Ei olisi tarvinnut kuin hiukan enemmän antaa numeroa koulun kokeissa niin tuolloin aikana olisi päässyt oppikouluun Raahessa.
Nykyisin olette kuulleet miten vanhemmat vaativat lapsilleen parempia numeroita koulun opettajilta?
Niin tuona minun lapsuuden aikana Ollinsaaren kansakoulussa opetti vain yksi opettaja minun luokassa, vain liikunnassa ja veistossa oli toinen opettaja.
Kun siis en päässyt oppikouluun Raahessa muutti perhe Helsinkiin jossa pääsin samaan oppikouluun kun esimerkiksi tunnettu presidentti valmistui lukiosta.
Miten kävi monen raahelaisen / saloinen perheille, äitini oli ainut pätevä tuon ajan sanan mukaan apukoulun / luokan opettaja Saloisissa. Laajalti varmasta harmittelivat koska äitini oli niin lahjakas, monen noin kahden vuoden aikana kehittyivät lasten vanhemmat kiittelivät.
Isällä oli hyvä työpaikka Rautaruukilla (nykyisin nimi muuttunut). Isälle sanoivat jos olisi jäänyt Ollinsaareen asumaan oli tehtaalla suuret sunitelmat tehdä hänestä merkittävä henkilö tehtaassa?
Koska nyt kaikki tuon ajan henkilöt kuolleet tuskin kirjoituksesta on kenellekkään haittaa, kirjoitus vain siksi miten tuhoisaa toimintaa voi yksi ihminen saada aikaan.
Tietysti monikin ajattelee miksi en osannut kulussa paremmin?
Minua ei moinen asia haittaa, pääsinhän tunnettuun kouluun jossa nykyään on vain lukio.
Käytännössä olimme kaikki tyytyväisiä, äiti meni apukoulun opettajaksi Espooseen. Isästä tuli joku koko Suomen opettajien koulutus päällikkö Helsingissä.
Meillä oli jo ennen Raaheen muuttoa iso huoneisto Helsingissä joka oli Raahessa asuessamme vuokrattu, suurempi kuin Ollinsaaren tehtaan huoneisto rivitalossa.
Pidin Ollinsaaressa asumisesta, oli paljon kavereita, koirat juoksentelivat kaikkialla vapaasti, koulun pihallaki saattoi joskus koiria olla paljon. Potkukelkkoja monet talvella käytti koska ei kaiketi missään hiekoitettu edes teitä.
Tämä kirjoitus siksi jotta tiedätte miten keskeiset ihmiset katoavat parempiin palveluihin muualle, jos joku yksikin ei osaa ajatella tarkemmin työnsä seurauksia.
Yksi opettajan päätöksestä monet kärsi
14
413
Vastaukset 14
- Anonyymi00002
Vai niin.höpise sinä vaan ja nuoleskele.kyllä lähtee.
- Anonyymi00003
Oppikouluun mentiin pääsykokeen kautta, ei todistusvalinnalla.
Hakea pystyi kahdesti vuodessa ja aina kansakoulun ajan eli ainakin kuusi kertaa.
Jokin tässä nyt mättää.- Anonyymi00008
Elit eri aikaa, pääsykokeita ei ollut. Oli mahdollisuus vielä vitoselta. Keskiarvon muista sen tuolloin viimeinen joka pääsi oppikouluun oli joko 7,2 tai 7,3.
Kun attelee kokonaisuutta hyvinki mahdollista ettei opettajalla ollut meidän lähdettyä enää sellaista arvostusta kuin meidän aikana. Koskaan ei vanhemmat arvostelleet kyseistä henkilöä kotonamme myöhempänäkä aikana. Hän vietti aika paljon aikaa meidän kotona tietysti vapaa aikana, sitä hänellä ei sitten enää ollut.
Se on jotenki hassua kun jotku pyrki jopa asumaa lähelle kuten nuokin rakensi omakotitalon, jotku jopa ihan toiselle puolelle katua rakensivat. Sitten kun lähdimme heistä kaikki muutti joidenki vuosien kuluttua seudulta kauemmaksi, ilmottivat siitä tuolloin vanhemmille.
Sehän tietysti on kun asuu lähempänä mahdollistaa tulla useammin nähdyksi?
- Anonyymi00004
Halusit siis kertoa, että raahelainen koulupudokas on helsinkiläisten joukossa se kaikkein fiksuin. Paha sanoa onko näin, koska itse kävin kouluni muualla enkä ole raahelainen.
- Anonyymi00006
Diktaattoreita ne on monetkin opettajat
- Anonyymi00009
Totta muistan puutyöluokan opettajan ankarasti raivonneen ollessani hänen kanssa kahdestaan luokkahuoneessa ollessani kansakoulun kolmannella luokalla siitä syystä kun hän uskoi toisen pojan puheita siitä että olisin hyökännyt hänen kimppuun, kuulin kun hän toinen poika niin vätti opettajalle. Asia oli täysin toisin päin kyseinen poikka hyökkäsi minun kimppuun ja hävisi heti ja lopetti kyyneleitä vuotaen. Tilanteesta oli todistajia mutta opettaja ei uskonut eikä suostunut kysymään todistajilta mitään, se oli kuin kenttä-oikeuden päätös hirmuisella pitkään kestävällä raivoamisella noin 9-10vuotiaan korviin.
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Totta muistan puutyöluokan opettajan ankarasti raivonneen ollessani hänen kanssa kahdestaan luokkahuoneessa ollessani kansakoulun kolmannella luokalla siitä syystä kun hän uskoi toisen pojan puheita siitä että olisin hyökännyt hänen kimppuun, kuulin kun hän toinen poika niin vätti opettajalle. Asia oli täysin toisin päin kyseinen poikka hyökkäsi minun kimppuun ja hävisi heti ja lopetti kyyneleitä vuotaen. Tilanteesta oli todistajia mutta opettaja ei uskonut eikä suostunut kysymään todistajilta mitään, se oli kuin kenttä-oikeuden päätös hirmuisella pitkään kestävällä raivoamisella noin 9-10vuotiaan korviin.
Myöhemmin porukalla ikäiseni pojat keksivät kertoa satuja oikei tulemalla koti ovelle kertomaan minun kiusaavan heitä, tilanne meni minun opettajaperhen vanhemmille todeksi eli uskoivat. Sen jälkeen en voinut puolustautua hyökkääjiltä, oli jonkin verran nöyryyttävään kaatua heti maantielle jäiseen lumeen ja antaa muun olla kimpussa, naureskelivat kun niin helposti "hävisin". Oli pakko olisivat hävitessään menneet uudelleen kertoon valehteluja jos olisin puolustautunut. Kotona kuri oli sitä luokkaa että hävitessä katutappelut eivät tuntuneet missään.
Jos tilanne olisi paljastunut kotiväelle pahojen poikien valehtelut, olisi saattanut seuraava hyökkääjä kokea kummoisia iskuja? - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Myöhemmin porukalla ikäiseni pojat keksivät kertoa satuja oikei tulemalla koti ovelle kertomaan minun kiusaavan heitä, tilanne meni minun opettajaperhen vanhemmille todeksi eli uskoivat. Sen jälkeen en voinut puolustautua hyökkääjiltä, oli jonkin verran nöyryyttävään kaatua heti maantielle jäiseen lumeen ja antaa muun olla kimpussa, naureskelivat kun niin helposti "hävisin". Oli pakko olisivat hävitessään menneet uudelleen kertoon valehteluja jos olisin puolustautunut. Kotona kuri oli sitä luokkaa että hävitessä katutappelut eivät tuntuneet missään.
Jos tilanne olisi paljastunut kotiväelle pahojen poikien valehtelut, olisi saattanut seuraava hyökkääjä kokea kummoisia iskuja?Asioita vanhana tarkastelee millaista opettaja perheessä voi lasten elämä olla noina aikoina, jotenki opettajat yli reagoivat. Pitvät yllä oman edunmukaista mielikuvaat itsestään ongelmatilanteissa. Oikein hyvin senki muistaa kun äiti kehuskeli sukulaisten alkuvaiheen romukauppiaina keräämiä pullonkorkkeja kottikärryllä, sitten leejenivat seuraavan sukupolven aikoina nìin että heillän romuttamoon meni junarata. Kun sitten itse keksi jo pienenä tienata hyvin rahaa myyntityöllä joka sai kestää vain yhden päivän, saarnasivat kädet poskella kuinka häpesivat vedoten siihen kun kaikki tuntee heidät opettajiksi. Tienasin yhdessä vuorokaudessa tuolloin jonkun verran yli 5 markkaa, opettajien nettopalkat noina aikoina oli ehkä 400-500markkaa verojen jälkeen ?
Tuolloin Helsingissä oli yleistä lasten tekevän koulun jälkeen töitä ja kesälomilla jotain tienata. Noina aikoina jopa pojat kalastelivat ongella ja menivät myymään kalat torilla. Niin tuona aikoina vanhemmat olivat ilmeisesti asuntovelkaisia ja halusin vain tuoda kotiin tuloja, rahat kelpasivat muuta ei enää saanut tehdä kaupankäyntiä.
Kun lapsen oma alotteisuus torjutaan se on kaikille pahinta. Seurustelin joskus Nokian managerin kanssa niinä aikoina kun tekivät kännyköitä, hän sanoi että mikäli lapsi tekee pieniä rikoksia jää kiinni tai ei hänestä voi tulla hyvä johtaja aikuisena? Jatkoi lapselle pitää tehdä selväksi aina pitää yrittä paeta jos jotain pahaa tehnyt, jäädä odottaan on tyhmyytä. Jos kiinni jää ei toruisi käytännössä lastaan kotona mutta sanoisi lapselle että ensi kerrala yrittää ettei jää kiinni (hänellä ei ollut ainakaan tuolloin vielä lasta). - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Asioita vanhana tarkastelee millaista opettaja perheessä voi lasten elämä olla noina aikoina, jotenki opettajat yli reagoivat. Pitvät yllä oman edunmukaista mielikuvaat itsestään ongelmatilanteissa. Oikein hyvin senki muistaa kun äiti kehuskeli sukulaisten alkuvaiheen romukauppiaina keräämiä pullonkorkkeja kottikärryllä, sitten leejenivat seuraavan sukupolven aikoina nìin että heillän romuttamoon meni junarata. Kun sitten itse keksi jo pienenä tienata hyvin rahaa myyntityöllä joka sai kestää vain yhden päivän, saarnasivat kädet poskella kuinka häpesivat vedoten siihen kun kaikki tuntee heidät opettajiksi. Tienasin yhdessä vuorokaudessa tuolloin jonkun verran yli 5 markkaa, opettajien nettopalkat noina aikoina oli ehkä 400-500markkaa verojen jälkeen ?
Tuolloin Helsingissä oli yleistä lasten tekevän koulun jälkeen töitä ja kesälomilla jotain tienata. Noina aikoina jopa pojat kalastelivat ongella ja menivät myymään kalat torilla. Niin tuona aikoina vanhemmat olivat ilmeisesti asuntovelkaisia ja halusin vain tuoda kotiin tuloja, rahat kelpasivat muuta ei enää saanut tehdä kaupankäyntiä.
Kun lapsen oma alotteisuus torjutaan se on kaikille pahinta. Seurustelin joskus Nokian managerin kanssa niinä aikoina kun tekivät kännyköitä, hän sanoi että mikäli lapsi tekee pieniä rikoksia jää kiinni tai ei hänestä voi tulla hyvä johtaja aikuisena? Jatkoi lapselle pitää tehdä selväksi aina pitää yrittä paeta jos jotain pahaa tehnyt, jäädä odottaan on tyhmyytä. Jos kiinni jää ei toruisi käytännössä lastaan kotona mutta sanoisi lapselle että ensi kerrala yrittää ettei jää kiinni (hänellä ei ollut ainakaan tuolloin vielä lasta).Manageri nainen.
- Anonyymi00013
Opettaisivat lapsiaan paremmin että olisivat ansainneet edes numeronsa se ei tarkoita sitä vaikka lapsi kotona osaisikin käyttäytyä ettäkö osaa kodin ulkopuolella minkäänlaisia käytöstapoja mistä johtuu oppimisvaikeudet koulussa niistä luokan häiriköistä hienosti oleette lapsenne kasvattaneet ei ole luokassa opiskelu rauhaa kenellekään ei vaadi edes montaa häirikköä yhteen luokkaan
- Anonyymi00014
Keskeiset ? ihmiset katoavat muualle, kun et reppana saanut parempaa todistusta. Ei täällä opettajien p:n nuolla. Olit vain niin huono koulussa. Ja tuskin teidän perhe olisi täällä parantanut mitään. Aika outoa kirjoitusta
- Anonyymi00015
Lesta kakkii vaikkei siitä nauti, lestakakkii persekin on auki lesta paskii lesta kakkii vaen
- Anonyymi00016
Onni meille raahelaisille että et päässyt kouluun. Tuollaiset itseään kehuskelevat juntit joutaa lähteekin muualle ihastuttamaan muita kansalaisia....
- Anonyymi00017
Kerjäläisopiskelijat ne meneeki Raahestaki lakin saatua isoon kaupunkiin kuten pääkaupunkiseudulle kerjään sossista tai KELA st ilmaista rahaa kun vanhemmilla ei monellakaan raahelaisella ole varaa lapsen/lasten opiskeluun.
Kauankohan sitä raahelaisella ylioppilaalla kestää oppia sanoon yliopiston ruokalassa peruna (kun on peruna) eikä pottu?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761255
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241225Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔831178Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7968- 63874
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.82803Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.81651- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91557- 48547
- 25527
- 37518
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää48517Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 45502
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.88487- 20475