Mitä puolustusvoimat puolustaa puolustaessaan Suomea ja kenen rahoilla

Kun rikkain 10 % suomalaisista omistaa suuren osan koko kansallisesta varallisuudesta.
5100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ne jotka on käyneet armeijan joutuvat keksittyihin sotiin ja niissä pääsee hengestään

Äänestä
  • Suomen perustuslaki, 12 luku, Maanpuolustus, 127 §, Maanpuolustusvelvollisuus

    "Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään."

    On myös muita tapoja puolustaa tai auttaa, kuin asein. Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan tai auttamaan sen mukaan kuin laissa säädetään.

    Äänestä

Luulisi, että rikkaita kiinnostaa myös maksamaan puolustuksesta, että joku puolustaa heidän omaisuuksiaan ja kiinteistöjään Suomessa.

Äänestä
  • Näin on. Myöhäistä itkeä enää siinä vaiheessa, kun venäläiset varastavat kodeista kaikki arvoesineet, kuten on jo nähty Ukrainassa.

    Äänestä

Todella rikkaat vähät välittää suomen kodistaan kun siemailevat samppanjaa jossain vähän turvallisemmassa paikassa ja seurailevat maailman pörssikursseja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun rikkain 10 % suomalaisista omistaa suuren osan koko kansallisesta varallisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu