Hei!
Olen huomannut muiden ihmisten reagoivan minuun päin aggressiivisesti: pilkaten, vähätellen, torjuen ja syyllistäen. Kirjoittaessani nettiin saan todella kriittistä palautetta takaisin. Ylipäätään nettiympäristössä saan kiusaa osakseni. Videopeleissä muut häpäisevät minun hahmoani.
Kadulla liikkuessani välttelen nuorisoa, oman sukupuoleni edustajia ja muita laumoina kulkevia. Joukkotapahtumat ja avarat paikat ovat karmeita. Ei pääse pakoon muiden katseelta. Tulee epävarma tunne siitä, että mitä ne haluavat toiminnallaan osoittaa. Ihmisten nauru siis nostaa niskakarvat pystyyn. Vihainen ilme, itsetyytyväinen hymy, silmien pyörittely... kaikki tällaiset ilmeet ja eleet saavat minut levottomaksi. Kysymysmerkkejä jää ilmaan. En oikeasti pysty ilman musiikin kuuntelua tai tutun ihmisen seuraa liikkua vapaasti kaduilla.
Kotonakin sitten kelailen päivän antia. Ennen vapaaehtoistyöhön menoa pyörittelen päivän puheenaiheet läpi mielessäni. Sielläkin suosisin, että minulta ei kysyttäisi ja kerjättäisi jatkuvasti huomiota. Siellä ei voi piiloutua muilta ja saada rauhoitettua juttuseuraa.
Kokoajan joutuu olemaan skarppina ja treenata. Se syö jaksamista ja itsestään onkin sitten hankalaa pitää huolta.
En tästä syystä nauti muiden seurasta, vaikka haluan olla muiden seurassa. Tätä viestiä kirjoittaessa on tullut käytyä läpi mielessään muiden reaktiot siihen.
Olen huomannut muiden ihmisten reagoivan minuun päin aggressiivisesti: pilkaten, vähätellen, torjuen ja syyllistäen. Kirjoittaessani nettiin saan todella kriittistä palautetta takaisin. Ylipäätään nettiympäristössä saan kiusaa osakseni. Videopeleissä muut häpäisevät minun hahmoani.
Kadulla liikkuessani välttelen nuorisoa, oman sukupuoleni edustajia ja muita laumoina kulkevia. Joukkotapahtumat ja avarat paikat ovat karmeita. Ei pääse pakoon muiden katseelta. Tulee epävarma tunne siitä, että mitä ne haluavat toiminnallaan osoittaa. Ihmisten nauru siis nostaa niskakarvat pystyyn. Vihainen ilme, itsetyytyväinen hymy, silmien pyörittely... kaikki tällaiset ilmeet ja eleet saavat minut levottomaksi. Kysymysmerkkejä jää ilmaan. En oikeasti pysty ilman musiikin kuuntelua tai tutun ihmisen seuraa liikkua vapaasti kaduilla.
Kotonakin sitten kelailen päivän antia. Ennen vapaaehtoistyöhön menoa pyörittelen päivän puheenaiheet läpi mielessäni. Sielläkin suosisin, että minulta ei kysyttäisi ja kerjättäisi jatkuvasti huomiota. Siellä ei voi piiloutua muilta ja saada rauhoitettua juttuseuraa.
Kokoajan joutuu olemaan skarppina ja treenata. Se syö jaksamista ja itsestään onkin sitten hankalaa pitää huolta.
En tästä syystä nauti muiden seurasta, vaikka haluan olla muiden seurassa. Tätä viestiä kirjoittaessa on tullut käytyä läpi mielessään muiden reaktiot siihen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
moi kovin tuttua minullekin noi oirekuvat joista kärsinyt oikeastaan ihan syntymästäni asti . Oon 44v. Tsemppiä!
Terve!
Kiitos, ja kuin myös sinulle lämmin halaus ja tsemppiä täältä. 🤗 -ap
Minussakin on jotain joka kutsuu ihmisiä nöyryyttämään ja halveeraamaan. Jo lapsena sain tämän osan itselleni. Kai sitä voi viranomais- ja yhteisöväkivallaksikin kutsua. Ihmisissä on paljon sadismia ja he vaistonvarainen helpon uhrin. Onhan se eettisesti raukkamaista mutta sekö heitä estäisi. Olen luovuttanut jo aikoja sitten ihmisten suhteen. Nyt hankin elämääni sisältöä kasvikunnasta ja eläimistä, heillä kun ei ole tarvetta sadismin, pilkkaan ja nöyryyttämiseen.
Väärä foorumi?
Se että joku uhkailee tai kiusaa, ei ole skitsofreniaa.
Se että kuvittelee että kaikki uhkailee ja kiusaa, saattaa hyvinkin olla.
Ei riitä kriteeriksi se että kuvittelee vastaavaa. Pitää olla muitakin oireita.
Se, että luulee muiden tahtovan vain pahaa itselle, voi johtua jopa ainoastaan heikosta itsetunnosta. Jos ei tykkää itsestään, eikä arvosta itseään, on helppoa kuvitella, ettei kukaan muukaan arvosta eikä tykkää. Se voi johtua siitä, että saattaa tuntea itsensä arvottomaksi ja kelpaamattomaksi.
Jäin pohtimaan, miten on mahdollista, että pystyy vetämään puoleensa kaikkien huomion. Mikä asia henkilössä saat jopa kaikki uhkailemaan, kiusaamaan, ilkkumaan? En osaa pitää sitä mahdollisena.
Aloittajan tilanne on aika rankkaa vainoharhaluuloisuutta, saattaa liittyä skitsofreniaan.
Jos minulla on noin rankkaa vainoharhaa niin sitten on psykoosejakin. Olen Paranoidinen Skitro.
Kyllä kuka tahansa ihminen ajattelee niin, kun on useampia sillä tavoin suhtautuvia ihmisiä, vaikka kaikki eivät teekään niin. Se vain tuntuu siltä, että kaikki ovat sellaisia, kun niin tekeviä ihmisiä on useampia ja eri päivinä. Ei ole vainoharhaisuutta sellainen. Ehkä ap tarvitset vain pidempää lomaa olla ajatustesi kanssa. Jos se vapaaehtoistyö on stressaavaa, niin eihän sinne ole pakko mennä, tai voi mennä harvemmin. Kavereiden seura voi paremminkin piristää, jos se on hauskempaa.
Ei ihmisillä ole aikaa katsella muita ja pohtia, millaisia he ovat ja miksi ovat.
Ihmiset myös keskenään nauravat ihan omille jutuilleen, ei ohikulkijoille.
Joku saattaa katsoa suoraan kohti, mutta ajatella täysin omia asioitaan.
Vainoharhaisuutta se on, jos jatkuvasti luulee, että muut katsovat ja ajattelevat jotain juuri itsestä. Luuloa ja heikkoa itsetuntoa.
Itselleni tuli aloittajan tekstistä mieleen paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, jännittäminen sosiaalisissa tilanteissa, heikko itsetunto.
Mitä aloittaja ajattelee itse itsestään ? Tunnetko olevasi ihan hyvä tyyppi, tunnetko kelpaavasi muille, muiden joukkoon ? Tykkäätkö itsestäsi, hyväksytkö itsesi ? Ajatteletko, että et kelpaa muille, et riitä muille ? Pidätkö itseäsi jotenkin huonona tai epäonnistuneena ihmisenä ?
Tuollaiset asiat laittaa miettimään, olisiko aiheellista perehtyä, mitä itse ajattelee itsestään, hyväksyykö itsensä juuri sellaisena kuin on.
Jos ajattelee itse itsestään negatiivisesti, saattaa herkästikin kuvitella, että muutkin ajattelevat niin. Vaikka se ei pidäkään paikkaansa.
Kun kirjoitit että "Videopeleissä muut häpäisevät minun hahmoani", niin siitä sain ajatuksen että uskoisin kyseen olevan vain jonkinlaisesta ajatusvinoumasta...
Kaikkihan miettivät lähinnä itseään. Vastaantulijoita vilkaistaan automaattisesti ja nopeasti ihan vain siksi että katsotaan onko tuttu, tai onko jotenkin vaarallinen, tai mikä on kunto, ja suurinta osaa vastaantulijoista ei seur. päivänä muisteta.
Olen itse hyomannut että omasta tunnetilasta riippuu 80% siitä mitä "näkee" muissa. Sitä voi testatakin niin että jos sinulla on joku maalaus tai valokuva seinällä, niin riippuen omista tunteistasi, sen ilme ja silmät näyttävät vähän erilaisilta. Ikäänkuin eri ilme, tai erilainen katse, vaikka kuvahan ei muutu.
Niin, jos joskus on esim. Tosi huono päivä, on surua tai vihaa, tai ihan vain epävakaa ja heikko olo, niin ei ehkä kannata lähteä minnekään. Ei siksi että muut hyökkäisivät heti kimppuun, vaan koska itse tulkitsee muiden tekevän niin. Tiedosta omat olotilasi ja tunteesi. Kaikki ovat ohimeneviä.
Joskus uskomuksiaan on kuitenkin hyvä testata ja höpistä jotain niitä näitä kelle vain.
En ole itse huomannut vastaavaa.
Oma ulkonäköni on esimerkiksi muuttunut ja olen siitä saanut kommenttia. Silloin kun näytin toisenlaiselta minuun ei kiinnitetty vastaavaa huomiota.
Kyseessä ei siis välttämättä ole kuviteltu asia vaan ihan tavallinen huomio. On epätavallista jos henkilö ei missään saa vastakaikua omalle kokemukselleen vaan ihmiset ovat aina väittämässä vastaan. Invalidoiva ympäristö ei tee kenellekään hyvää. Olisi hyvä olla edes yksi neutraali paikka jossa voi tarkastella rauhassa tilannetta.
Jokaisella ulkonäkö muuttuu iän myötä. Sille ei kukaan voi mitään, vaikka ,monet yrittävät tehdä sen eteen lähes mitä tahansa, ettei ikääntyminen näkyisi.
Olen itsekin ns. massasta poikkeava, mutta ajattelen sen niin, että minutkin huomataan, kun eroan massasta. En mieti, katsooko joku, tai mitä muut ajattelevat, ei ole minun ongelma.
Tämä kuitenkin voidaan määritellä harhaksi psykiatriassa. Siitä on kyse. Potilas voidaan mm. tällaisesta syystä määritellä sairaudentunnottomaksi koska hän ei uskomuksen mukaan ymmärrä ettei häntä katsota. Oletus katsomisesta on se harha jonka poistoon hoito keskittyy. Vaikka kyseessä olisi vain tavanomainen huomio eikä harha.
Jokainen katsoo joskus muita ihmisiä.
Harhaisessa olemuksessa tuo uskomus menee ns. överiksi. Luullaan, että kaikki katsovat ja kyttäävät, suorastaan vahtivat, ehkä vaanivatkin.
Tavallinen huomio on toki se, että huomaa joskus jonkun katsovan, mutta jos se menee älyttömyyksiin ja luulee, että sitä tapahtuu koko ajan ja joka paikassa, niin meneehän se sairauden puolelle.
Joo ja psykiatria on sellainen taikatiede, että kun sulkee silmänsä ja nielaisee kahdesti, niin ongelma poistuu kuin pienoinen hiukkanen liukkaalta pinnalta, eikä jätä lähtiessään jälkeäkään ihmiseen! On TÄYSIN parantunut ja voi loistaa elämässään uudelleen kuin kirkkain tähtönen taivaalla. Nyt ihmelääkkeitä kaikki kokeilemaan, kokekaa kuinka se syö teidät sisältä ja tuhoaa aivonne jättäen jälkeensä vain tuhoa niin kuin joku olisi veitsellä leikellyt aivonne ja hapolla syövyttänyt loput vartalostanne! Mutta jospa vaikka parantuisitte skitsofreniasta, masennuksesta, persoonallisuushäiriöstä ja kaksisuuntaisesta. Kokeillaankin lääkkeitä niihin kaikkiin? Kyllähän se on hei se lääke joka parantaa!
oli outoa kun kerran eräs nainen purskahti nauruun kun meni ohi (naamatusten) kaupassa. Nauroi varmaankin minulle että en uskonut nauravani muulle kun käveli siitä yksin.
Kerran yhdessä paikassa huomasin joku nauroi minulla ja pyöritteli päätään. Hän tuntee minut ja mun historiani johon kuuluu mielenterveysongelmia joiden seurauksesta olen tehnyt aiemmin elämässäni virheitä sosiaalisessa mediassa kirjoiteltuani hieman sekavia&hassuja&riitaisuus.
Mutta vaikka näin mun kohdalla on tapahtunut joskus että kommentointi meni yli hilseen, on silti mautonta nauraa toiselle.
Mielikuvitus lentää hyvin!
On tietysti mautonta nauraa toiselle, jos mitään naurettavaa ei ole.
Mutta itsekseen naureskelijoita on ja sellainen voi tulla vastaan missä vain koska vain. Nauraa omille ajatuksilleen, hörähtelee mennessään, tuskin huomaa sinua. Ei tällaisia vastaantulijoita kuitenkaan usein kohtaa.
Hyvä että teet vapaaehtoistyötä, koska hyvän tekeminen ja muiden auttaminen muodostavat puskuria negatiivisille kokemuksille. Syyn uskovan olevan sekä psykologinen että myös hengellinen ja tässä tuleekin uskonnon rajapinta vastaan. Uskonnon kannalta asian katsominen voi olla tehokkaampaa, kuin psykologian kautta.
Ei ole skitsofreniaa. Pikemminkin traumatisoituneen henkilön tapaa reagoida ympäröivään maailmaan(jatkuvaa varpaillaanoloa kaikki sensorit valppaina, joka johtaa hermoston ylikuormitustilaan ja sitä kautta uupumukseen) ja sinun kohdallasi täysin aiheesta.
Trauman käsite tunnetaan maassamme jopa psykan ammattilaisten taholla verrattain huonosti, sitä ei osata välttämättä tunnistaa, ja liian usein luullaan, että se vaatii aktivoituakseen esim. elämisen väkivaltaisessa parisuhteessa, onnettomuuden, läheisen itsemurhan, elämisen sotatoimialueella jne. No, ei muuten vaadi; kyllä enemmän ja vähemmän läpi elämän jatkunut kiusaaminen tai yleinen vihamielisyys/väheksyntä muiden ihmisten taholta ”riittää” - siis TODELLAKIN riittää traumatisoimaan ihmisen. Eikä traumatisoituminen ole mikään heikkojen ihmisten tai joidenkin ivaamien ns. pullamössöjen ”valuvika”, vaan se kovinkin luu(-pää) voi siitä kärsiä.
Onko sinulla mahdollista hakeutua puhumaan ja kertomaan huolistasi objektiiviselle ammattilaiselle - omalla katsantokannalla kun on ikävä tapa kaventua pitkäkestoisen henkisen prässin alla? Apua tarvitsisit isosti. Aiheeseen on mahdollista myös perehtyä omatoimisesti netin kautta ja somessa on muutamia hyviä (ulkomaisia) vertaistukiryhmiä, joissa pelkästään seuraamalla muiden kohtalotoverien kertomuksia voi saada paljon apua ja ymmärrystä, kuten tietenkin myös osallistumalla itse keskusteluun ja kysymällä muilta. Ja niissä ryhmissä ei ketään dissata!
Voimia sinulle ja toivon että saat jeesiä jostain mahdollisimman pian!
Sinne meni todennäköisesti hyvännäköinen ja älykäs. Lääkkeillä pilaatte kaikki tarpeeksi viisaat. En ihan ymmärrä, mikä pelko hänellä edes on mielenterveydellisestä sairaudesta tai oireesta. Nyt äkkiä eläkettä tiskiin ja kotiin raapimaan napaa, ehkä hautaus 60-vuotiaana. Kyllä se psykiatria sitten pelastaa varmasti surkealta, elämältä. Mahtaakohan kukaan siellä edes tajuta, että kyseessä on trauma? Varmaan toljottelevat vain, että mitäs lääkkeitä tälle laitetaan. Ymmärtääkkö olla selittelemättä muita mielenterveyden häiriöitä kuin trauman kohdallaan?
Pyydät ihmisiä tekemään ilmaiseksi töitä vaivojesi kanssa vaikka tiedät ettei monikaan ihminen kykene tekemään maailmaan muutoksia työllään, korkeintaan käymään paikassa A ja saa rahapalkinnon B jolla ostaa kinkkuleivän C ja seuraavana päivänä televisio kinkkuleivän kanssa.
Niin tai miksei lisäämään vähän mantelia kaurapuuroonsa?
Aloittaja vaikuttaa hyvin tavalliselta ihmiseltä. Hänen pitää vain oppia olemaan välittämättä muista ja keskittymään omiin asioihin ja tekemisiin. Niinkuin meidänkin. Toivottavasti ei menetä herkkyytään kokonaan sillä se antaa energiaa.