Täällä on kirjoiteltu monenlaisia juttuja masturboinnista, joten yksi outo juttu mahtuu kai mukaan. Viime kesänä mun luona oli viikon mun serkkutyttö ja me mentiin katsomaan lähellä metsikössä ollutta ikivanhaa purettavaa talorähjää. Sen kuistilla pienellä pöydällä oli levällään seksilehti auki alastoman naisen kohdalta. Sit mä huomasin jotain märkää harmaata nestettä roiskuneena sen päälle ja mun gimmakaveri alko kikattaan kun mä ihmettelin et mitähän siinä oikein on. Mun kiukutti kun se joutu selittään, et siinä on joku kundi runkannut ja ruikannut nesteet sen kuvan päälle. Sitä se ei suostunut kertoon, et miten se niin hyvin heti tiesi mut väitti ennenkin nähneensä spermaa. Kun me tultiin kotiin, niin mä jollain tekosyyllä pääsin livistään yksin uudelleen katsoon sitä lehtee enkä mä tajuu miks mä kiihotuin katella niitä runkkausjälkiä niin että mä sain orkun siinä seistessä ja kun puristelin reisiä yhteen. Jotenkin vaan tuntui jännältä aatella miten olis ollu kivaa katsella salaa kun mä melkein arvasin kuka se poika vois olla. Se oli mun eka orkku ja siks kai se tuli tolla tavalla helposti, vaikka usein mä nytkin saan nopeesti sormillani kun aattelen siemennestettä ja kaikkee hullua miten mä olisin hoitsu ja joutuisin ottaan näytteitä kundeilta jne. Onkohan kukaan muu yhtä hullu et kiihottuu tuollasesta? Livenä en oo ollu vielä kenenkään kundin kanssa näkemässä kun siltä tulee.
Outooko?
Riitta-Maija 16 v
103591
0Äänestä
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kannata pitää itseään mitenkään outona tuon takia! Minustakin tuo kuulostaa kiihottavalta, vaikka naimisissa olevana naisena olen useastikin nähnyt kuinka kundiltani tulee, ;)
ELi mä ainakin oon yhtä "hullu" kuin sinäkin.
Olit muuten aika roheka mennessäsi takaisin sinne taloon yksin, sillä jos siinä todella oli spermaa pöydällä niin siitä sen sperman lennähtämisestä ei ollut kulunut kauaakaan, eli kyseinen mies olisi hyvinkin saattanut olla siellä.
Mulla on siitä kumma kulli,
siemennestettä tulee joka kerta kun runkkaan
En tullu silloin aatelleeksi et se olis just vähän aikaa sitten tapahtunut. Olin vaan melko varma, et se olis ollu siinä lähellä asuva pari vuotta vanhempi kundi, joka oli käyny siellä huvittelemassa. Ois se kyllä voinu olla vaikka mikä raiskaaja, mutta tuskin sillä enää olis kovin kovia haluja ollut? Naurattaa vaan vähän, et onkohan kukaan muu tutustunu spermaan ekaa kertaa näin ilman paikalla olevaa kundia? Joteskin vaan se juttu tökkäs silleen päähän, et haluis nähdä lisää...
Terve! Jos kiinostaaa saada lisää kokemuksia,niin mailaa.Katsotaan mitä voitasiin keksiä...;)
[email protected]
tahdot niin tehdään vaihtokauppa: lähetät ne pöksys mulle, joihin oot saanu orkut ja mä lähetän omani vastaavat sulle! Se olis aika jännää.. Kato mun yhteystiedot kohdasta apuvälineet!
t. Tomppasi
Mminä rakastan ajatusta että spermaa ruikitaan minuun ihan komo pimpan täydeltä. Ai nam, en voi edes ajatella että poikakamuni "ruikkaisi" johonkin muualle kuin minun pimppaani....
SE ON AIVAN NAMIA!
Olis kannattanut vähän vaklata sen epäilemäsi pojan tekemisiä. Sillä luultavasti se olis palannut vielä monta kertaa hyvälle runkkauspaikalleen. Sitten ei muuta kuin sopivaan piilopaikkaan kiikaroimaan pojan tekemisiä, tai vaikka yllättämään se kesken leikin.
Olin sen verran beibi, et vasta viime talvena tuli sama juttu mieleeni. Nyt se talo on purettu ja siinä on kivijalat jäljellä ja vähän muutakin romua. Tietystä suunnasta sinne menee polku ja mä luulen, et se kundi käy siellä vielä tänäkin kesänä. Viime sunnuntaina se oli siinä lähellä ottamassa aurinkoa. Kun mä saan jostain käsiini hyvän seksilehden, niin mä jätän sen sopivalle paikalle ja oon katsomassa kun se löytää sen. Siinä vieressä on hyviä pusikoita vaklaamiseen. Saisin vaan hyvän lehden niin et sen olis pakko runkata itteensä. Mulla kun ei oo isoveljee, jonka sängyn alla olis pornolehtiä ;) Pidä peukkuja, et juttu onnistuis. Mä jo tiedän suunnilleen sen aikataulun millon se siellä on jos on lämmin päivä! Ajatuskin kutittelee mukavasti...Onks kellään lisää ideoita, miten sais lisää huvia tilanteesta?? Pitäisköhän siihen lehden sivuille vähän kirjoitella jotain innostavaa? Tai jos se hoksaa et se on siihen jätetty tahallaan?
Voi kun minä saisin olla sen kundin tilalla.Nauttisin kun katselisit mun runkkausta.
Kyllähän sinun itse kehiteltävä tilanteeseen sopiva juoni. Jos itse pääsisin tuommoiseen saumaan, niin antaisin jätkän ensin aloittaa hommat ja kun näyttää että kaveri alkaa nauttimaan, niin yllättäisin hänet ja tarttuisin kiinni hellästi hänen vehkeisiinsä, suutelisin ja kuiskaisin, että pae mieluummin mua. Takaapäin onnistuu ihan hyvin metsässäkin, mut kantsii varmaan ite varata kondomit mukaan.