Menetin minulle todella tärkeän ihmisen n. puolisen vuotta sitten. Päivääkään ei mene, etten ajattelisi rakasta jonka menetin. Usein mietin, miksi hän? Olen katkera elämälle. Ensin en tajunnut koko asiaa, sitten masennuin ja päivät kulkivat ohitseni aina vain harmaimpina ja itkuisimpina. Nyt masennus tulee ja menee. Toiset päivät ovat parempia, toiset huonompia. Olen puhunut asiasta, mutta tuntuu ettei kukaan pysty tietämään miltä minusta tuntuu. Sydämeni on sirpaleina ja pelkään, ettei se enää koskaan parannu, ei kuukausissa tai edes vuosissa. Olen saanut ikuisen arven itseeni.
Läheisen kuolema
jaksanko enää?
1218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
paljon jotka tuon surun käyvät läpi.Kaipaus on ikuinen.Ensimmäinen vuosi meni,kuin sumussa,siitä en paljoa enään muista muuta kun istuin hautausmaalla joka päivä.Pikkuhiljaa elämä jotenkin alkoi sujumaan.Minun kohdallani alkoi helpottamaan 5 vuoden jälkeen.Muistot eivät tietenkään koskaan haihdu.Kävin kirkossa sururyhmässä,jossa omaisensa menettäneitä keskustelee keskenään.Sinulle voimia,hae itsellesi apua.