Kokemattomuutta, tyhmyyttä? Itse ainakin voisin listata joka päivältä tilanteita joissa muut painii tai jopa joihin itse joutuu tahtomattakaan mukaan joista on haittaa liikenteelle. Syyt kaiketi on että vaikka kuljettaja ei varsinaisesti ole tyhmä, onhan sentään ajokortinkin pystynyt suorittamaan. Eikä ole tyhmä verrrattuna muuhun valtaväestöön. Mutta silti tehdään asiat hyvin vaikealla tavalla ja tuskastuminen ja hermojen menetys puretaan yleensä kaasun pohjaan painamisella ja järjettömällä ajolla.
1. Arvelen tässä erään autoiljan ajatusmaailmaa:
Mikähän se on kun tuo kuorma-auto ajaa 60-70km/h motarille? Miksei se paina kaasua? Jotta itsekkin kerkiän ajan hänen takanaan mahdollisimman lähellä (imussa).
Kuorma-auto siirtyy motarille hieman ennen kiihdytyskaistan puoliväliä. Autoilija päättää ajaa kuorma-autoilijan ohitse kuitenkin kiihdytyskaistaa ja sekunninsadasosilla kerkiää ennen kuin kaista loppuu, yksi vilaus sitten ohituskaistalle ja yksi vilaus.
No ei tuosta minulle ollut haittaa, ihmetyttää hänen itselle hankalat ratkaisut kuten tuossa motarille menossa. Autoilija kaasutti sitten menojaan joka kaksinkertaisella nopeudella suurinpaan sallittuun.
Ei tämä ole varmaan kertomisen arvoinen mutta kunhan täällä kirjoittelen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"oivalluksia" ne tekee... Ei voi kun ihmetellä miten "vaikeaa" se ajaminen toisilla on. Varsinkin kun ne "tappaja rekkoja" on niin paljon... :)
Sama paikka ja olin menossa motarille, ketään ei näy muita olevan menossa motarille. Kiihdytän.. kurvin takaa alkaa pilkottaa joku parkissa oleva auto (kiihdytyskaistaille hajonnut?). Tämä paikka ja kiihdytyskaista on Espoon Tuomarilasta Helsinkiin päin. Ei kun joku ajaa vaan hiljaa, ehkä 40-50km/h eikä aikomuksiakaan kiihdyttää. Seuraan koko ajan motarin liikennettä tarkkaavaisemmin kuin normaalisti että miten tässä menetellään. Motaria pitkin oli tulossa jokin kuorma-auto ja sen perässä autoja ja ohituskaistallakin autoja. Tehdäänkö jono ja parkkipaikka rampille.. 3 päällä koko ajan :) Ei auta, ohitse vielä kun kerkiää, tuosta ei tule kuin ruumiita kun se pyrkii motarille jossa ei kohta enää tilaa ole tuolla vauhdilla ja mulle ei ainakaan ole jos jään perään roikkumaan.
Tämä oli sellainen kokomeaton tai todella arkajalka joka on liikkeellä väärään vuorokauden aikaan, onneksi on lomakausi eli liikennettä vain murto-osa normaalista.
Saman päivän aikana samassa paikassa tälläistä? Kolmatta kertaa en halua lähteä katsomaan :) Luen sen mieluummin lehdistä.
3.Laitetaan kolmaskin tapaus samaan kasaan, tekstikin kun ei vaaranna tässä ainakaan ketään (kasaan). Paikka Länsiväylä ja suunta Helsinkiin. Keilaniemen liittymästä tulee auto joka sovittaa vauhtinsa kuolleeseen kulmaan eli hieman minun etupuolelle. Aina ei huvita itse alkaa nopeuttaan muuttamaan kun mitään syytä ei nytkään ole, ei suuntavilkkua kertomassa aikeista. No mitä tapahtui? Äkkijarrutus ja väistö osittain ohituskaistalle, että tälläistä, kun hän päättikin vaihtaa kaistaa yhtäkkiä. No ei vaihtanut kaistaa kokonaan kun huomasi minut, käänsi takaisin omalle kaistalleen ja sitten hieman kaasua ja vilkun vilautus ja kaistanvaihto, eiku toisin päin se oli eli kaistanvaihto ja sitten hän vilautti vilkkua.
Varmaankin kun tälläiset osaa jo aistia niin ei satu mitään kummempaa mutta muuten.
Niinkin vähän kun tänään ajoin ja jopa kolme tälläistä tapausta! Pienempiä sähläämisiä en jaksa kirjottaa edes, vai onko se mitään sähläämistä vaan typeryyttä tai .... Otsikko. No yksi törkeä punaisia päin ajo... onhan noita, se oli aamusella.
>>Ei kun joku ajaa vaan hiljaa, ehkä 40-50km/h eikä aikomuksiakaan kiihdyttää