Medialukua

CNN:n teksti-tv on hyvä paikka oppia se tosiasia, että jos toimittaja on eri mieltä, hän lisää kyseisen kohdan ympärille lainausmerkit. Tässä tapaus Savon-Sanomat:

http://savonsanomat.fi/index.php3?Depa=sahke&iwn=show&XFMILE=56071&head=LUE

Katainen onnistui erinomaisesti kiinnittämään huomion siihen, että Irakissa ei sodi NATO, vaan USA ja sen liittolaiset. Myös terrori-iskut on kohdistettu USA:n liittolaisia kohtaan. Jos Irakissa/Afganistanissa olisi NATO sotimassa, olisi terrori-isku Brysselissä todennäköisempi, kuin terrori-isku Lontoossa. NATO:n päämaja kun on siellä.

NATO on mielestäni yksi vaihtoehto, jota ei voi sulkea pois. Toinen vaihtoehtohan on Europpan yhteisen puolustuksen rakentaminen joko NATO:n rinnalle tai sen sisään. Useimpien asiantunitja-arvioiden mukaan EU-maiden yhteinen puolustus NATO:n ulkopuolella voidaan toteuttaa vain siirtymällä tiukempaan (puolustus)poliittiseen yhteisohjaukseen - siis käytännössä Euroopan liittovaltioon.

Kumpi näistä vaihtoehdoista on itseäisempi?
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tutkain kirjoitti:

CNN:n teksti-tv on hyvä paikka oppia se tosiasia, että jos toimittaja on eri mieltä, hän lisää kyseisen kohdan ympärille lainausmerkit. Tässä tapaus Savon-Sanomat:

http://savonsanomat.fi/index.php3?Depa=sahke&iwn=show&XFMILE=56071&head=LUE

Katainen onnistui erinomaisesti kiinnittämään huomion siihen, että Irakissa ei sodi NATO, vaan USA ja sen liittolaiset. Myös terrori-iskut on kohdistettu USA:n liittolaisia kohtaan. Jos Irakissa/Afganistanissa olisi NATO sotimassa, olisi terrori-isku Brysselissä todennäköisempi, kuin terrori-isku Lontoossa. NATO:n päämaja kun on siellä.

NATO on mielestäni yksi vaihtoehto, jota ei voi sulkea pois. Toinen vaihtoehtohan on Europpan yhteisen puolustuksen rakentaminen joko NATO:n rinnalle tai sen sisään. Useimpien asiantunitja-arvioiden mukaan EU-maiden yhteinen puolustus NATO:n ulkopuolella voidaan toteuttaa vain siirtymällä tiukempaan (puolustus)poliittiseen yhteisohjaukseen - siis käytännössä Euroopan liittovaltioon.

Kumpi näistä vaihtoehdoista on itseäisempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu