Halla-aho kertoo alkaneensa 2000-luvun alussa seurata Länsi-Euroopan uutisointia ja kiinnittäneensä huomiota maahanmuuttoon liittyvään rikollisuuteen – etenkin seksuaalirikoksiin, joiden tekijöillä oli toistuvasti sama tausta. Johtopäätös oli selvä: jos Suomi tekee samoja politiikkavalintoja, se päätyy samaan lopputulokseen.
– Nyt, jos katsoo uutisia, voi havaita, että jos ei päivittäin, niin vähintään viikoittain väkivaltarikoksista, omaisuusrikoksista, ennen kaikkea seksuaalirikoksista, ja tuomitun nimi on aina Mohammed. Ja nyt sitten kaikki ovat yllättyneitä, hän sanoo.
Sopeutumista turvattomuuteen
suomen uutiset kertoo
ps. vihreiden vastaus on?
tuomitun nimi on aina Mohammed
42
272
Vastaukset 42
- Anonyymi00001
Paluuasetus kiristää maahanmuuttopolitiikkaa
Tynkkysen mukaan EU:n maahanmuuttopolitiikan kiristymisessä keskeisin muutos on paluuasetuksen vahvistaminen. Hän pitää sitä koko uudistuksen tärkeimpänä osana.
– Tämä maahanmuuttopakti tulee todellisuudessa mahdollistamaan Eurooppaan helpompaa tuloa, mutta paluuasetus tulee taas kiristämään sitä, koska ihmisiä päästään palauttamaan, Tynkkynen totesi.
EU-maiden ja parlamentin sopimat palautuskeskukset sijoitetaan unionin ulkopuolelle. Niihin ohjataan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet odottamaan poistamista EU-alueelta.
Euroopassa laittomasti yli miljoona ihmistä
Tynkkysen mukaan keskukset ovat välttämättömiä, jotta valitusprosessit eivät hidastaisi poistamistoimia ja turvapaikkajärjestelmä pysyisi hallinnassa.
– Euroopassa on tällä hetkellä yli miljoona ihmistä laittomasti. Tähän on pakko puuttua, ja siksi haluamme palautuskeskukset. Jos henkilö ei poistu kielteisen päätöksen jälkeen, ei voida enää jatkaa nykykäytäntöä, jossa jätetään toistuvia valituksia ja käytännössä mahdollistetaan maassa oleskelu.
– Jatkossa henkilö voitaisiin siirtää palautuskeskukseen, jossa loput valitusprosessit käsitellään. Toivon, että keskuksista tulee riittävän pelkistettyjä, jotta syntyy kannustin palata vapaaehtoisesti omaan kotimaahan, Tynkkynen sanoi.
Suomen Uutiset - Anonyymi00002
Yhdessä moktar gubta sdp sanoo
- Anonyymi00003
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19430423/uutisia-kesan-alkuun
sopii - Anonyymi00006
Tuppisuu sakkia vihreät?
teillä kannatus tippuu joka kyselyssä-eikö huoleta
vaalit lähellä - Anonyymi00007
Kiihottamisen tuomitun nimi oli Jussi.
- Anonyymi00008
mak-van
- Anonyymi00009
Miksi keskittyä vain tähän kun on vielä yksi yleisempi yhteinen tekijä vai onko vain tällä tekijällä merkitystä?
- Anonyymi00010
Aikankin yhden tuomitun nimi oli Jussi. Persilla oli vuosi sitten listoilla 3 pedofiilia.
- Anonyymi00011
- Anonyymi00012
- Anonyymi00013
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/015a6f3d-d301-445f-8544-ffed37fc4964?_gl=1*va9usb*_ga*MTU3NjA2MDgwNi4xNzIyMDM2MDc0*_ga_3L539PMN3X*czE3ODE4NDM3MjAkbzQ0MyRnMCR0MTc4MTg0MzcyMCRqNjAkbDAkaDA.
- Anonyymi00014
oooo
- Anonyymi00018
xzxc
- Anonyymi00019
Jaffit on kivoja.
- Anonyymi00020
Sofia on matkallaan retkeiluautollaan ja "mohammed" siellä rytkytää samalla etu ja takajousia Sofian kanssa.
- Anonyymi00021
666
- Anonyymi00022
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19418989/salakuljetusryhma-toi-suomeen-laittomasti-somalialaisia
niin sofiat? - Anonyymi00025
xxxx
- Anonyymi00026
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ainoahelmi/267335-sipila-jeesustelee-raiskaukset-jatkuvat/
niin vihreät? millaisen suomen te haluatte? - Anonyymi00027
K marlet
- Anonyymi00028
Kansankiihottamisesta tuomittuja: Jussi ja Sebastian.
- Anonyymi00029
Mäkelän mukaan suomalaisessa poliittisessa keskustelussa ikävä piirre on se
Anonyymi-ap
2026-07-14 13:13:03
puhutte juuri tästä asiasta, josta kukaan muu ei uskalla puhua.
Anonyymi-ap
2026-07-14 13:12:19
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b1984be3-c8d6-4846-83ad-b8be019bc267
Mäkelän mukaan suomalaisessa poliittisessa keskustelussa ikävä piirre on se, että asioita halutaan piilotella ja niistä puhua turhan korrektisti.
– Ongelmia ei pysty korjaamaan, jos niistä ei puhuta oikeilla nimillä. Monet ihmiset tulevat kiittämään siitä, että puhutte juuri tästä asiasta, josta kukaan muu ei uskalla puhua.
Hän arvelee, että yhtenä syynä gallupin tulokseen on vihamielinen mediailmapiiri perussuomalaisia kohtaan ja suomalaisten vahva luottamus mediaan.
– Kun media uutisoi koko ajan negatiivisesti asioista, niin ihmiset alkavat uskoa negatiivisesti asioista. Tämä on johtanut sellaiseenkin absurdiin tulokseen, että ihmiset uskovat pahempaa Donald Trumpista kuin Vladimir Putinista. - Anonyymi00030
Sofia ja Tytti ruokkii islamia-eikö?
- Anonyymi00031
bbbb
- Anonyymi00032
666
- Anonyymi00033
rrrr
- Anonyymi00035
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jouni-jamsa/sdp-on-vakavien-rikosten-ykkospuolue/
kovasti on demareilla nimiä ulkomaalaisia - Anonyymi00036
ffff
- Anonyymi00037
huumekansat....uskonto kiihottaa
- Anonyymi00038
cccc
- Anonyymi00042
Seijaah
- Anonyymi00043
Onhan niitä Jesus nimisiäkin raiskareita varmaan paljonkin jossain, eikös se ole aika yleinen nimi Etelä-Amerikassakin?
Ei se nimi miestä pahenna, Mohammed oli kova naisten mies, vaimojakin vaikka huru mykke, mutta lisää piti vaan koko ajan saada, sellaisia ne pyhät miehet sitten varmaan ovatkin?
Jeesuksellakin oli varmaan monia vaimoja, mutta siitä ei ole vaan meille kerrottu mitään, varmaan naisia olisi riittänyt, aika komea mieshän hänkin oli. - Anonyymi00044
Kuulostaa ihan kunnon panomiehen nimeltä!
Kova oli panemaan hänkin, vaimojakin oli monia, ja lisää tuli ovista, ja ikkunoista joka päivä.
Pyhä panomies sentään! - Anonyymi00045
hyssss
- Anonyymi00046
666
- Anonyymi00047
allahoo kiihottaa vihreitä-huumeet syy?
- Anonyymi00048
saf
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi243708- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537