Mites on Tampere , pystyykö sekaisin oleva ihminen ymmärtämään olevansa sekaisin? Jos hänelle yrittää selittää, että hänen ajattelussaan on jotain pielessä, voiko hän hyväksyä sen?
Otetaan yksinkertainen esimerkki.
Mistä tunnistaa, että joku on sekaisin? Sekaisin oleva ihminen on sellainen, jonka todellisuudentaju on hämärtynyt. Hän voi uskoa, että musta on valkoista ja valkoinen mustaa, että tyhmyys on viisautta ja viisaus tyhmyyttä. Hän voi myös pitää vähäpätöisiä asioita kaikkein tärkeimpinä ja sivuuttaa ne asiat, jotka ovat oikeasti merkityksellisiä. Tällainen nurinkurinen tapa hahmottaa maailmaa on merkki siitä, että ihminen on sekaisin.
Jatketaan hieman pidemmälle.
Ihminen ei pärjää ilman muita ihmisiä. Vastasyntynyt ei selviä ilman aikuisten apua, eikä ihmisen psyyke yleensä kestä vuosikymmenten täydellistä yksinäisyyttä. Toiset ihmiset, yhteisöllisyys ja yhteinen elämä ovat ihmiselle välttämättömiä. Historia ei tunne yhtäkään ihmistä, joka olisi elänyt koko elämänsä täysin ilman muiden ihmisten tukea.
Sen sijaan historia tuntee miljoonia ihmisiä, joilla ei ole ollut juuri lainkaan yksityisyyttä. Ei tarvitse mennä kuin pari sukupolvea taaksepäin, niin useimmilla ei ollut omia huoneita eikä juuri omia tavaroitakaan. Vaatteita ja käyttöesineitä oli vähän, ja nekin olivat usein yhteisessä käytössä.
Silti nykyihminen, joka on usein hyvin koulutettu, saattaa ajatella, että yksityisyys ja yksityinen omistus ovat tärkeämpiä kuin yhteisyys ja yhteinen hyvä. Jos ihminen arvostaa vähemmän tärkeää asiaa enemmän kuin tärkeämpää, voidaan päätellä, että hänen käsityksensä todellisuudesta on vääristynyt. Hänen arvomaailmansa ei silloin perustu todellisuuteen sellaisena kuin hän sen itse ymmärtää, vaan johonkin virheelliseen käsitykseen.
Oletko sinä sekaisin?
Pystyykö ymmärtämätön ymmärtämään
9
162
Vastaukset
- Anonyymi00002
Et varmaankaan.
- Anonyymi00003
Jos todellisuus alkaa hämärtyyn niin melkeimpä psykoottisia oireita mutta aloitus on hyvin laaja.Alkoholi ja huumeet voi aiheuttaa sen että todellisuus hämärtyy. Ei liikaa parane yksin olla kun silläkin saa nuppinsa sekaisin. Yhteiskunta on ihan sekaisin esim, oikeuden päätökset täysin järjen vastaisia samoin poliitikkojen puheet.Realiteetit oikein ja väärin.
- Anonyymi00004
Hyvä ymmärtää että itseensä uskovaiset ovat uskovaisia, eivät he pysty ymmärtämään asioita, ihan avoimesti kertovat että tärkeintä on tunteet ja toissijaista on todellisuus.
Ei itseensä uskovaiset järkipuhetta ymmärrä, suuttuvat vaan koska todellisuus loukkaa harhaa. Vaikka tiede on osoittanut ja kertoja vapaan tahdon olevan harhaa, niin silti unelmoivat ja uskovat tekevänsä syistä vapaita valintoja, pyrkivät vahvistamaan egoaan itsekkyyttään ja subjektiivisuuttaan ettei objektiivinen todellisuus unta häiritse. Pakokauhussa ihmiset päätyvät ajattelemaan itseään ja omiensa etua, hajota itsekkyyden ideologialla, demokratialla ihmiset erillisiksi yksilöiksi, niin niitä on helppo manipuloinnin ja median avulla hallita. Ihmiset toimii fysiikan lakien ja psykologian lainalaisuuksien mukaan, pelkästään todellisuuden ahdistamat idiootit kuvittelee ja uskoo olevansa (äly)vapaita.
Totuuden puhujista ei tietenkään pidetä, sillä tieto lisää tuskaa. Onnellisimman kansan salaisuus on yksilön vapauksia, siis subjektiivisuuden kasvu, niin objektiivinen todellisuus ja aidot havainnot, ei lisää tietoa - Anonyymi00005
Uskonnollisissa jutuissa aika monella realiteetit hämärtyyn kun ajattelevat vaan oppien mukaan.Joillekki kun koittaa puhua järkeä niin ei ei tule mitään kun on vaan omat ajatukset.Heh Suomalainen jäärä vanha äijä vähän eri.
- Anonyymi00006
Luolapohdintaa. Mikä on todellista.
- Anonyymi00007
Ota lisää kannabista tyyliin ja filosofiaa se on tajunnan taso.
- Anonyymi00008
niin debiili demarit ei oikein ymmärrä asioita
- Anonyymi00009
Olen omasta mielestä fiksuja hyvännäköinen ja uskon itseeni sokeasti joten todellisuudella ei ole merkitystä.
- Anonyymi00012
Niin. Joillakin on risti alaspäin ja toisilla ylöspäin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad951503- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että399905- 163880
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 56733
- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632