Olen jo 50 ja risat ikäinen mies. Olen ollut vuosikymmeniä ilman kavereita. Nuoruudessa alle 20 vuotiaana minullakin oli muutamia kavereita. Mutta heilläkin on oma elämä ja tiet on eronneet, eikä yhteyttä ole pidetty.
En oikein osaa puhua mistään toisten kanssa, keskustelu on siis varsin pintapuolista. Nämä harvat keskustelut käydään työkavereiden kanssa, silloin kun satun olemaan töissä. Työni ovat epäsäännöllisiä, pätkätöitä.
Siis perhettä ei ole, ei kumppania, ei lapsia. Itsetuntoni on aina ollut huono.
Olen raitis, enkä siis kiertele kapakoita tai muitakaan paikkoja joissa on väkeä enemmän.
Onko muita näin yksinäisiä?
Ei yhtään kaveria vuosikymmeniin
6
349
Vastaukset 6
Hei,
Yksinäisyyttä voi yrittää lievittää myös virtuaalisesti.
Voi osallistua esimerkiksi reaaliaikaisiin ryhmächatteihin, joita netistä löytyy. Laitan vinkiksi tähän Tukinetin ryhmächatit, joita on joka arkipäivä. Kaikki Tukinetin ryhmächatit ovat ohjattuja ja keskustelut niissä käydään anonyymisti nimimerkeillä. Käynnissä olevat ja seuraavaksi tulevat ryhmächatit näkyvätTukinetin etusivulta. https://tukinet.fi/
Mainitsit, että et oikein osaisi puhua mistään toisten kanssa. Anonyymi ryhmächat voisi olla hyvä paikka harjoitella keskustelua eri aiheista.
Tukinetissä on myös useita keskusteluryhmiä, joista yksinäisyydestä voi keskustella. Esim. Aikuisen elämää on yksi sellainen. https://tukinet.fi/fi/palvelut/aikuisen-elamaa
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi00001
Kysymykseesi vastaus, on. Olen hipun verran 60v ja täysin ilman ulkopuolisia ihmisiä elän. lapseni pitää joskus yhteyttä ja näemme, tosin harvoin. Pääkaupunki on mylly johon jauhetaan kaikki samaan soosiin ja koen, että sanan sanominen jollekkin tuntemattomalle aiheuttaa lähinnä kiukustumista ja harmia, ei ole ketään kelle puhuisi.
Haluaisin keskustella jonkun kanssa, joka osaa oikeasti keskustella, suurin osa ihmisistä kun saa ihme raivokohtauksia, kun eivät osaa keskustella.- Anonyymi00003
Mistä haluaisit keskustella? Itsestäsi, politiikasta, kirjallisuudesta, urheilusta, ympäristönsuojelusta, autoista...?
- Anonyymi00002
Täällä on yksi yksinäinen ei ole enää puolisoa hän kuoli 19 vuotta sitten. Lapsiakaan ei ole siunaantunut. Ikää jo 66 vuotta. Olen arka kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Olisi mukava kun löytyisi jostakin suunnilleen saman ikäinen ihminen jonka kanssa saisi jutella. Ehkä elää yhdessä. Lienee turha toivoa kun en halua muuttaa mihinkään.
- Anonyymi00004
Missä asut? Ei tarvitse sanoa tarkkaa paikkaa. Miten asut? Pidätkö kissoista?
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Missä asut? Ei tarvitse sanoa tarkkaa paikkaa. Miten asut? Pidätkö kissoista?
Vastaus näihin kysymyksiin, mikäli ne on minulle. Asun pääkaupunkiseudulla ja voin keskustella luontevasti ihan mistä tahan aiheesta, ilman että ois jotain aiheita, joista ei vois puhua.
En halua toteuttaa tämän koneen kautta keskustelua, koen, että se on vain viestien välitystä.
Ja pidän erityisesti kissoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410