Suvivirsi soikoon - poliitikot pillastuivat!

Päivi Räsänen aikoo laulaa Suvivirren Riihimäen kirjastossa keskiviikkona 27.5.2026 klo 17.30 - 18.30.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja kirjoitti Twitterissä, että jo valmiiksi suunniteltu puolueen kirjastotilaisuus muuttui varsin ajankohtaiseksi. Suvivirren uskonnollisuus ja uskonnottomien lasten asema kappaletta soitettaessa on noussut yhdeksi viikon pääpuheenaiheista.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5b6cd92f-3312-49b4-bbfe-3919f216c6bd

– Tapaus on sikäli vakava, että kyseisessä lautakunnassa pitäisi kyllä olla tiedossa perustuslakivaliokunnan pitkäaikainen ja vakiintunut perustuslain tulkinta. Edes tuomioistuimilla ei ole mahdollisuutta ohittaa perustuslakivaliokunnan yksiselitteistä kantaa, saati sitten yksittäisellä lautakunnalla, Rydman kirjoittaa.

Rydmanin mukaan nyt olisi ”kokoomusjohtoisella” Espoon kaupungilla tärkeä paikka näyttää, ettei se hyväksy tätä ”varsin ilmeisellä tavalla” perustustuslainvastaista linjausta.

Erityisen absurdiksi lautakunnan linjauksen tekee Rydmanin mukaan se, että jopa Zachris Topeliuksen Varpunen jouluaamuna -runo on tulkittu uskonnonharjoittamiseksi, vaikkei siihen sävelletty laulu ole virsi eikä millään tavalla tunnustuksellinen.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012035928.html
49509
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Uhriutuminen ja marttyrismi on niin suosittua nykyään, kaikesta tulee 'turvaton olo'.
Soikoon Suvivirsi läpi koko Suomen nyt ja aina.

4Äänestä
  • Kyllä. Kuuluu jo perinteeseen, on aina raikunut kouluissa ja kesä alkaa siitä! Jonkun kusipääfaijan, joka pilaa oman pentunsa muistot, koska itse on saanut muka traumoja, kertoo vaan siitä, että äijä on lääkityksen tarpeessa!

    2Äänestä

  • Jossain on ajatustyöpaja jossa kehitellään näitä marginaaliväen muodikkaita ilmaisuja kuten häiritsevää (jota voi olla mikä tahansa mikä ei ole wokea) turvallinen tila (jossa on julistettu marginaaliväen monimuotoylistys) jne. Nyt on perheillä vaara altistua turvattomaan oloon sinänsä simppelin kesälaulun kuullessaan. Simo Salminen lauloi aikoinaan että ronskisti vaan nyt pornolaulut raikaa... Ronskisti vaan nyt suvivirsi kaikaa, että kipin kapin haavoittuvassa asemassa olevat perheet pernakuoppaan piiloon kunnes yhdenvertaisuusvaltuutettu puhaltaa pajupillillä vaara ohi - merkin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Jossain on ajatustyöpaja jossa kehitellään näitä marginaaliväen muodikkaita ilmaisuja kuten häiritsevää (jota voi olla mikä tahansa mikä ei ole wokea) turvallinen tila (jossa on julistettu marginaaliväen monimuotoylistys) jne. Nyt on perheillä vaara altistua turvattomaan oloon sinänsä simppelin kesälaulun kuullessaan. Simo Salminen lauloi aikoinaan että ronskisti vaan nyt pornolaulut raikaa... Ronskisti vaan nyt suvivirsi kaikaa, että kipin kapin haavoittuvassa asemassa olevat perheet pernakuoppaan piiloon kunnes yhdenvertaisuusvaltuutettu puhaltaa pajupillillä vaara ohi - merkin.

    Saako laulaa? SAA!

    Äänestä

Booring

Jokaikinen kevät älämölyä yhdestä joikusta. Uskikset vois keksiä jonkin uuden jutun, mistä narista.

Mun mielestä se ja sama, tuntuis vaan politiikoilla olevan tärkeämpääkin puheenaihetta. Noh, vaalit tulossa. Helppoja lööppejä.

=DW=

Äänestä
  • Eihän tässä jutussa Uskikset olleet heti narisemassa, vaan joku Uskonnoton isä!

    3Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eihän tässä jutussa Uskikset olleet heti narisemassa, vaan joku Uskonnoton isä!

    Jokakeväinen puheenaihe

    Tämä suvivirsi on nostettu luterilaisten marttyyrisymboliksi. Aina sitä ujutetaan koulujen päättäjäisiin ja ainahan uskikset sitten alkaa pitämään älämölöä, jos joku huomauttaa asiasta.

    Tämänkertaisen metelin syy oli koulussa, jossa sitä veisautettiin puolustuskyvyttömillä lapsilla.

    Pitääpi muistaa, suomessa kymmeniä uskontokuntia. Hesassa luterilaiseen, tai ortodoksikirkkoon kuuluu jäseninä alle puolet asukkaista. Mietis, miten räsänen reagoisi, jos kouluissa alettas rukoilee monta kertaa päivässä allahia :D

    Mulme se ja sama mitä laulavat. Kuitenkin mun mielestä on täysin oikein, että koulujen päättäjäiset ja uskonnolliset rituaalit on eri asioita. Todistukset pitää kyllä jakaa ja jos joku haluaa mennä synagoogaan uskontoriittejä tekemään, sekin käy. Omapahan asiansa.

    Olen usein kirjoittanut näillekin palstoille, suvivirteen olemassa kahdetkin uskonnottomat sanoitukset. Suvilaulu liki sama, kuin suvivirsi, ainoastaan uskontoläppä muutettu neutraaliksi, uskonnottomaksi. Jos se otettaisiin käyttöön, tuskin kenelläkään olisi mitään huomauttamista. Ihan hyvä piisihän se on. Eikä loukkaa kenenkään vakaumusta.

    Mutta juu, se ei passaa uskovaisille.

    Mutta sen vaan sanon, en todellakaan haluais kuulla räsäsen raakkuvan kerrassaan mitään piisiä.

    =DW=

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Olen eri mieltä kanssasi.

    Mietin, mitä Forrest Gumpin äiti sanoi typeryydestä ja kysyin tekoälyltä. Alla vastaus:

    Forrest Gumpin äiti (Mrs. Gump) sanoi kuuluisasti: "Typerä on se, joka typerästi tekee." (engl. "Stupid is as stupid does").Hän käytti lausahdusta opettaakseen Forrestille, etteivät älykkyysosamäärä tai ulkoiset odotukset määrittele ihmisen arvoa tai tekoja. Voit tutustua elokuvan muihin klassikkolauseisiin tarkemmin

    Äänestä

  • Miksi otat keskusteluun osaa, jos se on 'booring' ? höh....

    1Äänestä

  • Sinä päivänä kun iitin tiltua lauletaan.Silloin haluaisi joku kuull suvivirren.Suvivirsi on jäänne.Miksi tämä isä ei ano vapautusata laulutunneista.Isälläkin on vastuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jokakeväinen puheenaihe

    Tämä suvivirsi on nostettu luterilaisten marttyyrisymboliksi. Aina sitä ujutetaan koulujen päättäjäisiin ja ainahan uskikset sitten alkaa pitämään älämölöä, jos joku huomauttaa asiasta.

    Tämänkertaisen metelin syy oli koulussa, jossa sitä veisautettiin puolustuskyvyttömillä lapsilla.

    Pitääpi muistaa, suomessa kymmeniä uskontokuntia. Hesassa luterilaiseen, tai ortodoksikirkkoon kuuluu jäseninä alle puolet asukkaista. Mietis, miten räsänen reagoisi, jos kouluissa alettas rukoilee monta kertaa päivässä allahia :D

    Mulme se ja sama mitä laulavat. Kuitenkin mun mielestä on täysin oikein, että koulujen päättäjäiset ja uskonnolliset rituaalit on eri asioita. Todistukset pitää kyllä jakaa ja jos joku haluaa mennä synagoogaan uskontoriittejä tekemään, sekin käy. Omapahan asiansa.

    Olen usein kirjoittanut näillekin palstoille, suvivirteen olemassa kahdetkin uskonnottomat sanoitukset. Suvilaulu liki sama, kuin suvivirsi, ainoastaan uskontoläppä muutettu neutraaliksi, uskonnottomaksi. Jos se otettaisiin käyttöön, tuskin kenelläkään olisi mitään huomauttamista. Ihan hyvä piisihän se on. Eikä loukkaa kenenkään vakaumusta.

    Mutta juu, se ei passaa uskovaisille.

    Mutta sen vaan sanon, en todellakaan haluais kuulla räsäsen raakkuvan kerrassaan mitään piisiä.

    =DW=

    Minä kyllä kuuntelesin Suvivirsi lapsena ja nuorena lauloin päättäjäisissä sydämmen inolla.Enkä ole mistään kärsinyt enkä puutetta kokenut.Nuorukaiset murrosiässä möreällä äänellä lauloivatNo on tästä aikaa yli 60-vuotta.Jos yksi isä vastustaa onko muiden kin vastustettava.Kohta ollaan neukkujen pihdeissä.

    2Äänestä

  • Näitä Idiootteja nykyään joka kohtaan löytyy. Suvivirsi paikallaan edes on pitää. Tosin itse ei usko mihinkään humpuukkiin. Aamu/ilta näkyy tulevan. Pyllistääpä kenelle tahansa. Rahahan huuhaa uskolle vaan kelpaa? Tv. Pakana

    Äänestä

Hyvä Päivi. Pidä pintasi.

4Äänestä
  • Peitettynä.

    Äänestä

Koska seuraatte takapaju-uutisia Yle jne
ette tiedä

IRANIN SOTA LOPPUI

ehkä

Iranin televisiolle annettiin sopimus
salmi auki
usa vetäytyy läheltä
...

öljy putosi 5%

Äänestä

Miten se vanha ihminen jaksaa riekkua? Olen uskossa mutta ei tulisi mieleenikään vaatia muita noudattamaan luterilaisia rituaaleja, joita toki itse arvostan. Huolehdin vain siitä että omat lapseni ja lapsenlapseni osaavat suvivirren ja veisaavat sitä jos tahtovat. Itse olen sen jo hartaushetkessä laulanut ja ihanaltahan se tuntuu ja kuulostaa. Muut tekevät mitä lystäävät.
Ei uskontoa väkisin tänä päivänä ihmisiin saa ympätyksi, veristen ristirekien aika on ohi.

Äänestä
  • Mutta olemme laulajia.Siis olkaamme hiljaa.Suvivirren aika on ohi.Iitin tiltu tilalle.

    Äänestä

  • Risti retket ei kuulu tähän aikaan.Tähän aikaan kuuluu hyvyys rakkaus Toisten kunnioittaminen Jokainen ihminen laulun arvoinen jokainen on tärkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mutta olemme laulajia.Siis olkaamme hiljaa.Suvivirren aika on ohi.Iitin tiltu tilalle.

    Tai rentun ruusu.Lauluja on paljon.

    Äänestä

  • Ei minulle uskoa tuputettu.Olen uskoni löytänyt pidän siitä kiinni.Rakkain lauluni on Taivas on uskoni määrää matkalle tahdo en jäädä.Jokainen saa uskoa ja laulaa.Some on vapaa ylläpito poistaa jos on tarvetta.Lapseni kävivät pyhäkoulussa kerhoissa ka leireillä.Ovat työelämässä pärjäsivät koulussa.Tekevä vapaaehtois töitä.Ovat avuliaita

    1Äänestä

  • Ristiretket on ohi.Samoin rakkaus hyvyys toisen auttaminen.Kovuus on valttia ja minä minä.K
    Isät ja äidit teillä on suuri vastuu miten lapset pärjää.Kovuus ja julmuus on tämän päivän ohje,

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ristiretket on ohi.Samoin rakkaus hyvyys toisen auttaminen.Kovuus on valttia ja minä minä.K
    Isät ja äidit teillä on suuri vastuu miten lapset pärjää.Kovuus ja julmuus on tämän päivän ohje,

    Mainitset ristiretket. Eli pakotettiin kristinuskoon. Tapettiin, jos ei kiinnostanut. Verisiä sotiakin käyty uskonnon nimissä. Mitä hyvää sellaisessa muka on?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mainitset ristiretket. Eli pakotettiin kristinuskoon. Tapettiin, jos ei kiinnostanut. Verisiä sotiakin käyty uskonnon nimissä. Mitä hyvää sellaisessa muka on?

    Väärinhän se oli, mutta se lopetettiin jo ajat sitten, mutta islamistit harrastaa sitä yhä, naisia alistetaan, syrjitään, uhataan ja on tapettukin, jos huivi ei ole päässä, islamisti ei voi hylätä uskoaan joutumatta uhkailujen kohteeksi jne. jne.

    2Äänestä

Laulettakkoon vaikka Sussex by ghe Sea, kunhan jotain jollotetaan.

Äänestä

Suvivirsi ja senaikainen Suomi oli aivan hyvä.

Miksi pitää muuttaa hyvää Suomea maata ja kansaa,
maahanmuuttajien maiden kaltaiseksi.

Jos maahanmuuttajilla oli hyvä maa, miksi tulivat suomeen.

3Äänestä

Jokakeväinen puheenaihe

Ei ihan ole. Se on yhdenvertaisuustalibanien jatkuva hyökkäys suomalaisia vastaan
Tämä tavisukki on aggressiivinen sossutoimija Espoossa vapaa-ajattelijan liitossa
ja
aiheuttaa massivista tuhoa kouluissa riidoilla

vapaaajattelijoiden räyhäporukkaa ei pidä sekoitta
vapaa ajatteleviin
joka on kalastuskerho

1Äänestä
  • kiitos WILLE teit nyt miehen työn ,

    3Äänestä

Pointtihan silläkin vätyksellä, joka noita korvauksia vaati on se, että kaljarahat on nyt niin finaalissa tiukentuneiden tukien takia, että pakko käyttää vahinkolastaan häikäilemättä hyväksi.
Riittäishän toi 10000 euroa varmaan puoleks vuodeks kun oikeen säästeliäästi imee maksuhäiriöolutta ja tööttäilee jatketut amfet nokittamisen sijaan.

Äänestä
  • Kiinnostaisipa tietää, mitä mieltä sen lapsen äiti tuosta suvivirsi-casesta on? Häpeääkö silmät päästään ahnetta ukkoaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kiinnostaisipa tietää, mitä mieltä sen lapsen äiti tuosta suvivirsi-casesta on? Häpeääkö silmät päästään ahnetta ukkoaan?

    Voi olla.

    Äänestä

Osuva kommentti Rydmannilta; Suomeen pitää mielensäpahoittajien takia rakentaa Suvivirsi-varoitusjärjestelmä.
...hehhehh....

4Äänestä

Jos Suvivirsi kiellettäisiin sellaisenaan kuin Topelius se kirjoitti, silloin kaikki muukin nk. tunnustuksellinen puhe, kuten ateismi ja setalaisuusi, tulisi kieltää koulujen julkisissa tilaisuuksissa. "Tasa-arvon" mukaan kiellon tulee koskea kaikkea ja asioissa toisinajattelijoille rahalliset korvaukset!

Nyt huomaamme, ettei "monikulttuurinen suvaitsevaisuus" ateistien kohdalla ole alun alkaenkaan koskenut kristittyjä. He eivät kunnioita erilaisia, suomalaisia perinteitä vaan tarkoitus on ollutkin tuhota suomalaisuus.

Itse olen elämäni aikana elänyt erilaisten kulttuurien keskellä, ja vaikken itse kristittynä ole uskonut samoin kuin monet heistä, olen kyennyt kunnioittamaan heidän uskomuksiaan.

Mitähän aatemailmaa tuo korvauksia vaatinut perheenisä itse edustaa? Käykö hän vielä koulua, vai miten monikulttuurinen suomalaisuus pääsi häntä koulun päättäjäisissä loukkaamaan? Loukkasiko laulu hänen lastaan, vai onko lapsikin nyt joutunut hänen antikristillisen ja antisuomalaisen vihansa uhriksi? Isä vain päätti tienata lapsensa kustannuksella?

Äänestä
  • Ja kenenkäänhän ei tarvitse itse osallistua esim. sellaisen laulun laulamiseen jota ei itse hyväksy. On itse hiljaa mutta antaa muiden laulaa.

    Kerran ev.l.kirkossa loukkaannuin kun siellä laulettiin ei-luterilaisia jenkkihelluntailaisten lauluja ja mm. taputettiin kirkkokuorolle. En itse laulanut epäkristillistä viisua, enkä taputtanut kirkkokuorolle kuin sirkuksen esiintyjille. Kas kun eivät läpyttäneet papille!

    Jätin tuossa "kirkossa" käymiset siihen.

    Suvivirsi sentään on neutraalimpi kevätlaulu kuin kristilliseen kirkkoon tuodut jenkkien avoimet harhaopit, jotka eivät kunnioita Jumalaa.

    Äänestä

Eduskunnan täysistunnon päättyminen, perjantaipäivä ja koulujen päättäjäisviikonloppu kirvoittivat perussuomalaisten eduskuntaryhmän virrenveisuuseen.

Eduskuntaryhmä tempaisi yhteislaulun Eduskuntatalon portailla. Kappaleeksi valikoitui tällä kertaa virsi 571, Jo joutui armas aika. Se tunnetaan myös Suvivirtenä.

Laulu päätyi tällä viikolla suomalaisen yhteiskunnan ja julkisen debatin polttopisteeseen. Poliitikot ja kansalaiset ovat useita päiviä taittaneet peistä siitä, saako koulujen kevätjuhlissa esittää Suvivirttä ilman ennakkovaroitusta.

Laulajien joukossa oli muun muassa eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps). Eduskuntaryhmän tempaus laajenikin aiotusta, sillä Halla-aho kannusti täysistunnon lopuksi kansanedustajia liittymään siihen yli puoluerajojen. Laulamassa olivat esimerkiksi kansanedustajat Pauli Kiuru ja Heikki Autto kokoomuksesta.

Katso videolta, miten perussuomalaiset suoriutuivat kappaleesta.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/59be4284-db8f-4b44-b0c7-98fe40637e6c

1Äänestä
  • Äärioikeiston teennäistä hurmosta ilman uskoa jumalaan, eihän jumalaa ole olemassa, jumalan olemassa oloa ei ole ikinä todistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Äärioikeiston teennäistä hurmosta ilman uskoa jumalaan, eihän jumalaa ole olemassa, jumalan olemassa oloa ei ole ikinä todistettu.

    ...eihän jumalaa ole olemass...

    Juurikin näin. Olisi selkeä linjaus tarpeen, virret eivät kuulu koulun juhliin eikä juhlia saa pitää minkään uskontokunnan palvontapaikassa.

    Miksi me itsekkäät aikuiset varmoina asioista, kiusaamme pieniä lapsia. Annetaan heidän juhlia yhdessä ja poistetaan esteet. Neutraali laulu löytyy varmasti tilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllä kokoomuksesta nyt jää mieleen nämä kaksi herraa edesauttamassa kouluihin pesiytynyttä piilorasismia tai ainakin sitä ruokkivia asenteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kyllä kokoomuksesta nyt jää mieleen nämä kaksi herraa edesauttamassa kouluihin pesiytynyttä piilorasismia tai ainakin sitä ruokkivia asenteita.

    Ei jää mieleen.

    Äänestä

Kaunis virsi ei tee minusta uskovaa hurmosta, uskonto on politiikkaa.

Äänestä
  • Veisataan aina kun huvittaa.

    Äänestä

Nyt kyllä taisi olla hiukan harkitsematonta kokoomukselta.

Koulun tulee olla neutraalipaikka ja sen eteen on tehtävä työtä koko ajan.

Nyt kokoomusedustajat esimerkillään tukevat kiusallisen tilanteen jatkumista. Vaikeuttavat henkilökunnan työtä ja jakavat pieniä lapsia periaatteella: sinä kuulut meihin, menkää te muut muualle.

Kokoomuksen liberaalisiipi vuotaa. Nyt nämä kokoomusherrat auttavat tässä asiassa.

Äänestä
  • Miten herroilta sujui erityisesti tuo värssy. Suvivirren hienoin:

    5.
    Ei vertaistasi sulle,
    sä lilja Saaronin.
    Suo armos lahjat mulle
    ja kaste Siionin.
    Kun Henkes virvoituksen
    vain sielu saanut on,
    keväisen kaunistuksen
    se saa kuin Libanon.

    Äänestä

  • Kouluissa ja yhteiskunnassamme on paljon asioita jotka eivät ole neutraaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kouluissa ja yhteiskunnassamme on paljon asioita jotka eivät ole neutraaleja.

    Juuri niin, sekaisin menee jos aletaan jokaisen mielensäpahoittajan takia yhteiskuntaa muuttamaan ja vanhoja perinteitä poistamaan.

    Äänestä

Onko Kiuru ja Autto lähdössä Rydmanin puoluekaveriksi?

Äänestä
  • Toivottavasti.

    Äänestä

Suvivirsi on kansan perinne koulun päätyttyä se on suositeltavaa .tuollaiset mutapäät eivät saa osallistua koulun päättäjäisiin tuollaisten vinosilmät ja tummaihoiset apinat Pai asuivat takaisin kotimaahansa saamaan tien

Äänestä
  • Mopo karkas sulta....höh.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Päivi Räsänen aikoo laulaa Suvivirren Riihimäen kirjastossa keskiviikkona 27.5.2026 klo 17.30 - 18.30.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja kirjoitti Twitterissä, että jo valmiiksi suunniteltu puolueen kirjastotilaisuus muuttui varsin ajankohtaiseksi. Suvivirren uskonnollisuus ja uskonnottomien lasten asema kappaletta soitettaessa on noussut yhdeksi viikon pääpuheenaiheista.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5b6cd92f-3312-49b4-bbfe-3919f216c6bd

– Tapaus on sikäli vakava, että kyseisessä lautakunnassa pitäisi kyllä olla tiedossa perustuslakivaliokunnan pitkäaikainen ja vakiintunut perustuslain tulkinta. Edes tuomioistuimilla ei ole mahdollisuutta ohittaa perustuslakivaliokunnan yksiselitteistä kantaa, saati sitten yksittäisellä lautakunnalla, Rydman kirjoittaa.

Rydmanin mukaan nyt olisi ”kokoomusjohtoisella” Espoon kaupungilla tärkeä paikka näyttää, ettei se hyväksy tätä ”varsin ilmeisellä tavalla” perustustuslainvastaista linjausta.

Erityisen absurdiksi lautakunnan linjauksen tekee Rydmanin mukaan se, että jopa Zachris Topeliuksen Varpunen jouluaamuna -runo on tulkittu uskonnonharjoittamiseksi, vaikkei siihen sävelletty laulu ole virsi eikä millään tavalla tunnustuksellinen.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012035928.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu