Oisi hyvä katsoa

jal ukea myös touutta silmiin.
Tässä on yksi VALTAVA asia josta kertominen suomalaisille on jäänyt minimiin Suomen mediamafiassa.
Olen kirjoittanut aikaisemminkin Abraham-sopimuksista (Abraham accord) joita on solmittu arabimaiden ja Israelin välillä.
Noissa sopimuksissa sovitaan Israelin tunnustamisesta, rauhasta maiden välille ja mm. taloudellisesta yhteistyöstä maiden välille.
Emiraattitutkija Amjaf Tahan ennustaa että näitä Abraham-sopimuksia tullaan solmimaan lisää Israelin ja arabivaltioiden välille.
Nyt Israelin ja arabimaiden välisiä sopimuksia on tehty jo 6 kpl ja ne ovat olleet kultaakin kalliimpia tässä meneillään olevassa kriisissä.
Iran, Hamas ja Hizbollah laskivat väärin jos he kuvittelivat että Hamasin 7/10-23 tekemä eläimellinen hyökkäys hajoittaisi tämän sopimukset tehneiden maiden rintaman, toisin kävi.
Arabimaat ja Israel ovat tiivistäneet yhteistyötä tämän kriisin edetessä.
Oli suuri virhe Hamasilta hyökätä 7/10 Israeliin kuten oli virhe Iranilta hyökätä arabivaltioihin.
Lähi-itä on muuttunut, vihollisista on tullut Israelin liittolaisia (arabit) ja entisestä liittolaisesta tuli vihollinen (Iran).
Iranin islamilainen tasavalta ei ole uhri vaan se on tyrannisoinut Lähi-itää ja kansalaisiaan koko olemassaolonsa ajan, eli vuoden 1979 islamistisesta vallankumouksesta lähtien.
Ennen vuotta 1979 Iran eli sovussa Israelin kanssa.
Arabit tietävät että nyt heillä on mahdollisuus vapautua Iranin, Hamasin, Hizbollahin ja Huthikapinallisten harjoittamasta tyranniasta.
Israelin ja arabien liittouma ymmärtää että ongelma ei todellisuudessa ole Israel vaan tuo terroristien liitto jota johtaa Iran.
Tuliko yllätyksenä?
Meillä Suomessahan media haluaa demonisoida Israelin ja uhristaa tämän terroristien liittouman.
Tänään se on vain paljon hankalampaa koska arabit ovat valinneet tavoitteekseen rauhan Israelin kanssa.
-”hattumies”
Emiraattitutkija Amjaf Tahan puheenvuoro Jerusalem Postin konferenssissa New Yorkissa 1.6.2026.
https://www.facebook.com/share/v/1BFuh8avPP/?mibextid=wwXIfr Näytä
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu