Perintöverosta luopuminen

Anonyymi-ap

-Sillä olisi voimakkaasti taloutta parantava vaikutus, kun suuri osa tileillä "makaavista" rahahoista lähtisi liikkeelle. Keskusta voi olla siinä asiassa kokoomuksen kanssa samaa mieltä.

15

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Nyt on pikkasen hankaluuksia pysyä perässä. Miten perintöveron poistaminen saisi tileillä "makaavat" rahat liikkeelle? Mikä nyt estää näiden rahojen tuottavamman sijoittamisen?

      Perintöveron poistaminen koskettaisi suhteellisen pientä osaa väestöstä. Jokaisella rintaperillisellä verotuksellinen osuus alkaa jo nyt 30 000 euron perinnön ylittävästä osasta. Jos perittävällä on vaikkapa kolme lasta, se tarkoittaa perintö on verovapaata 90 000 euroon saakka. Jos puoliso on perillisenä, hän saa tehdä 90 000 vähennyksen perintöosaansa. Se tarkoittaa, että hyvin monelle puolisolle perinnöt ovat verosta vapaita.

      Ehkä ainoa varteenotettava näkökohta perintöveron poistamiseksi koskee kaikkein varakkaimpia henkilöitä. Björn Wahlroos on tästä esimerkki. Eli hän muuttanut perintöveroa pakoon Ruotsiin, missä mistään perinnöstä ei makseta veroa. Perintöveron poistamisella voidaan estää siis kaikkein rikkaimpien poislähtöä Suomesta eläkepäivillään. Kuten tiedetään houkttimia on kuitenkin muitakin kuin perintöverotus näille eläkeläisille. He lähtevät lämpimämmän ilmaston perään. Voisi olla jopa tehokkaampaa vaatia, että Suomeen pitää saada Espanjan ilmasto, jotta varakkaiden maastapako voidaan estää.

      • Anonyymi00001
        UUSI

        Sieltähän sitä tuli. Puhdasta laitavasemmiston jargonia. Mitäpä muuta sinulta voisikaan odottaa.

        Perintövero jarruttaa yritysten kehittämistä kun sukupolvenvaihdos on perintö- ja lahjaveron vuoksi kallista. Vanheneva omistaja ei voi siirtää omistustaan nuoremmille ilman, että valtio lyö verokarhun kämmenellä naamaan. Yritys myydään mieluummin vaikkapa ulkomaalaiselle pääomasijoittajalle, jonka jälkeen yrityksen voitot ja valtion verotulot valuvat maasta pois ja pahimmassa tapauksessa verottaja joutuu jopa maksamaan uudelle omistajalle (alv palautus). Yrittäjä itse tekee vaikkapa nuo kuvaamasi Wahlroosit, joten edes sen yrityksen myyntihinnasta ei verottaja pääse osalliseksi.

        Sinulle äärivasemmistolaisena on tietysti mahdotonta ymmärtää yritysten menestyksen merkitystä maallemme. Ruotsissa sikäläinen demaropuolue sen ymmärsi jo 30 vuotta sitten, ja teki hallituksessa monia yritäämistä ja vaurastumista tukevia päätöksiä, kuten perintöveron poisto. Niinpä Ruotsilla menee hyvin eikä yritykset sieltä kaikkoa kuten meiltä.

      • Anonyymi00002
        UUSI
        Anonyymi00001 kirjoitti:

        MPP:n ja muun vasemmiston talouspolitiikan perusoppi on, että yrittäjä on ongelma ja vihollinen.

        Se on ikivanha ideologinen harha, joka on sosialismista peräisin. Sitä MPP toistaa tuossakin

        Vasemmiston ydintä on rahan jakaminen ja sen varastaminen toisten taskuista, ei jaettavan kakun ja hyvinvoinnin kasvattaminen.

        Kun talous kasvaa, jaettavaakin riittää. Kasvua syntyy ainoastaan kilpailukykyisten yksityisten yritysten menestyksestä, ja niiden pitämisestä kotimaisessa omistuksessa sukupolvien yli

        Vasemmistolaisuus on myrkkyä menestykselle.

      • UUSI
        Anonyymi00001 kirjoitti:

        Sieltähän sitä tuli. Puhdasta laitavasemmiston jargonia. Mitäpä muuta sinulta voisikaan odottaa.

        Perintövero jarruttaa yritysten kehittämistä kun sukupolvenvaihdos on perintö- ja lahjaveron vuoksi kallista. Vanheneva omistaja ei voi siirtää omistustaan nuoremmille ilman, että valtio lyö verokarhun kämmenellä naamaan. Yritys myydään mieluummin vaikkapa ulkomaalaiselle pääomasijoittajalle, jonka jälkeen yrityksen voitot ja valtion verotulot valuvat maasta pois ja pahimmassa tapauksessa verottaja joutuu jopa maksamaan uudelle omistajalle (alv palautus). Yrittäjä itse tekee vaikkapa nuo kuvaamasi Wahlroosit, joten edes sen yrityksen myyntihinnasta ei verottaja pääse osalliseksi.

        Sinulle äärivasemmistolaisena on tietysti mahdotonta ymmärtää yritysten menestyksen merkitystä maallemme. Ruotsissa sikäläinen demaropuolue sen ymmärsi jo 30 vuotta sitten, ja teki hallituksessa monia yritäämistä ja vaurastumista tukevia päätöksiä, kuten perintöveron poisto. Niinpä Ruotsilla menee hyvin eikä yritykset sieltä kaikkoa kuten meiltä.

        Minusta on kyllä kannatettava ajatus muuttaa perintöverotusta yritysten sukupolven vaihdosten osalta. Wahlroosin ja hänen kaltaisiensa tapaksessa ei ole kyse mistään sukupolvenvaihdoksesta vaan omaisuuden suojaaminen perintöverolta. On siis eri asia keskustella yleisestä perintöveron poistamisesta kuin siitä, että perintöverotusta siirrettään siihen vaiheeseen, kun yrityksen pääomia aletaan nostaa pois. Tällaista tämä hallitus on suunnitellut ja minusta se on kannatettava ajastus. Ehkä tämä Orpon-Purran porukka on sitten niitä äärivasemmistolaisia.

        Kysymykseen siitä, miten perintöveron poisto vaikuttaisi tilillä makuutettavien rahojen liikkeeseen, et vastannut. On myös hyvä muistaa, että perintöveron vuotuinen kokonaistutto valtiolle on vain vähän yli miljardi euroa, joten mikään kovin erityinen este se ei voi olla millekään. Sukupolvenvaihdoskysymys on kyllä järjestettävissä lakia muuttamalla.

    • Anonyymi00003
      UUSI

      Perintöverosta luopuminen päin vastoin jäädyttäisi esimerkiksi perityt osakkeet ja rahasto-osuudet. Nehän olisivat verottomia vain niin kauan kun niitä ei myy. Jos ne haluaa / joutuu realisoimaan niin vero olisi paljon ankatampi kuin nykyinen perintövero.

      Myös valtava joukko kesämökkejä jätettäisiin lahoamaan kuolinpesän yhteisomistukseen, kun halpaa mökkiä ei viitsi korkean luovutusvoittoveron takia myydä, eikä "hoidetaan yhdessä" malli toimi.

      Perintövero on tavan tallaajalle edullinen ja hyvä malli.

    • Anonyymi00004
      UUSI

      MPP punalipun miehiä. Ei oikein aina tiedä mitä tulee, ja osaaminen niihin puuttuu.

      • Anonyymi00008
        UUSI

        Osaaminen MPP:llä tosiaan puuttuu. Väittää olevansa akateemisesti koulutettu, mutta ei ole vieä kyennyt osoittamaan sitä näissä keskuteluissa. Aina äärettömän heikko yleissivistys

      • Anonyymi00009
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Jos ei osaa niin ei osaa, ei se haittaa.

        MPP yrittää parhaansa, se riittää siihen mihin se riittää.

        Olen akateemisesti koulutettu ja aika korkealla tasollakin. Tutkimukselliset kirjoitukseni ovat läpäisseet akateemisen seulan korkein arvosanoin. Ne ovat siis ulkopuolisia arvioita ja joudun ne arviot vaan hyväksymään. Olen kirjoittanut tieteellisiinn vertaisarvioituihin kotimaisiin ja kansainvälisiin julkaisuihin eli ne ovat läpäisseet arviointiseulan myös sillä tasolla. Kv. jutut olen kirjoittanut englanniksi ati jokusen ruotsiksi, mutta joiltain osin ne on käännetty myös ainakin saksaksi ja joillakin muillakin kielillä kuten viroksi. Olen esitelmöinyt jopa ministeritasoiselle kiinalaisvaltuuskunnalle joskun taannoin, kun he hakivat oppia länsimaista. Luulen, että hyvin moni jää täällä jälkeeni siinä yleissivistyksessä. On tietysti aiheita, joita en kovin hyvin tunne. Esim. lääketiedettä tunnen hyvin kehnosti ja vältän esittämästä mielipiteitä sitä koskien. Historiaan ja yhteiskuntatieteisiin sekä talouteen olen joutunut perehtymään työurani tehtävien vuoksi osin hyvinkin tarkoin, vaikka varinainen koulutukseni onkin vain yhdeltä yhteiskunnan osa-alueelta. Myös työnantajani ovat arvostaneet osaamistani. Siitä todisteena on keskeytymätön noin 40-vuotinen työura korkeasti palkatuissa tehtävissä. Jonkun aikaa toimin itsenäisenä yrittäjänäkin, mutta se ei ollut minua varteb, koska koin muiden asioiden osin vastentahtoisen hoitamisen epämiellyttävänä. Sanotaan tämä vaikka niin, etten halunnut erityisemmin puolustaa rikoksiin syyllsityneitä henkilöitä, vaikka ymmärrän, että heilläkin on oikeusturvaan oikeus. Työurani on poikinut myös hyvän eläkkeen, joten taloudellisesti elämäni on erittäin turvattu.

        Jos väität, että minulla on äärimmäisen heikko yleissivistys, olen kyllä siltä osin valmis haastamaan sinut missä tahansa asiassa, jos se liittyy yhteiskuntaan, historiaan ja politiikkaan. Muilta osin en väitä osaamiseni olevan muita parempi enkä niissä uskalla lähteä kilvoittelemaan. Näin eläkkeellä olen tosin yrittänyt laajentaa tietämystäni kulttuurin ja luonnon saralta. Filosfiasta ja tähtitieteestä olen myös kiinnostunut, koska ne käsittelevät elämämme suuria arvotuksia. Kirajallisuus ja elokuvat ovat luonnossa samomisen ohella pääharrastuksia nykyisin. Nuorempana harrastin myös joukkuepeliurheilua ja jalkapallossa ole saavuttanut yhden kansallisen tason kultamitalinkin. Myös pikaluistelu- ja uintikilpailuihin olen osallistunut niissä suuremmin menestymättä. Nykyään pärjäisin korkeintaan shakissa, jos se luetaan urheiluksi. Lapissa vaellan vaimoni kanssa vuosittain ja välillä myös hiihtäen. Ulkomaista mieleenpainuvin on ehkä ollut työmatkani Islantiin maan erikoislaatuisuuden vuoksi. Ihme kyllä en kyllästynyt Brysseliin matkustamiseenkin. Siellä tutustuin hyviin ruokapaikkoihin, joita riitti kaiketi sen vuoksi, että kaupunki on niin kansainvälinen. Amsterdam ja Pariisi ovat toki kaupunkeina paljon mielenkiintoisempia sikäli kuin niihin ehti työn ohessa tutustua. Italiassa ja Espanjanjassa on tullut enimmäkseen lonailtua ulkomailla perheen kanssa silloin, kun lapset olivat vielä kotona. Afrikassa en ole juuri käynyt, mutta jossain sielläkin. Uusi-Seelanti kiinnostaisi, mutten saa vaimoa innostumaan asiasta. Kaikkea kivaa ei millään ehdi elämänsä aikana nähdä.

      • UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Jos ei osaa niin ei osaa, ei se haittaa.

        MPP yrittää parhaansa, se riittää siihen mihin se riittää.

        Noinhan se on. Jokainen yrittää parhaansa. Riittää mihin riittää. Itse olen kuitenkin aika tyytyväinen siihen, mihin se on riittänyt. Se taas riittää minulle.

      • Anonyymi00010
        UUSI
        mielipidepankki kirjoitti:

        Juuri niin, Hyvä että riittää. Eihän se paljoa ole, ei todellakaan, mutta jos riittä itsellesi niin silloin kaikki hyvin.,

      • Anonyymi00011
        UUSI
        mielipidepankki kirjoitti:

        Olen akateemisesti koulutettu ja aika korkealla tasollakin. Tutkimukselliset kirjoitukseni ovat läpäisseet akateemisen seulan korkein arvosanoin. Ne ovat siis ulkopuolisia arvioita ja joudun ne arviot vaan hyväksymään. Olen kirjoittanut tieteellisiinn vertaisarvioituihin kotimaisiin ja kansainvälisiin julkaisuihin eli ne ovat läpäisseet arviointiseulan myös sillä tasolla. Kv. jutut olen kirjoittanut englanniksi ati jokusen ruotsiksi, mutta joiltain osin ne on käännetty myös ainakin saksaksi ja joillakin muillakin kielillä kuten viroksi. Olen esitelmöinyt jopa ministeritasoiselle kiinalaisvaltuuskunnalle joskun taannoin, kun he hakivat oppia länsimaista. Luulen, että hyvin moni jää täällä jälkeeni siinä yleissivistyksessä. On tietysti aiheita, joita en kovin hyvin tunne. Esim. lääketiedettä tunnen hyvin kehnosti ja vältän esittämästä mielipiteitä sitä koskien. Historiaan ja yhteiskuntatieteisiin sekä talouteen olen joutunut perehtymään työurani tehtävien vuoksi osin hyvinkin tarkoin, vaikka varinainen koulutukseni onkin vain yhdeltä yhteiskunnan osa-alueelta. Myös työnantajani ovat arvostaneet osaamistani. Siitä todisteena on keskeytymätön noin 40-vuotinen työura korkeasti palkatuissa tehtävissä. Jonkun aikaa toimin itsenäisenä yrittäjänäkin, mutta se ei ollut minua varteb, koska koin muiden asioiden osin vastentahtoisen hoitamisen epämiellyttävänä. Sanotaan tämä vaikka niin, etten halunnut erityisemmin puolustaa rikoksiin syyllsityneitä henkilöitä, vaikka ymmärrän, että heilläkin on oikeusturvaan oikeus. Työurani on poikinut myös hyvän eläkkeen, joten taloudellisesti elämäni on erittäin turvattu.

        Jos väität, että minulla on äärimmäisen heikko yleissivistys, olen kyllä siltä osin valmis haastamaan sinut missä tahansa asiassa, jos se liittyy yhteiskuntaan, historiaan ja politiikkaan. Muilta osin en väitä osaamiseni olevan muita parempi enkä niissä uskalla lähteä kilvoittelemaan. Näin eläkkeellä olen tosin yrittänyt laajentaa tietämystäni kulttuurin ja luonnon saralta. Filosfiasta ja tähtitieteestä olen myös kiinnostunut, koska ne käsittelevät elämämme suuria arvotuksia. Kirajallisuus ja elokuvat ovat luonnossa samomisen ohella pääharrastuksia nykyisin. Nuorempana harrastin myös joukkuepeliurheilua ja jalkapallossa ole saavuttanut yhden kansallisen tason kultamitalinkin. Myös pikaluistelu- ja uintikilpailuihin olen osallistunut niissä suuremmin menestymättä. Nykyään pärjäisin korkeintaan shakissa, jos se luetaan urheiluksi. Lapissa vaellan vaimoni kanssa vuosittain ja välillä myös hiihtäen. Ulkomaista mieleenpainuvin on ehkä ollut työmatkani Islantiin maan erikoislaatuisuuden vuoksi. Ihme kyllä en kyllästynyt Brysseliin matkustamiseenkin. Siellä tutustuin hyviin ruokapaikkoihin, joita riitti kaiketi sen vuoksi, että kaupunki on niin kansainvälinen. Amsterdam ja Pariisi ovat toki kaupunkeina paljon mielenkiintoisempia sikäli kuin niihin ehti työn ohessa tutustua. Italiassa ja Espanjanjassa on tullut enimmäkseen lonailtua ulkomailla perheen kanssa silloin, kun lapset olivat vielä kotona. Afrikassa en ole juuri käynyt, mutta jossain sielläkin. Uusi-Seelanti kiinnostaisi, mutten saa vaimoa innostumaan asiasta. Kaikkea kivaa ei millään ehdi elämänsä aikana nähdä.

        Yleissivistyksesi on loistava, Olet sen todistanut mm. maatalousosaamisella. Parvekeviljelyn suurmestarin arvon ansaitset jo riisi ja makaroonivilejelmilläsi, joita täällä toit esiin. Kuten muutoinkin kirjpoituksilla, joista et itsekään ymmärtänyt mitä sanoit.

        Historian palkinnon sinulle varmaan suo kommunistien perinneyhdistys, niin. vahvasti olet ehkäpä kohta ainoana kommunistisen historian tulkitsijan viittaa kantavana kirjoittajana ansainnut. Teitä ei montaa ole tässä maassa enää.

    • Anonyymi00005
      UUSI

      Minne ne siitä liikkeelle lähtisi pitäs keksiä tapa verottaa sitä tilillä makaavaa rahaa ni ihmiset kuluttais ettei valtio saa heiltä ainakaan

    • Anonyymi00006
      UUSI

      Dunja:
      Perintöveron poisto toisi joustoa verosuunnitteluun. Esimerkiksi perintöveron
      poisto seuraavan nelivuotiskauden ajaksi toisi helpotusta monen edistyksellisen
      elämään. Ei tarvitsisi tuoda julkisuuteen omaisuuttaan, vaan voisi skipat
      veronmaksunsa seuraaville sukupolville. Ei tarvitsise pihistellä kattoremontin
      teossa ja voisi muuttaa omat kulunsa tuloiksi. Omaisuudenhoito muutuisi
      tuloiksi verotuksessa

    • Anonyymi00007
      UUSI

      Onpa taas "keskusta suuntaista"!!

      Ps.
      Yhdys sana!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3631
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2383
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2039
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      891
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      821
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      810
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      785
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      4
      754
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      697
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      676
    Aihe