Sairastuin sosiaalisten tilanteiden pelkoon noin vuosi sitten ollessani 17-vuotias. Aiemmin nämä tilanteet eivät aiheuttaneet mitään ongelmia, enkä ole missään elämän vaiheessani ollut ujo, lukuunottamatta varhaislapsuuttani, jolloin vierastin uusia ihmisiä todella paljon. Nykyään jännityksestä huolimatta pystyn hyvin solmimaan uusia ihmissuhteita, no problem.
MUTTA. Tämä jännittäminen, ahdistus ja pelot rajoittavat elämää jo nyt! En uskalla osallistua erilaisiin juhlatilaisuuksiin, en uskalla hyödyntää hyviä esiintymistaitojani missään enkä uskalla edes lähteä hyvien kavereiden kanssa pizzalle ja kaupungilla liikkuminenkin on aina hirveätä itsetarkkailua saati sitten suuret marketit. Eniten minua vaivaa näissä sos. tilanteissa käsien tärinä sekä niskojen älytön jäykistyminen sekä pinnallinen hengitys.
Propralia olen kokeillut, ihan ok lääke, mutta se ei juurikaan auta kaikkiin oireisiin, haluaisin pysyvän avun! Samoin hypnoterapia ja koulupsykologi - vain pienen pientä apua ollut.
"Älä unelmoi, elä unelmaasi" -> Tuo lause masentaa aina päiväni, koska haluaisin kovasti elää unelmaani ja päästä duuniin, jossa olisin esiintyvässä roolissa, mutta jännittäminen ja esiintyminen on mahdoton yhtälö. Pari kertaa koulussakin olen lintsannut esityksiä ja joskus en ole uskaltanut muiden kanssa mennä ruokailemaan. Ensi vuotta pelkään ihan älyttömästi... Pelkään, että joudun keskeyttämään koulun käynnin :(
Käyn elokuun alussa lääkärillä juttelemassa, mutta mitenkä musta tuntuu, että tilanne on sen jälkeen ihan sama, mikä nytkin.. Haluaisin ehkä kokeilla jotain lääkettä, mistä voisi olla apua, mutta toisaalta sen käyttö pelottaa sivuoireiden takia. Please, kertokaa jotain ratkaisuja. Mielellään positiivisia selviämiskertomuksia, en haluaisi masentaa itseäni yhtään tämän enempää.
Lisäksi, mulla tuntuu olevan aika montakin fobiaa: pimeys, oksentaminen, yliluonnolliset asiat ... tiedän, mistä ne ovat luultavasti lähtöisin, mutta en pysty niitä silti kadottamaan. :(
MUTTA. Tämä jännittäminen, ahdistus ja pelot rajoittavat elämää jo nyt! En uskalla osallistua erilaisiin juhlatilaisuuksiin, en uskalla hyödyntää hyviä esiintymistaitojani missään enkä uskalla edes lähteä hyvien kavereiden kanssa pizzalle ja kaupungilla liikkuminenkin on aina hirveätä itsetarkkailua saati sitten suuret marketit. Eniten minua vaivaa näissä sos. tilanteissa käsien tärinä sekä niskojen älytön jäykistyminen sekä pinnallinen hengitys.
Propralia olen kokeillut, ihan ok lääke, mutta se ei juurikaan auta kaikkiin oireisiin, haluaisin pysyvän avun! Samoin hypnoterapia ja koulupsykologi - vain pienen pientä apua ollut.
"Älä unelmoi, elä unelmaasi" -> Tuo lause masentaa aina päiväni, koska haluaisin kovasti elää unelmaani ja päästä duuniin, jossa olisin esiintyvässä roolissa, mutta jännittäminen ja esiintyminen on mahdoton yhtälö. Pari kertaa koulussakin olen lintsannut esityksiä ja joskus en ole uskaltanut muiden kanssa mennä ruokailemaan. Ensi vuotta pelkään ihan älyttömästi... Pelkään, että joudun keskeyttämään koulun käynnin :(
Käyn elokuun alussa lääkärillä juttelemassa, mutta mitenkä musta tuntuu, että tilanne on sen jälkeen ihan sama, mikä nytkin.. Haluaisin ehkä kokeilla jotain lääkettä, mistä voisi olla apua, mutta toisaalta sen käyttö pelottaa sivuoireiden takia. Please, kertokaa jotain ratkaisuja. Mielellään positiivisia selviämiskertomuksia, en haluaisi masentaa itseäni yhtään tämän enempää.
Lisäksi, mulla tuntuu olevan aika montakin fobiaa: pimeys, oksentaminen, yliluonnolliset asiat ... tiedän, mistä ne ovat luultavasti lähtöisin, mutta en pysty niitä silti kadottamaan. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
esim Cipralex vois olla avuks -> mitä paremmaks tunnet olos, sitä vähemmän pelkäät. Rauhottavat, kuten Diapam, auttaa kestämään vaikeissa tilanteissa.
Ja terapiaa suosittelen, jos oikeasti haluat päästä tosta eroon - varaa heti oikealta psykiatrilta aika, ei mistään koulu- tai terveyskeskuslääkäriltä. Heti ei varmaan tapahdu yhtään mitään, mutta ajan kuluessa kyllä. Varmistu vaan ihmeessä, et lääkärisi EI edusta analyyttistä koulukuntaa, ts. psykoanalyyttisia teorioita. Analyytikon kanssa ET pääse puusta pitkään.
Sanotaan, että kaikki psyykkiset ongelmat ovat vaikeiden lapsuudenkokemusten tuotosta. Ovatko vanhempas olleet nujertavia kun olit pieni? Ovatko rakastaneet sua? Kunnon terapiassa pureudutaan näihin (tiedostamattomiin) sisäistyksiin omasta itsestä (jotka siis hyppivät nyt aikuisena "silmille" mitä ihmeellisempinä oireina). Suosittelen ehdottomasti lukemaan Alice Millerin kirjoittamia kirjoja - löytyy taatusti joka kirjastosta. Niissä hän kertoo näistä jutuista, kertoo myös miten on päässyt oman lapsuutensa vankilasta. Itselläni on kyseiset kirjat juuri menossa ties kuinka monetta lukukertaa.
Aurinkoista kesän ja elämän jatkoa! :)
on paniikki häiriö joka haittasi hänen elämäänsä samalla lailla kun sinullakin. hänellä on propraalia ja masennuslääkettä seroxat merkiltään ja sitten mietoja rauhottavia. mutta rauhoittavia otetaan vaan tarpeen vaatiessa.
sitä varten on mielenterveyst. lääkärit psykiatrit...
cipralex, cipramil, fevarin..... nimet vaan vilistää silmissä. ymmärrän pelkosi sivuoireisiin, pelkäsin niitä itsekin ihan kamalasti huonon kokemuksen vuoksi. itse aloitin sitten aivan naurettavan pienellä annostuksella, jota nostettiin myös hyvin pienen pienillä määrillä, viikon-parin välein. ei tullut pahoinvointia eikä mittää.