Pulit kasarilla

Ehkä sodan käynyt sukupolvi pakeni traumojaan juopotteluun ja myös heitä seuraavalla sukupolvella oli karumpaa, kuin nykyisessä Suomessa, ja he isiensä tavoin turvautuivat pulloon. Kyläjuoppona hengailu oli ehkä myös sosiaalisesti jotenkin hyväksyttävämpää. Toki nykyisinkin on Suomessa paljon alkoholiongelmaisia, mutta he eivät enää näy samalla tavalla katukuvassa kun kasarin ja ysärin ryyppyremmit.

Yksi jo edesmennyt kylän kulttuuripersoona osasi ulvoa kun susi. Toukolan kulmalla välillä päästeli sitä ääntä.

Kyllä noita puliveivareita näkyy olevan Prisman edessä ja käytävällä.Ovat ärsyttäviä kyttääjiä.

Miksi noi alkkikset naisia vaanii,vaikka niistä ei mihinkään, yks ukko kävelee varmaan kymmenen kertaa päivässä ja käy monta kertaa kaupassa,outoja hiippareita.

Ei ole harmiton,käy työpaikalla ja oven takana väijymässä ym vastenmielistä,sairasta touhua.

1980-luvulla alkoholismi ja alkoholinkäyttö murtautuivat Suomessa ryminällä osaksi arkipäivää, kun kokonaiskulutus kasvoi ja juomatavat eurooppalaistuivat samalla, kun perinteinen humalahakuinen ryyppääminen säilytti vahvan otteensa. Aikakausi oli käännekohta, jolloin alkoholin ongelmakäyttö alkoi näkyä entistä laajemmin kaikissa yhteiskuntaluokissa ja myös perinteisten riskiryhmien ulkopuolella.

Märkälauantai ja kotitissuttelu: Keskiolut oli vapautunut elintarvikeliikkeisiin vuonna 1969, ja 1980-luvulle tultaessa siitä oli tullut suomalaisten uusi suosikkijuoma. Viikonloppukeskeinen humalajuominen sai rinnalleen arki- ja kotijuomisen. Uudet riskiryhmät: Naisten alkoholinkäyttö yleistyi ja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys kasvoi. Myös eläkeläisten ja ikäihmisten alkoholinkäytön pitkäaikainen kasvu sai alkunsa nimenomaan 1980-luvulla.
Kasvava kokonaiskulutus: Taloudellinen nousukausi (niin sanottu kasinotalous) lisäsi ihmisten varallisuutta. Ravintolakulttuuri vapautui, ja alkoholia kulutettiin enemmän osana vapaa-aikaa .Ajan hittituotteet: Alkoholisteille ja suurkuluttajille halvat väkevät viinit (kuten Ruska ja Carillo) sekä perinteinen kirkas viina olivat tyypillisiä käyttöjuomia. Nuoriso ja viikonloppujuhlijat suosivat myös uusia makeita juomia, kuten minttulikööriä ja omenaviinejä.
Suomeen luotiin kattava A-klinikkaverkosto, joka tarjosi matalan kynnyksen apua avohoidossa. Katkaisuhoitoasemat vakiinnuttivat paikkansa akuutin ryyppyputken katkaisussa.
AA Kerhot laajeni voimakkaasti Suomessa 1980-luvulla. Ryhmiä perustettiin useille paikkakunnille, ja niistä tuli monelle ainoa keino pysyvään raittiuteen.

Vaikka taloudellinen hyvinvointi kasvoi, alkoholin aiheuttamat haitat syvenivät. Alkoholistien määrän kasvu näkyi suoraan työpaikoilla tapahtuvina irtisanomisina, lisääntyneinä avioeroina ja perheväkivaltana. Koska apua haettiin usein vasta siinä vaiheessa, kun terveys tai perhe oli jo menetetty, 1980-luvun alkoholiongelmat loivat pohjaa niille vakaville haitoille, jotka kärjistyivät seuraavan vuosikymmenen alun lamavuosina.

1980-luvun Suomessa alkoholismi oli tabu, johon liittyi voimakas yhteiskunnallinen leima. Ryyppykulttuuri oli vahvasti miesten dominoimaa ja korosti ankaraa humalahakuisuutta, ja ongelmiin puututtiin usein vasta silloin, kun haitat olivat jo vakavia.
Tyypillistä oli että perheenpää monesti painoi koko viikon hommia ja lähti kiireellä sitten kapakkakierrokselle joka kesti lauantai-iltaan asti. Sunnuntai sitten levättiin että jaksoi lähteä maanantaina töihin. Työpaikoilla alkoholiongelmia pyrittiin usein peittelemään mahdollisimman pitkään. Työyhteisön reaktio oli yleensä vaikeneminen tai potkut, sillä hoitoonohjausmalleja ei ollut vielä kehitetty nykyiselle tasolle.
Vielä 80-luvulla monella työpaikalla oltiin jo perjantaina puolenpäivän aikoihin kännissä - nykyisin se ei tulisi kuuloonkaan.
Pimeän viinan kauppa eli trokaus oli 1980-luvulla vielä yleistä ja ammattimaista. Kaupungilla ravintoloiden edustoilla tai toreilla toimi "pimeitä takseja" ja vakiintuneita välittäjiä, jotka myivät Alkosta haettua tai Virosta salakuljetettua viinaa katukaupassa. Myyntiä vauhditti ravintoloiden varhainen sulkemisaika.

Erityisesti maaseudulla kotipolttoinen pontikka oli suosittua ja sitä valmistettiin laajasti. Pirtu taas liikkui salakuljetusreiteillä Orimattilassakin oli useita trokareita 80-luvulla.

Käkelästä on tullut pullo haettua kultaisella kasarilla.

T: Keijo

Alkoholisoituneet peräkamaripojat olivat 1980-luvun Suomessa näkyvä ja kipeä yhteiskunnallinen ilmiö, joka kytkeytyi maaseudun tyhjenemiseen, rakennemuutokseen ja miesten syrjäytymiseen.
Termillä viitattiin maaseudun pientiloille asumaan jääneisiin naimattomiin miehiin, jotka asuivat usein iäkkäiden vanhempiensa (varsinkin äitinsä) luona talon peräkamarissa. Kun maatalous koneistui ja nuoret naiset muuttivat työn perässä kaupunkeihin, jäljelle jääneet miehet kohtasivat yksinäisyyttä, jota lääkittiin raskaalla alkoholinkäytöllä.

Irwin Goodmanin, Leevi and the Leavingsin ja Jaakko Tepon 1980-luvun laulut kuvasivat osuvasti, ironisesti ja traagisesti maaseudun poikamiehiä, työttömyyttä ja viinalla läträämistä.

Paikalliset "legendat"
Lähes jokaisella kylällä oli omat tunnetut hahmonsa, joille saatettiin antaa värikkäitä lempinimiä, kuten vaikkapa " Kultahammas tai Vinttikoira" . Muistoissa nämä henkilöt usein värittyvät harmittomiksi persooniksi.

Mitä juoppo joi kasarilla? Suurin osa osti Alkosta halpoja viinejä kuten Gambinaa ja Sorbusta. Jotkut joivat pöytäviinaa. Osa joi oluita.
Osa saattoi itse valmistaa kiljua tai ostaa ponua.
Pontikka oli suosittua. Sitä ostettiin paikallisilta keittäjiltä. Myös kotona käytetty vahva kotikalja tai pikaisesti käytetty kilju (vesi, sokeri ja hiiva) olivat halpoja keinoja pitää yllä humalatilaa.
Jos rahat olivat täysin lopussa tai Alko oli kiinni (kuten sunnuntaisin ja pyhinä), alkoholin suurkuluttajat turvautuivat korvikealkoholiin, mikä oli 1980-luvulla vielä valitettavan yleistä ja korvikealkoholin käyttö saattoikin johtaa vaikeisiin terveysongelmiin.
Sinol oli tunnetuin korvike. Sitä yritettiin usein "puhdistaa" esimerkiksi suodattamalla se ranskanleivän läpi tai sekoittamalla siihen limsaa maun peittämiseksi.
Joivatpa jotkut jopa partavettäkin kun viinahammasta oikein kolotti.

Osa 80-luvun alkoholisteista ei asunut taajamassa, vaan Orimattilan laajoilla maaseutukylillä. Syrjäisissä, usein perityissä ja eristetyissä kylämökeissä asui poikamiehiä ja vanhoja työmiehiä, jotka tulivat kirkonkylälle vain viikonloppuisin tai Alko-reissuille.

Tollaset ukot pitäs laittaa suljettuun hoitolaitokset,kun häiritsevät muita ihmisiä .