parin vuoden päästä viisikymmentä ja ehtivät kovasti naimisiin ja naiset saa todella vanhana vielä lapsiakin. Eikä tarvi edes mennä vankilassa naimisiin koska Pikkarainen on tuomionsa jo kärsinyt. Häät voi viettää vaikka Pallaksella Kelo resortissa ja Stefun ja Sofian bestis, Pikkaraisen ja Riitta-Liisan tuttu, viulusti Elisa voi tulla hähin soittamaan.
Ja kuitenkin sanoo Sofia. Ei meillä ole kiire naimisiin, ei varmasti elättäjä edes ole keskustellut tuosta asiasta koskaan Sofian kanssa.
Olikohan tuo viulusti Elisa samaan aikaan soittamassa Martinan tanssiryhmässä kun siellä tanssi mm. kesällä 2014 Stefun salarakkaana ollut Satu Tuomistokin? Viulusti Elisa oli soittamassa Stefun järjestämissä vappujuhlissa vappuna 2020 ja siellä Stefu lauloi Sofialle serenadinkin. Viulusti Elisa oli myös mukana Sofian salaisuuksissa.
Edellisen aviovaimon kanssa mies oli tehnyt avioehdon että vaimo saa eron tullessa 55 tuhatta euroa. Nyt mies vaatii että tuo avioehto pätee edelleen eikä vaimo saa mitään muuta, ja vaimo taas vaatii että tilanne on muuttunut, koska on yhteinen lapsikin.
Ilmeisesti tuo mies pystyi hämäämään tuota silloista tulevaa vaimoaan että olisi jotenkin kunnollinen mies ja vaimo ajatteli että tässä on nyt loppuelämän liitto ja siksi suostui avioehtoon jossa eron tullessa saisi vain noin pienen rahamäärän. Sofiahan nyt ajattelee nyt samalla tavalla miehestä että tässä on mies jonka kanssa haluan mennä naimisiin ja lisääntyä.
Mies teki aviorikoksen ja vaimo voi vaatia elinikäisen elatusmaksut itselleen ja tietenkin lapselleen. Eka vaimo saa kans kaikki nää samat oikeudet poikansa kanssa.
Vaimo asuu rantahuvilassa ja kuukausivuokra on 27 tuhatta euroa. Miksi ihmeessä, maksaa sairasta vuokraa ja miksi ei ole yhtään omistus asuntoa miehellä?
Nyt se Sofia kertoo että ostareilla tsoppailu on sille terapiaa. Kyllä olisi mentävä todellakin terapiaan ja muidenkin tärkeämpien asioiden takia.
Jännä ois nähdä hyväksyisikö Soffa tiukkaa avioehtoa.. tuskin🤣
No jos ei hyväksy, niin elättäjä näyttää oven, mistä pääsee kadulle asumaan.
Vaikka olisi millainen miljonääri, niin tulee stoppi ja mies ei katsele naista joka ainoastaan tuhlailee ja ei tee yhtään mitään perheen hyväksi.
Sofian elättäjä vaatii että tuleva ex-vaimo, lapsensa äiti menee töihin mutta sitten mies elättää Sofiaa aivan täysillä. Nyt sitten oli haalittu Seiska ja Sofian tukijakseen nimeämä Soila hätiin että saadaan esittää että kyllä Sofia töitä tekee. Jonkun korvauksen kai saa tuosta kun hänestä tehdään täysi idiootti tuossa sarjassa. Ja Sofia ei käsitä vaan esittää teatteriaan täysillä. Onko tuo Soilakaan Sofian tukija vai Sofiasta hyötyjä, vai miksi tuollaisia ohjelmia Sofiasta edes tekee?
Ei elätä enää kauaa ja varma tieto asiasta.
Tunnetko hyvinkin tämän Jeffin?
Köykö sohva kuntiksella vaan itseään kuvaamassa kuvaako julkkuja.
Sofia on historiallinen henkilö eli historianopettajat hänestä kai tykkää. Kertoi kuinka tykkää kun miehet jahtaa sillä tavalla kivikautisesti ja nyt kertoo että joskus shoppailu elättäjänsä rahoilla tulee niin raskaaksi että välillä pitää käydä ottamassa yksi neuvoa-antava. Seiskan toimittaja Jasmin ei osaa kirjoittaa neuvoa-antavaa oikein, näin välihuomautuksena. Niin siis Sofian historialliseen aikaan liittyen niin tuo neuvoa-antava sanonta on peräisin kieltolain ajalta.
Ja muuten, Kata Kärkkäinen maalasi Sofiasta taulun jossa kuvasi Sofian aatelisnaisena. Vielä kun Sofia alkaisi harjoittamaan maailman vanhinta ammattia niin kaikki olisi kohdallaan, mutta ei Sofia sellaiseen todellakaan alennu, hyi.
Niin onhan sillä ammattikin historiaan liittyvä ja kertoo itsekkin et miehiä houkuttelee itselleen.
Miksi miehet lankeavat näihin houkutuksiin? Ovat he niin heikkoja vai tyhmiä?
Vieras reppu on ollut miehelle herkkua aina ja tulee olemaan 😎. Ei kuitenkaan koskaan aviovaimo ehdokas.
Miksi tälläista sarjaa tehdään,kenelle?Nuoret tytöt saa vain harhaisen käsityksen oikeasta elämästä.Kauheinta on kun oikein viimesen päälle laitettu nainen hokee v.....ua.......niinkuin mummoni aina sanoi kun kuuli jonkun naisen näin sanovan,että: "on siinä järkeä hokea omaa tavaraansa"
En usko että edes vanhemmat antavat tyttöjensä katsoa ohjelmaa. Nainen kertoo, että saalistaa miehiä baareissa.
Siis olen nyt ajoittain katsonut Erna Huskon instaa koska hänestä ja Petäistöstä oli yhteiskuvia Seiskassa. Ihmettelen että tuollaisella tyylillä saa yli 300 tuhatta seuraajaa. Takapuoltaanhan se tarjoaa siellä ja nytkin stoorissa bikinikuva jossa peittona on pari narua eli vaikuttaisi täysin alastomalta. Mutta miehet tykkää ja Petäistö nyt ainakin koska tykkää aikuisviihdenaisista. Ja lisäksi Erna vaikuttaa aivan älyttömän tyhmältä. Ostaako joku ihan oikeasti tämän valmennuksia?
Erna syö isoa hampurilaista ja mainostaa että hänen valmennuksessaan ei ole sellainenkaan kielletty ja siinähän on tarkoituksena kasvattaa itselleen jättitarakka.
Eikös Erna ole virolainen, vai onko vain puoliksi? Sofiahan on puoliksi marokkolainen. Ehkä se selittää ainakin osan käytöksestä.
Tämä tuli nyt mieleen näistä kahdesta naisesta että kyllä nuoret tytöt heitä seuraa ja matkii ja kadehtii ja halusivat olla kuin. Toisella iso tekotakapuoli ja saa miljonäärejä ja toinen esittelee instassaan pelkkää persettään ja saa paljon seuraajia ja ihailijoita. Ernakin nyt puolialastomana veneen kyydissä eli onko hänkin saanut paljastelullaan jonkun rikkaamman miehen?
Nuoret katsovat vaikka mitä televisiosta. Sieltä tulee jos jonkinlaista miestenhakuohjelmaa. Ihan kotimaisiakin. Eivät nuoret ota kaikkea tosissaan. Monen nuoren vanhemmat taitavat itsekkin katsoa noita "paheksuttuja" ohjelmia.
Erna ja Sofia "houkuttelee" miehiä instapostauksillaan.
Sofia tykkää on kun miehet jahtaa sillä tavalla kivikautisesti ja nyt Ernakin poseeraa Petäistön kanssa sepän pajassa missä varmaankin taotaan keskiaikaisia rauta-aseita.
Erna puki Petäistön päälle hupparin joka selässä on Erna pakarat paljaana.
Kohta alkaa grillit kuumana joten nyt pitää katsella että minkälaista silmäpeliä Erna ja Petäistö siellä pitää ja nöpöttääkö Ernan nännit ja pääseekö siinä ohjelmassa tarpeeksi pyllistelemään.
Erna ei ole ollenkaan Sofia, turha verrata heitä toisiinsa. Ernalla on kaksi omistus asuntoa ja auto ja hyvät ansiotulot. Sepänpajassa ovat tv-ohjelmassa ja se ei liity yhtään mihinkään miehen pyydystämiseen.
Sofia saa perseenpyllistelyllä iskettyä miljonäärejä ja Erna saa perseenpyllistelyllä tienattua omaisuuden. Molemmat tienaa perseellään eli se on yhteistä.
Sinun kirjoitustyyli kertoo paljon sinusta itsestäsi.
Mutta totuuden henkilö on kirjoittanut, ei tuossa pitäisi olla mitään nokannapottamista kenelläkään.
Totuuksia voi kirjoittaa sivistyneesti, jos vain osaa tai haluaa.
Mutta Ernalla nyt harkintakyky petti ja pahasti. Ei jatkoon.
On kai molemilla Sofialla samoin Ernalla.
Ernalla on kuitenkin kaksi omistusasuntoa ja auto. Sofialla ei ole omaa omaisuutta yhtään mitään.
Sofialla miesten ostamia laukkuja ja kello ainoastaan 😝.