Kenelle annatte äänenne pressanvaalien eka kierroksella?
Minä annan Pekka Tiaiselle.
Minä annan Pekka Tiaiselle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Pekko Aikamiespojalle. Ajelee nimittäin pappamopolla niin hirmusen hyvin.
Tarkoitatko, että äänestät Timo soinia?
Ei kun Eino Poutiaista.
Ihan vaan kunnioituksen vuoksi ajattelin äänestää, vaikka Eino on jo mopoilunsa mopoillut..
Vitsailet varmaan, mutta voihan tuohon vastata.
Ensimmäisellä kierroksella aioin äänestää Vanhasta, mutta nyt olen muuttanut mieltäni ja aion äänestää Niinistöä. Parempi, että toisella kierroksella olisivat vastakkain ehdokkaat, joita voi kunnioittaa, eikä Suomen Bill Clintonia.
Niinistö on nato-mies Kataisen tavoin.
Sitäkö haluat, että maallamme olisi natointoilja presidenttinä?
Harkitseva ja maltillinen vaihtoehto on Matti Vanhanen, maamme tuleva presidentti.
Vaalipäivä on älä äänestä päivä!
Vain idiootti äänestää ketään.
Minä en ole idiootti.
En äänestä ketään.
Todellinen luuseri jättää käyttämättä äänioikeuttaan. Sellaiselta henkilöltä voitaisiin ottaa äänioikeus pois vaikka 6 vuodeksi.
Halosta taidan äänestää, muuta vaihtoehdot ovat sen verran surkeita.
Etkö tajua, että äänestämättä jättäminen on protesti sille, että äänestämällä ei voi vaikuttaa?
On häpeä, että maassa, jonka eduskunta on porvarienemmistöinen, pitää sosialistit valtaa laittomuuksia suosivan SAK:n avulla.
Päähallituspuiolue suurimpana puuolueena on porvarillinen, mutta joutuu alistumaan sosialusmuksen edssä taatakseen edes jonkinmoisen yhteiskuntarauhan.
Maamme on laillistetun laittomuuden tilassa ja niin kauan kuin näin on, on myös paras tapa vaikuttaa asioihin jättää äänestämättä koskan ketään missään.
SAK on lakkautettava ja sen laittomat rahavirrat on saatettava julkisuuteen.
Vasta sitten voidaan puhu ariippumattomasta demokratiasta, jossa sosialusmus ei ole päällepäsmärinä joka asiassa.
Jos et äänestä on yksi ääni pois, mutta se on myös yksi ääni vastapuolelle. Ääniero yhdellä äänellä on kaksi ääntä.
Laitonta menoa vastaan on turha äänestää.
Tiedotusvälineet ja ääntenlaskenta ovat kaikki sosialistien hallussa.
Elämme kuin entisessä Neuvostoliitossa jota istuva presidentti kävi muistelemaassa Moskovassa kommunismin muistelujuhlissa.
Eläköön Pohjois-Korea ja Halonen
Mitenkäs se oikeisto saadaan nousuun, jos ei kukaan äänestä?
Minä pohdin pitkään Vanhasen ja Halosen välillä. Päädyin Haloseen, koska Vanhasen moraalinen alamittaisuus on minusta vastenmielistä.
Samalla ratkesi sitten toisen kierroksen äänestyspäätöskin.
Ensin Niinistölle ja toisella kierroksella Haloselle, uskoisin.
Toivottavasti Niinistö pääsee haastamaan Halosen.
Näino!
.
Tiedosi
Ei hyväksytä muiden kuin suomen kansalaisten äänet.
Mene viidakkoon ja häpeä varjoasi.
Ennen vaaleja tulet näkemään, kuinka ihailemasi punispään kannatuslukemat haihtuvat.
Siihen asti muistele Haloskan menetetyn kunnian aikoja 70luvulta.
Käy eespäiiin väkiiiii voiiimaaakaaaaas marx, marx..
osaathan jo?
.
Poistopyyntö asiattomasta ketjusta postattu jo sheriffille.
Saittihäiriköiti loppuu lähiaikoina
.
15. Tammikuuta ei äänestetä ketään meidän perheessä, koska kaksi ääntä Haloselle on annettu jo ennakkoon.
Näin meillä.
Korkeintaan roskapussin vienti voi mennä huutoäänestykseen.
Minä annan Matille.
Meneekö siinä ääni?
Suomi tarvitsee porvaripresidentin.
Minä äänestän porvariehdokas Vanhasta ensimmäisellä kierroksella.
Jos Niinistö pääsee toiselle kierrokselle Halosen kanssa, jätän äänestämättä.
Ei kukaan muu "porvari" noin kirjoittaisi.
niinistölle.koska vanhaseen en luota
Ensimmäisellä kierroksella Niinistöä. Toisella kierroksella Niinistöä tai Halosta. Abmoraalista Vanhasta en voisi koskaan kuvitella äänestäväni. Jopa Tiainen vaikuttaa luotettavammalta.
Antiteesille kysymys, kun vaikutat asioita tietävän ja muistavan.
Oliko presidentinvaaleissa kerran joku ehdokas, joka häipyi kesken televisioidun vaalitentin vähin äänin keskustelupöydästä?
Ei sanonut muistaakseni sanaakaan koko aikana ja yhtäkkiä hänen tuolinsa oli tyhjä.
Joku, joka nimitti itseään joksikin keisariksi sulttaaniksi tai joksikin sellaiseksi?
Vai muistanko taas ihan omiani?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sosialidemokraattinen_puolue#Historiaa
En tiedä, mutta rupesi kiinnostamaan. Mikään kiihkomielinen smpeeläinen tai perustuslaillinen tuskin on kyseessä, joskin demareita oli Kekkosen aikana myös perustuslaillisilla linjoilla.
En tosiaan tiedä, valitan.
Varmat äänet lähtee täältä.
Sellaiset 13 kpl.
Kaikki kun ei vielä ole meidän perheessä äänestysiässä.
Pilkkaaminen on aika säälittävää.
Vanhanen ensisijaisesti, sitten tulee Niinistö.
Karpelan päiväkirjan sivujako?
Ekaks mä ja Totti, mut ei se..sit mä ja joku valokuvaaja, mut ei sekään niin ku.
Mut sitte tuli Mark ja ah, mut ei siit sitte sillaa.
Sit onneks tapasin yhen muusikon, se oli ihan jees, mut ei meidän kemiat toimineet.. ja sit mä annoin fudut mun avustajalle.
Sit mä tapasin onneks, hei, mä tapasin Matin, se oli siis niin lutunen..
Mut mun piti jättää se, kun mä tapasin Salen, siis Salen, se oli niin huippuu, niin huippuu..
sit mä haukuin sen jossain mummolehdessä.. paskajätkä.
Sit mulle tuli kauhee depis, mut onneks mä tapasin Mikon, iihhaaanaaa, Mikko oli aivan muuta ku noi aiemmat, ihan ylimakee jannu.
Sit mä tapasin äiti amman ja paavin ja sit lehdet kirjoitteli ja mä sain lööppistressin ja kaikkee kauheeta.
Samoin toisella kierroksella.
Jos ei mahdollista, sitten haloselle.
Toistaiseksi on luvattu ääniä antaa ainakin seuraaville henkilöille:
Pekko aikamiespoika (joka ilmeisesti saattaakin olla joko Timo Soini tai Eino Poutiainen).
Sauli on saanut myös kannatusta ihailijoiltaan (tai Vanhasen vihailijoilta).
Matti (Vanhanen) on listalla mukana, ei pelkästään kannatusta saaneena, vaan mainitaanpa hänet jo tulevana presidenttinä ( mikäpä paremmin menevälle miehelle sopisikaan kuin presidentiksi julistaminen jo nyt).
Kannatusta on tullut myös sille ajatukselle, että vaalipäivä on sitä varten, että ei äänestetä.
Näin sitä sopii yhteen ketjuun monenlaista mielipidettä, herrajumala sentään, päästä meidät idiooteista, jotka luulevat, että vaalipäivänä mennään äänestämään, aamen!
Halosta on myös arveltu äänestettämän jossain määrin, joka seikka arvatenkin istuvaa presidenttiä ilahduttanee.
Toistaiseksi vaikuttaa tämän gallupin mukaan, että Bjarnea, Heidiä tai Henrikiä ei äänestäisi kukaan.
Lipponen on vielä sen verran kuumaa rautaa, että sitä voisi äänestää piruuksillaan, että tyhmempiä kepuloisia ottaisi kupoliin, kun hylätyissä äänissä on enemmän Lipposia kuin Ahoja.
Lipponen on joidenkin keppuleitten mielestä Jäätteenmäen toimesta ajettu täysin sivuraiteille.
Mutta perustyperä keppuli ei kykene edes sujuvaan lauseenmuodostukseen mainitsematta Lipposta.
Siksi Lipponen on edelleen hyvin tärkeä henkilö kaikille pikku kepuloisille.
Sillä on niin söpö hymy ja seksiä uhkuva nuoren viettelijättären vartalo. Sitä kehtais näyttää Lapualla, Peräseinäjoella tai vaikka ihan ulkomailla asti.
juttu haisee hyvälle ?
Söpö sekin on, pystyt ja kaikki, mutta ei se ollu Heidi kun sanoi että vi...u (*punastuu*) haisee hyvälle. Se luki Rosan rintanapissa se slogani.
Toisen kerran ääneni Heidille, siis Heidillä jo 2 ääntä.
Eikö se ollut Rosa?
Tai Sinnetännemäki?
Heidi sanoi, että Halosen on nyt kerrottava hetikohta DDR-yhteydet, kun Petri "väyrysenpoika" on niin tiukkana.
Minä ainakin äänestän Petriä, ihan huvikseni.
Haisee se kuulemma hyvälle.
Sankariainesta (tsunamin uhrien pelastaminen). Menestyy helposti pressana ja urheilullisena ja kunnostaan huolta pitävänä ei laahusta kumarassa kuin nykyinen pääministerin tekele.
Mies parhaassa iässä ja kielitaito aivan kuin eri planeetalta verrattuna suomen kielelläkin änkkäävään Vanhaseen.