Aloitan tän ketjun kun meinasin kirjoittaa ensin noihin vanhoihin, mutta kyseisellä näkijällä näyttää olevan joku kestoräksyttäjä kannoillaan😒monissa ketjuissa joten laitan tähän ja toivon että räksyttäjä pysyisi poissa 🙏
Kävin helmikuulla, ihan sillä kun olen kuullut ja lukenut paljon hyvää kokemusta, ja liityin heti kehujien joukkoon.
Häntä ennen oli kokemusta kahdesta "näkijästä" noinkohan hmmm.😒 epäilen suuresti siksi, että kertoilivat aika samoin parisuhteeseen liittyvästä, ilmeisesti koska tiesivät että toivoin suhteeni korjaantumista elikkä yhteen paluuta.
Naomi sanoi heti että se on ero mikä ero. Kysyi kyllä sitä ennen olenko valmis kuulemaan mitä nousee.
Sanoi miehelläni on toinen ja ollut jo hyvän aikaa. Kuvaili naisen, kuvaili paikan, josta tajusin heti ja sanoi asioita, joista ei jäänyt epäselvää. Myöhemmin sain asiasta täyden varmuuden ja vaikka vaikka on ollut rankkaa, on silti hyvä että asia selvisi.
Arvostan kyllä suuresti näkijöitä ja työtään, varsinkin kaiken tään jälkeen. Harmittavaa silti että joukkoon tuntuu mahtuvan myös niitä jotka ei ole oikeita.
Noitanainen Naomi
32
515
Vastaukset
- Anonyymi00001
Minun vakkarinäkijä. Hyvä ja ihana.
- Anonyymi00002
Taitaa se suurin osa nykysin olla niitä jotka ei ole oikeita.
Sekin mikä P.A. mikä jotain meediotakin leikkii ja on muka joku selvännäkijä, kauheeta älämölöö pitää ittestään ja juaksee pitkin pohjanmaat sun muut niin ei sen surkeempaa esitystä ole kuultu. Ihan vitsistä käy ne ns. meedioistunnot. - Anonyymi00003
Onko tämä näkijä luotettava? Olen pohtimassa ajan tilaamista.
- Anonyymi00004
Tuo mistä aloitus tehty, on erittäin luotettava. Asiakkuuttani kanssaan jatkunut v 2014 asti ja ikinä en ole joutunut pettymään.
On minulle sanonut, että tavuakaan ei asiakkaistaan ikinään mainitse missään, että sen jälkeen kun katselmus on tehty, kaikki katoaa häneltä ja että hänen ei edes anneta muistaa.
Kävin kerran tyttöni kanssa peräjälkeen, koitin jotain tytön asiasta kysyä, näkijä ei suostunut vastaamaan, vaan vaihtoi asian muuksi. Mikä oli tietysti oikein tehtykin.
- Anonyymi00006
On kyllä varsinkin noitanainen! 🙏 jotain ihan käsittämätöntä. en meinaa vieläkään uskoo todeksi.
Kävin hänen luona muutama kesä sitten, olin ihan alamaissa olin juur eronnut aika pitkästä suhteesta.
Katsoi mulle ja sanoi että murheet pois, uusi rakkaus on elämässä ennen kuin ehtisin kissaa sanoa.
Kysyin vaan että mistähän tunnistan.
Vastasi että ainakin vasemman jalan tatuoinnista.
Sanoi että näkymässä nousee kesäinen kaunis päivä, joku seurue jossain rannalla. tummahiuksinen hoikka mies istuu viereen, Käärii housunpuntit jotka kastunut koska on kahlannut ensin vedessä muiden kanssa, yllä vaalea paita.
Kuvaili sitten vasemmasta nilkasta alkavan tatuoinnin.
Toi sitten tapahtui viime lauantaina 🙏
Oli kuin jotain hidastettua filmiä, kun se kaikki tapahtui juuri noin.
Se tatuointi oli juuri se minkä Naomi oli kuvaillut.
Kaveri katsoi mua suoraan silmiin ja kysyi että mitä nyt, kun tuijotin varmaan suu auki sitä tatuointia.
Pyys mua sitten myöhemmin, että lähtisinkö kanssaan joku päivä ulos ja nyt ollaan jo parit viestit vaihdeltu.
En voi vieläkään käsittää, miten jollain voi olla sellainen kyky. En tiedä onko noituutta vai näkijänlahjaa mutta ei väliä, toimii 🧙♀️🙏😊- Anonyymi00007
🥱🥱🥱🥱🥱
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
🥱🥱🥱🥱🥱
Mitähän noi emojit kuvaa, joku laittanu omakuvaa viidesti. Tarkottaneeko jotain viisinkertasesti väsynyttä iditioottia tollanen .
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Mitähän noi emojit kuvaa, joku laittanu omakuvaa viidesti. Tarkottaneeko jotain viisinkertasesti väsynyttä iditioottia tollanen .
Olisko joku väsähtäny kyllästyny jostakin Facebookkin hupiryhmästä rantautunu tänne purkamaan turhautumistaan kunnei ketään kiinnosta 5 euron ennustukset.
- Anonyymi00010
Onko tuo omakuvista jankkaaja joku vanhempi jälkijätöskä, joka ei ymmärrä emojien tarkoitusta. Eri ketjuissa vikissyt tuosta samasta asiasta tunnistettavasti aiemminkin.
- Anonyymi00019
Ettei vaan olisi sen eläkkeellä olevan jälkijätöskän purnaamista joka sitkeesti jaksaa esittää näkijää millon milläkin nimillä ja kun ei tulosta synny kiertää ketjuissa vikisemässä ja haukkumassa Naomia.
- Anonyymi00011
Täällä jankataan N...N...
Noidat ei resonoi.- Anonyymi00012
Aika kummalliselta sikäli tuntuu että olet kuitenkin eksynyt tähänkin ketjuun turpvärkkiäsi repimään?
Eikös tuo aloittajan otsakesana ole Noitanainen?
Että resonoiko sitten kuitenkin?
Vai kateuden siivittämänäkö?
Väsyneitä emojekja?
Kateutta?
Vanhempi jälkijätöskä? Tiedoksi, et tuosta nuorene.
Etkö sitäkään ymmärrä?
Tunnistettava? Kyllä olet!
- Anonyymi00014
Mä saan aina voimaa ja jaksamista hänestä. En tiedä, se on jotain energiaa. Sillon kun soitan ja sitten niistä postauksistaan Faceen, viimeksi tänään.
Mua on syrjitty jo kouluaikoina ja töissä, erityisesti edellisessä paikassa ja ihailen miten uskaltaa sanoo suoraan ja vähät välittää muitten mielipiteistä ja näyttää närhen munat sellasille jotka on koittanut hyppiä nenille.
Sanoin eilen viimeksi hälle että koitan oppia oleen samanlainen. - Anonyymi00015
Naomi lupaili mulle rakkaan tuloa, ei ole näkynyt.
Kertoi kuolleen äidin viesteistä, äitini elää.
Et sellaista.- Anonyymi00016
Älä valehtele. Etkö muuta keksinyt näin juhannuksena.
Ikinä et hänellä ole käynyt ja tolla asenteella ei kannata et saisi edes aikaa. Sen uskon kyllä että mitään rakasta ei näköpiirissäs ja tuskin tulee, voi sanoo vaikkei ole näkijä.
Naomi on Suomen parhaimpiin kuuluva meedio ja tehnyt yli 20 vuotta, että jos olisi elävien viestejä ilmoitellu henkimaailmasta tulleena, niin varmaan olisi sana kiirinyt.
Kuinka ilkeät tollaisista asioista ja aidosta näkijä-meediosta valehdella, etkö ole kuullut karmasta?
Se ettei sulla ole asiakkaita, se ei ole Naomin syy että jos vaikka lopettaisit jo ton sairaan touhus kun me kaikki tiedetään kuka olet. - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Älä valehtele. Etkö muuta keksinyt näin juhannuksena.
Ikinä et hänellä ole käynyt ja tolla asenteella ei kannata et saisi edes aikaa. Sen uskon kyllä että mitään rakasta ei näköpiirissäs ja tuskin tulee, voi sanoo vaikkei ole näkijä.
Naomi on Suomen parhaimpiin kuuluva meedio ja tehnyt yli 20 vuotta, että jos olisi elävien viestejä ilmoitellu henkimaailmasta tulleena, niin varmaan olisi sana kiirinyt.
Kuinka ilkeät tollaisista asioista ja aidosta näkijä-meediosta valehdella, etkö ole kuullut karmasta?
Se ettei sulla ole asiakkaita, se ei ole Naomin syy että jos vaikka lopettaisit jo ton sairaan touhus kun me kaikki tiedetään kuka olet.Aloittajan toive ei näköjään toteutunut :( "kestoräksyttäjä" löys tännekin valehtelemaan :(
Naomi ei koskaan välitä viestejä muuten kuin kysymällä, eikä niitä tule aina niinkään.
Kuka olisi niin kipee päästään että esittäisi äitinsä olevan kuollut ja kysyisi sitten viestejä häneltä?!
Täyttä soopaa. Tarkoituksena on vaan mustamaalata Naomia.
Ei taida 5 euron ja ilmaisnostot tuottaa ja sekös harmittaa. - Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Aloittajan toive ei näköjään toteutunut :( "kestoräksyttäjä" löys tännekin valehtelemaan :(
Naomi ei koskaan välitä viestejä muuten kuin kysymällä, eikä niitä tule aina niinkään.
Kuka olisi niin kipee päästään että esittäisi äitinsä olevan kuollut ja kysyisi sitten viestejä häneltä?!
Täyttä soopaa. Tarkoituksena on vaan mustamaalata Naomia.
Ei taida 5 euron ja ilmaisnostot tuottaa ja sekös harmittaa.Se ei varmaan saannu aikaa Naomin juhannusvalvojaisiin ja kiukkuaa tällä 💩
Vai että Naomi oikein lupaili rakkaan tuloa, hahhhaahhhaa 🤣🤣🤣
Mulle on aina vaan kertonnu mitä nousee, eipä ole lupaillu mitään.
Taitaa olla juhannussimat ollu vähän happosia kun on taas lähtenny noitanaise kintereille räksyttään ja 💩 levittelee. - Anonyymi00020
Anonyymi00016 kirjoitti:
Älä valehtele. Etkö muuta keksinyt näin juhannuksena.
Ikinä et hänellä ole käynyt ja tolla asenteella ei kannata et saisi edes aikaa. Sen uskon kyllä että mitään rakasta ei näköpiirissäs ja tuskin tulee, voi sanoo vaikkei ole näkijä.
Naomi on Suomen parhaimpiin kuuluva meedio ja tehnyt yli 20 vuotta, että jos olisi elävien viestejä ilmoitellu henkimaailmasta tulleena, niin varmaan olisi sana kiirinyt.
Kuinka ilkeät tollaisista asioista ja aidosta näkijä-meediosta valehdella, etkö ole kuullut karmasta?
Se ettei sulla ole asiakkaita, se ei ole Naomin syy että jos vaikka lopettaisit jo ton sairaan touhus kun me kaikki tiedetään kuka olet.En tiennyt et on joku nimeltään Karma.
Kaikille näkijöille riittää tyytyväisiä ja epäonnistuneita asiakkaita.
Myös Naomilla.
Tämä on nyt vaan totuus.
Enkä väheksy häntä.
Varmasti Upea ihminen. - Anonyymi00021
Anonyymi00017 kirjoitti:
Aloittajan toive ei näköjään toteutunut :( "kestoräksyttäjä" löys tännekin valehtelemaan :(
Naomi ei koskaan välitä viestejä muuten kuin kysymällä, eikä niitä tule aina niinkään.
Kuka olisi niin kipee päästään että esittäisi äitinsä olevan kuollut ja kysyisi sitten viestejä häneltä?!
Täyttä soopaa. Tarkoituksena on vaan mustamaalata Naomia.
Ei taida 5 euron ja ilmaisnostot tuottaa ja sekös harmittaa.Eiköhän asiakas tiedä paremmin kuin sinä!.
- Anonyymi00022
Anonyymi00017 kirjoitti:
Aloittajan toive ei näköjään toteutunut :( "kestoräksyttäjä" löys tännekin valehtelemaan :(
Naomi ei koskaan välitä viestejä muuten kuin kysymällä, eikä niitä tule aina niinkään.
Kuka olisi niin kipee päästään että esittäisi äitinsä olevan kuollut ja kysyisi sitten viestejä häneltä?!
Täyttä soopaa. Tarkoituksena on vaan mustamaalata Naomia.
Ei taida 5 euron ja ilmaisnostot tuottaa ja sekös harmittaa.No enpä tee tulkintoja.
Olen eläkkeellä. - Anonyymi00023
Anonyymi00020 kirjoitti:
En tiennyt et on joku nimeltään Karma.
Kaikille näkijöille riittää tyytyväisiä ja epäonnistuneita asiakkaita.
Myös Naomilla.
Tämä on nyt vaan totuus.
Enkä väheksy häntä.
Varmasti Upea ihminen.Kannattaaks sun 💩🤣😒tulla tänne valehteleen hänestä ja kuin olisit ollut asiakkaansa vaikket tasan ole.
Mitä täällä yleensä vielä pyörit? Et mitään muuta kun kadehtimassa häntä.
Karman laki on olemassa ja kun kyseessä on tunnettu ja arvostettu noitanainen ja meedio, kannattaa perehtyä asiaan ehkä sen verran, että tiedät mitä Karma tarkottaa, enne kun tulet tänne valehtelemaan henkimaailman asioista, joihin olet vielä ääitisikin mukaan vedellyt Häpeä!!!!!! - Anonyymi00025
Toon laitoin siis ton kommenti perään missä valehteli mun luottonäkijästä. 😠
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Toon laitoin siis ton kommenti perään missä valehteli mun luottonäkijästä. 😠
Kovin on äksyjä faneja Naomilla 😆😅
Ei kovin valoisaa energiaa jaeta täällä kun noin räksytetään ja syytellään muita.
Räks Räks! - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Kovin on äksyjä faneja Naomilla 😆😅
Ei kovin valoisaa energiaa jaeta täällä kun noin räksytetään ja syytellään muita.
Räks Räks!Joopa, ei kannata hänestä täällä valehdella. Naomilla on vannoutunut kannattajajoukko joka on saman tien häntä puolustamassa. Tiedämme lahjansa ja tapansa miten sitä käyttää että ei mene sellaiset valeet läpi mitä eräs tuolla kirnusi ja veti vielä äitinsäkin mukaan valeeseensa mitä pidän aika pöyristyttävänä.
Ei se mitään huonoa energiaa ole että oikaisee valeita. Se on sellaista vahvaa naisenergiaa. Ne on ihan muut jotka täällä räksyttää. - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Joopa, ei kannata hänestä täällä valehdella. Naomilla on vannoutunut kannattajajoukko joka on saman tien häntä puolustamassa. Tiedämme lahjansa ja tapansa miten sitä käyttää että ei mene sellaiset valeet läpi mitä eräs tuolla kirnusi ja veti vielä äitinsäkin mukaan valeeseensa mitä pidän aika pöyristyttävänä.
Ei se mitään huonoa energiaa ole että oikaisee valeita. Se on sellaista vahvaa naisenergiaa. Ne on ihan muut jotka täällä räksyttää.siinnon sellanen tiärä siittä onko sitten noita vai mikä lie, saattaahan tuo olla vaikka enkeli ainakin kaunis on mutta jonkinlainen maailman omatunto se on, puhuu sellasista asioista mistä muut ei uskalla. sen Facessa käyn urkkimassa kunnoon kaverina ja kyllä niissä tiukkaa tekstiä toisinaa mutta aina on asiaa.
Kerran oon soittanu ja kyllä ne oikein meni. - Anonyymi00031
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kannattaaks sun 💩🤣😒tulla tänne valehteleen hänestä ja kuin olisit ollut asiakkaansa vaikket tasan ole.
Mitä täällä yleensä vielä pyörit? Et mitään muuta kun kadehtimassa häntä.
Karman laki on olemassa ja kun kyseessä on tunnettu ja arvostettu noitanainen ja meedio, kannattaa perehtyä asiaan ehkä sen verran, että tiedät mitä Karma tarkottaa, enne kun tulet tänne valehtelemaan henkimaailman asioista, joihin olet vielä ääitisikin mukaan vedellyt Häpeä!!!!!!Noidalta en palveluja osta!
- Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Noidalta en palveluja osta!
Koska on noita tietää mikä olet etkä saisi häneltä edes aikaa niin mitäs täällä mellastat.
- Anonyymi00029
Kovin aggressiivisia faneja
- Anonyymi00030
Sinulla? Onko faneja lainkaan, siitäkö kenkä puristaa?
- Anonyymi00033
Fani fani fani ook hani!
- Anonyymi00034
Itse en noidankehä luona asioisi vaan Marja Pennasen joka on luottonäkijäni!
- Anonyymi00035
Marja älä nyt pillastu! 🫤😒🤣
Saat ihan rauhassa olla luottonäkijäsi, me muut RAKASTETAAN ihanaa NOITANAISTA, NAOMIA 😊🧙♀️🌷 ja otetaan hältä aika aina kun siltä tuntuu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472