Laminaatin päätypontin aukeaminen

Tulipa hankittua ostopalveluna laminaatin asennus (parketin asentajalta) ja laminaattina on sellainen K-raudan peruslaminaatti, siis alle 15 euron neliöhintainen lukkoponttilaminaatti. Lattia on noin 4 kk vanha.

Nyt on ilmennyt yksi ongelma. Lattia on yhdestä kohtaa elänyt siten, että kahteen päätyponttien liitoskohtaan on tullut noin kahden-kolmen millin raot. Toiminnallisesti tuo ei haittaa, koska kyseessä on ihan käyttölattia. Ongelma on lähinnä esteettinen, koska muutaman millin raot ovat ilmaantuneet olohuoneeseen avoimelle kulkureitille, jossa ei ole mattoja tai huonekaluja.

Mitäs arvelette, onko tuo lämmön vaihtelusta johtuvan lattian elämisen syytä, joka voi palautua ennalleen, kun säät viilenevät. Itse olen kyllä siinä uskossa, että lattiat elävät eniten kuivana talviaikana, jolloin rakoja voi syntyä. Vai johtuuko raot asennusvirheestä tai viallisesta tuotteesta. Raot ovat ilmaantuneet kohtaan, jossa pitkähkö käytävä yhdistyy olohuoneeseen. Lattian asennuspituus ei ylitä käytävänkään osalta maksimisuosituksia.

Entä korjaus, jos rako ei tunnu pienenvän missään vaiheessa, niin kannattaisiko se täyttää korjausmassalla, vai onko massan tunkeminen saumakohtaan tyhmää juuri elämisen takia. Tuntuu, että lattian purkaminen ja uudelleen asennus on liian iso operaatio, muutaman rakosen takia.
1310633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sen voin sanoa, että itsekseen raot eivät korjaannu. Olen sitä odotellut omassa lattiassani lähes vuoden ajan.

Todennäköisimmin lattia pitää purkaa ja koota uudelleen, mikäli sen aikoo hyvin korjata.

Äänestä

Säästää muutama euro ja ostaa laminaattia? Nyt sitten on itku silmässä. Miksi et laittanut muutamaa euroa/neliö lisää ja ostanut parkettia. ei olisi tuollaisia ongelmia.
Köyhä saa olla mutta ei tyhmä!

Äänestä
  • Ja parkettiko ei elä? Ja parkettiinko ei koskaan tule rakoja? Itse olen ainakin nähnyt monta tapausta, jossa näin on.

    Eikä tässä mikään itku ole silmässä, kunhan vaan kyselin. Muuten tuo lattia on oikein hyvä ja toimiva käyttöömme. Eikä pari rakoa minua nyt edes hirveesti haittaa. Ylipäätään tämä lattiamateriaalikiistely on aika huvittavaa, koska kysehän on vaan lattiasta. Ei kai se ole mikään elämän tärkein asia, että onko lattiat laminaattia vai "puuviilua" vai peräti muovimattoa. Kullekin tarpeidensa mukaan.

    Summa summarum. Komeenttisi oli tyhjänpäiväisyydessään puhdasta idiotismia. Asiallinen keskustelu olisi tervetullutta, koska uskon, että vastaukset yo. kysymyksen pätevät myös lukkoponttiseen parkettiin.

    Äänestä

syynä on alustan epätasaisuus, jos tähän aikaan vuodesta tulee päätysauman aukeamista. Mahdollista voi olla, että kyseiset lautarivit ovat esim alakaappien alla jumissa, eivätkä pääse elämään. Jos kulkuväylällä on "monttu", lamnaatti ei painu sinne, vaan taipuu joka kerta alas (liikaa), kun siinä päällä kävellään. Tämä liike todennäköisesti "pumppaa" saumaa auki. Tuon kohdan pitäisi myös kopista normaalia enemmän ja todellakin silmin nähden painua alas normaalia enemmän.
Kokeileppa korjata asia siten, että pistä jalkaan puhdaspohjaiset sisäpelitossut tai vastaavat (ei hiekkaa pohjissa eikä lattialla, ettei tule naarmuja) ja potkaise sauma kiinni. Pitäisi mennä. Rako todennäköisesti siirtyy potkaistavan laudan toiseen päähän, mutta potkaise kaikki laudat samalla tavalla.

Äänestä
  • No hitto, kiitos vinkistä.

    Tuota voisi kokeilla kyllä, sisäpelitossut kyllä löytyy. Todennäköinen syy tuon pontin aukeamiseen on juuri painava huonekalu siinä lähellä. Ne aukot ovat nimittäin tulleet juuri sellaisen painavan kokopuisen viinikaapin päätyyn, joka on siinä samaisella käytävällä.

    Oma teoriani on ollut tällainen: kun pitkällä käytävällä laminaatti on "kasvanut kesällä pituutta", niin yhdessä kohtaa painavan huonekalun päädyssä ovat saumat auenneet, koska tällä kohtaa ei laminaatti ole päässyt liikkumaan yhtä vapaasti. Laudat on ikäänkuin jämähtänyt lattiaan kiinni kaapin kohdalta ja vieressä olevat "liikuvat laudat" ovat kuljettaneet kaapin jälkeisiä lautoja mukanaan tuon muutaman millin ja raot on syntyneet näin. Saattaa tuohon tosiaan liittyä jotain pientä epätasaisuuttakin.

    Toivottavasti neuvomasi sisäpelitossustrategia puree rakoihin! Ehkäpä täytyy jatkossa pitää viinikaappi tyhjempänä. :)

    Äänestä

  • alkuperäinen_ kirjoitti:

    No hitto, kiitos vinkistä.

    Joo, hienosti raot katosi ja lattia on taas ehyt. Tattista vielä kertaalleen!

    Äänestä

  • alkuperäinen_ kirjoitti:

    Joo, hienosti raot katosi ja lattia on taas ehyt. Tattista vielä kertaalleen!

    Jos lämmityskauden ja ilmojen kuivumisen jälkeen alkutalvesta tulee vielä samaa vaivaa, niin tiedät lääkkeen.

    Äänestä

  • Kiitokset Laminaattorille hyvästä vinkistä. SISÄPELIKENGÄT TOIMII!! Meinasin jo itse alkaa purkaa meidän lattiaa kun alkoi raot ärsyttämään niin paljon.

    Äänestä

Ettei olisi asennuksessa ryssitty ja käytetty (oliko riittävyys tarkalla?) lautoja, joista päätypontit on katkaistu. Ei laminaattiin muuten kolmen millin rakoja synny, en ainakaan koskaan ole nähnyt. Ei ne pontista mihinkään irtoa.

Äänestä
  • Kuivuessaan joskus päätysaumat aukeaa.
    Tippa liimaa väliin ja potkimalla takaisin ponttiin.

    Äänestä

Laminaatti ei elä mihinkään lämmösta tai kosteudesta, korkeintaan käpristyy talvella kuivuudesta ja kesällä kosteudesta. Jos ei ole rahaa laittaa parkettia niin suosittelen muovimattoa. Kyllä on kusettamisen makua noissa hinnoissa! Kuka hullu menee maksamaan laminaatista yli 10€/m2

Äänestä
  • Sanoisin, että vähemmän hullu tai ainakin yhtään pitemmälleajatteleva maksaa laminaatista yli 10 €/m2. Onhan noissa halvimpien ***kojen ja laatutuotteiden välillä valtava ero. Niin kulutuksen, kuin kosteuden kestävyydessäkin.
    Useimmiten laminaatit (ja parketit) tuhotaan liiallisella pesuveden käytöllä. Kumpaakaan ei sanan varsinaisessa merkityksessä saa pestä. Imurointi ja nihkeäpyyhintä ovat ainoita oikeita siivousmenetelmiä.
    Hyvät ohjeet löytyy esim. täältä http://www.siivous.info/kotityot-siivousohjeet/laminaattilattian-hoito-pesu

    Äänestä

  • nimenomaan talvella saattaa päätysaumat tulla ulos siitä onnettoman huonosta lukosta.
    Kutistuu niin pirusti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Irvistelevä lattia! kirjoitti:

Tulipa hankittua ostopalveluna laminaatin asennus (parketin asentajalta) ja laminaattina on sellainen K-raudan peruslaminaatti, siis alle 15 euron neliöhintainen lukkoponttilaminaatti. Lattia on noin 4 kk vanha.

Nyt on ilmennyt yksi ongelma. Lattia on yhdestä kohtaa elänyt siten, että kahteen päätyponttien liitoskohtaan on tullut noin kahden-kolmen millin raot. Toiminnallisesti tuo ei haittaa, koska kyseessä on ihan käyttölattia. Ongelma on lähinnä esteettinen, koska muutaman millin raot ovat ilmaantuneet olohuoneeseen avoimelle kulkureitille, jossa ei ole mattoja tai huonekaluja.

Mitäs arvelette, onko tuo lämmön vaihtelusta johtuvan lattian elämisen syytä, joka voi palautua ennalleen, kun säät viilenevät. Itse olen kyllä siinä uskossa, että lattiat elävät eniten kuivana talviaikana, jolloin rakoja voi syntyä. Vai johtuuko raot asennusvirheestä tai viallisesta tuotteesta. Raot ovat ilmaantuneet kohtaan, jossa pitkähkö käytävä yhdistyy olohuoneeseen. Lattian asennuspituus ei ylitä käytävänkään osalta maksimisuosituksia.

Entä korjaus, jos rako ei tunnu pienenvän missään vaiheessa, niin kannattaisiko se täyttää korjausmassalla, vai onko massan tunkeminen saumakohtaan tyhmää juuri elämisen takia. Tuntuu, että lattian purkaminen ja uudelleen asennus on liian iso operaatio, muutaman rakosen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu